Kotiparturointi käy jokaisen mielessä aina välillä, koska siinä säästää paljon. Pelko epäonnistumisesta on kuitenkin niin suuri, että useimmat jättävät aiheen pohtimisen kokonaan. Kannattaisiko sitä silti yrittää? Voiko tavallinen pulliainen parturoida ja selvitä siitä niin, että uloskin kehtaa mennä?
Lue koko juttu »
Ei voi kuin seisoa suu auki ihmetyksestä kun lukee viimeisimpiä uutisia Wincapita -jutun edistymisestä.
Pyramidipelin päätehtailija Hannu Kailajärvi on nyt vapautettu. Hän pääsee viimein kehittämään valuuttakauppaohjelmansa loppuun. Jutusta tekee todella mielenkiintoisen sen, että pääsyyllinen on jo aikoja sitten avoimesti myöntänyt, että koko systeemi oli kusetusta alunperinkin.
Ellei äijä katoa kohta kuin pieru Saharaan nyt vapauden koitettua (vaikka matkustuskiellossa onkin), niin uskon, että hänen fyysinen turvallisuutensa on kovin hataralla pohjalla. Kusetuksessa on nimittäin palanut rahaa jo 100 000 000 euroa suomalaisten rahoja.
Juttu on jo aikoja sitten mennyt asian puolustajien toimesta absurdeihin mittoihin, mutta luultavasti emme ole vielä nähneet mitään, vaan nyt ralli vasta alkaakin, kun pääepäilty on vapautettu ja hän vannoo kehittävänsä ohjelman oikeasti toimivaksi.
Haluaisin todella päästä sellaisen henkilön pään sisään, joka on ensinnäkin laittanut rahaa tähän sontaan kiinni ja vieläpä uskoo sen tuottavan joskus jotain. Uskaltaako kukaan kyseenalaistaa tätä “loppuunkehittämisprojektia”, kun kerran on jo tiedossa, että ei alkuperäiselläkään tuotoksella saanut senttiäkään aikaan? “Sijoittavatko” ihmiset tähän vielä toiset 100 000 000 euroa, että saadaan ohjelma ulos. Kyseessä taitaa muuten olla maailmanhistorian kallein ohjelmistokehitysprojekti.
Ei voi muuta sanoa kuin että onnea matkaan!
Täältä voit seurata omaa valuuttakauppaasi ja tehdä huikeita voittoja toimimalla signaalien mukaan. Signaalien tulkinta jääköön sinulle.
Niille jotka eivät ole huomanneet, niin Finnkinolla on Superpäivä tiistaina 15.12, joka tarkoittaa sitä, että pääset nauttimaan valkokankaan jännityksestä hintaan 5,50 €.
Superpäivän ennakkonäytöselokuvana on Espanjalainen, Pan’s Labyrinth elokuvan tuottajien ja ohjaaja Gabe Ibáñezin aikaansaannos, psykologinen …
Joulu on odotuksen aikaa. Yritykset hyödyntävät joulukalenterien ideaa tehokkaasti ja tarjoavat päivittäin mielenkiintoisia tarjouksia. Tule katsomaan!
Mitä enemmän vastuuta vaativia hankintoja elämässään tekee, sen monimutkaisemmaksi kokonaisuuden hallintakin muuttuu. Suurimmalla osalla ihmisistä olennaisena osana aikuiselämää ovat lapset ja asunto. Näiden vaikutusta varallisuuteen ja sijoitusmahdollisuuksiin ei pidä aliarvioida.
Sähköpostiini oli tullut Pixmanian* alennuskoodi, jota käyttämällä saat tämän verkkokaupan kaikista tuotteista
Pixmania tarjoaa siis 5 %:n alennuksen koko sivustolla 1.-3.12., juuri jouluostosaikaan! Aikaa on siis kolme päivää näiden alennusten käyttöön.
Tilausta tehdessäsi vain syötät tarjouskoodin sille …
Heti kun siirrytään suunnittelemaan sellaisen henkilön sijoituksia, jolla on merkittäviä menoja, suurempia tarpeita ja yllättäviäkin menokohteita; ja kuitenkin samaan aikaan usein varsin pienet tulot, joita ei oikein voi tarkasti ennakoida, menee rahankäytön ja sijoituksien suunnittelu monitahoisemmaksi. Jokaisen on luonnollisesti otettava huomioon oma tilanteensa.
Eläkevakuutuksen maksujen lopettaminen on monien huulilla tänä päivänä. Ei varmaankaan vähiten siksi, että tuleva Pitkäaikaissäästö -tilijärjestelmä tekee perinteisistä eläkevakuutuksista totaalisen järjettömiä sijoituksia. Käyn nyt pikaisesti läpi, miten helppoa vakuutuksen maksujen lopettaminen on.
Tämä on ehkä helpoin sijoitus mitä tehdä voi. Mitä pienemmälle lapselle alkaa sijoituspottia kokoamaan, sen enemmän voi periaatteessa “hypätä tuntemattomaan”, eli ottaa reilusti riskiä. Tässä olen siis oppikirjojen kanssa samaa mieltä. Aikaa säästöjen arvonkehitykselle on näissä tapauksissa niin paljon, että mikään muu kuin osakesijoittaminen ei ole järkevää. Mahdolliset arvonheilahtelut noin 20 vuoden aikajaksolla tasoittuvat tehokkaasti ja tulos on poikkeuksetta positiivinen.
Ylimääräisistä vakuutuksista on syytä pyrkiä irtaantumaan, koska ne ovat pitkälti turhaa kulua ilman varsinaista hyötyä. Itsensä on helppo “ylivakuuttaa”, koska vakuutusta tehdessä kaikki onnettomuudet yms. vaikuttavat niin kovin todennäköisiltä.
Miksi kurkottelet kuuta taivaalta? Kaipaatko vapautta ja kyllästyttääkö oravanpyörä, joka ei anna mitään takaisin? Niin minuakin. Tämä tarina kiteyttää aika hyvin sen ajatuksen, että välttämättä vapauteen ei kuitenkaan tarvita miljoonia rahaa, vaan lähinnä oikea asenne ja lähestymistapa.
Nyt se sitten tapahtui. Sitä ei voinut välttää ja kaikki sen varmaankin uskoivat tapahtuvan ennen pitkää. Saituri ja Tarkkamarkka ottivat kunnolla yhteen viime Sunnuntaina ja puhuivat asiat kerralla selviksi naamat vastakkain.