Säästäminen

Opit miten Suomen korkeiden hintojen ja verojen keskellä säästetään selvää rahaa?

Säästön psykologia

Tutustu syihin siitä miten ja miksi sinä ja minä toimimme tässä maailmassa kuten toimimme.

Säästövinkit

Parhaat säästövinkit ja keinot siihen miten saat ne toimimaan helposti ja tehokkaasti.

Sijoittaminen

Näillä neuvoilla ja pohdinnoilla pääset lähemmäksi taloudellisia tavoitteitasi.

Videot

Talous- ja säästöaiheiset televisioklipit, dokumentit ja muut sellaiset löydät täältä.

Etusivu » Sijoittaminen, Verotus

Miten pääomatulovero toimii?

Kirjoittajana Saituri 7 kommenttia

Useimmat säästämistä ja sijoittamista aloittavat joutuvat ensi kertaa elämässään tekemisiin pääomatuloveron kanssa. Mikä se on ja miksi sen pitäisi kiinnostaa? Onko se jotain syötävää?

Pääomatulovero on oma maailmansa ja aikalailla erilainen ansiotuloverotukseen nähden; monella tapaa kuitenkin perustapauksissa yksinkertaisempi. Toki siitä saa myös erittäin kinkkisiä tapauksia aikaan, mutta en aio lähteä sille tielle muun muassa siksi, että en ole veroekspertti missään mielessä. Perusasioilla pääsee tavallinen kaduntallaaja kuitenkin hyvinkin pitkälle ja niistä on nyt kyse (yrittäjän verotusta en käsittele).

Mikä pääomatulovero on?

Pääomatuloveroa maksetaan sijoitusten tuotosta tai myyntivoitosta, kuten vuokratuotto, osingot (vointonjako) osakkeista, arvoltaan nousseiden osakkeiden myymisestä saatu voitto ja niin edelleen.

Pääomatulovero on niin sanottu tasavero, koska sama prosenttiosuus, 28 %, menee kaikilla sijoituksen koosta riippumatta, poikkeussäännöksiä lukuunottamatta. Tietyt Suomen päättäjät toki suunnittelevat sen merkittävää kiristystä, ketään siinä yllättämättä.

Mitkä ovat pääomatuloveron alaisuuteen kuuluvia tuloja?

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että pääomatuloverotuksen alaisuuteen kuuluvat kaikki tulot, jotka voidaan laskea sijoituksista saaduiksi. Tässä yleisimmät:

  • Vuokratulot. Jos omistat sijoitusasunnon, jossa sinulla on vuokralaisia, saat tietenkin vuokratuloja, josta maksat 28 % veroa.
  • Sijoitusten tuotot. Jos esimerkiksi rahastosi tai osakkeesi kasvaa arvossaan ja päädyt myymään sijoituksesi, maksat tuoton osuudesta 28 % veroa. Samaten käy esimerkiksi asuntoa myydessä, paitsi jos on itse asunut yli kaksi vuotta samassa, silloin myyntitulo on verotonta.
  • Osingot. Tavalliselle kansalaiselle pörssissä noteeratuista osakkeista saaduista osingoista on verotettavaa tuloa 70 %. Siitä peritään normaali pääomatulovero eli 28 %. Kokonaisveroaste on siis 19.6 %. Ennakonpidätys on 19 %. Valtiovarainministeriöstä voi tutkailla lisää.

Pääomatulovero vakuutussijoituksissa (eläkevakuutus yms.)

PS-tilit, eläkevakuutukset, säästövakuutukset ja sijoitusvakuutukset ovat hieman sekoittaneet pakkaa pääomatuloveron suhteen ja moni luulee, että niiden verokäsittely on samanlaista keskenään. Ihan näin asia ei ole.

  • Koska PS-tilit ja eläkevakuutukset sisältävät oikeuden verovähennykseen, on niiden lopullisesta verotuksesta tehty perinteistä sijoittamista raskaampaa. Kun lopulta nostat sijoituksia pois eläkeaikana, maksat pääomatuloveron mukaisen prosentin 28 % koko sijoituksen arvosta, oli se tappiolla tai ei. Perinteisessä sijoittamisessa vero maksetaan ainoastaan tuoton osuudesta.
  • Säästö- ja sijoitusvakuutuksiin sijoitettaessa pääomatulovero otetaan samaan tapaan kuin perinteisemmissä sijoituksissa, eli vain tuotto-osuudesta. Tällaisessa vakuutussijoittamisessa on eräänlainen veroetu kyllä myös olemassa, nimittäin vakuutuksen sisällä sijoituksia pystyy myymään ja vaihtamaan ilman, että niistä menee erikseen veroa; ihan kuin eläkevakuutuksissa ja PS-tilillä. Tämän ominaisuuden hyödyllisyys on sitten aivan toinen kysymys, jota on käsitelty muualla. Tappiovähennyksiä ei voi näistäkään tehdä. Muitakin verokikkoja sijoitusvakuutuksiin liittyy, mutta jääköön toiseen kertaan.  Pörssisäätiö käsittelee tätäkin aihetta pidemmin.

Voiko pääomatuloveroa mitenkään pienentää?

Oikeutettu kysymys on, että voiko tälle riistolle jotain tehdä? Pitääkö aina vain kiltisti maksaa se 28 % jokaisesta pikkutuotosta, joka vastaavasta riskinotosta koituu? Mielestäni kysymyksenasettelu on oikeutettu, koska olethan jo palkansaajana kertaalleen maksanut tuntuvat verot niistä rahoista joita sijoitat.

Yksinkertainen vastaus otsikon kysymykseen on, että pääomatuloveroa voi joissain tapauksissa tuntuvasti pienentää, jos vaivautuu asiaa edes pintapuolisesti opiskelemaan.

Hankintameno-olettama

Suurille kansanmassoille tuntematon käsite, mutta äärimmäisen hieno työkalu, jos sitä älyää käyttää. Hankintameno-olettamassa ideana on, että mikäli et vaikkapa muista sijoituksesi hankinta-arvoa, tai olet hukannut ostotodistukset hintoineen, tai jos verotus sitä käyttäen muuten vain on sinulle edullisempaa, voit antaa verottajalle ohjeen käyttää tiettyä ennalta määrättyä oletusta sijoituksen hankinta-arvosta.

Suomessa on hankintameno-olettaman yhteydessä käytössä kaksi eri prosenttilukua.

  • Alle 10 vuoden sijoituksissa voit esimerkiksi käyttää 20 % olettamaa. Tässä tapauksessa esimerkiksi 10 000 euron sijoitukselle huomioitaisiin 2000 euron hankinta-arvo, jolloin se tuttu 28 % pääomatulovero otettaisiin 8000 eurosta.
  • Yli 10 vuoden sijoituksissa voit käyttää 40 % olettamaa. Tässä tapauksessa esimerkiksi saman 10 000 euroon kasvaneen sijoituksen hankinta-arvoksi katsottaisiin 4000 euroa, jolloin 28 % vero menisi enää 6000 eurosta.

Lyhyen ajan sijoituksilla hankintameno-olettamasta hyötyy vain harvoin ja on usein suositeltavampaa käyttää todellista hankinta-arvoa verotuksen pohjana. Pidemmän ajan sijoituksilla, kuten useampien kymmenien vuosien tapauksissa hankintameno-olettama tuo jo merkittävää hyötyä verotuksen pienentämiseksi.

Mitä suurempi arvonnousu, sen paremmin tulee hyöty kotiin. Hankintameno-olettaman osittainen tarkoitus on kannustaa pitkäjänteiseen sijoittamiseen.

Hankintameno-olettamaa ei voi hyödyntää PS-tileissä, eläkevakuutuksissa, säästövakuutuksissa tai sijoitusvakuutuksissa. Lisää infoa tarjoaa jälleen Verohallinto.

Asuntolainaa?

Pääomatuloja saava henkilö, voi vähentää asuntolainan korkomenot pääomatuloista. Korkovähennys ei siis tapahdu suoraan veroista. Jos esimerkiksi maksat korkomenoja 5000 euroa vuodessa, mutta saat pääomatuloja saman 5000 euroa vuodessa, et maksa pääomatuloveroa ollenkaan, koska korkomenot kumoavat tässä esimerkikssä pääomatulot.   Pörssisäätiöllä on selkeä esimerkki tästä.

Pelkkiä palkkatuloja tai vain vähäisiä pääomatuloja saava henkilö, jolla on asuntolainaa, voi hoitaa lainan korkomenojen hyvityksen samalla tavalla kuin eläkevakuutuksessa, eli alijäämähyvityksenä. Tämä tarkoittaa sitä, että enintään 5000 euron korkomenoista saat vähentää suoraan ansiotuloveroista 28 %, eli enimmillään 1400 euroa. Puolisoilla verovähennysoikeus on tuplat, eli 10 000 euron korkomenoista 2800 euroa. Ensiasunnonostaja saa vähentää 30 % ensimmäisten 10 vuoden ajan (alle nelikymppinen ensiasunnonostaja on myös vapautettu varainsiirtoverosta).

Lapset lisäävät vähennysoikeuden määrää 400 euroa per kakara, mutta enimmillään korotuksen vähennysoikeuteen saa kahdesta lapsesta.

Lisäksi, jos olet asunut omistusasunnossa yli kaksi vuotta, saat myydä lukaalisi ilman pääomatuloveroseuraamuksia. Tämä ei koske pelkästään ensiasunnonomistajia.

Lyhyesti, se miten pääomatuloista tehävä korkovähennys eroaa ansiotuloista tehtyyn alijäämähyvitykseen on, että ensiksi mainitussa vähennys tehdään siitä summasta, mistä vero lasketaan ja jälkimmäisessä hyvitys otetaan suoraan verosta.

Eri korkovähennyksistä lisää Verohallinnon PDF -dokumentista.

Sijoittamisen kulut

Pääomatuloveroa voi omalta pieneltä osaltaan keventää ottamalla huomioon sijoittamisesta aiheutuneita kuluja. Esimerkiksi sijoitustilin hallinnointikulut, toimeksiantomaksut ja muut näihin luettavat kulut on mahdollista ottaa huomioon verotusta tehtäessä. Ne vähentävät verotettavaa summaa.

Poikkeuksena ovat jälleen PS-tilit, eläkevakuutukset yms., joiden kuluja ei voi verotuksessa vähentää.

Entä jos sijoitukset ovat tappiolla?

Jos sijoitustesi arvo on myyntihetkellä vähemmän kuin mitä olet niihin rahaa laittanut, tällöin ei tietenkään veroa makseta. Päinvastoin, voit itse asiassa käyttää tappioita hyväksesi veroilmoitusta tehdessä. Tämä tapahtuu samalla tavalla kuin asuntolainen korkovähennys pääomatuloista.

Tappion määrän voi vähentää ainoastaan muista pääomatuloveron alaisista myyntivoitoista. Esimerkiksi rahaston myynnistä syntynyt tappio on mahdollista vähentää kiinteistön myynnistä syntyneestä voitosta. Tappiota ei kuitenkaan voi vähentää muusta tulosta kuin pääomatuloveron alaisista voitoista.

Verohallinto on kivenkova tietolähde tähänkin.

Antakaapa tulla kommenttia ja kertokaa omista kokemuksista. Vastaan myös mielelläni kysymyksiin ja selvitän asioita puolestanne (en vain tiedä kuinka nopeasti).

Related Posts with Thumbnails

7 kommenttia »

  • MadCroc kirjoitti:

    Hei!

    Hienosti kiteytetty pääasiat. Näillä pääsee hyvin alkuun ja helppo muistaa.

    Sellainen jäi mietityttämään.. Jos esimerkiksi ostaa osakkeita Nodnetin kautta ja omistamani yhtiöt jakavat osinkoa suoraan tilille, niin pitääkö ne ilmoittaa vielä erikseen johonkin vai meneekö se automaattisesti välittäjän kautta oikein verolle?

    En tästä löytänyt mitään varmuutta kun nopeasti etsin. Ja kun ei osinkoja ole vielä kertaakaan tullut niin en ole päässyt itse omatoimisesti sitä katsomaan.

    Onko tätä esimerkiksi mahdollista sopia välittäjän kanssa? Mikä on yleinen käytäntö?

    • admin kirjoitti:

      Nordnetista ainakin saa verotusta varten hyvin selkeän vuositiliotteen vuoden aikana käydyistä kaikista kaupoista ja saaduista osingoista veroerittelyineen. Löytyy kohdasta salkku -> muut -> vuositiliote ja luovutukset. Tiliotteen saa tallennettua PDF -muotoon.

      Sitten kun saat veroehdotuksen, katsot onko kaikki ok verottajan tietojen ja tiliotteen välillä. Jos eroavaisuuksia löytyy, niin sitten tietenkin toimit verottajan ohjeiden mukaan, joka löytyy veroehdotuksen mukana tulevasta ohjeesta.

      Verottaja siis kyllä suurimmaksi osaksi saa tiedot, mutta välillä löytyy erojakin vuositiliotteen ja veroehdotuksen välillä. Kannattaa siis käydä läpi huolella. Ei ole pitkä tai vaikea prosessi, mutta säästää ongelmilta.

      Lisätietoa Nordnetin vuositiliotteesta täältä.

  • JohnMcGregor kirjoitti:

    Hei!

    Sellainen tuli vastaan noiden tappioiden käyttämisestä: Minkä aikaa nuo tappiot on mahdollista vähentää? Esimerkiksi jos myyn nyt vaikka osakkeeni 2000€ tappiolla pois ja ei ole mitään pääomatuloja. Mikä on aikaraja? Saako ne käyttää esimerkiksi 3 vuoden kuluttua? Vai onko se rakennettu niin, että mikäli ei pysty niitä samana verovuonna käyttämään niin tappioiden vähennys kelpoisuus häviää?

    • admin kirjoitti:

      Nykysäännöksen mukaan luovutustappion saa vähentää verovuonna ja kolmena sitä seuraavana vuotena. Muutosta tähän kaavaillaan, jolloin vähentämisaika pitenisi 5 vuoteen.

  • IFoo kirjoitti:

    Miten verotus toimii tällaisessa tilanteessa`
    Case 1.
    ostan osakkeen A hinnalla 100 e ja vuoden aikana myyn sen osakkeen ja ostan samaa tai muita osakkeita 5 kertaa ja lopulta voitto on 10 e.
    Eli alkupo 100
    kulut 5 x 1 e = 5 e
    voitto 10 e

    Case 2
    ostan osakkeen B hinnalla 100 e ja vuoden aikana myyn sen osakkeen kerran ja lopulta voitto on 10 e.
    Eli alkupo 100 e
    kulut 1 x 1 e = 1 e
    voitto 10 e

    Eli ajatuksena se, että miten verotus menee siinä tapauksessa jos ostan ja myyn monta kertaa vuoden aikana tai jos teen osto/myyntiliikkeitä vain kerran?

    • admin kirjoitti:

      Näin yhtäkkiä katsoen verotus toimisi niin, että:
      - Vero voitosta menee tietenkin vain silloin, jos sen arvonmuodostuksen on todella realisoinut
      - Kulut ja tappiot voi vähentää, eli niiden määrä vähentää verotettavan summan osuutta.
      - Verotus lasketaan koko vuoden aikana tapahtuneista voitollisista ja tappiollisista myynneistä. Jokaisesta yksittäisestä voitollisesta myynnistä otetaan vero huomioon ja jokaisesta yksittäisestä tappiollisesta myynnistä voi vähentää tappion osuuden olettaen, että se on samansuuruinen kuin voitto tai sitä pienempi. Jäljelle jäävän tappion voi vähentää myöhemmin. Kokonaisuus ynnätään yhteen.

      Case 1.
      - Ilman enempää informaatiota vero menee 5 eurosta.

      Case 2.
      - Vero menisi 9 eurosta.

  • KLM kirjoitti:

    Entäs voiko osingosta vähentää ostokulut?

    sijoitan 1000€
    saan osinkoa 20€
    toimeksianto 4€

    Normaalisti veroitettavaa osinkotuloa 16€?

Jätä kommentti!

Jätä kommenttisi tai paluuviite omalta sivustoltasi. Voit myös tilata nämä kommentit RSS-syötteenä.

* Olen muutamien, hyväksi havaitsemieni tahojen yhteistyökumppani. (*)Tähti linkin perässä kertoo, että kyseessä on tällainen linkki. Saan kumppaneiltani pienen korvauksen tästä hyvästä. Sinulle asiakkaana tuotteet/palvelut eivät ole sen kalliimpia kuin suoraan hankkittunakaan.

| Arthemia Premium theme by Colorlabs Project