Myönnettäköön, että raha on aina kiinnostanut ja innostanut minua, koska se mahdollistaa paljon asioita elämässä. Se ei ehkä tee onnelliseksi, mutta kummasti sen tavoittelussa auttaa. Kun raha ei ole enää elämässä ongelma vaan ratkaisu, kaikkoaa yksi suurimmista huolenaiheista.

Aloitin säästämisen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Urani alkoi vähän kuin pakolla. 90-luvun puolivälissä sain ensimmäisen kesätyöni kiinteistöhuollosta. 15-vuotiaana tuntui hienolta saada aivan omaa rahaa, jonka pystyi käyttämään kuten itse haluaa. Perhehistoriastamme johtuen, en kuitenkaan tuhlaillut pientä palkkaani saman tien, vaan keräsin sitä tililleni, josta sitten koko tulevan vuoden ajan käytin sitä omiin menoihini. Jouduin tekemään näin siksi, että perheemme talous oli katastrofaalisessa tilassa. En siis tehnyt kesätöitä niinkään siksi, että saisin kokemusta “tosielämästä”. Kesätöissä käynti oli elintärkeää siksi, että jokainen tulonlähde oli tärkeä perheemme selviytymisen kannalta.

Tilanteeseen johtaneet syyt

90-luvun puolivälissä alkoi Suomi pikkuhiljaa toipua lamasta. Ongelmana oli se, että tuon vuosikymmenen alussa valtion ja pankkien tappamilla yrityksillä oli myös omistajat ja heillä perheet, jotka saivat jäädä rypemään tuohon lamaan vuosikymmeniksi, samaan aikaan kun muu Suomi nousi jaloilleen. Kiitos Koivisto, Aho ja kumppanit!

80-luvulla perheellämme oli sähköurakointiyritys; menestyvä sellainen. Yrityksellä oli omaisuutta merkittävästi enemmän kuin velkoja. Lento loppui kuitenkin lyhyeen, kun valtion tukemana pankki laittoi yrityksemme lihoiksi ja isäni mieron tielle. Onneksi isälläni riitti älliä sen verran, että perheemme pystyi kuitenkin pitämään henkilökohtaisen omaisuuden itsellään, eli toisin sanoen kaikki omaisuus mitä perheellä oli, siirrettiin vaimon ja lasten nimiin. Tästä tietenkin seurasi se, että isäni ei omistanut enää edes polkupyörää, eikä edes saanut omistaa seuraavaan 17 vuoteen.

Ajat olivat erittäin vaikeita, sillä samaan aikaan myös isäni sisko menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen; ikään kuin pisteenä I:n päälle. Serkkuni, jonka isä oli aikoja sitten jättänyt vastuun muiden harteille, jäi täten orvoksi ja muutti suojiimme asumaan.

Rahaa ei ollut näiden tapahtumien seurauksena enää mihinkään, mutta onneksi äitini pystyi pitämään työnsä (hän on edelleen samassa työssä), tämä auttoi merkittävästi. Muutamia vuosia elämämme oli siis sanalla sanottuna köyhää ja synkät pilvet pysyttelivät pitkään yllämme. Vanhempieni neuvokkuuden ja sinnikkyyden ansiosta ei meiltä kuitenkaan mitään varsinaisesti puuttunut. Selvää tietenkin oli, että emme saaneet samanlaisia pelejä ja vehkeitä, kuin kaverini, mutta toisaalta kyläilin sitten usein heidän luonaan.

Koska kasvoin tällaisessa ympäristössä, siihen tottui. Vanhempani eivät onneksi kertoneet meille lapsille tuolloin, millaisessa kusessa sitä oikeasti oltiin. Myöhemmin tietenkin saimme tietää niistä miljoonista, joita verottaja ja pankit yrittivät nyhtää siinä onneksi onnistumatta. Rahaahan nämä rikolliset eivät edes olisi voineet periä, kun ei sitä ollut, mutta esimerkiksi talo olisi mennyt parempiin käsiin alta aikayksikön ellei Suomen riistojärjestelmä olisi ollut ennakolta tiedossa.

Noin kymmenen vuoden kurjuuden jälkeen, isäni pääsi velkasaneeraukseen, jonka ansiosta hän sai ihmisyytensä takaisin 2008 jouluna saatuaan lapun, joka kertoi yritysvelkojen nyt olevan kuitattu; velkojen joita ei oikeusvaltiossa edes olisi voinut olla. Nyt 17 vuotta myöhemmin hän saa jälleen laillisesti tienata omaan pussiinsa. Rikkirevittynä ihmisenä hän on tosin hieman väsynyt ja viettää jo varattomia eläkepäiviä. Kiitos jälleen Suomi!

Miten tämä minuun liittyy?

Lyhyesti kerrotun taustatarinan jälkeen ymmärrät varmasti hyvä lukija, miksi kannatan järkevää oman talouden hallintaa ja miksi olen perehtynyt asiaan normaalia enemmän. Tiedän mitä ylisuuret velat, yllätykselliset tilanteet sekä maksukyvyttömyys saavat aikaan riippumatta siitä ovatko ne itseaiheutettuja vai valtion vainon vuoksi.

Olen vannonut itselleni, että nostan perheeni tuosta laman suosta, jossa edelleen tarvomme, vaikka vaino sinänsä on kohdaltamme ohi. Tämän prosessin kylkiäisenä autan mielelläni myös muita näkemään valon ja ennen kaikkea estämään edes etäisesti samankaltaisen kohtalon.

Sivuhuomautuksena on kuitenkin mainittava, että en ole kontrollifriikki, monotonista elämää viettävä tylsimys. Olen vain oppinut, miten elämäänsä voi elää laadusta tinkimättä upottamatta itseään velkasuohon. Hankintoja tehdään ja hauskaa pidetään kuten muutkin, mutta vähän eri lähestymiskantilta.

Tervetuloa lukemaan, oppimaan ja keskustelemaan!