Itse olen raha-asioissa äärimmäisen rationaalinen ja pitkäjänteinen. Raha merkitsee minulle ennen kaikkea mahdollisuutta elää oma loppuelämä mukavasti ilman taloudellisia huolia ja turvata omien lasten elämä. Antaisin kyllä mukavuudenhalulleni sen verran periksi, että rakennuttaisin perheelleni järvenrantatontille ja lähelle kaupunkia, jossa asumme, tilavan ja hyvinvarustellun talon, jossa olisi majoitustilaa vieraille, kunnon saunaosasto uima-altaineen, elokuvahuone sekä hirsinen rantasaunarakennus pesutiloineen ja takkatupineen. Tiedostan kuitenkin täysin, että tuollainen kiinteistö, jonka rakennuttaminen tontteineen saattaisi maksaa helposti jopa yli miljoona euroa, voisi muodostua hirvittäväksi rahareiäksi, jonka voisi joutua lopulta myymään isolla tappiolla. Täysin välttämätöntä olisikin sen rakentaminen elinkaarikustannukset huolellisesti minimoiden. Tähän kuuluisi mahdollisimman kestävistä ja huoltovapaista materiaaleista rakentaminen sekä energiatehokkuuden maksimointi järkevissä rajoissa. Kaikenlaiset korkeiden tilojen ja valtavien ikkunapinta-alojen kaltaiset epätaloudellisuudet jättäisin väliin. Olisin valmis panostamaan taloudellisesti lämpöpumppujen, koneellisen ilmanvaihdon lämmöntalteenoton ja varaavien kaltaisten ratkaisujen kautta alhaisiin lämmityskustannuksiin. Tavoitteena olisi 350 m2 kokonaispinta-alaltaan olevassa talossa 500-700 euron kuukausittaisiin käyttökustannuksiin (ml. kiinteistövero ja jätehuolto). Talon saneerauskulut lasketuttaisin vuosisadaksi eteenpäin ja sijoittaisin osan jäljelle jäävästä pääomasta alhaisehkon riskitason sijoitusrahastoon, jonka tuotolla ja tarvittaessa osin pääomallakin saneeraushankkeet rahoitettaisiin, kun niiden aika tulee. Saneerauskulujen minimointi olisi jo suunnitteluvaiheessa otettu huomioon.

Jäljelle jäävästä pääomasta avustaisin tiettyjä enitern tarpeessa olevia vaimon ja omia lähisukulaisia kertasummilla. Loput rahoista sijoitettaisiin suhteellisen turvallisesti ja varmatuottoisesti siten, että niistä saisi muutaman kymppitonnin vuotuisen reaalituoton. Tuota rahaa voisi käyttää hyväntekeväisyyteenkin. Lisäksi ostaisin vaimoni kanssa jostakin ympäri vuoden lämpimältä seudulta asunnon, jota vuokraisin, kun emme oleskelisi siellä.

Työntekoa en lopettaisi. Normaali päivätyö pitäisi elämässä kiinni mutta tuollaisella varallisuudella ei tietenkään olisi pakko alistua stressaavaan työtahtiin. Lisäksi tulovirta auttaisi kattamaan hankitun käyttöomaisuuden ylläpito- ja käyttökuluja.

Itse lähtisin Viipuuriin vaatettamaan katulapsia, hoitaisin vapaaehtoisesti kotona apua tarvitsevia villieläimiä (siilejä, oravia, kettuja jne.)

Toki tuo korkosijoitus olisi vallan hyvä vaihtoehto, koska esim. 90 000e jäisi perheemme kulujen jälkeen vielä puolet hyvän tekemiseen.

Minun kirjoissani oma kämppä on lähinnä tapa pienentää asumiskuluja (joskus merkittävästikin), ei juuri muuta, koska näiden kulujen pienentämiseksi on siihen ensin sidottava kiinni valtavasti pääomaa, joka muualla tuottaisi tuloa ja todennäköisesti arvonmuodostuskin olisi samoissa tai paremmissa lukemissa.

Omistusasunnostakin voi saada sijoituksen luonteisen kohteen, mikäli toimii kuten esimerkiksi KTR -blogin Pasi, mutta käytännössä se vaatii omakotitalon ja lääniä ympärille.

On siis itsestä kiinni käyttääkö esimerkiksi vuokralla asuessaan erotussumman sijoitusten kasvattamiseen, vai hummasteleeko ne menemään. Automaattisesti omistuskämppä ei siis mikään sijoitus ole.

Toki omistusasunnosta on muita hyötyjä, niin henkisellä kuin materiaalisellakin tasolla, mutta ne jääköön toisiin mietintöihin.

Enkä siis väitä, ettenkö itse hankkisi omistusasuntoakin, ehkä piankin, mutta en pidä sitä sijoituksena, vaan muihin arvoihin täydennystä tuovana omaisuuseränä.