Miljoonan euron säästöhaaste
Viimein on aika virallisesti avata Miljoonan Euron Säästöhaaste vuodelle 2011.
Saiturin haasteen taustaa
Edellinen tempaus, 10 000 euron säästöhaaste, keskittyi omiin edesottamuksiini pyrkiessäni puhkomaan aiemmin liian vaikeaksi tavoitteeksi luulemaani 10 000 euron lasikattoa.
Projekti saikin mukavasti kannustusta ja sievoisen kannattajajoukon. Myös kiitettävän moni sai alkukipinän omalle säästötaipaleelleen kohti huolettomampaa elämää.
Lopputuloksena saimme yhdessä kasaan melkein 200 000 euroa, vaikka varsinaista yhteistavoitetta en edes ollut lanseerannut. Oma tavoitteeni ylittyi tuon 10 000 euron säästöhaasteen myötä melkein puolella alkuperäiseen aikomuksiin nähden.
Kaiken tämän jälkeen vuoden 2011 haastekisan voittajaehdotus, miljoonan euron säästöhaaste, ei lopulta kuulostanut ollenkaan huonolta idealta.
Miksi miljoonan euron säästöhaaste?
Voittokriteerinä hyvin vahvasti tuli esiin ajatus siitä, että tempaus toisi aiemmin vain kommenteissa häilyvästi väreilleen yhteisöllisyyden eloon näillä sivuilla.
Tämä aiemmin puuttunut lisäelementti nostaa sivuston arvon oman talouden hoidon kanavana ja tietolähteenä aivan uusiin lukemiin, koska visioni mukaan haasteen yhteyteen avattu foorumi tuo lukijat myös lähemmäksi toisiaan.
Enää sisältö, apu, neuvot, mietteet ja mieltä askarruttavat kysymykset eivät tarvitse olla yhdestä suusta lähtöisin, vaan joukkovoimalla ja useamman pään ajattelulla asioiden näkökannat tulevat paremmin läpikäydyksi ja ongelmatkin ratkeavat helpommin.
Mutta ehkä tämän haasteen aikana on tärkeintä toistemme tukeminen haasteen edistymisen vaikeuksissa ja ongelmakohdissa. Tavoitteena on siis myös etsiä tällä puhtaan itsekkyyden aikakaudella kadonnutta yhteiskunnallista me-henkeä, joka helposti syntyy luonnostaan sellaisen yhteisen suuren tavoitteen, jolla on merkittävää vaikutusta myös yksilön hyvinvointiin.
Ymmärrän kuitenkin, että pelkkä altruistinen auttaminen ei useinkaan ole kovin kestävällä pohjalla, vaan todellista jatkuvuutta saadaan aikaan sillä, että yhteisponnistelussa on myös vahvasti mukana henkilökohtainen hyöty.
Miljoonan euron säästöhaaste toimii tässä erinomaisesti, yhdistäen molemmat, sillä päästäksemme tuohon miljoonaan euroon, on meidän onnistuttava omissa henkilökohtaisissa tavoitteissamme, mutta samalla saatava muutkin siinä onnistumaan.
Keskustelualue luo hiekkalaatikon, jossa haasteen osallistujat (ja luonnollisesti kaikki muutkin vierailijat) saavat testata ajatuksiaan, kysyä “tyhmiä” ja saada niihin vastauksia, tuoda esiin omia näkökantojaan täydentäen muiden ajatuksia tai nousta itse saippualaatikon päälle kyseenalaistaen kaiken.
Kaiken kruunuksi se toimii nimenomaan vertaistukena ja tuulettelupaikkana haasteen osalta.
Näkisin toki myös mielelläni, että tämä haaste toimii katalyyttina suomalaisen kotitalousymmärryksen renessanssille, ja saisi ihmiset yhä enenevässä kyseenalaistamaan nykyään vallalla olevan ajattelun idioottimaisen kiireisestä ja tuhlailevasta maailmasta. Ainakin tämä tulee avaamaan omat silmäsi, mikäli olet vasta aloittamassa omaa raharemonttiasi.
Haasteen kautta jokainen voi:
- lähteä tavoittelemaan omaa “kuutaan taivaalta”, tai ainakin päästä siinä hyvään alkuun
- parantaa elämänlaatua merkittävästi, sekä vähentää turhaa ja aiheetonta stressiä. Luonnollinen seuraus siitä, että rahasta ei tarvitse enää murehtia
- henkilökohtaisten tavoitteidemme lomassa samalla auttaa muita saavuttamaan kestävämpi tie elämässään; kokemus joka on palkitsevampi kuin moni luuleekaan
- kerskua olleensa mukana vuoden antoisimmassa ja mielenkiintoisimmassa tempauksessa
Myönnän, että visioni on kauniisti sanottuna naiivi, todennäköisesti pahastikin, erityisesti kun katson tuota kovaa todellisuutta, joka ovesta ulos astuessa iskee vastaan.
Olen vallitsevasta todellisuudesta huolimatta sitä mieltä, että joskus pelkkä lapsellinen usko ihmisyyden voimavaroihin ja ihmisten myötäsyntyinen halu olla rakentamassa parempia olosuhteita itselle ja läheisille on ainoa mitä tarvitaan, että jotain hienoa saadaan aikaan myös suuremmalla joukolla.
Koko Miljoonan euron säästöhaasteen tavoitteen saavuttaminenhan tosin on kokonaan sinusta kiinni, ja se joko kusee tai kukoistaa riippuen siitä otatko haasteen vastaan ja lähdet mukaan tähän kirjavaan jengiin, vai jäätkö vain perinteiseen tapaan katsomaan sivusta, että jääkö äijä yksin haasteineen muutaman innokkaimman osallistujan kera.
Haaste on kuitenkin summaltaan vielä sen verran pieni, että yksikin osallistuja vaikuttaa lopputulokseen paljon, joten osallistumisesi ei ole turha itsesi tai haasteen lopputuleman kannalta. Tämän tempauksen lopputulos voi olla vain ja ainoastaan positiivinen.
Säästöhaasteen anatomia
Haasteen perusidea on hyvin yksinkertainen; säästämme yhdessä yhteensä miljoonan ja vapaaehtoisena bonuksena ne jotka pystyvät, lahjoittavat itseni mukaanlukien tuosta kokonaispotista yhteensä 10 000 euroa hyväntekeväisyyteen (eli 1%).
Haasteen ehdot menevät näin:
- Aseta itsellesi henkilökohtainen säästötavoite, jolla lähdet osallistumaan yhteisen potin rakentamiseen (tietenkin vain omalle tilillesi).
- Summalla ei sinänsä ole väliä, vaan se non oltava omaan tilanteeseesi mitoitettu. Asetettakoon kuitenkin säästökatoksi 25 000 euron tavoiteraja varmistaaksemme sen, että pelleilijät, trollit ja muiden ilon ja oppimisen pilaajia ei lähde mukaan naurettavilla tavoitesummilla. Säästökaton luulisi olevan tarpeeksi korkea suurimmalle osalle suomalaisista.
- Säästö tapahtuu palkkatuloista ja lisätuloista, tai niihin laskettavista tuloista. Sijoitusten arvonkehitystä tai korkotuloja ei mukaan lasketa, vaan säästöihin lasketaan vain nettotuloista säästökohteisiin sisään mennyt raha. Ideana nimenomaan on siis testata, että paljonko pystyt säästämään nettotuloistasi muiden menojen jälkeen, ja miten tuo summa kehittyy vuoden aikana.
- Säästökohteesta akuuttiin menoon ulos nostettu raha luonnollisesti vähentää jo säästettyä summaa ja tulee ottaa huomioon kehitystä laskiessa. Huijaamalla ei sitten tässä kisassa voita yhtään mitään, eikä tuota miljoonaa euroa tule pyrkiä saavuttamaan tästä syystä myöskään hinnalla millä hyvänsä, vaan omaa kulutuskäyttäytymistä seuraamalla ja kehittämällä saamaan aiempaa suurempia säästöjä aikaan.
- Tämä ehto on samalla myös erinomainen harjoitus kulutuksen ja tulojen tasapainottamiseen, sekä tulevien menojen ennakointiin niin, että pystyt elämään pelkästään kuukausituloillasi myös yllättävissä tilanteissa ilman, että säästöihin tarvitsisi koskea… muuta kuin äärimmäisissä hätätapauksissa.
- Auta muita osallistujia saavuttamaan oma tavoitteensa keskustelualuetta hyväksikäyttäen. Pyydät myös itse ideoita ja apua empimättä, jos vaikeuksia alkaa ilmentyä omissa tavoitteissasi. Ja mikäli itse koet ahaa-elämyksiä aiheeseen liittyen, jaat ne muillekin Saiturin blogin esimerkkiä seuraten. Pakko tietenkään ei ole olla aktiivinen, jos se ei omalta tunnu. Tärkeintä, että lähdet mukaan omilla tavoitteillasi.
- Lähde mukaan vain jos olet asiasta innostunut, haluat kehittää itseäsi ja olet valmis viemään haasteen omalta osaltasi loppuun asti, etkä (HUOM!) luovuta ensimmäisestä takapakista; niitä tapahtuu aina. Tästä syystä älä siis aseta liian tiukkaa tavoitetta, ettei tule halua luopua leikistä kesken kaiken. Säästämisenkin on oltava palkitsevaa, eikä sen saa rajoittaa elämistä normaalin rajoissa.
- Haasteeseen voi lähteä mukaan pitkin vuotta
Miten todennamme haasteen edistymisen ja lopputuloksen
Tässä tulee edelleen esiin vapaaehtoisuus, mutta minimissään ainakin toivoisin, että anonyymisti rekisteröidyt foorumiin (minä tai kukaan muu ei voi tietää kuka olet) ja sen jälkeen luot oman keskusteluaiheen “1 000 000 euron säästöhaasteen osallistujat” -aihealueeseen nimimerkilläsi.
Sinne luomani Erkki Esimerkin avaama aihe “Ekin säästöhaaste 7 000 euroa” näyttää mitä tällä tarkoitan ja miten avausviesti olisi hyvä muotoilla.
Tämä toimii samalla itsellesi hyvänä seurantapaikkana, joka luo myös sinulle jatkuvuutta hommaan ja ikään kuin pakottaa sinua tarkastelemaan tilannetta säännöllisin väliajoin.
Olisi myös äärimmäisen hienoa, jos kuukausittain (tai silloin kun siltä tuntuu) kävisit avaamaasi viestiin päivittämässä oman edistymisesi pitkin vuotta. Näin koko säästöhaaste pysyy koko ajan päivitettynä ja lopputulos on jokseenkin helppo ynnäillä vuoden lopussa yhteen.
Saiturin oma tavoite
En periaatteessa olisi enää omaa tavoitettani tänä vuonna halunnut tuoda julki, mutta koska voittajaksi sitten kuitenkin valikoitui uusi säästöhaaste, ei hommasta tule mitään, ellen jälleen seuraa julkisesti myös omia edesottamuksiani.
Niinpä, oma tavoitteeni vuodelle 2011 on tällä hetkellä jälleen lähes mahdottomalta tuntuva, edelliseen vuoteen verrattuna kaksinkertainen tavoite:
- 20 000 euroa
Mahdottomalta tuo tavoite tuntuu tällä hetkellä siksi, että se vaatii edellisvuotta huomattavasti suuremmat lisätulot, ja samaan aikaan kulujakin on ehkä trimmattava jokseenkin reippaalla kädellä. Palkkatuloni eivät nimittäin ole suinkaan kaksinkertaistuneet, vaan nettotulojen osalta olen edelleen varsin lähellä viime vuoden haasteen alkupistettä.
Vaikka siis ylempänä sanoin, että haaste on mitoitettava niin, että se ei lannista jo alkumetreillä, ei se tietenkään koske itseäni, sillä tunnen tietynlaiseksi velvollisuudekseni laittaa tämäkin överiksi, sillä uskon sen omalta osaltaan tekevän omasta haasteestasi helpommin toteutettavan.
Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi keskituloisen ei muutamien valintojen kautta ole kovin suuri ongelma säästää esimerkiksi 5000 euroa ilman suurempia ponnisteluita, tai vaikka 10 000 euroa pieni hiki pinnassa, jos minäkin pystyn tähän.
“Pienituloinenkin” pystyy aivan hyvin säästämään useasta sadasta aina pariin tonniin ilman, että elämänlaatu huononee. Kysymys on kaikissa tapauksissa luonnollisesti vain tahdosta, pitkäjänteisyydestä ja suunnitelmallisuudesta.
Edes tulottomuus ei ole este, mutta palatkaamme tähän aiheeseen myöhemmin, mikäli eräs suunnitelmani ottaa tulta alleen.
Minihaasteet pitkin vuotta
Koska tiedän, että pelkän miljoonan euron karttumisen seuraaminen on lukijalle lähes yhtä jännää kuin puhelinluettelon selailu, päätin, että kaikkien säästäjän ohjesääntöjen mukaan on mukana oltava myös välitavoitteita ja leikkimielistä kisailua. Näihin ammensin ideoita mittavasta ideavarastosta, joka kertyi säästöhaasteen ideoinnin yhteydessä.
Koska nämä ovat lähinnä bonuksia haasteen jatkoksi, on minihaasteisiin osallistuminen myös tietenkin täysin vapaaehtoista.
Ruokamenot remonttiin
Tämä on varmasti vuoden hulluin osahaaste, sillä päätin, että jossakin vaiheessa tätä vuotta koitan syödä pelkästään 50 eurolla kuussa, ja katsoa mitä saan aikaan.
Miksipä en sitten saman tien lähtisi testaamaan elä eurolla päivässä tavoitettakin, mutta kun tiedämme suomalaisen ruoan jokseenkin hintavan tason, luulen että leikkisin jo liikaa terveydelläni tuota tavoitellessa.
Joka tapauksessa itsehillintää, shoppailutaitoja, sekä muuten vaan hermoja tullaan mahdollisesti koettelemaan.
Ehkä jopa koemme jonkinlaisia valaistumisen hetkiäkin.
Lukijahaaste: Edellämainittu toimii toki sinulle lukijana vain viihteenä, ja teikäläiselle annankin tehtäväksi pienentää ruokamenoja vuonna 2011 vähintään 10%. Tämä on tavoite, johon jokainen pystyy, eikä edes juuri tarvitse yrittää.
Matkakustannukset maihin
Ei ole kovin realistista ehdottaa, että lähtisit myymään autoasi, tai luopuisit bussikyydeistä kokonaan, vaikka joku yksittäinen saattaa toki tähänkin ryhtyä.
Minulla on tavoitteena tänä vuonna kasvattaa kuntoa, laihtua, vähentää bensan kulutusta ja tietenkin säästää rahaa siirtymällä osittain työmatkapyöräilyyn.
Heti kun säät sallivat, lähden soveltamaan tätä käytännössä 1500 vuosikilometrin tavoitteella, joka kevyiden laskelmien mukaan tulee omalla kohdallani kasaan lähes päivittäisellä 20 kilometrin työmatkapyöräilyllä. Rahaa en tässä tule juuri säästämään, sillä joudun tekemään muutamia kevyitä vaate- ja laitehankintoja aiheeseen liittyen; ja myös siksi, että bussimatkailu ei maksa täällä kuin 40 euroa kuussa. Joka tapauksessa muut hyödyt varmasti realisoituvat.
Lukijahaaste: Vähennä matkakustannuksiasi vähintään 10% valitsemallasi tavalla. Voit esimerkiksi keskittyä ajotavan hallintaan, auton polttoaineen kulutuksen pienentämiseen, tai ottaa vanhan kunnon munamankelin käyttöön.
Asumismenot alas
Yksi vaikeimmista aiheista toteuttaa on asumismenojen pienentäminen, sillä ne mielletään välttämättömiksi ja varsin kiinteiksi kuluiksi.
Näin asia tietysti onkin pitkälti, mutta ei kokonaan, ja yllättävän paljon on tehtävissä sen suhteen paljonko asumisesi kustantaa.
Energiaan esimerkiksi kuluu monilla tarpeettoman paljon rahaa turhaan, kun talouden todellisia energiasyöppöjä ei tiedetä.
Tietysti myös vuokra, ja lainanlyhennykset katsotaan asumismenoihin. Riippuen siitä miten radikaaleja ratkaisuja on valmis tekemään, vaikuttaa nämä kokonaiskustannuksiin kaikkein eniten.
Palaamme tähän tarkemmin myöhemmin. Oma tavoitteeni on joka tapauksessa 5% menojen pienentäminen.
Lukijahaaste: Vähennä asumimenojasi 5%.
Hanki lisätuloja
Säästämisen jälkeen tulojen kasvattaminen on paras keino lisäfyffen aikaansaamiseksi. Se on kuitenkin poikkeuksetta helpommin sanottu kuin tehty, sillä työpaikan saaminen on työttömällekin vaikeaa, ja vaikka paikan saisikin, menee verotus lisätuloprosentin mukaan, joten liikaa peritystä summasta pääsee nauttimaan vasta seuraavana vuonna.
Tästä huolimatta oma tavoitteeni lisätulojen suhteen on tänä vuonna huikeat 5000 euroa puhtaana käteen.
Lukijahaaste: Tienaa tänä vuonna vähintään 500 euroa muualta kuin palkkatyöstäsi. Ajattele asiaa laajasti, sillä palkkatyö ei ole ainoa tulonhankintakeino!
Pikainen ostolakko
Ei, tarkoituksena ei ole kieltää haasteen varjolla kulutuksen totaalista lopettamista, vaan ajatuksena on tutkailla tietty aika vuodesta sellaistakin mahdollisuutta, että nykymuotoinen kulutuskäyttäytymisesi on suurella todennäköisyydellä niin leväperäistä, että siitä on vain haittaa omassa elämässäsikin.
Tältä pohjalta otan itselleni tavoitteeksi pitää “Älä osta mitään -kuukausi.
Lukijahaaste: Pidä “Älä osta mitään” -viikko marraskuun lopussa sen iänikuisen ja hyödyttömän “Älä osta mitään” -päivän sijaan.
Anna vähän takaisin
Bonuksena säästöhaasteessa tulee vuoden lopussa olemaan 10 000 euron hyväntekeväisyystavoite porukalla.
Tämä tapahtuu niin, että järjestän valittuihin hyväntekeväisyyskohteisiin Saiturin säästöhaasteelle nimetyn tilin, johon jokainen bonustavoitteeseen halukas osallistuja voi laittaa kortensa kekoon.
Ideana on, että kerätystä henkilökohtaisesta potista jokainen bonukseen osallistuja laittaisi hyväntekeväisyyteen 1%:n. Esimerkiksi 10 000 euroa säästäneillä tämä tarkoittaisi 100 euroa, ja 1000 euroa säästäneillä 10 euroa.
Yksittäisenä lahjoituksena tuon ei siis pitäisi kovin suurta lovea kenenkään lompakkoon tehdä, mutta kun tuon 1% laittaa peliin mahdollisimman moni osallistuja, niin teoriassa saamme kasaan yhteensä tuon 10 000 euroa.
Painotan kuitenkin jo tässä vaiheessa, että säästöhaasteeseen osallistuminen ei tietenkään velvoita sinua millään tavalla osallistumaan tähän bonushaasteeseen.
Ymmärrän oikein hyvin, mikäli moni karsastaa ajatusta vaivalla säästettyjen pennosten takaisin lahjoituksesta, erityisesti jos tuo säästäminen on tapahtunut jo muutenkin hampaita irvistellen ja huonosta taloustilanteesta ponnistaen.
Koska hyväntekeväisyyskohteissa on erilaisia lahjoituskäytäntöjä ja muutenkin hommassa on vielä selvittämistä, teen valituista kohteista erillisen artikkelin, kun tiedän tarkalleen mihin tulen “tilit” avaamaan.
Liity mukaan haasteeseen
Koska haasteesta ei tule yhtään mitään ilman osallistujia, ja koska luulen, että sinä lukijanakin haluat viedä omat tavoitteesi uudelle tasolla ja saada samalla yhteisön tuen niiden saavuttamiseen, kannustan vahvasti liittymään mukaan tähän hulluun hankkeeseen.
Villi vuosi on tiedossa. Tehdään yhdessä historiaa täällä!



Superb! Oon mukana!
Hienoa että tämä idea tuli valituksi, kiitos. Aion henkilökohtaisesti olla mukana jollakin summalla.
Kiitos ideoinnista. Potentiaalia tällä kampanjalla mielestäni on.
Nyt kun vielä porukka innostuisi lähtemään mukaan. Voin myöntää olevani hieman pettynyt alun laimeasta vastaanotosta; mutta annetaan hommalle aikaa. Kyllähän tässä tasaisesti alkaa näköjään porukkaa liittymään.
Rohkeasti mukaan pienituloisemmatkin! Tässä voi vain voittaa.
Tilanne helmikuun alussa (1.2.2011) on Miljoonan euron säästötavoitteen kanssa sellainen että Saiturin lisäksi mukaan on ilmoittautunut kaksitoista rohkeaa säästäjää, jotka ovat valmiita ottamaan euroa sarvista (jos ette tiedä minkälaiset on euron sarvet, niin ne näkyvät Saiturin logosssa sivun yläreunassa). Säästölippaaseen on kolahtanut vasta hieman hiluja, mutta tärkeintä on että peli on avattu, tavoitteita asetettu ja mieltä ja lompakkoa alettu virittämään vuoden 2011 haasteeseen. Säästäminen on henkinen taitolaji.
Tähän asti mukaan ilmoittautuneet (pl. Saituri) ovat asettaneet yhteensä 80 500 euron säästötavoitteen. Tavoitteissa on vaihtelua, mikä osoittaa tietenkin vain sen että jokainen on asettanut tavoitteensa omista lähtökohdista, juuri kuten arvelen Saiturin toivoneenkin. Monella näyttää olevan hienoja sivutavoitteita, jotka lisäävät haastetta entisestään. Saman vuoden aikana moni pyrkii eroon etenkin kalleimmista luotoistaan ja lainoistaan. Moni on oivaltanut myös hyvin että säästämisessä auttaa lisätienestit. Omasta mielestäni yksi tärkeimpiä asioita säästämisessä on avoin mieli, uteliaisuus omaa taloutta kohtaan ja rohkeus tehdä päätöksiä.
Tämän hetkisellä keskimääräisellä säästötavoitteella tarvitsisimme yhteistavoitteeseen mukaan ainakin 150 osallistujaa, olettaen että kaikki osuvat tavoitteensa kanssa nappiin. Se on vain hieman yli kymmenkertainen osallistujamäärä. Huomioiden että haaste avattiin vasta juuri, tämä ei ole mikään mahdoton saavutettava. Yhteisen tavoitteen saavuttamisessa ei ainakaan haittaa jos jo mukana olevat muistavat sopivissa tilanteissa ja paikoissa mainita Saiturin miljoonan euron säästöhaasteesta. Vapaaehtoinen hyväntekeväisyysnäkökulma ei tee haasteesta ainakaan yhtään vähemmän merkityksellistä.
Suurimpia vaikutuksia henkilökohtaisella tasolla tulee varmaankin olemaan monelle ensi kertaa “vakavissaan” säästävälle se että tällaisen oman säästötavoitteen saavuttaminen vaikuttaa omaan talouteen paljon laajemminkin kuin yhden vuoden osalta. Ainakin omalta osaltani toivon että tämä haaste osaltaan muokkaa kulutustottumuksiani kestävämpään suuntaan.
Tilanne 3.2. on sellainen että kaksikymmentä on ottanut Miljoonan euron säästöhaasteen vastaan ja yhdessä olemme asettaneet 128 tuhannen euron säästötavoitteen (pl. Saiturin 20te). Keskimääräinen tavoite on tällä hetkellä säästää 17,5 euroa päivässä per osallistuja. Tällä tavoitteella tarvitsisimme tavoitteen onnistumiseen vielä 136 osallistujaa jotka asettaisivat vastaavan tavoitteen ja onnistuisivat siinä. Osallistujia on tullut viime päivinä noin 4 / päivä, joten tällä tahdilla riittävä massa saavutettaisiin noin 9. maaliskuuta. On vaikea arvioida tuleeko jossain vaiheessa yleisöryntäystä tai hiipuuko osallistujien määrän kasvu, mutta tietenkin mitä pidemmälle vuotta mennään, sitä vähemmän aikaa osallistujilla on aikaa säästää (olettaen etteivät säästä jo muutenkin). Nämä karkeat arviot eivät ota huomioon sitä että osa meistä saattaa syystä tai toisesta lopettaa säästämisen vuoden aikana, osa jää tavoitteestaan ja jotkut varmasti myös ylittävät omat odotuksensa.
Mitä enemmän osallistujia mukaan lähtee, sitä todennäköisemmin myös päihitämme tämän vuoden Saiturin haasteen. Pari sataa aktiivista osallistujaa saattaisi jo hyvinkin taata tavoitteen saavuttamisen, kun taas on vaikea uskoa että tavoite saavutettaisiin vain sadalla osallistujalla. Puolitoista sataa osallistujaa saattaa hyvinkin olla jonkinlainen kiikkuslaudan tukipiste jonka ympärillä vaaputaan herkästi suuntaan tahi toiseen. Joka tapauksessa yhteisen tavoitteen saavuttamisessa on nyt kyse myös jokaisen henkilökohtaisesta osuudesta, niistä kuuluisista pienistä puroista, joista syntyy vuolaita jokia. Kyse on myös joukkovoimasta ja säästämisen lisäksi voimme myös pitää tätä haastetta esillä niissä ympyröissä joissa itse liikumme, jos vaikka joku tutuistammekin olisi kiinnostunut lähtemään mukaan näin upeaan, haastavaan ja opettavaiseen haasteeseen(*. Nyt olemme vielä haasteen alkumetreillä, vaikka koskaanhan ei ole liian myöhäistä aloittaa säästämistä ja mukaan voi lähteä myöhemminkin.
*) kiitos Saiturin hyvän otteen ja viime vuotisen mallisuorituksen
Norppa tai Saituri; Saisiko näistä tiedoista jonkun käppyrän, jonka avulla voisi seurata tilanteen edistymistä? Ainakin itseäni kiinnostavia asioita ovat tämän hetkisten tavoitteiden yhteissumma, osallistujien määrä ja arvioitu tavoitteen saavuttamisajankohta. Kuinka iso työ olisi seurata säästöjen nykyistä tilannetta?
Näiden tietojen mahdollisimman ajankohtainen seuranta nostaisi varmasti itse kunkin motiivia ja toimisi hyvänä kannustimena. Myös uusien on helpompi tulla mukaan jos he havaitsevat, että toiminta etenee ja tavoite vaikuttaa realistiselta. Norpan nykyiset selonteot ovat oivia myös, mutta käppyrät auttaisivat nopeassa hahmottamisessa.
Kyllä jonkinlainen käppyräkin on tulossa. Ajattelin julkaista sen joka kuukausi oman säästöhaasteeni päivitysten yhteydessä oman käppyräni lisäksi.
Kun nyt tarkemmin ajattelen, niin säästöhaasteen kokonaisuuden seuraaminen ansaitsisi joka kuu ihan oman blogiartikkelinsa, jossa käydään juttua läpi vähän seikkaperäisemmin pelkän edistymiskäppyrän lisäksi.
Tästä syystä yritän nakittaa tehtävän Norpalle. Laitetaan idean isä vähän lisähommiin.
Saituri kirjoitti:
Totta. Käppyrä saisi periaatteessa näkyä jossain päin sivupaneeliasi. Korostaisi ehkä sitä, että tässä tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Ihan joku sellainen mistä voi nopeasti nähdä, että missä mennään ja sellainen jota voisi päivittää ilman blogiartikkeliakin. Kuitenkin tuntuu, että kuukausittainen raportointi on turhan hidas tahti.
Ehdottelen näitä vaikka en tiedä sivustosi hallinnointirakennetta tai ehdotelman tuomaa työmäärää, mutta näin sivuston käyttäjän toiveena tämä. :)
Saituri kirjoitti:
Kiitos kunniasta! Voin lupautua ainakin tammi/helmikuun osalta lähettämään sinulle sähköpostitse jonkinlaisen edistymisjutun, jota voit halutessasi käyttää tähän tarkoitukseen – muokata, korjata, täydentää ja julkaista miten haluat. Ollaan yhteyksissä.
Loistavaa Norppa. Näinhän myö sitten tehhään.
Haasteseen on tullut kohtalaisen kivasti osallistujia, mutta tavoitteen saavuttamiseksi tarvittaisiin vähän
lisää julkisuutta. Jos tästä haasteesta saisi juttua johonkin NYT-liitteeseen, Talouselämään, Ilta-sanomiin,
kauppalehteen tms homma onnistuisi varmasti.
Tämä vaatisi tietysti aikaa, suhteita ja osaamista. Itselläni ei noita valitettavasti ole,
mutta jos jollakulla olisi mahdollista laitta PR-hommaa liikkeelle homma varmasti kantaisi hedelmää.
Paras PR on se, että kerrot kaverillesi asiasta. Kun juttu leviää puskaradioitse, niin mediankin kiinnostus herää. Saiturin tykkääminen facebookissa on varmaan yksi hyvä keino. Onkos Saiturilla Twitteriä? Media kyllä tarttuu kaikkiin tällaisiin “kansanliikkeisiin” jos ne paisuvat tarpeeksi. Eikun vain kaveria houkuttelemaan mukaan
Lyhyt tilannepäivitys 7.2.2011 haasteen oltua käynnissä kymmenen päivää. Haasteen on ottanut vastaan 26 säästäjää, jotka ovat asettaneet tähän mennessä yhteensä 177500 euron säästötavoitteen. Säästöön on kolahtanut noin 5500 euroa eli 0,6% tavoitteesta. Tällä kasvutahdilla miljoonan euron säästötavoite saavutetaan 46 päivän kuluttua. Varsinaisen tavoitteen eli miljoonan euron säästämistä on vielä liian aikaista arvioida, mutta tietenkään vielä tällä porukalla ei haaste ratkea yhdessä vuodessa.
Mukaan tarvitaan siis vielä paljon lisää säästäjiä. Keskimääräinen säästötavoite on noin 6800 euroa, mutta vaihteluväliä on reippaasti, eikä ole myöskään kiellettyä ylittää asettamansa tavoite, joten aivan hyvin voi asettaa itselleen pienenkin säästötavoitteen jos korkean tavoitteeen asettaminen tuntuu enemmän masentavalta kuin kannustavalta. Jos joskus on tuntunut siltä että “pitäisi säästää”, mutta ei ole tullut aloitettua, nyt tämä miljoonan euron säästöhaaste antaa mahtavan tilaisuuden opetella säästämisen tavoille ryhmässä. Mukana on sekä ensimmäistä kertaa säästäviä, että säästämisen konkareita, joten joukosta löytyy vertaistukea ja myös hyviä käytännön vinkkejä säästämiseen.
Tilanteen seuraamisen helpottamiseksi pyytäisin omasta ja Saiturin puolesta että päivittäessänne tilannetta merkitsisitte säästöön menneen osuuden viestiketjunne viesteissä mahdollisimman selkeästi. :-) Näin teemme tilanteen seuraamisesta kaikille helppoa ja tällaisten tilannekatsausten kokoamisen mahdolliseksi etenkin nyt kun osallistujamäärä päivä päivältä kasvaa. Hyviä vinkkejä merkitsemiseen on esimerkiksi summan ja kuukauden boldaaminen ja kertyneen summan merkitseminen viestin loppuun. Tällöin luvut erottuvat tekstimassasta nopealla silmäilyllä. Kiitos avusta!
Muoks: yritetty muotoilla alkukappaletta ymmärrettävään muotoon
Pistäkääs tonne Ekin sivuille malli, jonka voi sitten kopioida kuukausiraporttinsa loppun. Jotain vaikka tähän tyyliin:
Kuukauden säästö: 200 €
Säästö yhteensä: 400€
Tavoitteeseen matkaa: 5600€
Tuosta luulisi sitten teidänkin saavan nopeasti yhdellä silmäyksellä tarvittavat tiedot. Laita sinäkin Norppa raportteihisi tuollainen yksinkertainen taulukko, niin ettei avainlukuja tarvitse tekstin seasta etsiä. Varmaan helpottaa sinunkin työtä, niin ettei tarvitsisi miettiä, että miten lauseet rakentaa ymmärrettävään muotoon (onnistuit siinä kyllä hyvin).
Säästäjiä: XX
Säästöt yhteensä: XX
Tarvitaan säästäjiä vielä: n. XX
jne..
EDIT: Tuosta mallista kannattaa mainita vielä se, että päivittää nuo avainluvut ensimmäiseen viestiin. Sitten ei tarvi skrollata pitkiä viestiketjuja läpi löytääkseen ajantasaiset numerot.
Olenko ymmärtänyt oikein, ettei ketjujen aikaisempia viestejä voi muokata, ainoastaan viimeisintä? Olisin päivittänyt kuukausiraportin tuohon malliin, vaan eipä onnistu kuin ketjuni viimeiseen viestiin.
Jukka: Lisäilen Ekin esimerkkiin nuo… kun ehdin (taidan nakittaa moderaattorioikeudet ainakin Norpalle Zaastajan lisäksi, ettei yksin tarvitse täällä päivitellä)
Chloi: Tutkin asiaa ja ilmoitan mikäli ongelmaan on ratkaisu. Lieviä puutoksia tässä foorumiohjelmassa on, koska kyseessä on käyttämäni sisällönhallintaohjelmiston lisäosa, ei erillinen foorumi. Ehkä kuitenki tulemme toimeen.
Tilanne 12.2.2011. Jos olen kerännyt tiedot oikein, mukaan on nyt ilmoittautunut 31 säästäjää, jotka ovat asettaneet yhteensä 202500 euron säästötavoitteen, josta noin 6500 euroa on tähän mennessä toteutunut (tämä on 3,2% toistaiseksi asetetusta tavoitteesta ja 0,7% haasteen kokonaistavoitteesta). Tällä osallistumistahdilla miljoonan euron tavoitetaso saavutettaisiin parin kuukauden kuluttua eli hieman ennen huhtikuun puoliväliä.
Säästäjiä: 31
Asetettu tavoite: 202500 (+Saituri)
Säästöt yhteensä: 6523e
Tarvitaan säästäjiä vielä: n. 122kpl (á 6532e/v)
Saiturin Tammi/Helmikuun tilanteen päivitys toi haasteeseen uuden aallon osallistujia.
Päivä: 23.2.2011
Säästäjiä: 41 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 306000 (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä: 22275e (2,2% 1M tavoitteesta)
Tarvitaan säästäjiä vielä: n. 93kpl (á 7463e/v)
[...] Vuoden 2011 haasteeksi valikoitui Saiturin lukijoiden yhteishenkeä koetteleva “Miljoonan euron säästöhaaste“. [...]
Päivä: 4.3.2011
Säästäjiä: 43 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 324000 (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä: 32692e (3,3% 1M tavoitteesta)
Tarvitaan säästäjiä vielä: n. 90kpl (á 7535e/v)
Tiedot oli aluksi pielessä, toivottavasti nyt on säästösumma suunnilleen oikein.
Tilanne 13.3.2011
Säästäjiä 44 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 336.000 (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä 38661 (3,9% 1.000.000 tavoitteesta)
Tarvitaan säästäjiä vielä arviolta n. 87kpl (á 7636e/v)
Ajattelin että voisi olla hauska seurata mitä säästöön saadulla summalla saisi asuntomarkkinoilta. Yhdessä toistaiseksi säästämällämme summalla saisi Porista vuoden 1971 tyydyttäväkuntoisen 22 neliöisen kerrostaloyksiön. Vielä on matkaa Ullanlinnaan.
norppa kirjoitti:
Hahaha! No matka kohti Ullanlinnaa jatkuu..
Tilanne 24.3.2011
Säästäjiä 46 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 345.500 (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä 42921 (4,3% 1.000.000 tavoitteesta, 12,4% asetetusta tavoitteesta)
Tarvitaan säästäjiä vielä arviolta n. 87kpl (á 7511e/v)
Mukaan haasteeseen on ilmoittautunut myös yksi asuntosäästäjä, joka tosin ei vielä tarkentanut tämän vuoden osuutta tavoitteestaan, mutta varmaankin vielä lisäillään näihin lukuihin kun tavoite tarkentuu.
Luvut pyrin keräämään tarkasti, mutta heittoja voi olla minustakin johtuvista syistä jos en ole jokaista päivitystä saanut ylös kirjattua. Porin yksiöön on saatu parvekelasit, mutta vielä ei kannata haaveilla vaihdosta kaksioon.
Tilanne 2.4.2011
Säästäjiä 49 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 354.600 (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä 53761 (5,4% 1.000.000 tavoitteesta, 15,2% asetetusta tavoitteesta)
Arviolta mukaan pitäisi lähteä vielä kaksi kertaa saman verran porukkaa kuin on jo, jotta päästäisiin lähelle yhteistä tavoitetta. Yksilöhaasteet etenevät upeasti ja olemme olleet jo todistamassa useammankin autolainan poismaksua etuajassa, kun osallistujat optimoivat myös lainanhoitokulujaan ja kaivavat hyviä asetelmia loppuvuoden tavoitteiden saavuttamiselle.
Mukaan on lähtenyt ilahduttavan monenlaisia säästäjiä. Kaikkia yhdistää kuitenkin yksi tekijä ja se on oman talouden kehittäminen säästämällä. On opiskelijoita, työssäkäyviä, perheellisiä, yksinhuoltajia, yrittäjiä ja näiden erilaisia yhdistelmiä. Kaikkia meitä kuitenkin yhdistää itsemme haastaminen. Kulunutta sanontaa lainatakseni: tärkeintä ei ole vauhti vaan suunta. Jokaisella meistä on vuoden lopussa parempi kompassisuunta taloudessamme kuin haasteen alkaessa.
Pienestä Porin yksiöstä on matkattu Simpleleelle (Rautjärvi), josta 55 tuhannella eurolla saa vuonna 1975 valmistuneen yleiskunnoltaan hyvän neljä huonetta ja keittiön, 95,5 neliötä. Vaihtoehtoisesti 45 tuhannella eurolla saa Helsingin Munkkiniemestä kotoisan 17 neliöisen autotallin.
[...] kuukausi Miljoonan Euron Säästöhaastetta on jo takana, eikä draamalta ja tapahtumilta ole onneksi [...]
Tilanne 2.5.2011
Säästäjiä 55 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 401.300 (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä 81554 (8,2% 1.000.000 tavoitteesta, 20,3% asetetusta tavoitteesta)
Säästösummalla irtoaa 20 neliöinen pikkukoti Herttoniemestä tai 90 neliötä Jämsänkoskelta (4h+k).
Täällä 22000€.
Tämäpä kuulostaa kertakaikkiaan loistavalta! Koska opintolaina roikkuu ikävästi niskassa, en (vielä) lupaa osallistua haasteeseen, mutta lupaan hyvin pian laittaa tästä postauksen blogiini, josta ehkä muutama uusi ihminen sen bongaa. Levitän ilosanomaa, ja toivon että tällainen haaste toteutuu tulevinakin vuosina entistä suuremmalla osallistujamäärällä! Tsemppiä nyt aloittaneille!
Tähänkin ketjuun tiedoksi että en enää tee yhteisiä tilastoja. Jos Saituri tarvitset minun tähän astisen “kirjanpidon” eli taulukon johon olen kerännyt lukuja, niin laita postia niin laitan taulukon tulemaan. Pahoittelut että en voi enää jatkaa päivitysten tekemistä. Teen ne vain omalta osaltani. Säästöhaasteessa en luovuta.
Sillehän ei sitten mitään voi. Kiva, että pysyt muuten mukana
Minä voisin jatkaa norpan tekemää seurantaa, eli jos sinulla norppa on jokin taulukko, mihin olet kerännyt noita lukuja keväällä, niin ottaisin sen mielihyvin oman hommani pohjaksi.
No, teinpä laskelmat alusta asti.
Tilanne 11.8. 2011
Säästäjiä 66 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 498 451 € (ml. velkojen lyhennykset, jos mainittu) (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä 199 193,76 € (ml. velkojen lyhennykset, jos mainittu) (19,92 % 1 000 000 € tavoitteesta, 39,96 % asetetusta tavoitteesta)
Tarvitaan säästäjiä vielä arviolta n. 67 kpl (á 7552,29 €/v)
Tähän mennessä on saatu kasaan esimerkiksi 25-neliöinen kerrostaloyksiö Punavuoresta (Ullanlinna, here we come!) tai 180-neliöinen 4h+k omakotitalo Petäjävedeltä. (Minusta nämä asuntoesimerkit ovat niin hauska idea, että nyysin norpan ajatuksen.
)
Kiitoksia Norpan manttelinperijälle ansiokkaasta tilannekatsauksesta! Laitan omaa tilannepäivitystäkin tuotapikaa kehiin.
Tässä tämän kuun laskelmat. Poistin Anskun luvut laskelmista, koska hän ilmoitti jättäytyvänsä haasteesta pois. Toki voin ottaa luvut mukaan, jos teidän muiden mielestä olisi reilumpaa huomioida hänen tavoitteensa ja ennen lopettamistaan saavuttamansa potti. (Lisäksi otin mukaan nyt Aesien, joka oli jostain syystä mennyt silmieni ohi viime kuussa. Pahoittelut Aesie
)
Tilanne 8.9. 2011
Säästäjiä 66 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 494 151 € (ml. velkojen lyhennykset, jos mainittu) (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä 215 492,58 € (ml. velkojen lyhennykset, jos mainittu) (21,55 % 1 000 000 € tavoitteesta, 44,97 % asetetusta tavoitteesta, +18 467,92 € viime kuuhun nähden)
Tarvitaan säästäjiä vielä arviolta n. 68 kpl (á 7 487,14 €/v)
Näillä säästöillä saataisiin Punavuoresta jo 37-neliöinen yksiö taikka 119,5-neliöinen 5h+k omakotitalo Jyväskylästä.
Tilanne 17.10. 2011
- Säästäjiä 68 (sis. Saituri)
- Asetettu tavoite: 517 001 € (ml. velkojen lyhennykset, jos mainittu) (sis. Saituri)
- Säästöt yhteensä 253 477,81 € (ml. velkojen lyhennykset, jos mainittu) (25,35 % 1 000 000 € tavoitteesta, 49,03 % asetetusta tavoitteesta, +37 985,23 € viime kuuhun nähden)
Tarvitaan säästäjiä vielä arviolta n. 64 kpl (á 7 602,96 €/v)
Näillä säästöillä päästäisiin viimein Ullanlinnaankin. Summalla irtoaa esimerkiksi 31-neliönen kerrostaloyksiö Ullanlinnassa tai 130-neliönen 5h+k omakotitalo Seinäjoelta.
(Kevyttä luettavuuseditointia rivinvaihtoihin harrasti –> Saituri)
Tilanne 19.11. 2011
Säästäjiä 68 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 522 501 € (ml. velkojen lyhennykset, jos mainittu) (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä 282 564,87 € (ml. velkojen lyhennykset, jos mainittu) (28,26 % 1 000 000 € tavoitteesta, 54,08 % asetetusta tavoitteesta, +29 087,06 € viime kuuhun nähden)
Tarvitaan säästäjiä vielä arviolta n. 63 kpl (á 7 683,84 €/v)
Näillä säästöillä saataisiin 35-neliöinen uusi kerrostaloyksiö Kampissa tai 142-neliöinen 6h+k omakotitalo Oulusta.
Kohta olisi aika avata vuodelle 2012 vastaava haaste.
Varsinaista säästöhaastetta en lähde vuodelle 2012 tekemään. Tässäkin vuodessa oli jo tarpeeksi tekemistä. Enkä sitäpaitsi halua kahta vuotta enempää kertoa näin tarkkaan omaisuuteni kertymisestä. Tahti on jo nähty, eikä se siitä muuksi muutu.
Vuosi 2012 tullaan ottamaan vähän lunkimmin, ja ajattelin jalostaa Miljoonan Euron Säästöhaasteen minihaasteista vuodelle 2012 ainakin omakohtaisen kiirastulen, jossa pannaan kova kovaa vastaan vähän eri tavalla. Näin jo siitäkin syystä, että tänä vuonna nuo minihaasteet kusahtivat aika pahasti.
Tietysti ideoita otetaan vastaan lukijoiltakin.