Miljoonan Euron Säästöhaaste – Heinä-syyskuun tilannekatsaus
Henkilökohtaisen elämäni myrskyistä johtuen olen potenut kroonista energian- ja kiinnostuksen puutetta myös Saiturin jorinoita kohtaan. Tästä syystä terapiataukoa on tullut pidettyä vähän pidemmän aikaa. Nyt on kuitenkin aika palata sorvin ääreen. Ilo onkin ollut huomata, että säästöhaaste on edistynyt eteenpäin läsnäoloni puutteesta huolimatta.
Yhteishaasteen nykytila
Saiturin Miljoonan Euron Säästöhaaste on taittanut taivalta jo 3/4 haasteesta, eikä tilanne näytä ollenkaan enää toivottomalta yhteisesti asetetun säästötavoitteen osalta. Miljoonasta eurosta olemme kyllä kaukana, mutta yksittäisiin elämiin on tullut sellaisia muutoksia, että haaste on ollut sen arvoinen. Jopa osallistujia on tullut pari lisää näinkin myöhäisessä vaiheessa.
Edellisellä kerralla toivoin, että osallistujamäärä nousisi yli 70 hengen. Noh, tuosta ei kaukana olla, sillä nyt ollaan jo luvussa 69.
Tilanne 03.10.2011
Säästäjiä 69 (sis. Saituri)
Asetettu tavoite: 487 950 EUR (sis. Saituri)
Säästöt yhteensä palttiarallaa 224 700 EUR (22,4% 1.000.000 tavoitteesta, 45% asetetusta tavoitteesta)
Saiturin Heinä-, Elo-, ja Syyskuu
Kesäkuun lomarahaspurtin jälkeen meno rauhoittui varsin masentavaksi säästöjen suhteen. Heinäkuussa säästöön meni vähän yli perussuorituksen, eli 1418 euroa. Elokuu oli kunnon rimanalitus tavoitteisiin nähden, jolloin säästöön meni enää tasan tonni. Elokuussa olin tavoitteesta jäljessä jälleen musertavat 1230 euroa, enkä oikein enää keksinyt millä tuosta suosta noustaisiin.
Syyskuussa valo alkoi loistaa kuitenkin hieman tunnelinpäässä, sillä design -huonekaluni saivat uuden kodin, jonka vuoksi kassavirtani voimistui ylimääräiset 2500 euroa. Lisäksi sain 100 euron epävirallisen korvauksen eräälle ystävälleni tekemästä palveluksesta. Näin ollen, kun mukaan lasketaan palkkasäästöni, humpsahti syyskuussa säästöön majesteetilliset 3400 euroa.
Tämä hattutemppu tarkoittaa käyännössä sitä, että olen nyt väliaikaisesti hieman jopa säästötavoitettani edellä. Syyskuun kokonaistavoite oli 14 555 euroa, koossa on nyt 15 169 euroa. Kaulaa tavoitteeseen on saatu siis 614 euroa. Samalla onnistuin myös rikkomaan viime vuoden säästöhaasteeni Joulukuun kokonaislukeman, joka oli 14 500 euroa.
Syyskuun lukuja hieman jarrutti se, että kävin viikon lomalla, äkkilähdöllä, Kreikan Pargassa, joka osoittautui mielikuvistani poiketen aivan helvetin kalliiksi mestaksi. kokonaisuudessaan tuohon matkaan kului palttiarallaa 650 euroa. Ei vain huvittanut tehdä reissusta kovin kireää köyhäilylomaa. Säät suosivat ja rantamaisemat olivat henkesalpaavat. Mikäli siis romanttista idylliä kaipaa, niin Parga ei ole huon kohde, joskin hyvin pieni kylä.
Matka tämän vuoden lopulliseen 20 000 euron haastelukemaan on kuitenkin edelleen yhtä kaukana kuin miltä se kesäkuussa tuntui, sillä positiivisimmatkin laskelmani tällä hetkellä jäävät tavoitteesta jälkeen noin 2000 euroa.
Minihaaste: Asumismenot alas – toisin kävi
Vuoden alussa uhosin, että tänä vuonna saan laskettua asumiskustannuksiani 5%, eli kaikkiaan 19 eurolla.
Koska kuitenkin tietyt asiat elämässä eivät mene ollenkaan niin kuin suunnittelee, on omalla kohdallani käynyt asiassa täysin päinvastoin. Asumismenojen pienentämisen suhteen olen epäonnistunut varsin fantastisesti, ne nimittäin nousivat 20%, eli 79 euroa 459 euroon välttämättömän muuton seurauksena. Pidän takaiskua kuitenkin väliaikaisena ja ensi vuosi tuokoon tullessaan muutoksen tuulia tähän kululuokkaan.
Oletko sinä onnistunut vähentämään asumismenojasi?
Minihaaste: Hanki lisätuloja – tavoite saavutettu
Vuoden asetin myös minihaasteen koskien lisätulojen hankintaa. Oma tavoitteeni oli 5000 euron nettolisätulot. Koska tykkään mennä siitä mistä aita on matalin, laskin tähän myös jälleen kiinteän omaisuuden myynnistäni saamani myyntitulot tälle vuodelle, sekä muutamat yritykseni nimiin tekemäni ”nettikonsultointipalvelut” ja muut vastaavat tulot. Yhteenlaskettu nettotulo näistä kohteista on nimenomaan tuo 5000 euroa, joskin suurin osa siitä tuli tuoreehkon irtaimistoni myynnistä. Teknisesti siis lähinnä sain oman pääoman palautusta ronskilla tappiolla. Hyväksyn tuon kuitenkin lisätuloksi, koska kyseessä on aiemmin saadun tulon vapauttaminen takaisin käyttööni myöhempänä ajankohtana.
Oletko sinä onnistunut hankkimaan lisätuloja palkkasi päälle joko omaisuuden myynnillä tai lisätyöllä?




Eli osallistujia on siis lähes 70 ja tavoite on lähes puoli miljoonaa. Tässä vaiheessa en ehkä enää voi vastustaa kiusausta lähteä mukaan. Säästän joka tapauksessa, tavoite 1500 € säästöä per kuukausi eli vuonna 2011 yhteensä 18000 euroa.
Tällöin siis osallistujamäärä nousisi seitsemänkymmeneen ja tavoite yhteensä yli puoli miljoona. Kunhan nyt vielä saan aikaan kirjoittaa foorumiin tästä…;)
Iso käsi ja tervetuloa mukaan viimein :)