Nyt kun vuoden ensimmäinen palkka on kilahtanut tilille ja sain myös kuluarvioni tehtyä koko vuodelle, tuli mieleeni uskomattoman hullu idea.

Tänä vuonna aion pitää itseni varpaillani asettamalla kovan säästötavoitteen; 10 000 euroa.

Jotkut miettivät samantien, että jos kerran kuluarvion olen tehnyt, ei tässä ole mitään ongelmaa, vaan tiedän jo valmiiksi, että tulen tavoitteeni saavuttamaan. Asia ei ole näin. Nyt on kyse Extreme -säästämisestä, jossa vaaditaan hermoja, tarkkuutta ja vähän tuuriakin.

Päätin testata, että paljonko tuosta arviosta voisin vielä nipistää. Ruudulla ennuste näyttää siltä, että haasteen voi nykytuloilla jopa läpäistä.

Todellisuus on kuitenkin aina toisenlaista, ja on suuri todennäköisyys, että tuohon summaan en ihan pääse. Sen yrittämisestä tulee silti mielenkiintoista. Säästösumma on useita tuhansia euroja enemmän kuin olen koskaan saanut yhdessä vuodessa kasaan. 10 000 on kova saavutus suurempituloisellekin, ottaen huomioon kotimaamme hintatason.

Päädyin tähän haasteeseen piiskatakseni itseäni eteenpäin tulojen kasvatuksen saralla ja toisaalta testatakseni omia oppejani tosielämässä. Julkistamalla tavoitteen luon itselleni lisäpainetta, koska teitä lukijoita kuitenkin on muutamia tuhansia.

Voin paljastaa sen suoralta kädeltä, että tuloni ovat alle suomalaisen (virallisen) keskitulon; reippaasti. Turha kai sitä piilotella on.

Kerron tämän siksi, että sinä hyvä lukija, osaisit suhteuttaa tavoitteeni oikein. Kyllä; ikäiselleni ja taustani omaavalle henkilölle tuloni ovat surkeat, mutta minkäs teet. Muutosta tähän haetaan. Osatavoitteena on nimittäin on myös kasvattaa tuloja, jolloin tavoitteen saavuttaminen ei ole enää mikään ongelma.

En ryhdy tähän kokeiluun kerskaillakseni – koska mitään kerskailun aihetta ei ole – vaan näyttääkseni, että se on täysin mahdollista (ainakin teoriassa) normaalin suomalaisen tuloilla kunhan vain keskittyy tavoitteeseen tarpeeksi hyvin. Tällä tavalla ehkä sinäkin saat motivaatiota tapojen muuttamiseen.

Ainakin tulemme vuoden mittaan näkemään mistä kana pissii, ja jos emme sitä pääse todistamaan, niin hyvänä kakkosena pääsemme näkemään livenä sen, onko säästötekniikoistani mihinkään.

Tietenkin tavoitteelle on asetettava muutamia sääntöjä ja ehtoja:

- Säästöt voivat kertyä ansiotulojen lisäksi kiinteän omaisuuden myynnistä ja muista lisäansioista

- Aiempia säästöjä ei saa käyttää paikkaamaan vuoden aikana tapahtuvaa kulutusta ja menopiikkejä, vaan kulutus on oltava ennakoivaa nollasummapeliä. Näin saadaan todellinen kuva säästöistä, joita tuloista on mahdollista saada aikaan

- Säästöt laitetaan kokonaisuudessaan sijoituksiin

- Lomarahat ja mahdolliset bonukset lasketaan mukaan tavoitesummaan, koska ne kuitenkin ovat palkan osa

- Tavoite on oltava täynnä 31.12.2010

- Elämän on kuitenkin jatkuttava normaalin rajoissa, koska kituuttaminen ei ole osatavoitteena. Pyrin siis elämään käytännössä kuten nytkin, mutta pitäen “turhia” menoja entistä kovemmin silmällä

Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, koska näin tiukka tavoite tuhoutuu tehokkaasti, jos jokin pienikin yllättävä meno iskee, jota ei voi välttää.

Näin sen aion tehdä

1) Kulujen armoton seuraaminen ja ennakointi. Olen jo aiemmin saanut hyviä tuloksia aikaan, en niinkään seuraamalla menojani, vaan ennakoimalla ne ja pysymällä menosuunnitelmassa. Toki tähän liittyy olennaisena osana menojen seuraaminenkin, mutta se on lähinnä homman sivutuote.

Minulle on tullut jo vuosien harrastuneisuuden johdosta tavaksi säästää kaikki kuitit. Jos kuittia ei jostain syystä saa, laitan menoerän muistiin jonnekin. Ennen kuin kokeilet, et voi uskoakaan miten nopeasti pienimmät ostoksesi ovatkin yhtäkkiä suurin kuluerä.

Idea ei ole kieltää esimerkiksi karkkeja, kahveja ja työpaikkalounaita kokonaan, vaan asettaa niille tietty raja, joka tietysti tähänkin asti on ollut, mutta turhan löysällä.

Tässä pieni esimerkki näistä pikkumenoista kokonaisuutena vuodelta 2009 näyttääkseni miten helposti pienistä kertaeristä kertyy yllättävän suuria summia:

- Karkit 139 €

- Sähkö 115 €

- Puhelut 136 €

- Parturi 120 € (puolet ajasta isäni leikkaa hiukseni)

- Lounaat ulkona 649 €

- Ajanviete 558 €

Esimerkkikuluissani selvä normaalista poikkeava piikki löytyy työpaikkalounaista, joihin tänä vuonna tulen kiinnittämään suurempaa huomiota. Yhteensä menoseurantani koostuu 26:sta erästä, joten tässä todella oli vain pieni osa.

Kuluja ei voi kokonaan karsia pois, enkä missään nimessä haluakaan. Jonkin verran näissä suurimmissa “turhuuksissa” on kuitenkin läskiä, joista voi helposti karsia.

2) Maksan aina itselleni ensin. Tarkemmin ottaen, laitan säästösummat sijoituksiini sen jälkeen kun “pakolliset kulut” on maksettu. Sen jälkeen elän kuin luottokorttia ei olisi keksittykään. Minulla on aina tietty minimisumma 500 €, joka on vähintään jäätävä joka kuukausi säästöön. En kuitenkaan laita säästöön enempää kuin todella pystyn, koska jos vedän talouden liian tiukalle vain saadakseni kiintiön täyteen, on epäonnistuminen varmaa. Hieman on oltava löysää käytössä.

Markus Ossi on sivunnut tätä tekniikkaa blogissaan.

3) Vuokra- ja talouskulut. Tämä onkin vaikea pala, koska elintasosta en todella halua lähteä tinkimään tavoitteen saavuttamiseksi. Jos nimittäin haluan asumiskuluja pienentää, tarkoittaa tämä selvästi pienempään asuntoon muuttamista. Tämä ei toisaalta ole realistinen vaihtoehto, koska ihmisarvoinen asumus Tampereella kahdelle hengelle vaatii aikalailla saman summan joka nyt kuluihin menee. Henkilökohtainen vuokran osuuteni on tällä hetkellä 344 euroa.

Jos kuitenkin tähän päädytään, ei ole temppu eikä mikään puristaa ylimääräistä 100 euroa säästöön alentuneiden vuokrakulujen johdosta.

Internet -yhteys kuuluu osana nykyistä pakettia, joten tämän arvo itsessään on noin 20 – 30 euroa.

Sähköstä en enää pysty säästämään.

4) Säästän ruoassa. Ruoka on ehdottomasti yksi suurimmista kulueristä, joten siihen on kiinnitettävä huomiota.

Tämän toteutan käyttämällä runsaasti halpamerkkien tuotteita ja syömällä mahdollisimman tuoretta ja vähän prosessoitua ruokaa. On nimittäin kiistämätön tosiasia, että prosessoitu ruoka ja puolivalmisteet tulevat kalliiksi.

5) Syön töissä eväitä. Tätä nyt toteutan jo muutenkin, mutta viime vuoteen nähden hommassa on petrattavaa aika paljon. Joka kerta kun syön eväitä “ostolounaan” sijaan, säästän noin 4 – 10 euroa, riippuen siitä olisinko vaihtoehtoisesti hankkinut lounaani kaupan kylmätiskiltä vai ylikalliista lounasruokalasta.

Kaikenkaikkiaan eväslounaani – joka siis on täysipainoinen ja vitamiinipitoinen ateria – maksaa minulle noin 0,5 – 2 euroa, riippuen tietenkin siitä mitä on tullut kokattua. Periaatteessa siis käytän koko päivän ruokiin sen mitä kollegani käyttävät yhteen ateriaan (suurin osa heistäkin kyllä syö eväitä ja itse asiassa minä olen ollut se tuhlaajapoika).

6) Teen ruoan useaksi päiväksi kerrallaan. Tämä on hyvin tehokas menetelmä ruokakulujen karsinnassa, koska se vähentää kauppavisiittien määrää merkittävästi. Tietenkin, mitä harvemmin kauppaan eksyy, sen vähemmän mukaan tarttuu kaikenlaista pikkupurtavaa, joka kuin varkain koriin eksyy.

7) Ostan alennustuotteita aina kun mahdollista. Tämän luulisi olevan itsestäänselvää jo muutenkin. Pyrin hankkimaan kaiken mahdollisen – niin elintarvikkeet kuin elektroniikan ja muut tuotteet – alelaareista ja tarjousten perusteella, tosin nekin vain silloin jos tuotteille on tarvetta.

8) Ravintolaillalliset laihdutuskuurille. Vaikka ravintolaillalliset ovat hienoja elämyksiä, ovat ne tässä maassa hirvittävän kallis kokemus, josta on kahden henkilön vaikea selvitä alle 80 euron laskulla (riippuen tietenkin ravintolan tyypistä).

Koska en ole täysin avuton kokki, aion valmistaa viikonloppuilloiksi juhlavia aterioita viinipullon kera. Näin säästyy vähintään puolet siitä summasta, mitä kuluisi ravintolaan.

9) Käytän julkista liikennettä. Vaikka Suomen julkinen liikennekin taitaa olla maailman kalleimpiin kuuluvaa, tulee se silti halvemmaksi kuin oman auton käyttö. Niin kauan kuin asun Tampereen keskusta-alueella, ei tämä taktiikka tuota minkäänlaisia ongelmia.

Vaikka inhoan pitkien matkojen matkustamista bussilla tai junalla, inhoan niitä vielä enemmän henkilöautolla ajaen. Tämä yksinkertaisesti siksi että henkilöautossa en voi esimerkiksi nukkua, lukea tai katsoa elokuvaa. Niinpä julkinen liikenne on sitten kuitenkin minun juttuni. Kolmen kuukauden lippu TKL:n paikallisbussiin kustantaa minulle 115 euroa.

Kaukoliikenne on järjettömän kallista; kalliimpaa kuin henkilöautolla ajaminen, mutta koska itse teen pidempiä matkoja verrattain harvoin, on rahallinen hyöty kohdallani selvä.

Koska minulla ei ole autoa, säästän öljynvaihdoissa, renkaanvaihdoissa, korjauksissa, vakuutuksissa ja monissa muissa kuluissa. Jos välttämättä tarvitsen henkilöautoa tai pakettiautoa, kuten aina välillä käy, yksinkertaisesti vuokraan sellaissen.

Olen aiheesta jo aiemmin vaahdonnutkin.

10) Säästän viihteessä. Vaikka moni tässä vaiheessa kuvittelee minua jo hulluksi munkiksi, joka elää yksin jossain teltassa keskellä metsää syöden pettuleipää, ei tämäkään kohta tule tuottamaan ongelmia.

Monet maksavat viihteestään satoja, jopa tuhansia euroja vuodessa puhtaasti vain siksi, että eivät halua vaivautua tutkimaan ilmaisia ja halpoja vaihtoehtoja.

Esimerkiksi elokuviin voi mennä tarjouspäivinä. Elokuvia voi myös lainata kirjastosta tai vuokraamosta tai yllättäen katsoa vaikka telkkarista. Pakko ei ole ostaa.

Baariin ei ole pakko mennä iltaa viettämään; itse asiassa vastustan baarittelua siksi, että vihaan sitä hirveää mekkalaa, jossa ei voi minkäänlaista keskustelua harrastaa… varsinaiset ryyppyreissut tietenkin on sitten asia erikseen.

Hauskaakin on kuitenkin pidettävä, koska muuten elämästä katoaa ilo. Joskus hauskanpito maksaa rahaa, paljonkin, mutta se ei haittaa, koska tähän on erikseen varattu raha.

11) Kirjoitan blogia ja opiskelen henkilökohtaisen taloudenpidon aiheita. Yksi suurin syy miksi ylipäätään Saituri on olemassa on se, että oppisin itse järkevämmäksi kuluttajaksi ja tehokkaaksi rahan käyttäjäksi. Paljon onkin jo tullut opittua erilaisista ilmiöistä aiheeseen liittyen, mutta matkaa on vielä paljon jäljellä.

Blogin kirjoittaminen auttaa pysymään keskittyneenä tavoitteeseeni.

Yhteenveto

Koko projektin ydin on se, että en tuhlaa rahaa typeriin asioihin, joilla ei elämäni kannalta mitään merkitystä, eivätkä tuota mitään lisäarvoa. Uskallan väittää, että tätä ohjenuoraa aidosti noudattamalla voin tavoitteeni saavuttaa. Jos jostakin ei ole hyötyä tai iloa pitkälle tulevaisuuteen, sitten en sitä osta. Kaikki ostokset ja kuluttaminen on nähtävä tietynlaisina sijoituksina.

Kun listaa katsoo, niin sehän koostuu iänikuisista säästöstereotypioista. Tämä johtuu siitä, että säästäminen ja tavoitteiden saavuttaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Se vaatii ainoastaan hieman tahdonvoimaa ja halua.

Totta on, että joitakin välittömiä tyydytyksiä joudun jättämään pois tai reilusti vähentämään (kuten esimerkiksi lounasruokailut ja kaljan kittaaminen baareissa), mutta vuoden jälkeen olen sellaisessa pisteessä taloudellisessa tilanteessani, josta suurin osa suomalaisista jatkaa vain uneksimista. Tavoitteeni ja unelmani ovat tämän jälkeen askeleen lähempänä toteutumista.

Annan tilannepäivityksiä tavoitteen saavuttamisesta ja keinojen toimivuudesta vuoden mittaan.

Mikä sinun tavoitteesi on? Miten aiot siihen päätyä ja mikä siihen motivoi? Anna kommenttia ja kerro omista kokemuksistasi.