10 000 euron säästöhaaste - Toukokuun tilannekatsaus
Toukokuussa heitin vähän laiskemman vaihteen silmään sivuston suhteen. Vaikka tein komean ja ihanan suunnitelman juttujen kirjoittamiseen ja niiden aikatauluttamiseen noin kolmen päivän välein, iski kyllästyminen ja “burn-out” touhuun vähän kuin nurkan takaa.
Olen nyt viimeisen viikon kärsinyt keskivaikeasta kiinnostusvajauksesta sivuston ylläpitoa kohtaan ja ajoittain vihannutkin koko tekelettä, koska kysyin itseltäni väärän kysymyksen, eli miksi? Miksi kulutan vapaa-aikaani tällaiseen ja erityisesti miksi käytän sitä tähän niin paljon?
Löysin vastauksen viimein suunnitelmieni suosta ja olen nousemassa tästä lannistuksen tuhkasta kuin Feenix-lintu uusin voimin. Kokemus oli hyvin tervehdyttävä, koska se pakotti ajattelemaan jatkoa ja tavoitteita kunnolla.
Nyt on taas pää selvempi asian suhteen ja tie jokseenkin kirkas. Mielenkiintoisia uudistuksia onkin luvassa iso satsi; vielä kun keksin miten ne teknisesti toteutan. En nimittäin ole mikään webbivelho. Pullonkaulaksi kokeiluissani muodostuu aika, joka on kortilla koko ajan. Kovin nopeaa uudistautumista ei siis tapahdu, ellen laita oikein kunnolla tuulemaan. Jotain on kuitenkin tehtävä, koska nykyinen malli ei palvele minua eikä lukijoitani niin kuin haluan.
Lukijalle mahdolliset uudistukset toki tapahtuvat kertaheitolla, koska salaisessa Saiturin laboratoriossa minulla on oma netistä irrallaan oleva testisivusto, jossa kokeilen juonieni toimivuutta, ennen kuin kukaan niitä pääsee todistamaan livenä.
Palaan uudistuksiin sitten kun ne ovat oikeasti ajankohtaisia ja mahdollisia toteuttaa.
Sen tiedän jo valmiiksi, että Heinäkuussa otan sivustosta toisen, noin parin viikon mittaisen päivitys- ja ylläpitoloman.
Entäs se säästöhaaste?
Toukokuu on ollut taloudellisesti hyvin tylsä kuukausi, sillä olen ottanut elämän nyt todella rennosti, enkä ole tehnyt oikein yhtään mitään (töiden lisäksi). Niinpä ei ole tullut rahaakaan tuhlattua kovin kummoisesti. Tästä syystä tämänkertainen tilannepäivitys ei kovin kummoista proosaa olekaan.
Tulojen kasvatus, taas
Tulojen kasvatustavoitteeni kantaa jonkinlaista hedelmää, vaikka itse päätavoite, eli se tulojen kasvattaminen onkin saavuttamatta. Aktiivisuus on kuitenkin tavoitteen asettamisen alkuajoista palkittu siinä mielessä, että olen nyt käynyt yhteensä kolmessa haastattelussa kolmen viimeisen kuukauden aikana.
Kuten kuvasta näkyy, ei paikkaa ole vielä tärpännyt, mutta olen asian suhteen toiveikas, koska olen vasta kolme hakemusta lähettänytkin. Tämä huomioonottaen näyttää tulevaisuus tämän suhteen silti jokseenkin valoisalta.
Säästöhaasteen tila
Toukokuu toden sanoo; ja nyt näyttää siltä, että tulen todella onnistumaan säästöhaasteeni päihittämisessä. Tällä hetkellä säästössä on 4300 euroa vuoden alusta ja varsinaista tavoitetta olen edelleen edellä 400 euroa. Toukokuussa säästöpossuun kilahti 900 euroa. Enemmänkin olisin voinut laittaa, mutta päätin ahnehtimisen sijasta nyt pitää tarpeeksi tervettä puskurivarantoa yllä.
Elämisen kuluista ei sinänsä voi mitään mittavaa tänään mainita, koska nyt olen yllättäen pysynyt prikulleen suunnitelmassa.
Eliitti+ -puhelinliittymän säästöt ovat olleet luulojeni mukaan pienempiä kuin syvällä sisimmässäni toivoin. Entiseen TeleFinlandin Pulina-liittymään verrattuna säästöä on tullut ainoastaan noin 20%. Tämä juontaa juurensa siitä, että luopioläheiseni eivät lähteneet mukaan liittymän vaihtoon, jolloin kaikkien Saunalahden, Elisan ja Kolumbuksen liittymien välillä olisi voinut puhua aivan ilmaiseksi. Nyt tuo ilmaisuus rajoittuu vain pariin henkilöön, joilla näiden yhtiöiden liittymät plakkarista löytyvät. Noh, kaikille ei raha kelpaa.
Amazonista on tullut sen verran suuri läjä kirjoja tilattua, että niiden läpikahlaamiseen menee koko vuosi. Samalla kirjaostoksistani koitui yhteensä noin 200 euron lisälasku aiempiin suunnitelmiin verrattuna. Uskon sijoituksen kuitenkin kannattaneen, koska itseään ei voi koskaan liikaa sivistää.
Pysytäänkö teillä tavoitteessa vai onko ollut mutkia matkassa? Miten varaudut siihen, että niin ei pääse käymään?




Tsemiä Saituri. Se nyt on vaan faktaa että välillä tulee maanisia ja välillä laiskempia jaksoja, ylipäätään kaikessa. Ne on kuitenkin hyvä tiedostaa, ja tiedostaa myös se että muutaman viikon (tai jopa kuukauden) jälkeen homma voi taas tuntua mielekkäämmältä joten pyyhettä ei kannata välttämättä iskeä heti kokonaan kehään jos homma ei natsaa.
Ehkä tarvitset sivustoylläpito-lomittajan ;)
Tänks. En minä pyyhettä olekaan kehään heittämässä. Tahtia tulen pitkien juttujen suhteen ehkä hieman vähentämään. Josko sivuston laatukin lähtee näin paranemaan ja voin keskittyä olennaiseen. Olen viime aikoina stressannut vähän liikaa päivitystiheydestä. Tämä on ollut virhe ja siitä on opittu. Määrä ei vain yksinkertaisesti korvaa laatua. Hommia pitää tehdä realiteettien rajoissa.
Kyllä tämä taas tästä kun saan muita projektejani alta pois.
Moi,
Toukokuu tuli ja kesälomarahatkin tilille napsahti.. Tilasin hyvän myyntipuheen jälkeen 6kk Arvopaperia 21€ lukijalahjana kirja: PARAS SIJOITUS itsepuolustusopas sijoittajille ja niin tämäkin “valastui”. Seligsoniinhan se tie sitten veikin hyvin nopeasti nykyisen pankin säästö pajatso tyhjennetty sinne suuntaan. Säästössä tällä hetkellä on 3500€
DAMN! Tuo todella oli hyvä tilaajalahja, eikä hinta muutenkaan 6kk tilauksesta päätä huimaa. Onnittelut! Tervetuloa myös indeksisijoittajien joukkoon; elämäsi muuttui juuri paljon “tylsemmäksi” =D
Hahaa.. Tartuin samaan tarjoukseen. Typykkä myi jotain ihan muuta lehteä, mutta kerroin etten ole kiinnostunut kuin Arvopaperista ja vain loistavista tarjouksista. Meni muutama minuutti ja sain soiton uudelleen ja tarjous lyötiin kouraan. Olen ainakin óllut tyytyväinen tarjoukseen.
On syytäkin olla tyytyväinen. Tuohon minäkin tarttuisin, kun kirja jo itsessään on noin 30 euroa. Ei vain ole tarjousta kuulunut.
hehe, kuulostaa hyvalta, nyt kun loppui 3kk ilmainen kauppalehti nordnetin tarjouksen myota niin ois arvopaperi tervetullut laatikkooni. Tietoa mista tata hienoa tarjousta voisi udella? :)
Eipä varmaan mistään. Luulen, että tämä on ainoastaan puhelinmyyntinä toteutettava kampanja varsin pienelle otokselle. Yritin nimittäin etsiä tätä netistä, ja vesiperä tuli.
Suoramarkkinointi Mega OyUrho Kekkosen katu 2 C
00100 Helsinki
Puhelin: 020 442 4600
Sähköposti: [email protected]
Internet: http://www.sm-mega.fi
Jos en nyt ihan kasetti sekaisin ole ollut niin tuolta se myytiin. Ei ollut silloinkaan mikään nettitarjous, vaan puhelinmyynti kampanja. Kannattaa melkein soitella ja ruinata kampanjaa myös itselleen kun kaveritkin sai :D
Hehheheee. Pitääpä koittaa.
Jos olet tuonne yhteydessä, niin kerro että minullekin saa soittaa :)
Itselläni tuli sivuston pitäjän 10000 euron tavoite säästämisessä täyteen toukokuun aikana. Asumalla edullisessa vuokra-asunnossa, tekemällä ahkerasti töitä ja elämällä säästeliäästi autottomana on mahdollista saavuttaa suuretkin säästötavoitteet.Aika vähällä ihminen oikeasti pärjää. Nuorena kun malttaa suurempien hankintojen kanssa ja estää elämäntapainflaation ryöstäytymistä käsistä on kenellä tahansa mahdollista päästä taloudellisesti riippumattomaksi.
Onneksi olkoon! Olet todella nopealla matkalla vapauteen.
Jos oikein muistan, niin olet myös varsin hyvätuloisessa duunissa. Suuret tulot yhdistettynä pieniin menoihin nimenomaan on avain näin maagisiin tuloksiin. Menoja kun voi elintason liikaa kärsimättä kuitenkin karsia vain tiettyyn pisteeseen asti. Tulojen kasvatus on siis oltava oleellinen osa tavoitteita. Täytyy myös ihailla sitä, että olet todella jaksanut pitää tuon elämäntapainflaation kurissa ja keskittyä tavoitteisiisi.
Oma vahva tavoitteeni on myös itse päästä tilanteeseen, jossa voin nykyisen tavoitteeni tuplata samoihin lukemiin.