Pakollisia kuluja vai lista tekosyitä?
Säästämisestä ja tarpeettomien kulujen minimoinnista puhuttaessa tulee pakostakin puheeksi myös kiistely siitä, mitkä ovat pakollisia kuluja ja mitkä voidaan luokitella vapaaehtoisiin kuluihin.
Tarkan Markan Markus kirjoitti hiljattain artikkelin pakollisten menojen käsitteestä ja siitä onko niitä todellisuudessa olemassakaan. Artikkeli on hyvä, koska se herätti keskustelua näiden kulujen välisestä rajasta.
Minutkin se sai liikekannalle filosofoimaan. Kyse on niin keskeisestä säästämisen teemasta, että ei sitä voi jättää käsittelemättä; olisi itse asiassa pitänyt jo aiemmin.
Ovatko ne kulut pakollisia vai eivät?
Vesitän koko jutun heti alkuunsa toteamalla, että totuus tähän kysymykseen löytyy mielestäni jostakin kysymyksen välimaastosta.
Kapitalistisessa yhteiskunnassa eläjällä tulee aina olemaan tiettyjä kuluja. Se ei kuitenkaan oikeuta käyttämään tätä tosiasiaa tekosyynä siihen, että mitkä- ja miten suuret kulut tahansa olisivat oikeutettuja. Myös niin sanotut pakolliset kulut ovat vapaaehtoisia tiettyyn pisteeseen asti, itsestäänselvästi. Mutta mihin pisteeseen?
Kaikista kuluista on mahdollista nipistää paljonkin pois, vaikka miten aluksi luulee, että se on omalla kohdalla mahdotonta. Kyse on ainoastaan siitä, mihin voi elämässään tyytyä. Kulujen pienentämisen sivuvaikutus nimittäin väistämättä on vähäisempi materiaalinen luksus.
Se mitä pakollisten ja vapaaehtoisten kulujen jaottelulla mielestäni enemmän haetaan on nimenomaan halujen ja tarpeiden erottelu, jota Markus ja moni muu on myös käsitellyt ja johon myös itse tulen palaamaan. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että mikäli haluaa säilyttää edes rippeet länsimaisesta elämäntavasta, muodostuu kuluja pakostakin.
“Pakollisia” kuluja
Nyky-yhteiskunnan jäsenelle löytyy tiettyjä kuluja, joista ei kokonaan eroon pääse millään heittäytymättä leikistä pois. Täydellinen irtautuminen tulee suuremman sosiaalisen ja ajankäytöllisen hinnan kanssa kalliimmaksi, kuin mitä niistä hyötyy (jos tavoite on pysyä menossa mukana). Vaiva alkaa olla liian suuri, jos tulot muuten riittävät.
Asuminen. Jossakin on asuttava, totta. Asumiskuluista pystyy kuitenkin karsimaan merkittävästikin, joista esimerkkeinä voidaan mainita vuokra ja lainanhoitokulut. On nimittäin täysin itse päätettävissä millaisella alueella, kuinka uudessa ja miten suuressa asunnossa asuu. Kyse on siis turhamaisuuden ja mukavuudenhalun asteesta.
Jos laina painaa päälle ja marttyyrimieliala iskee velkavankeudesta, niin kyllä sen asunnon voi myydä ja lainasta päästä eroon. Sen jälkeen voi miettiä uudelleen, että meneekö halpaan vuokrakämppään vai ottaako pienemmän lainan pienempään asuntoon. Valinta on aina sinun.
- Maltillinen säästö. Muuta hieman pienempään kämppään, halvemmalle alueelle ja kauemmaksi keskustasta. Hintataso tippuu roimasti, mutta asumismukavuudesta ei välttämättä tarvitse tinkiä niin paljon kuin luulet.
- Kunnon kituuttaja. Muuta kimppakämppään. Esimerkiksi Saksassa soluasuminen edes kolmekymppisten aikuisten kesken ei ole mikään harvinaisuus. Opiskellessani asuin itse tällaisessa kämpässä, eikä siinä valittamista ollut (puolet kämppiksistäni olivat työssäkäyviä aikuisia; meitä asui yhteensä kuusi). Olimme kuin perhe, mutta hyvässä mielessä. Asenne tässä ratkaisee. Oikeilla perheillä tilanne on tietenkin astetta ongelmallisempi, mutta valinnanmahdollisuuksia löytyy silti.
Sähkö ja lämmitys. Yksi vaikeimmista kuluista, josta on vaikea eroon päästä, ilman että elämä taantuu kivikaudelle. Jotain voi silti tehdä.
Jo asuntoon muuttaessa on hyvä selvittää, että tuleeko sähkö taloyhtiön tekemällä yhteissopimuksella vai onko se jokaisen asukkaan itse kilpailutettavissa. Tällä on suurehko vaikutus sähköstä maksamiisi kuluihin. Kannattaa myös varmistaa, että lämmitys tapahtuu kaukolämmöllä.
Valoja-, eikä muita elektronisia laitteita kannata huvikseen pitää päällä tai valmiustilassa jos niitä ei moneen tuntiin käytä. Kun kaikki kodin laitteet ovat yhtä aikaa päällä, kuluu sähköä valtavia määriä turhaan.
- Maltillinen säästö. Kilpailuta sopimuksesi (esimerkiksi Kilpailuttaja.fi*, ja Energiamarkkinavirasto). Pidä huoli siitä, että et koskaan muuta asuntoon, jossa on sähkölämmitys.
- Kunnon kituuttaja. Jos asut kerros-, tai rivitalossa, ovat vaihtoehdot vähissä. Lisäsäästöä toki voi tuoda muun muassa energiansäästö- ja LED-lampuilla. Kilpailutuksen ja energiansäästön lisäksi ainoa keino on muuttaa pienempään kämppään. Jos asut omakotitalossa, on lähinnä mielikuvitus rajana. Esimerkiksi vettä ei tarvitse lämmittää sähköllä tai öljyllä, eikä edes puulla. Vanhempieni luona isä on hoitanut kevät – syksy aikavälin vedenlämmityksen aurinkovoimalla. Katolla on yksi paneeli, jota kautta lämmitys- ja suihkuvesi kulkee varaajaan. Systeemi toimii jopa pilvisellä säällä ja on käytännössä ilmainen. Vesi on kiehuvan kuumaa kautta linjan. Järjestelmä on rakennettu ylijäämäosista, ja näyttää aivan samalta kuin mikä tahansa aurinkopaneeli (sähköä tuottavat paneelit ovat eri asia).
Vesi. Kerrostalossa vesimaksuissa säästö on todella ongelmallista, koska trendi on, että maksu on kaikille sama kulutuksesta huolimatta. Kaikki kuitenkin tietävät, että vedessä säästää, kun sitä ei turhaan lotraa menemään.
- Maltillinen säästö. Jos taloyhtiössäsi on erilliset mittarit joka taloudelle, näkyy veden säästö konkreettisesti myös lompakossa (vaikka ei olisikaan, on tuhlaus aina typerää).
- Kunnon kituuttaja. Porakaivo tuottaa ilmaista vettä tästä ikuisuuteen. Kaivon tekeminen tosin on kallista lystiä. Aito erakko tietenkin muuttaa lähteen äärelle ja hankkii vetensä sitä kautta; ilmaiseksi.
Ruoka. Yksi suurimmista kuluista ja Suomessa infernaalisen kallis menoerä on ruoka. Kalleus ja kulut ovat tässäkin kuitenkin täysin valinnainen tekijä ja edelleen, riippuu täysin siitä mihin voit tyytyä. Se mitä moni ei kuitenkaan käsitä on, että ruoan hinnassa säästämällä ei välttämättä tarvitse karsia laadusta tippaakaan.
- Maltillinen säästö. Heitä ne ruokabrändit romukoppaan ja avaa silmät. Samat valmistajat valmistavat niin halpa- kuin brändituotteetkin, mutta eri pakkaukseen. Ainoa mikä useimpia tuotteita todellisuudessa erottaa, on markkinointibudjetin määrä. Ei mene kauaa, että opit tunnistamaan mitkä halpatuotteet ovat huippulaatua ja mihin ei pidä koskea pitkällä tikullakaan. Tällä tekniikalla säästää kuitenkin järjettömiä summia, jos sitä vain noudattaa. Ruokateollisuus on todella pitkälle alihankintabisnestä, jossa monen eri tuotemerkin tuotteet valmistetaan keskitetysti muutamassa isommassa tehtaassa.
- Kunnon kituuttaja. Todellinen säästäjä tietenkin halpatuotteiden ahkeran käytön lisäksi myös kasvattaa ruokansa itse… olettaen että asuu vaikkapa rivitalossa tai omakotitalossa.
- Extreme -säästäjä. Ei ruoasta tarvitse maksaa. Dyykkaaminen on yllättävän yleinen toimeentulokeino pienituloisimpien keskuudessa; joskin alati vaikeutuva, koska kaupat entistä enemmän tekevät roska-alueistaan lukittuja. Koska kyseessä on kuitenkin todellinen viimeisen pisteen toimeentulokeino useimmille sitä harrastaville ihmisille, en missään tapauksessa suosittele sitä vain siksi, että se on säästeliäs elämäntapa. Parempi jättää tämä mahdollisuus sitä todellisuudessa tarvitseville. Kyseessä ei silti ole mikään häpeällinen keino, sillä kaupat heittävät täysin myyntikelpoista kamaa menemään tonneittain joka päivä. Myös muut kuin elintarvikkeet kelpaavat dyykattavaksi ja vaikkapa asuntoremontin jäljiltä roskalavoilta tekee usein rahanarvoisia löytöjä (mitä rikkaampi alue, sen todennäköisemmin).
Vaatteet. Suomessa ei alasti pitkään selviä. Vaatteilla on myös yllättävän suuri merkitys sosiaalisen statuksen luonnissa ja ylläpidossa, joka tietyissä ammateissa on melkeinpä pakko olla tarpeeksi hyvällä tasolla. Suurimmalla osalla työväestä ei kuitenkaan vaatetuksella ole kovin suurta merkitystä työnteon suhteen, jolloin mahdollisuus säästöjen tekemiseen on suuri. Henkilökohtaisesti säästän vaatteissa ostamalla harvoin, mutta laadukasta. Toki voi ostaa myös harvoin ja halpaa, mutta sillä on taas oma kirjoittamaton hintansa.
- Maltillinen säästö. Ostat vaatteesi esimerkiksi minun tyyliini; harvoin ja laadukasta. Tällöin yksi vaatekappale kestää käytössä vuosia, eikä sitä juuri ulospäin näe.
- Kunnon kituuttaja. Hankkimalla vaatteet käytettyjen vaatteiden liikkeestä, kirpputoreilta ja huuto.netistä säästät paljon. Löytöjä on kohtuullisen helppo tehdä. Joku tätä harrastava voisi asiaa kommentoida.
Lopputulema
Eiköhän se nyt tullut jo kaikille selväksi, että jokainen ihmiselon kuluerä on vapaaehtoinen jossakin määrin. Samalla kuitenkin tiettyjen kulujen äärimmäinen karsinta käy jo itsestään työstä, eikä täten välttämättä tuo sitä lisäarvoa mitä aluksi luulisi.
Olen periaatteessa Markuksen kanssa samaa mieltä siitä, että ei sellaista ole olemassakaan kuin pakollinen kulu. Jatkan tätä ajatusta lisäksi sillä, että pystyäkseen pitämään elämän nykystandardeilla ihmisarvoisena, on johonkin kulutasoon silti tyydyttävä. Useimmilla meistä tuo pakollisten kulujen taso vain on niin kovin paljon korkeammalla kuin mitä sen tarvitsisi olla, jos vain hieman näkisi vaivaa muutoksen aikaansaamiseen.
Myönnän itsekin syyllisyyteni tähän. Se on ainakin omalla kohdallani silti täysin tietoinen valinta ja tekosyyt ovat vähissä. Säästän jo omiin tarpeisiin nähden tarpeeksi ja olen virtaviivaistanut kuluni oleellisimmilta osin.
Vähän aikaa sitten lanseeraamallani 10 000 euron säästöhaasteella pyrin karsimaan vielä lisää läskiä kuluistani pois.
Miten on sinun laitasi? Tunnustatko piehtaroivasi totaalisen tarpeettomissa kuluissa vain siksi, että et viitsi korjata asiaa?
Tuo on ihan totta, että “pakolliset” menot ovat suurelta osin valintakysymyksiä. Yleensä palkan ja tulojen noustessa pakolliset menojen määrä lisääntyy samassa suhteessa, totutaan korkeampaan elintasoon ja pidetään sitä normina. Ja yleensähän ihminen ei ole koskaan tyytyväinen, aina pitää saada lisää…
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Olen itse joitakin vuosia sitten pakosta ruvennut kiinnittämään huomiota rahanmenoon (kun rahaa ei silloin liiemmin ollut, velkaa sitäkin enemmän) ja aloin harjoittelemaan säästämistä. Sen myötä sivutuotteena olen törmännyt näihin vähän syvällisempiin ajatuksiin siitä että mikä oikein on “riittävästi”. Nyt olen saanut talouteni hyvälle mallille, mutta säästäminen on jäänyt päälle. Tai ei varsinaisesti säästäminen säästämisen vuoksi, vaan se että voi löytää tasapainon omien tulojensa ja mielihalujensa välillä. Olen huomannut että vähemmälläkin pärjää. En halua kuitenkaan kituuttaa, vaan elää hyvää elämää. Meille länsimaisille ihmisille tekisi itse kullekin hyvää miettiä omaa kulutustasoaan, ihan yksilön kannalta mutta myös ekologisesti ajatellen.
Noista vaatteista; itse harrastan myös tuota vähemmän mutta parempaa. Ei ole mitään järkeä ostaa kasoittain halpoja rättejä mitkä menee ensimmäisessä pesussa kulahtaneiksi. Kannattaa satsata laatuun. (Tämä pätee tietysti kaikessa muussakin, vaikka ruoassa). MUTTA! Kirppareiltakin tekee usein hyviä ja laadukkaita löytöjä, ne eivät ole vain “kunnon kituuttajien” ostospaikkoja. Itse olen löytänyt paljon vähän käytettyjä kalliita merkkituotteita, joista KUKAAN ei huomaa että ne on ostettu muutamalla eurolla kirppikseltä. Mainittakoon esim. upea Calvin Kleinin nahkatakki, jonka lunastin itselleni kympillä, kaupassa olisi maksanut useamman satasen.
Dyykkauksesta kiinnostuneiden kannattaa seurailla Youtube-kanavia:
http://www.youtube.com/user/pasiviheraho
ja
http://www.youtube.com/user/markorepairs
Kaupat heittää kyllä todella paljon kamaa roskiin, Jugurtti syöpäepäilyt esimerkiksi aiheuttivat, että suuret määrät jäi myymättä ja vidella http://www.youtube.com/watch?v=QdE9jQpNngM on vain yhden kaupan myymättömät vanhentuneet jugurtit.
Kieltämättä nuo videot saavat miettimään pitkään ja hartaasti. Kannattaa katsella läpi. Eihän ne kaikki pätkät helmiä ole, mutta erityisesti tuo 50 euron pullonpalautus ja 19 laatikon tuoreen jauhelihan löytö olivat vaikuttavia.
Oman todistuksensa mukaan legendaarinen valtimolainen omavaraiseläjä Lasse Nordlund on päässyt pienimmillään noin 50 euron käyttöön vuodessa. Tosin saiturimaisesta säästämisestä tämän erottaa sen, että Lasse välttelee kosketusta rahatalouteen (ei käy työssä, ei ole kortistossa, ei sossun asiakkaaana).
Täällähän oppi paljon. Kiitos erittäin mielenkiintoisesta linkistä.
Jutun ensimmäisessä versiossa oli maininta omavaraistaloudessa elämisestä, mutta jätin sen pois, koska en pitänyt sitä olennaisena keskivertoihmisen säästöhaasteista puhuttaessa. Harva on valmis niihin uhrauksiin joita Lassenkin kaltainen tyyppi on tehnyt päästäkseen tähän tilaan. Tämä ei tietenkään tee Lassen ja hänen kaltaistensa ihmisten valinnoista yhtään vähemmän mielenkiintoisia.
Samalla tämä osoittaa entistä paremmin sen, että pakollisten kulujen raja on kovin häilyvä.
Asumisen, ruoan ja vaatteiden lisäksi teollistuneen länsimaisen yhteiskunnan asukkaalla on “pakollisina” hankintoina oltava ainakin myös pankkitili, puhelin(numero) ja nykyisin ehkä jo internetyhteyskin. Nämä eivät tietenkään ole pakollisia fyysisen eloonjäämisen kannalta mutta sikäli, että yhteiskunnan toimintaan -ainakin työelämään- osallistuminen ilman niitä on nykyään käytännössä mahdotonta. Ellei asu kävelymatkan päässä työpaikastaan ja päivittäistavarakaupasta, myös liikenteestä tulee pakollisia kustannuksia joko polkupyörän, bussikortin tai henkilöauton muodossa(viimeksimainittu eli henkilöauto tosin ei ole “pakollinen” ainakaan Suomessa, jossa julkinen liikenne toimii).
Pitää paikkansa. Jutun lyhyt, välttämättömien elämän edellytysten lista on täysin tietoinen valinta ja tuotu vain antamaan esimerkkiä siitä, että pakollisuus on kovin suhteellinen käsite jopa niiden kohdalla. Näistä on sitten hyvä lähteä syventämään mietintää juuri tuohon suuntaan jota nyt jo teitkin.
Pankkitilistä, puheluista ja internet -yhteydestäkään (tietyin ehdoin) ei muuten välttämättä tarvitse maksaa, ainakaan suoraan.
Hei
Piti vannoutuneena kirpputorien kannattajana kommentoida noita vaatekuluja: kyllä säästää ja paljon. Nykyään tuntuu olevan yleistä, että varsinkin naiset ostavat tajuttoman paljon vaatteita, joita eivät juurikaan edes käytä, ja pari kertaa vuodessa tyhjentävät vaatekomeronsa kirpputorilla ostaakseen kokonaan uusia vaatteita taas. Mielestäni se on ihan järjetöntä, mutta pääsen nauttimaan kolikon käätöpuolesta eli muutaman euron vaatteista. Esimerkiksi viime kesänä en tainnut ostaa yhtään kesävaatetta kaupasta, kun kannoin ihan kivannäköisiä teepaitoja ja hameita kirppikseltä keskihintanaan kaksi euroa kappale. Jollain 30 euron vaatebudjetilla saa kaupasta todella hyvällä tuurilla kaksi tai kolme vaatetta, kirpputorilta kymmeniä.
Bonuksena vielä se, että kirppikseltä voi löytää jotain erikoisempaa, joka ei kävele vastaan joka toisella ihmisellä.
Kirppareista, parin pienen lapsen isänä olemme vaimon kanssa monesti saaneet todeta että pikkulasten kirpparit (Lahdessa esim Viikari) ovat ihan ehdottomia mestoja. Kerta toisensa jälkeen on tullut kannettua kaksi-kolme isoa muovikassilista kelpo-vaatteita ulos tuolta ja rahaa on mennyt 20-40 euroa. Samalla rahalla uutena saisi kaupasta samankaltaisia vaatteita 1-3 kpl, tuolta helposti 10 kertaisen määrän.
Miksi juuri lasten kirppikset on todella hyviä diilejä:
- Lapset kasvavat vauhdilla, ja varsinkin pienet ehtivät kuluttaa vaatteitaan melko vähän ennen siirtymistä seuraavaan kokoon. Useat vaatteet ovat siis lähes uudenveroisia, vielä toisenkin “kierroksen” jälkeen.
- Äskeisen käänteinen puoli, eli jatkuvasti saa olla ostamassa uutta vaatetta kun samat talvihaalarit menee sen yhden talven, maksimissaan kaksi, eli rahaa menee todella paljon jos ostaa uutena
- Meillä täällä maalla lapset leikkivät paljon ulkona, ja vaatteet ovat melko nopeasti myös sen näköisiä, joten ei ole suurtakaan merkitystä onko ne upouudet vai not, pas*aiset ovat joka tapauksessa :)
- Laadussa ja kunnossa on paljon valinnanvaraa, eli jos haluaa, voi maksaa uudenveroisesta merkki-talvihaalarista 15-20 e (kaupassa lähempänä satasta) tai ostaa jo elämää nähneen, mutta silti “omalla pihalla” täysin toimivan talvihaalarin tai varahallarin 2 eurolla.
Lisäksi:
Sisaruspiirissäni on neljä lasta jotka ovat syntyneet 4 vuoden sisään (kaksi meillä), mutta ovat eri ikäisiä ja meillä toimii todella hyvin pieni kierrätyspiiri. Eilen haimme sisareltani kaksi muovikassilista täysin käyttökelpoisia vaatteita, ilman korvausta, pienimmäiselle. Osa näistä oli jo meidän esikoisella olleita, ja sen jälkeen siskoni pojalla, ja nyt siis taas meidän uudella tulokkaalla, ja edelleen ovat varsin riittäväkuntoisia ainakin kotiympyröihin. Ja niistä osa lienee alunperinkin ostettu jo käytettyinä eurolla tai parilla Viikarista!
Joten sitten kun tulee hankittua noita rahareikiä, joita lapsiksikin joskus hellitellen nimitellään ;) niin vaatteissa voi säästää pitkän pennin jos hieman katsoo, eikä osta kaikkea uutena.
ps. Kiitos ajatuksia herättävästä sivustosta Saituri.
Esimerkillistä toimintaa. Näin sitä säästetään ilman että mistään tarvitsee luopua! Tervetuloa lukijaksi :)
“(viimeksimainittu eli henkilöauto tosin ei ole “pakollinen” ainakaan Suomessa, jossa julkinen liikenne toimii).”
Näin kirjoitti nimimerkki Anselmus. Olen erimieltä tuosta julkisesta liikenteen toimimisesta. Ainut paikka jossa se toimii on pk-seutu. Asun itse Kuopiossa, jossa julkiset eivät kulje öisin/aamulla juuri ollenkaan, tai jos kulkee niin vain keskustasta pois. Ja viikonloppuina ei senkään vertaa mitä arkisin. Teen töitä jossa minun täytyy olla erinäisissä paikoissa mihin aikaan milloinkin. Usein työni loppuvat 04:30 yöllä/aamulla, ei täällä silloin kulje muut kuin taksit. Tämän takia olen suuresti erimieltä tästä pärjääkö ilman omaa autoa. Ei pärjää. Tai ei ainakaan näitä töitä voisi tehdä. Uskon että näin on myös monella muulla paikkakunnalla pk-seudun ulkopuolella.
Tässä asiassa olisi suuresti parannettavan varaa.
Pitää paikkansa. Omassa työssäni pitää myös olla menossa kireällä aikataululla ja mitä erikoisimmissa paikoissa. Ilman omaa autoa jäisi ainoaksi vaihtoehdoksi taksi. Siinäkään ei ole järkeä. Nyt kun voi perustella auton pakollisuuden on syytä perehtyä miten sen kulut saa minimoitua!
ps. itse en asu pk-seudulla, vaikka kaupungissa kylläkin.