Milloin säästäminen menee liiallisuuksiin?
Moni kantaa huolta siitä, että oma säästämiseni menee jo liiallisuuksiin. Säästäminen voi siis selvästi valtaosan mielestä mennä myös äärimmäisyyksiin, mutta missä se raja kulkee?
Itse olen nimittäin mieltä, että en säästä edelleenkään tarpeeksi. Tältä pohjalta aion koventaa panoksia tulevana vuonna 2011 vieläkin suuremmiksi, yli 60% säästöasteen maagisen rajan.
Mistä erimielisyys johtuu?
Erimielisyys johtuu yksinkertaisesti kysymyksen asettajan ja vastaajan täysin erilaisista arvomaailmoista. Kyse on melkein samanlaisesta kohtaamisesta kun esimerkiksi uskovainen ja ateisti kohtaavat; ette puhu samoista asioista, vaikka samaa kieltä käytetäänkin. Näin ollen väittely ei koskaan lopu.
Katson asian niin, että kysymykseen ei todellisuudessa edes oikeaa, absoluuttista vastausta ole olemassakaan. Näin siksi, että jos sinä pitäisit pihinä vanhalla bemarilla ajamista uuden sijasta, vaikka uuteen olisi rahaa ilman lainaakin ja minä pitäisin jo vanhalla bemarillakin ajamista hirvittävänä tuhlaamisena, koska bussi kulkee oven suusta 10 minuutin välein, niin kuka on oikeassa?
Tällaisissa, suhteellisiin arvoihin liittyvissä kysymyksissä katson, että molemmat ovat oikeassa siellä omassa pikku maailmassaan, sillä vastauksen oikeus / vääryys riippuu aina myös kysymyksen esittäjästä ja hänen suhteestaan vastaajaan (ja esimerkissä liian monista muistakin tekijöistä). Kysymyksen vastaus ei siis voi periaatteessa milloinkaan olla vakio, joka annetaan kuin apteekin hyllyltä.
Kukaan ei voi esimerkiksi minua tuomita siitä, että säästän liikaa vain siksi, koska arvostelijasta itsestään tuntuu siltä. Se on siis puhtaasti elintapojeni kauhistelijan oma ongelma, joka ei minua kosketa millään tavalla. Ei sillä ole minulle paskankaan väliä, jos joku ulkopuolinen pitää minua saitana siksi, että en omista autoa tai että en käy joka vuosi lomamatkalla Thaimaassa. Mielipide ei minua kiinnosta siksi, että en arvosta elämässä samoja asioita kuin kummastelija itse. Sama toimii tietysti myös toisinpäin.
Säästäminen menee omasta mielestäni liiallisuuksiin silloin kun se on pakonomaista, ilman tavoitteita ja tunnustelua toteutettavaa touhua, josta löytämisen ilo on kuollut.
Säästäminen on liiallista silloin kun se aiheuttaa säästäjälle itselleenkin jo olotilan, jossa mistään mikä maksaa on vaikea nauttia (tällöin on muutenkin kyse psyykkisestä sairaudesta). Mutta niin kauan kuin säästäväisyys ja sen avulla saadut onnistumisen kokemukset tuovat enemmän elämään kuin “vievät”, ollaan hyvin terveellä pohjalla.
Niin kauan kuin säästäminen on väline elämänlaadun parantamiseen, se toimii oikein, mutta kun säästämisestä itsestään tulee hyve, ei se enää tarjoa muuta kuin uuden suorittamisen kohteen.
Jos pystyy itselleen jopa ylelliseltä tuntuvan elintason saamaan aikaan murto-osalla siitä mikä saman tuntemuksen saavuttamiseksi toisilla vaatii jo lainan ottamisen, ei toiminta mielestäni voi olla sairasta ja pahaa.
Tässäkin, kuten kaikessa ihmisyyteen liittyvässä on kyse puhtaasti ja ainoastaan siitä miten itse asiaan asennoituu ja mihin on tottunut.
Milloin sinun mielestäsi säästäminen menee överiksi? Puhuinko mielestäsi täyttä tuubaa? Lava on sinun!
Jokainen säästäköön tyylillään ja minkä oikeaksi kokee. Itse sekä säästän että tuhlaan. Säästän kuukausittain sen mikä hyvältä tuntuu, mutta tuhlaankin sen minkä haluan. Jos haluan ostaa jotain mistä todella nautin, niin surutta pistän rahaa menemään. Joka kuukausi kuitenkin rahaa menee säästöönkin, joten omalta kohdaltani tilanne on tasapainossa ja nautin elämästäni. Toki voisin säästää nykyistä enemmänkin, mutta sitten elämästäni häviäisi ne asiat josta nautin ja jotka tekevät elämästäni elämisen arvoisen.
Liiallisuuksiin säästäminen mielestäni menee silloin, jos elämänlaatu kärsii säästämisestä eikä ihminen tunne olevansa tyytyväinen. Elämästä pitää nauttia, vaikka olisikin nuuka.
Kaikenhan voi vetää överiksi! Jotkut pelaa nettipokeria, toiset juhlii ja osa meistä jopa laihduttaa niin, että menee överiksi. Mielestäni raja menee juurikin siinä, että saako jotain lisää elämäänsä ja nauttiiko asiasta, vaikuttaako se lähipiiriisi, omaan terveyteesi vai eikö elämällä ole muuta tarkoitusta. Pakkomielteiseksi muuttuva käytös on jo haitallista ja silloin se mielestäni menee yli. Jos lähipiiri alkaa huomautella kun haiset pahalle ja ei enää kumppanikaan suostu lähtemään ulos kanssasi vain sen takia koska olet jättänyt dödön hankkimatta ja vaatteita ei voi vaihtaa koska pitää säästää niin mennään reippaasti jo ylikierroksilla. On hyvä ajatella luontoa ja miettiä säästöä esimerkiksi suihkussa ollessa, mutta ei suihkua voi jättää väliin sen takia kun se maksaa ja rahan saa säästöönkin. Mielestäni raja ei ole edes häilyvä vaan selkeä! Pakkomielteinen ja elämää köyhdyttävä, lähipiiriisi vaikuttava ja terveyteen vaikuttava käytös on aina merkki ylimenemisestä. Niin kauan kun saa jotain sisältöä lisää elämäänsä, löytää uusia ratkaisumalleja ja sallii itselleen sopivassa määrin lipsumista niin ollaan hyvällä polulla.
Olen blogin pitäjän kanssa siitä täysin samaa mieltä, että kukaan tuskin on oikeutettu sanomaan toiselle mikä on hänen rajansa, ellei huomaa todellisia merkkejä överiksi vetämisestä. Se mikä on itselle raja ei välttämättä ole toiselle se raja, mutta silti järki mukana voi päätellä koska se todellinen raja tulee myös kovimmalla säästäjällä ylitettyä.
Oot niin oikeassa :-)
Itsellä elämänlaatu on parantunut todella paljon kun jäi pois työstä jo ennen 20 vuotta ennen “normaalia eläkeikää”.
En oo koskaan osannut olla “säästäväinen”, nykyisin katsoo paljon tarkemmin kun tulot on pienemmät.
Matkustaminen ei kiinnosta, kun kotona on mukava olla, eikä tarvitse raivokkaan trendikkäästi rentoutua – hassu juttu, perjantai-ilta stadissa, alkaa olla aika rauhallista kun kaikki työssäkäyvät rynnistävät lentokentille, autoilla jonnekin pois karkuun kaupungista.
Hankintoja voi tehdä aivan hyvin, kun katsoo ja harkitsee mitä ostaa, jos todella tarvitsee, eikä käy suhauttamassa lounaan yhteydessä (joka jo itsessään maksaa n 10, euroa/päivä) ja ostaa sen minkä lähimpää saa. Voi katsella tarjouksia, nettikauppoja, nettihuutokauppoja kun ei ole kiirekiire -sumentamassa ajattelua..
Syöminenkin maksaa päivässa saman verran kuin tämän edellä kuvatun lounastelijan kahvilasta sieppaama latte ja taatusti ravinto on parempaa. Jos on jotain syytä esim ystävän :-) kanssa niin voi käydä sitten joskus siellä lounaallakin, mutta mielellään vuorotyöläisen vapaapäivänä niin on aikaa nautiskella ravintolan antimista (seisova päytä) oikein ajan kanssa, sitten taas jaksaa syödä kotiruokaa kun on täysin kyllästetty suolalla ja rasvalla tämän lounaan jälkeen muutaman päivän, joten toteaisin että kotiruokailu on terveellistäkin, mutta kuten edellisestä huomaa niin täysin omasta valinnasta.
Kuten yllä onkin jo kommentoitu, on raja veteen piirretty viiva. Liiallinen säästäminen – siis elämää kokonaisuutena köyhdyttävä säästäminen, oli raja asetettu mihin tahansa – kuluttaa ihmistä kuten mikä tahansa mania tai pakkotoiminto.
Säästäkää juuri niin kovasti kuin haluatte mutta muistakaa myös ottaa ilo irti kuluttamisesta, vaikka aivan pienessä mittakaavassa. Pysyyköhän säästäminen paremmin hallinnassa, jos ei anna itsensä täysin tottua täydelliseen kulutuksen välttämiseen? Suosittelisin siis shokkiterapiaa, sopivan kokoisina annoksina. Jollekin leffan vuokraaminenkin voi jo tehdä kipeää tiukan säästöputken jälkeen, kun taas toiselle saman ajaa vaikkapa uuden polkupyörän ostaminen (tai ainakin uusi _käytetty_ polkupyörä :).
Shokkiterapiaa ei tietenkään tarvitse soveltaa kireän säästöprojektin aikana, jos koko homman juju on olla kuluttamatta yhtään mitään tiettynä ennalta määrättynä aikana. Vaan sen jälkeen hallittu kuluttaminen vasta hyvältä maistuukin!
Pitää siis pystyä kontrolloimaan omaa tekemistään. Tämä koskee etenkin perheellisiä, jotka voivat säästämistä “liioittelemalla” antaa lapsilleen hyvinkin negatiivisen esimerkin ja aiheuttaa paineita jopa holtittomaan rahankäyttöön.
Tuohon ostamiseen ja kuluttamiseen auttaa paljon jos tajuaa mitä kauppa/kauppias kaikella toiminnallaan yrittää: SAADA SINUT OSTAMAAN! Tästä onkin Saiturilla muistaakseni tammikuun 2010 aikana tekemä artikkelisarja “10 tapaa joilla kauppa sinua harhauttaa”. Onhan se helpompi kontroloida tekemisiään kun on tietoa miten markkinointikoneisto jyskyttää sinua vastaan. Paljon helpompi tehdä harkittuja ratkaisuja ja olla “viisas” päätöksissään kun vähän miettii asiaa markkinoinnin ja kaupan kannalta.
Omat isoisäni osaavat viedä käytännönelämän pihtailun liiankin pitkälle. Talvella ei omakotitalossa ole lämmintä vettä käytössä ollenkaan, koska veden lämmitys maksaa. Lämmityskin on niin pienellä, että kyläilijöitä palelee villavaatteista huolimatta ja vähemmän lämminverinen isoäiti ei kai tunne oloaan mukavaksi koko talvena. Puhki käytettyjen pitkien kalsarien lahkeista voi leikata hyviä kesäpipoja, näin mainoslahjoina saadut oikeat pipot voi vielä säästää odottamaan todellista tarvetta. Omakotitalosta kolmekymmentä vuotta sitten irrotetut kokolattiamatot odottavat edelleen ullakolla jatkokäyttöä.
Hieno esimerkki tilanteesta, jossa pihistely on tosiaan mennyt jo pakonomaiseksi ja itsetarkoitukseksi. Tällaista nimenomaan ei voi kenellekään suositella. Ongelma tuossakin on tietysti se, että “oireet” kehittyvät pitkän ajan kuluessa ja niitä toteuttava henkilö ei edes itse välttämättä huomaa luisuvansa tähän tilanteeseen, ellei tietoisesti pidä asioita oikeissa tärkeysjärjestyksissä.
Erityisen kamala tilanne on silloin, kun edes järkipuhe ei tehoa, eikä henkilö pysty itsekään enää omaa ajatteluaan överiksi menneestä säästämisestä muuttamaan, tai edes halua yrittää nähdä asiaa toiselta näkökannalta.
Lainatakseni jotain sketsisarjaa (jonka nimeä en muista): säästäminen menee ehkä hieman överiksi jos vain töissä käy kakalla, jotta säästyy vessapaperi & vesi kotona… :)
Esimerkki on selkeä tilanteesta, jossa mennään jo rajusti liian pitkälle. Leikitään omalla terveydellä ja myös puolison. Syytä pitää pieni puhuttelu ja yrittää saada tilanne muuttumaan tavalla tai toisella. Voi aiheuttaa tietenkin riitaa ja paha sitä on kenenkään mennä toista neuvomaan.
Tuossa tilanteessa luultavasti pyytäisin ohjaamaan lämmityslaskun minulle, jotta saadaan talo pysymään talvella asumiskelvollisena. Vaikka sitten omasta pussistani maksaisin pois, kuhan isovanhemmat saisin tajuamaan, että terveydellä ei rahan takia pelleillä! Pipot ja muut kledjut voi ostaa vaikka lahjaksi niin ei tarvitse long-johnssonit päässä pyöriä.
Mikäli apu ja järkipuhe ei auta niin peli on menetetty suurelta osin. Jokainen tyylillään ja auttajankin rahkeet ovat rajalliset.
Itse säästäväisyys menee harvemmin todella överiksi. Ehkä sitten, kun päädytään tilanteeseen kuten yhdellä kaverilla, jonka asunnon omistava isoeno ei halunnut korjata lämmitystä ja sitten otti ja kuoli. Opiskelijat asuivat yhden talven lämmittämättömässä asunnossa kylmän veden kera kun laite sanoi sopimuksensa irti isoenon tavoin.
(Huomasin nyt vasta, että tuossa aiemmin puhuttiin samankaltaisesta tilanteesta.)
Tympeämpää on se, että moralisoidaan toisen elämäntapoja. Okei, moralisoin minäkin, en ole sen parempi, mutta ainakin yritän tehdä sen hienovaraisesti enkä suoraan osoitellen.
Toisaalta, joskus moralisointikin on ihan perusteltua ja hyvä juttu, koska monesti ei asia mene eteenpäin millään tasolla, ellei epäkohtia tuoda esiin ja siitähän siinä on kyse.
Kokonaan oma asiansa on sitten se, että tehdäänkö tuo moralisointi tekopyhästi vai aidosti toisen aseman tajuten ja perustuuko se johonkin “moraalisesti arveluttavaan / väärään”, vai onko kyseessä vain todella toisen elämäntavan halveksunta sen vuoksi, että hän ei toimi samalla tavalla kuten tämän moralisoinnin suorittaja.
Jos toinen esimerkiksi ottaa pää märkänä kulutusluottoa tai syö itseään hengiltä, niin ei välttämättä ole huono idea osoittaa vähän toista näkökantaa asiaan.
Kaikkihan toki saavat elää kuten haluavat, mutta jos esimerkiksi joku omassa lähipiirissäni alkaa törttöilemään, niin häpeilemättä “moralisoin” ainakin itse varsin kovasanaisestikin, pyrkien näin estämään vahinkojen tapahtumisen. Nuo mahdolliset vahingot kun yleensä ulottuvat muuallekin kuin vain tähän henkilöön itseensä.
Tästä et nyt varsinaisesti ehkä puhunut, mutta halusin vain tuoda esiin sen, että poliittinen korrektius (mielestäni nykypäivän kirosana) ja toisten järjettömiltä tuntuvien käytösmallien kyseenalaistaminen ei tule eikä saa olla mikään tabu niin kauan kuin sen pohjalla on aito syy; ei edes silloin, kun kyseessä ei ole oma lähipiiri.
Nimenomaan.
Tuskin kukaan säästämistä “aloittaessaan” visioi ihanana ja tavoiteltavana tulevaisuudenkuvana tuollaista helvetillistä pihtaamista ja läheisten ja oman elämänsä tekemistä epämiellyttäväksi ja hankalaksi. Usein myös tuntuu että nämä ihmiset arvostavat nimenomaan mahdollisimman paljon kärsimystä lisäävää säästämistä, eikä esim rajahyöty (vaimikäsenytoli) ole heille lainkaan tuttu käsite. Halkoja pitäisi siis hakata siitäkin huolimatta että valmiiden halkojen ostamiseen verrattuna säästö on esim 5 e per tunti, ja että kyseisen tunnin voisi käyttää töissä ja ansaita 30 e tunti. Ei. Halkoja ei voi ostaa valmiina. Yöllähän on vapaa-aikaa, varsinkin jos ei nuku?
Nämä oireet kehittyvät nimenomaan pikkuhiljaa. Joten välillä kannattaa ajatella joitain ostopäätöksiä jonkun muun ajatuksenkin kannalta kuin:
“Pysynkö juuri ja juuri hengissä vaikka en ostakkaan tätä”.
Tietyllä tasolla olen myös sitä mieltä että ympäristön signaalit kannattaa ottaa huomioon, vaikka ei niiden mukaan eläisikään. Jos 95% elämänpiiristä on sitä mieltä että “eikös toi sun säästäväisyys ole lähtenyt jo vähän käsistä”, niin voi olla että he näkevät metsän puilta, mutta itse et. Loput 5% kun eivät todennäköisesti vaan uskalla sanoa mitään “sille oudolle pihtarille joka ei ole kuulemma ole ostanut uusia housuja yli kymmeneen vuoteen”.
Shoppailu on perseestä, sehän jo tiedetään, mutta niin on ääri-ilmiönä Pihtailukin.
Joo siis, minäkin inhoan sitä semmoista “mä saan tehdä mitä haluan omilla rahoillani ja muilla ei oo mitään nokankoputtamista, ne on mun rahoja *itkupotkuraivari*” -asennetta. Siis silloin, kun joku huomauttaa siitä, että ihminen ostaa paljon turhaa (yleinen ilmiö muotiblogeissa).
Lähinnä ajattelin kuitenkin tilannetta, jossa korostetaan omaa “askeettisuutta”, ja sitten kaikki siitä vähän eroavat elintavat ovat ihan kauheita ja niitä pitää tökkiä. Siis se ns. Parempi-ihmisyys on ällöttävää, varsinkin silloin, kun siihen syyllistytään ottamatta kunnolla selvää toisen taustoista. (Vrt. yksi vammainen kaveri, jolle joku nettipuolituttu oli vammasta tietämättä moralisoinut asunnon lämpötilasta. Kämppä on liian lämmin joo, mutta ihminen ei halua rajoittaa niitä suunnilleen kahtaa osaa kropasta jotka toimivat liioilla vaatteilla.)
Nykyään meininki tuntuu tosiaan olevan sitä että kenenkään asioihin ei saa tippaakaan puuttua, ei varsinkaan “hyvällä”, eikä ketään pidä mennä neuvomaan miten elämäänsä elävät. Vaikka menisi kuinka päin persuusta.
Myönnän, se on kyllä vaikeaa itsellenikin, sillä siinä ottaa sen riskin että toinen pahoittaa mielensä tai loukkaantuu tms. Mutta jos toinen vaihtoehto on se että toinen pilaa elämäänsä, niin varsinkin rakkaiden tai muuten läheisten ihmisten kanssa mielestäni tuo riski pitää ottaa.
Minimalisti piti artikkelista. Arvoista kiisteleminen on aina tuloksetonta. Jokainen katsoo asioita omien kiikaroidensa mukaan ja määrittää arvot siltä pohjalta. Joillekin 90% säästäminen tuloista takaa leveilevän elämäntyylin ja osille 90% käyttäminen on kituuttelua. On hyvä muistaa, että arviolta yli 80% maailman väestöstä elää alle 10 eurolla päivässä, joten kituuttelun raja on vaikea määritellä. Jos säästäminen kiinnostaa niin lue ja opiskele aiheesta kaikki mahdollinen. Jos säästääminen ei kiinnosta niin kuluta rauhassa ja ota lainaa päälle. Jokainen eläköön valitsemallaan tavalla.
Se on totta, että arvoista kiisteleminen on hyödytöntä, mutta niistä keskustelu voi olla erittäin antoisaa. Se, että kuuntelet ja yrität ymmärtää toisen mielipiteen voi avata asioista täysin uusia puolia. Myös omia kiikareita on syytä välillä raottaa..
Mielestäni se, että 80% ihmisistä elää alle 10€/pv ei ole sitä “sairasta” kituuttamista vaan pakon sanelema elämäntilanne. On eri asia kituuttaa kaikesta ja leikkiä näin omalla ja pahimmassa tapauksessa läheistensä terveydellä mikäli se ei ole pakollista, kuin taas se tilanne ettei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa! Eihän säästämisen välttämättä tarvitse olla kiinnostavaa, mutta asiaa voi ajatella järkiperusteisesti ja esimerkiksi varautua vain tuleviin koitoksiin keräämällä pientä puskuria talouteensa. Mielenkiintonsa voi sitten käyttää niihin oikeasti mielenkiintoisiin asioihin. Väitän, että aika harva ihminen on kiinnostunut ja ihtohimoinen ruuanystävä, mutta silti kaikki syövät. Samoin intohimoisia “automiehiä” on aika vähän suhteessa auton omistajiin. Yritän siis nyt kuvata tilannetta niin, että voihan sitä tehdä elämää helpottavia päätöksiä vaikka ei olisi mitenkään kiinnostunut erityisen paljon aiheesta joka siihen johtaa..
Säästäminen menee liian pitkälle silloin, kun se tapahtuu muita ihmisiä hyväksi käyttäen. On ihmisiä, jotka mielellään säästävät omat rahansa, mutta maksattavat sitten vaikka juomisensa ja syömisensä toisilla.
Esimerkki elävästä elämästä: Perhe on mökillä eikä ole varautunut vieraisiin. Vieraita ilmestyy yllättäen paikalle asuntovaunun kanssa. Asuntovaunussa on omat eväät, mutta niihin ei kosketa, koska isäntäperheen kaapissa on kaikenlaista hyvää. Kun kaapit tyhjenee, vieraat asuntovaunuineen ja täysine jääkaappeineen häipyvät. Mökille jäänyt perhe ihmettelee, mitä nyt syödään, kun kaapit ovat tyhjät. Sitten muistetaan, että onhan siellä se kaurahiutalepaketti, jonka vieraat sentään toivat asuntovaunustaan lastensa aamupalaksi. Mutta kas, eipäs olekaan kaurahiutaleita, muistivat viedä mennessään.
Toinen esimerkki: Pariskunta meni kauppaan. Nainen tarvitsi terveyssiteitä ja ottaa hyväksi kokemaansa merkkituotetta. Mies hermostuu ja huutaa naiselle muiden aikana, että “mikä juppipi**u sä oot kun ei Vuokkoset kelpaa?” ja nostaa hirveän metelin hintaerosta. Mies kuitenkin ostaa itselleen yhteisillä rahoilla korillisen kaljaa ja pari askia tupakkaa.
Säästäväisyys on hyvä asia, mutta pihiys ja itaruus monesti ikäviä piirteitä ihmisessä.
Aikoinaan kaverin mummolassa oli tapana pienen ja isommankin hädän jälkeen kysellä tarviiko joku muu vessaa, kerralla olisi voinut katsos vetää kahdet jätökset samalla kertaa, säästyy vettä!
Oli aika huvittavaa. Papan idea, mummo ei oikein lämmennyt kuulemma.
Säästäminen voi helposti mennä itsetarkoitukseksi. Isomummoni säästi kymmeniä vuosia rikkinäiset sukkahousutkin. Ja löytyi sieltä kaikkea muutakin kaappien kätköistä hänen jätettyään kaiken jälkipolvien huoleksi..
En ole ikinä säästänyt, mutten koskaan ehtinyt opetella käyttämään rahaa; niinpä sitä vaan on kerääntynyt.
Sanoisin, että saiturin neuvot ovat nimenomaan elämänfilosofinen valinta kuin mikään suoritus tai päämäärä. Ei tarvitse säästää, kun mitoittaa mielihalunsa siten, että ne tulee täytetyksi vähemmällä. Mistään ei tarvitse tinkiä, eikä mistään tarvitse olla puutetta.
Raha on köyhälle selviytymisen väline; siitä pisteestä yli kun sitä on tarpeeksi, on kyse yliselviytymisestä. Arvotyhjiö täytetään selviytymisen välineillä: ruoalla, asuinneliöillä, hygienialla, vaatteilla. Yllättäen niistä ei utiliteettia juuri irtoa tietyn pisteen jälkeen.
Mitäpä jos rahakkaat köyhät siirtyisitte Maslow’n pyramidissa seuraavalle portaalle ja vaikka opettelisitte piirtämään? Tai uuden kielen?