Miksi lottovoittaja ei kauaa rahoistaan nauti?
Mitäs jos voittaisin? Toteutuisivatko kaikki unelmani ja eläisin elämäni onnellisena loppuun asti vai onko asiassa kapuloita rattaissa? Kenestä johtuen? Tätä kysymystä tutkaillessani paljastui, että elämä saattaa lottovoiton yllättäessä äkkiä mennä todella hankalaksi jos ei ole varovainen. Nämä ovat asioita joita ei usein tule mietittyä tosissaan, syystäkin tosin.
Ei varmaan ole Suomalaista, joka ei olisi miettinyt miten elämä muuttuisi jos lottovoitto kolahtaisi omalle kohdalle. Haaveissa on töiden lopettaminen loppuelämäksi, uusi auto, talo, lomamatka jne. mitä mieleen tulee. Rahaahan riittäisi ihan mihin tahansa sen jälkeen. Harvempi kuitenkaan miettii miten kauan ja mihin esimerkiksi 3.000.000,00 päävoitto riittäisi. Äkkiseltään tuntuu, että sillä summalla voisi elää elämänsä kolmeen kertaan ja sittenkin jäisi vielä rahaa jäljelle. Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen.
Otamme esimerkiksi jälleen Pertti palkansaajan, joka ansaitsee 2200 euroa kuussa bruttona. Tietenkin uran aikana palkankorotuksia tulee matkan varrella, mutta perusjampalla ei tulot kovin merkittävästi muutu suhteessa hintatasoon. Leikimme siis, että 25-vuotiaana uran alussa Pertin bruttovuosipalkka on 26.400,00 € ja palkka nousee vuosittain noin 3%. Näin 65-vuotiaana uran lopussa Pertti on ansainnut ennen veroja noin 2.000.000,00 €. Koko työuransa aikana Pertti siis saa ennen verojakin ainoastaan kaksi kolmasosaa edellämainitusta lottovoitosta. Kahden miljoonan ansaitsemiseen siis pelkällä peruspalkkatyöllä menee noin 40 vuotta. Vielä kauemmin menee kun verot ottaa huomioon.
Vielä yksi seikka, joka yleensä jää täysin huomiotta, on inflaatio, joka siis tarkoittaa rahan arvon heikkenemistä. Käytännössä siis vaikka tuolla 3% palkankorotuksella Pertsa saa joka vuosi enemmän rahaa tililleen (uran lopussa noin 80.000 vuodessa), ei hän saa sillä ostettua yhtään enempää kuin edellisen vuoden palkallakaan, koska suurella todennäköisyydellä hinnat nousevat inflaation voimasta noiden palkankorotusten mukana. Inflaation – jos oletamme sen 3%:iin – vaikutus on siis suurin piirtein sama kuin jos Pertin palkkaa ei nostettaisi ollenkaan.
Mitä sitten tapahtuu kun lottovoitto osuu jonkun onnellisen kohdalle? Yllätyksenä saattaa tulla, että peri-inhimillisellä rahankäyttöperinteellä ei lottovoitolla saavuta pitkällä aikavälillä juuri mitään. Miten voi olla mahdollista, että huomattava osa lottomiljonääreistä löytää itsensä parissa vuodessa takaisin alkupisteestä?
Ryysyistä rikkauksiin ja rikkauksista ryysyihin on lottovoittajien kohtaloissa enemmän sääntö kuin poikkeus.
Miksi näin käy niin monesti?
Yksinkertainen vastaus siihen miksi lottovoittaja onnistuu rahansa hukkaamaan ennätysajassa on se, että 90% voittajista ovat surkeita hoitamaan omia raha-asioitaan jo sillä peruspalkallakin. Tällöin yhtäkkinen suuren summan voittaminen on enemmänkin katastrofi kuin siunaus. Toisaalta on tietenkin paha lähteä syyttelemään, onhan kyseessä elämää mullistava asia. Unelma on toteutunut ja pää sekaisin. Ihmiset pakkaavat ajattelemaan, että rahan avulla elämän ongelmat katoavat. He eivät ymmärrä, että ilman harkintaa, tarkkaa suunnittelua ja taloudellista kontrollia karkaa mopo käsistä todella nopeasti ja rahat katoavat yhtä nopeasti kuin se kuuluisa pieru saharaan. Ongelmia on sen jälkeen enemmän kuin ennen voittoa.
Miljoonan euron hukkaaminen ei ole homma eikä mikään, kun on aina elänyt kädestä suuhun. Tällöin ei tulojen suuruudella ole väliä, koska henkilö joka aina kuluttaa sen mitä palkaksi saa, kuluttaa myös lottovoittonsa yhtä suruttomasti, osteltavat kohteet vain muuttuvat suuremmiksi. Takuuvarmasti nämä ostokset ovat myös sellaisia, joista aiheutuu vain kuluja, eivätkä ne tuota mitään tai lisää henkilön nettovarallisuutta.
Ihan aluksi tietenkin jokainen päävoiton saanut lopettaa työnsä, ostaa upouuden talon, ostaa perheenjäsenille talot, hankkii koko suvulle uudet autot, menee luksuslomalle koko suvun kanssa, hankkii lapsilleen mitä sattuu jne… ja hups, voitto meni eikä mitään jäänyt.
Kateelliset perheenjäsenet ja tuttavat, kaikenkarvaiset talousneuvojat ja lahjoitusten kinuajat ovat voiton jälkeen tämän “onnettaren suosikin” ympärillä kuin mäkäräiset Lapissa kesäkuumalla.
Lottovoittaja onkin yhtäkkiä kovin yksin voittonsa kanssa ja se vapaus, jonka hän aina kuvitteli saavuttavansa “kun vain olisi paljon rahaa” -unelmissaan, paljastuukin ylitsepääsemättömäksi ja kaoottiseksi helvetiksi. Yhtäkkiä kaikki tuntevat olevansa oikeutettuja tuohon voittoon naapurin serkun kaimasta lähtien.
Tositapaus
Lukija kohtaa tässä kirjoituksessa myös konkretiaa, sillä synnyinkunnastani löytyy juuri tuon 3.000.000,00 € 2000 -luvun ensimmäisellä kymmenyksellä voittanut henkilö ja varsin perinteinen kuva lottovoittajasta.
Supinaa alkoi kuulua, kun yksi kuntamme grilleistä suljettiin ja paikan omistaja alkoi ajaa uudella urheilumersulla. Pian autoja oli useampia. Myös sukulaisille oli ostettu autot. Asunto tietenkin meni myös uusiksi. Lisäksi kyseinen neropatti perusti kannattamattoman kuntosalin keskelle “ei mitään”.
Rahaa siis paloi, eikä sitä sijoitettu mihinkään. Tällä hetkellä kyseinen lottovoittaja on ulosotossa rahattomana. En missään nimessä ilku asialla, koska mielestäni on äärettömän surullista, että pienelläkin suunnittelulla tarina olisi ollut niin kovin toisenlainen.
Lottovoittajissa kiteytyy sanonta “mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”. Myös monet maailman rikkaimmista ihmisistä ovat useasti painottaneet, että miljoonan kokoonsaaminen ei ole läheskään yhtä vaikeaa kuin sen pitäminen.
Kun lottovoittajien tarinoita lukee, alkaa melkein toivoa, että voitto ei tulisi omalle kohdalle. Suuren omaisuuden yhtäkkinen saaminen on jopa pelottavaa, mutta vain jos ei osaa toimia sen kanssa oikein. Voitto on joko mahdollisuus tai kirous. Sinun päätettävissäsi on kumpiko.
Jos tuttavasi tai sinä itse olet voittanut lotossa, on tässä artikkelissa muutama kullanarvoinen vihje, jolla varmistat, että kun sinusta tulee rikas myös pysyt rikkaana (lahjoituksia saa lähettää mikäli koet saaneesi pelastuksen neuvoistani.)
Käytännön toimenpiteet voiton varalta
Lottovoitto on epätodennäköisempi tapahtuma kuin jos sinuun iskisi salama lyödessäsi samalla “hole-in-onen” golfissa, etkä edes pelaa golfia. Jos kuitenkin tämä mahdottomuus tapahtuu, kannattaa seuraavia ohjeita seurata tarkkaan.
Kun voitto on varmistunut, suosittelen että menet kottikärryjen kera Veikkauksen päämajaan, lastaat rahat kärryihin ja suunnistat kotiin. Kotona paras paikka rahojen säilytykseen on patjan alla, olkoonkin että sänky voi olla toimenpiteen jälkeen aiempaa muhkuraisempi.
Vitsi vitsinä. Kuvailemani toimintatapa on varmasti typerin asia miten tehdä voi (kukaan ei tosin kiellä niin tekemästä), mutta samalla periaatteella monet kuitenkin toimivat, joskaan eivät yhtä konkreettisesti.
1. Ota rauhallisesti ja mieti… vaikka kokonainen vuosi
Voittohuuman jälkeinen hengähdystauko on erittäin kriittinen hetki kun voitto on varmistunut tai jo tilillä (voiton saaminen hallintaansa kestää 21 päivää). On todella syytä miettiä pitkään ja hartaasti miten elämänsä tästä lähtien suunnittelee ennenkuin voittosummaa alkaa kuluttamaan.
Sotaan ei pidä lähteä soitellen, eikä suuria summia kannata käyttää hätiköiden. Raha on katoavaa sorttia.
2. Vaihda puhelinnumerosi ja tee siitä salainen
Kaikki, jotka saavat tietää onnen osuneen kohdallesi haluavat olla parhaita kavereitasi, tunsit heitä tai et. Tulet saamaan kerjäyspuheluita mitä moninaisimmilta tahoilta, typeriä sijoitusideoita Reijon räystäsliikkeen perustamiseen. Ensimmäinen konkreettinen asia siis on salaisen puhelinnumeron hommaaminen, jonka annat vain henkilöille joihin todella luotat. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä kannata kertoa kenellekään, että voitto on kohdannut.
3. Hanki tietämystä järkevästä sijoittamisesta ja rahan käytön perusteista
Lottovoiton saa juuri kuten itse haluaa. Järkevin tapa suurimmalle osalle väestöä, mutta vähiten käytetty, olisi ottaa raha vastaan erissä. Tällöin on helpompi kontrolloida kulutusta ja sijoittamista, ja voi silti elää leveämmin kuin koskaan.
Kertasummana otettu voitto on järkevä silloin, jos sinulla on selkeä sijoitussuunnitelma rahoille. On kuitenkin hyvä muistaa, että kerralla sijoitettua rahaa vaanii ajallisen hajautuksen puuttumisen riski.
Internet ja kirjasto on pullollaan loistavaa materiaalia, mitä säästämiseen ja sijoittamiseen tulee. Siihen kannattaa tutustua perusteista lähtien, ellet ole aiemmin niin tehnyt. Jos nämä asiat on rikkauksiesi ääressäkin liian puuduttavia, että jaksaisit niihin tutustua, ota yhteyttä pankkiisi ja sovi aika. On kuitenkin muistettava, että pankkien palkolliset ovat harvemmin kovin objektiivisia sijoitusneuvojensa suhteen ja ajattelevat joka käänteessä myös provisioitaan.
4. Maksa kaikki lainasi pois saman tien
Lainojen maksaminen tulisi olla yksi tärkeimmistä prioriteeteistäsi. Lainat syövät varallisuuttasi joka sekunti, varsinkin jos kyseessä on kulutusluotto, tai oman asunnon ostoon otettu laina.
5. Ole kärsivällinen
Ole kärsivällinen ja järkevä voittojesi kanssa. Voittosumma tulisi välittömästi siirtää korkeakorkoiselle tilille odottamaan vielä tuottavampaa sijoitttamista ja päätöksiäsi rahan suhteen. Tässä on hyvä muistaa, että esimerkiksi 3.000.000,00 € voitto 3% tilillä tuottaisi vuodessa pelkkää korkoa 90. 000,00 €. Nykyinflaatio huomioonottaen käyttännön tuottoasteesi on kuitenkin korkotilillä lähellä nollaa.
Tämän jälkeen on hyvä ammattilaisten kanssa lähteä miettimään miten rahat saisi järkevimmin sijoitettua, niin että voit elää pelkillä koroilla.
Vanha viisaus rahan käytössä ja sijoittamisessa on, että pääomaan ei kosketa. Korkoa voidaan käyttää hankintoihin ja elämiseen, kunhan korko saadaan optimaalisen kokoiseksi.
6. Älä irtisanoudu, ainakaan välittömästi
Välitön voiton jälkeinen aikajakso on vielä aikaa pitää pää kylmänä ja selvittää asiat itselle perusteellisesti. Mieti asioita pitkällä tähtäimellä. Miten sinun ja perheesi eläköityminen tapahtuu, lasten kouluttautuminen ja tietenkin elämälleen on myös löydettävä jokin tarkoitus voiton jälkeenkin. Homma käy yksitoikkoiseksi yllättävän äkkiä, jos asiat eivät ole selvillä ja päämääriä tiedossa.
Jos todella inhoat työtäsi, pyydä ensin sapattivapaata, älä eroa, että voit todella miettiä miten voisit parhaiten käyttää uuden varallisuutesi niin, että se takaa ylellisyyden ja turvan loppuiäksesi. Onko sinulla kenties intohimo, jonka viimeinkin haluaisit toteuttaa.
Jälleen kerran, älä kerro voitostasi!
7. Älä uhkapelaa rahojasi
Uhkapelit ovat tehokas keino päästä eroon rahoistaan. Eräskin Iltalehtien sivuilla komeillut, miljoonan menettänyt pokerimestari on erinomainen esimerkki tästä. Se, että sinua lykästi kerran, ei tee sinusta henkilöä jota onni seuraa joka paikkaan.
Amerikkalainen kahden loton päävoiton voittaja Evelyn Adams onnistui uhkapelaamaan lähes kaikki voittorahansa Atlantic City Casinolla ja hän elää tällä hetkellä asuntovaunupuistossa.
Mahtoi ketuttaa.
8. Valmistaudu muutokseen
Elämäsi kokee suuren muutoksen, siihen kannattaa valmistautua. Lottovoitto tuo paljon muutoksia perheesi suhteisiin, ystäviin ja uraan jota et tule näkemään. Kannattaa todella syväluodata oma itsensä ja asiat, joita muutos tulee koskettamaan. Muutos tulee olemaan kovempi kuin luuletkaan.
Miten lottovoittaja voi pitää pottinsa kasassa?
Jos unelmana on nuorena eläköityminen ja unelmien toteuttaminen, on oltava huolellinen. Raha on pystyttävä automatisoimaan niin, että asiaa ei suuremmin tarvitse miettiä.
Tärkeintä, kuten jo tuli sanottua, on että itse pääomaan (eli voittoon) ei kosketa kulutusmielessä juuri ollenkaan. Pääoman tuotto ja tämän tuotto-osuuden käyttö kulutukseen on avain pitkäaikaiseen vaurauteen. Kuormasta ei niin sanotusti syödä. Tämä mahdollistaa sen, että samalla kun elät unelmaasi, kasvaa potti korkoa korolle koko ajan. Kun asteittain muutat elintasoasi parempaan suuntaan, tapahtuu se kestävästi niin, että et koskaan enää köyhdy ja omaisuutesi kasvaa vuosi vuodelta enemmän niin, että sinun on hetken ajan kuluttua vaikea kuluttaa kaikkea sitä vuosittaista tuottoa, joka potista tulee.



Tämä kannattas lukea joka lauantai ennen arvontaa! Eipä varmaan tule mileenkään kun napsahtaa 3 miljoonaa tilille.
Ihan hyviä vinkkejä mutta jotenkin sain kuvan että jos voitat, älä käytä rahaa. Toki säästäminen ja tulevaisuuden turvaaminen tuossa tilanteessa olisi enemmän kuin tärkeää mutta en minä alkaisi elämään säästöliekillä jos 7-oikein osuisi kohdalleni. Jos päävoiton saisin itse toimisin näin, omat ja perheenjäsenten velat pois, oma talo, uusi auto (ei kuitenkaan mitään miljoonaluokan pirssiä), ehkä kesämökki ja vene (edelleen, ei mitään luksusjahtia). Tämän jälkeen loput rahat tilille ja tietty summa käteen kuukaudessa niin että sen pitäisi riittää hautaan asti. Mitään suurta perintöä en alkaisi säästämään tuosta rahasta.
Ymmärsit kovin väärin. Ainakaan omalla kohdallani ei voisi puhua säästöliekillä elämisestä jos toimii artikkelin ohjeiden mukaisesti. Toki velat on maksettava, eikä vuokrallakaan ole järkevää asua, jos varaa omaan kämppään on. Pointti oli se, että jos esimerkiksi voittaa 3 000 000 euroa, ei tuota summaa kannata alkaa suoralta kädeltä tuhlaamaan syöden voiton pääomaa. Tuskin voit kutsua sitä säästöliekillä elämiseksi, jos laitat tuon summan tuottamaan erilaisiin sijoituksiin ja elät niiden tuottamilla koroilla ja vaikkapa osingoilla. Itse asiassa voit elää varsin ylellistä elämää, sillä jo vaatimattomalla 3 % vuosituotolla, joka on erittäin helppo saada, – kuten artikkelissakin mainittiin – saat 90 000 euroa vuodessa. Ei se kovin pieni summa ole.
Kuten jo sanoinkin, niin voiton pääoma suoraan käytettynä kuluu yllättävänkin äkkiä. Toki artikkelia voi hieman tarkentaa, että mitä pidemmälle aikaa kuluu, eikä halua jättää perinnöksi pennin hyrrää, voi sitä pääomaakin alkaa syömään. Ilman tarkkaa suunnittelua on kuitenkin ongelmia tiedossa, suuri osa lottovoittajista on siitä todisteena.
Noista mitä mainitsit että heti maksaisit ni johan niistä menis kaikenmaailman lahjaveroo toinen mokoma
Kukapa sitä ei olisi ajatellut, että voittaisi lotossa päävoiton. Kuten moni muukin tavan pälliäinen, ostaisin mieluisen asunnon ja auton. Osan rahoista pistäisin heti sekalaiseen törsäykseen ja tähän määrittäisin jonkun summan, jonka voisin surutta pistää menemään. Suurin osa menisi kuitenkin sijoitukseen ja ainakin yrittäisin jatkaa elämää normaalilla kaavalla. Tosin sillä erotuksella, että jättäisin päätyöni ja tekisin vain nykyisiä sivuhommiani.
Lapsille ryhtyisin jakamaan ennakkoperintöä sallituissa rajoissa ja vähän ylikin. Muu lähipiiri ei rahaa kaipaa, joten sinne tuskin menisi mitään. Kavereillekaan ei menisi mitään, koska jos jotain antaa, saa olla koko ajan antamassa. Todennäköisesti valehtelisin kavereille ja muillekin, että lotossa tai jossain muussa rahapelissä tuli rahaa, mutta ei miljoonia.
3 miljoonan potti –> asunto (osake) 350k€, talviasuttava kesämökki 400-500k€, auto 100k€ ja ensimmäisen vuoden kulutus 50k€. 2milj poikimaan tuolla min 3% vuosikorolla. Pelkät korot jatkossa kyseisellä tavalla -pääomavero ainakin 45k€. Itse tulisin loistavasti toimeen tuolla 45k€ vuotuisella nettosummalla (vastaa jotain 6 tonnin kuukasipalkkaa), pääomaan koskematta. Paremmalla sijoittamisella vielä siis suuremmat tuotot, kuitenkin pyrkisin alhaisen riskin sijoituksiin.
Ai niin, uupuu vielä se lottovoitto!
Aika tarpeetonta tekstiä periaatteessa.. 3miljoonaa riittää jo ilman sijoituksia tai korkoja loppu elämäksi, tottakai suomesta muutto pois halpaan paratiisi maahan esim thaimaa, sieltä uusi omakotitalo uima-altaalla jne n. 100-200k eurolla ja loput rahat vain tilille, noin2-3k euroa kuussa riittää jo luksuselämään siellä ja ei tarvitse murehtia koroista tai muusta sijoittamisesta, totkai henk.koht palaverit parin pankinjohtajan kanssa n. 2-4% korosta ettei inflaatio syö alta pois. Raha riittää 40+ vuodeksi helposti
Ja näin komeasti koko kirjoituksen pointsi meni täysin ohi…
Heissan..
Minä teen jotakuinkin niin että laitan kaikki rahat mitä voitosta tulee, pankkitilille, ja elän tosi hyvin niillä koroilla, ostan niilla joka vuosi yhden pienen yksiön ja vuokraan senkin pois ja siitäkin tulee aina vuokratuottoa jonkinverran kk käteen. Autoa en vaihda kun se on jo tarpeeksi hieno vaikka ei uusinta mallia.
Vaatteita mulla on paljon, niihin ei rahaa mene.
Peruskorjaisin tuotoilla mökin ja asuntoni. Todella elän sitten pelkillä koroilla eikä ole pelkoa omaisuuden menettämisestä, paitsi..jos inflaatiokärpänen puree, ja pankki kaatuu.. hui. Mutta tosiaan hyvää textiä ja lupaan että pidän sen mielessäni kun voittorahat olen saanut! -Ei törsäystä- =D
Ihan hyvä juttu, mutta olen eri mieltä kirjoittajan kanssa siitä, ettei oma asunto ole sijoitus, kyllä totisesti on. Omaisuus karttuu, kun ostaa oman asunnon ja vain yksinkertaisesti asuu siinä.
Oma asunto on kyllä omaisuutta, mutta sitä on vaikea sijoitukseksi mieltää, koska se ei tuota mitään. Sen sijaan esimerkiksi sijoitusasunto nimensä mukaisesti on sijoitus, koska se tuottaa vuokratuloja omistajalleen.
Minun kirjoissani oma kämppä on lähinnä tapa pienentää asumiskuluja (joskus merkittävästikin), ei juuri muuta, koska näiden kulujen pienentämiseksi on siihen ensin sidottava kiinni valtavasti pääomaa, joka muualla tuottaisi tuloa ja todennäköisesti arvonmuodostuskin olisi samoissa tai paremmissa lukemissa.
Omistusasunnostakin voi saada sijoituksen luonteisen kohteen, mikäli toimii kuten esimerkiksi KTR -blogin Pasi, mutta käytännössä se vaatii omakotitalon ja lääniä ympärille.
On siis itsestä kiinni käyttääkö esimerkiksi vuokralla asuessaan erotussumman sijoitusten kasvattamiseen, vai hummasteleeko ne menemään. Automaattisesti omistuskämppä ei siis mikään sijoitus ole.
Toki omistusasunnosta on muita hyötyjä, niin henkisellä kuin materiaalisellakin tasolla, mutta ne jääköön toisiin mietintöihin.
Enkä siis väitä, ettenkö itse hankkisi omistusasuntoakin, ehkä piankin, mutta en pidä sitä sijoituksena, vaan muihin arvoihin täydennystä tuovana omaisuuseränä.
Itse köyhänä ajattelen, mitä kaikkea hyvää voin tehdä kun rahat osuvat minun kohdalleni. Perheellemme riittää vallan mainiosti 2500e/kk, varsinkin kun lainat on maksettu pois. Eläisimme sillä herroiksi!
Itse lähtisin Viipuuriin vaatettamaan katulapsia, hoitaisin vapaaehtoisesti kotona apua tarvitsevia villieläimiä (siilejä, oravia, kettuja jne.)
Toki tuo korkosijoitus olisi vallan hyvä vaihtoehto, koska esim. 90 000e jäisi perheemme kulujen jälkeen vielä puolet hyvän tekemiseen.
Yksi lisävaikeus lottovoitossa on puolison suhtautuminen. Mikäli oma ja puolison suhtautuminen rahaan ovat kovasti erilaisia, vaikeuksia tulee aivan varmasti. Olen itse täysin vakuuttunut, että jos saisin esimerkiksi 3 miljoonaa euroa, osaisin elää sen kanssa ilman mitään vaikeuksia kestävällä tavalla ja talous loppuiäksi turvattuna, jos päätösvalta rahojen käytöstä olisi kokonaan minun. Mutta pelkään, ettei vaimoni välttämättä osaisi. tiedän, että hän kykenee kyllä elämään säästeliäästi tarvittaessa mutta on mahdollista, että loton päävoiton kokoinen summa sekoittaisi häneltä pään. Asia voi olla seuraavan 20-30 vuoden aikana jossain määrin todella ajankohtainenkin, koska vanhemmiltani on todennäköisesti jäämässä 300 – 800 tuhatta euroa perintöä per rintaperillinen, jos mitään yllättävää ei tapahdu.
Itse olen raha-asioissa äärimmäisen rationaalinen ja pitkäjänteinen. Raha merkitsee minulle ennen kaikkea mahdollisuutta elää oma loppuelämä mukavasti ilman taloudellisia huolia ja turvata omien lasten elämä. Antaisin kyllä mukavuudenhalulleni sen verran periksi, että rakennuttaisin perheelleni järvenrantatontille ja lähelle kaupunkia, jossa asumme, tilavan ja hyvinvarustellun talon, jossa olisi majoitustilaa vieraille, kunnon saunaosasto uima-altaineen, elokuvahuone sekä hirsinen rantasaunarakennus pesutiloineen ja takkatupineen. Tiedostan kuitenkin täysin, että tuollainen kiinteistö, jonka rakennuttaminen tontteineen saattaisi maksaa helposti jopa yli miljoona euroa, voisi muodostua hirvittäväksi rahareiäksi, jonka voisi joutua lopulta myymään isolla tappiolla. Täysin välttämätöntä olisikin sen rakentaminen elinkaarikustannukset huolellisesti minimoiden. Tähän kuuluisi mahdollisimman kestävistä ja huoltovapaista materiaaleista rakentaminen sekä energiatehokkuuden maksimointi järkevissä rajoissa. Kaikenlaiset korkeiden tilojen ja valtavien ikkunapinta-alojen kaltaiset epätaloudellisuudet jättäisin väliin. Olisin valmis panostamaan taloudellisesti lämpöpumppujen, koneellisen ilmanvaihdon lämmöntalteenoton ja varaavien kaltaisten ratkaisujen kautta alhaisiin lämmityskustannuksiin. Tavoitteena olisi 350 m2 kokonaispinta-alaltaan olevassa talossa 500-700 euron kuukausittaisiin käyttökustannuksiin (ml. kiinteistövero ja jätehuolto). Talon saneerauskulut lasketuttaisin vuosisadaksi eteenpäin ja sijoittaisin osan jäljelle jäävästä pääomasta alhaisehkon riskitason sijoitusrahastoon, jonka tuotolla ja tarvittaessa osin pääomallakin saneeraushankkeet rahoitettaisiin, kun niiden aika tulee. Saneerauskulujen minimointi olisi jo suunnitteluvaiheessa otettu huomioon.
Jäljelle jäävästä pääomasta avustaisin tiettyjä enitern tarpeessa olevia vaimon ja omia lähisukulaisia kertasummilla. Loput rahoista sijoitettaisiin suhteellisen turvallisesti ja varmatuottoisesti siten, että niistä saisi muutaman kymppitonnin vuotuisen reaalituoton. Tuota rahaa voisi käyttää hyväntekeväisyyteenkin. Lisäksi ostaisin vaimoni kanssa jostakin ympäri vuoden lämpimältä seudulta asunnon, jota vuokraisin, kun emme oleskelisi siellä.
Työntekoa en lopettaisi. Normaali päivätyö pitäisi elämässä kiinni mutta tuollaisella varallisuudella ei tietenkään olisi pakko alistua stressaavaan työtahtiin. Lisäksi tulovirta auttaisi kattamaan hankitun käyttöomaisuuden ylläpito- ja käyttökuluja.
onkohan kirjoittaja joku autoa ilman jäänyt sukulainen…
Mikäli minusta puhut, niin en ole tietääkseni kenenkään lottovoittajan sukulainen ja autoa en tarvitse/halua. Mutta kommenttiasi peilaten, et selvästi ihan ajatuksen kanssa juttua lukenut.
Itse ostaisin asuntoja ja laittaisin vuokralle +maatiloja aasiasta ja suomesta vesibisnes.en sijottaisi penniäkään mihinkään vedätys sijoituksiin missä maksetaan ollila mallisille johtajille törkeitä huijaus palkkoja.osta kultaa harkkoina ei minään diplomeja joissa lukee omistat kultaa taas yksi huijaus ja 10% täytyy laittaa haisee ettei tule saituria:) Juuri noissa ns sijoutuksissa ne rahat katoo !Haluan rahani mahd pian muutettua joksikin arvokkaaksi eli maaksi joka tuottaa ruokaa .kyllä on nähty mitä noi meklari valuutta keinottelijat saa aikaan .osta suomesta puhdasta luontoo saimaasta ja sinne super syvä kaivo ja vesibisnes. Myyt vähän vettä arabeille niin siinä korkoa riittämin .Mulla valmis suunnitelma lottoo varten koska voitto on tulossa hyvin lähiaikoina.
turha juttu ja keteellisen puhetta… jutusta paistaa että kirjoittaja on persaukinen ja velallinen. toki totta on että sen 3M saa meneen turhuuksiin mutta kaikkien tiedossahan se jo oli. oma talo on sijoitus, vuokratuloja ei tule mutta talon arvo nousee joten omat saa aina pois + enemmän kun myy…………. jotenki agre kirjotus…
äskeiselle: Vaikea tuota omaa asuntoa on silti pitää sijoituksena. Et saa tuottoa omasta asunnosta, ellet muuta reilusti pienempään/halvempaan asuntoon tai muuta peräti vuokralle. Vaihtamalla toiseen saman hintaiseen tai peräti kalliimpaan asuntoon, et hyötynyt asunnon arvon noususta senttiäkään. Muista, kaikkien muidenkin asuntojen hinnat nousevat keskimäärin samaa tahtia kuin omakin asunto. Ja tuskin lottovoittaja haluaisi muuttaa ajan myötä pienempään ja huonompaan asuntoon…
Jotkut nyt ei halua ymmärtää sitä pointtia että köyhälle kun rahaa tulee niin sitä aletaan käyttämään ja ostellaan ehkä vähän liikaakin kun ajateellaan että onhan minulla viellä 2 miljoonaa jäljellä. Tottakai itse myönnän että jos tänään iskee 11 miljoonaa niin siitä menee 3 miljoonaa asuntoon, autoon, velkoihin, kalusteisiin ja muihin käyttötavaroihin, vanhempien velkoihin ja lapsuuden ystävälle joku siivu. Tästä kun nyt jäisi 8 miljoonaa jotka pistettäisiin korkea korkoiselletilille niin laskeskelin että 3% korolla se olisi 240 tuhatta vuodessa, jolla varmasti selviää kun ei joka viikko/kuukausi osta uutta autoa. Matalriski sijoituksiin myös voisi ottaa osaa.
Pointtihan nyt kirjotuksessa on että ihmiset sekoaa kun sitä rahaa yhtäkkiä onkin niin paljon ettei sitä tunnu pystyvän käyttämään kaikkea, mutta itse kun alkaa laskemaan mitä kaikkea sitä haluaisi tehdä lähisukulaisille ja ystäville niin kyllä siihen nopeasti muutama miljoona uppoaa ja lahjaveroissakin on oma miettimisensä vaikka se onkin saavan maksettava, mutta ei sitä rahaa nyt ihan “hukkaan” viitsi silti heittää.
Tarkemmin: ostaisin itselleni omakotitalon/maatilan laajoilla alueilla, kävelisin autokauppaan ja kattelisin hienoimman auton ja ottaisin kaikilla lisävarusteilla, huonekalut/elektroniikka uuteen asuntoon, asuntoauto, vaatimaton kesämökki järvenrannalta, koira, kaikenmaailman härveleitä joilla voi pellolla päästellä, moottoripyörä kesäksi tietenkin.
Äitini velat maksaisin pois, ostaisin talon, auton ja jotain toivelahjoja/käyttörahaa.
Mummolle rahaa/veisin hänet lätkän MM kisoihin kunnon aitioon.
Tädille/serkuille 10 tuhatta per nuppi.
Pikkuserkuille 10 tuhatta yhteensä koko perheelle (5 jäsentä).
Lapsuudenystävälle/kummipojalle asunto, auto, hevosia, rahaa 50-500 tuhatta riippuen lahjaverosta ja mikä on järkevintä.
Tämmöinen olisi lista jonka haluaisin toteuttaa ja noista nyt kun alkaa laskemaan yhteen niin siitä tulee niin paljon että ei ihan pienillä summilla selvitä. Tämmöisiin se raha palaa nopeasti kun haluaa vain ilahduttaa muitakin, tosin jos 11 miljoonan potin voittaisi niin silloin olisi varaa tehdä kaikki ja pistää loput sijoituksiin/korkoa kasvamaan, mutta 1-4 miljoonaan poteilla ei paljoa tehtäisi.
hyvää tekstia, noin voiton sattuessa pitäs suurinpiirtein just tehä. suurin osa palstan lukijoista ei selvästi ole järkimiehiä ja ovat luultavasti juuri näitä tapauksia, jotka tuhlaisivat miljoonansa alta aikayksikön, juuri kuten tekstissä kerrotaan.