Lapsesi on talousnero, jos annat hänen olla!
Oma lapsuuteni oli varsin perinteinen ja normaali murrosikään asti. Ennen sitä ei perheessämme tarvinnut juuri rahaa miettiä, eikä niistä asioista lapsille juuri muutenkaan puhuttu. Ei tarvinnut ja sitä paitsi ne olivat aikuisten asioita!
Toki jokaisella meistä oli oma tili ja säästöpossu, mutta tietoista yhteyttä oman hyvinvoinnin ja näiden välineiden välille ei tehty. Puuttui ikään kuin tarve kiinnostua jo lapsena rahan säästämisestä ja sen käyttämisestä välineenä tavoitteiden saavuttamiseen.
Kapitalistisika jo syntyessään
Silti, jo hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien oma oppimiseni rahan ja arvon käsittämisen maailmaan lähti kuin itsestään liikenteeseen, sillä jo noin kahdeksanvuotiaana kaupalliset vaistoni heräsivät. Tämä tapahtui, kun minua kohtasi suuri vääryys ja pikkusiskoni sai hienomman leikkitraktorin kuin minä.
Tämähän ei tietenkään käynyt päinsä! Tiesin kuitenkin, että en varsinaisesti voisi häneltä sitä vain suoraan ottaa, koska se tietäisi punaisia korvia minulle, joten jouduin kehittämään juonen. Niinpä kunnon traktorijobbarin tavoin aloin suostuttelemaan pikkusiskoani ennennäkemättömän fantastiseen diiliin. Minä saisin paremman traktorin ja hän sen paskemman, tottakai.
Juoni onnistui, sillä perustelin sen sillä, että minulla on isompi maatila kuin hänellä, joten tietenkin tarvitsisin toimintaani paremmat vehkeet. Tähän meni hetki tietysti aikaa, mutta koska uhkasin lisäksi häätää hänet mailtani sain tietenkin tahtoni lävitse.
Lasten logiikka on tietysti joskus kummallista. Nämä “maani” nimittäin olivat valtava olohuoneemme matto, johon olin ottanut pikkusiskoni torpparikseni (hänhän olisi voinut valloittaa oman alueensa ihan vierestä). Vein siis köyhältä sen vähänkin.
Voin myöntää, että nykyisin muistellessani tätä, hiipii häpeä pitkin selkäpiitäni. Kasvatin omantunnon selvästi vasta hieman myöhemmin.
Kuningas kauppias
Pari vuotta myöhemmin sain uuden kuningasidean, joka nyt pääsee myös kirjaimellisesti historian lehdille. Kymmenvuotiaana pidin nimittäin huoneessani omaa “kauppaa”, josta siskoni saivat maksua vastaan tulla hakemaan teippiä, saksia, paperia ja kaikkea muuta kivaa.
Tottakai lapset leikkivät kauppaa koko ajan, mutta oma sovellukseni meni niiden tylsien tyttöleikkien jälkeen vähän pidemmälle, koska niissähän ei voittoa tehty. Olin siis kunnon kapitalistisika jo alusta pitäen käyttäen hyväkseni rajoitetun tarjonnan voimaa ja hädänalaista kansaa.
Monopolini luonnollisesti tuhottiin alamaisteni toimesta hyvin nopeasti, koska nyt hieman vanhempana ymmärrän toimineeni hieman epäeettisesti yksityistäessäni perheemme “julkista omaisuutta” - aina kun jotakin tarpeeksi arvokasta löysin – ja myymällä sitä perheeni jäsenille takaisin. Minulla oli itse asiassa lukittu hyllykkö tähän tarkoitukseen.
Vaikka minulla tällainenkin harrastus hetken aikaa oli, en todellisuudessa tietenkään ymmärtänyt kunnolla mitä olin tekemässä. Halusin vain kiristää isosiskoltani ainakin osan hänen viikkorahoistaan. Siemen oli silti kylvetty ja kiinnostus asiaan säilyi, mutta leikin muodossa.
Kuten taustatarinani lukeneet tietävät, lopulta laman iskiessä ja perheemme vajotessa todelliseen köyhyyteen tuli näistä opeista hyvin arvokkaita.
Sattuman kauppaa, mutta ei pakosta
Oli periaatteessa puhdasta sattumaa, että keksin lähteä jo tuon ikäisenä funtsimaan omatoimisesti arvon määreitä. En tietenkään filosofisessa mielessä, vaan niin, että miten saan itselleni enemmän ja mitä olen sen eteen valmis tekemään.
Kokemuksesta voin sanoa, että se oli aidosti jännää, koska minulla oli asiassa jotain menetettävää, mutta myös hyvin paljon saavutettavaa ja pystyin konkreettisesti näkemään asioiden yhteydet, vaikka kauppani itsessään olikin laiton ja moraaliton ja valvontaviranomaiset sen sitten lopulta tuhosivatkin.
Kaikille kiinnostavaa? Kyllä!
Mitä tällä tarinalla yritän sanoa on se, että lapset eivät ole tyhmiä, eikä rahan käsite ole heille niin vaikea kuin uskotte. He voivat hyvinkin nuorena (noin 5 ikävuodesta eteenpäin saa jo tuloksia) oivaltaa kohtuullisen vaikeitakin asioita, jos se heille mahdollistetaan.
Avainasia on, että asioista tehdään konkreettisia ja yksinkertaisia, heille annetaan valinnanmahdollisuuksia ja syy-yhteydet tuodaan selkeästi esiin. Ennen kaikkea, jos lapsella on asiassa oma lehmä ojassa, ei asia ole hänelle tylsä!
Lisäksi aikuisten aikaansaama ja kevyesti ohjaama sivistys voidaan suunnata kehittävämpään suuntaan kuin mitä esimerkiksi itse omatoimisesti sain aikaan.
Omat bisnekseni ovat hyvä esimerkki siitä, miten asiat helposti kärjistyvät, jos lapsi joutuu asiat kokonaan itse järkeilemään ilman ulkopuolista apua. Pääasia voi mennä oikein, mutta lopputuloksena on itkua ja hammasten kiristystä, kun liiketoiminta sitten levähtääkin. Lisäksi tällaiset rupeamat ovat usein muutenkin varsin lyhytikäisiä, kun innostus todellisten tulosten puutteessa hiipuu (Tässä välissä haluan sanoa, että vanhempani ovat tehneet kaiken oikein! Raha vain oli – kuten melkein kaikissa perheissä – asia johon ei erikseen lasten osalta kiinnitetty liiemmin huomiota). Kannustusta ja hyödyn osoittamistakin siis tarvitaan. Tähän on helpot keinot.
Toisilla asiat valkenevat ikään kuin itsestään ja kehittyy eteenpäin, mutta toisia tarvitsee asiaan kannustaa ja opastaa vähän enemmän. Kaikille asiasta voi tehdä mielenkiintoista, jos sen sitoo terveellä tavalla lapsen elämään.
Lasten kohdalla asia on nimenomaan rikollisen helppo sivuuttaa lausahduksella “se on niin nuori, ettei sen tarvitse vielä pitkään aikaan näistä asioista murehtia“.
Mutta hyvät ihmiset! Murehtimisesta ei olekaan kyse. Itse asiassa, osallistamalla lapset jo alusta pitäen myös rahojen hoitoon välttää nuo samaiset murheet jälkikavun kohdalla joiden kimpussa nyt itse painit; ainakin heillä on keinot ja ymmärrys selvitä niistä sitten paremmin.
Vaikka raha on “vakava” asia, ei se tarkoita sitä, etteikö siitä voi lapselle tehdä kivaa, jännää ja palkitsevaa. Kaikki riippuu keinoista. Rahan käytön opettelustakin voi tehdä motivoivaa ja hauskaa. Tällä tavoin se on sitä vanhempanakin.
Raha on osa lapsenkin elämää
Jos ei perheen puolesta ole saanut kasvatusta arvon käsitteeseen ja siihen mitä rahalla saa aikaan oikein käytettynä, on suuri riski siihen, että viimein palkkatyöhön päästessä karkaa homma käsistä. Suomi onkin nykyään täynnä näitä herranterttuja, jotka idioottimaisen “vapaan kasvatuksen” tuloksena elävät kuin pellossa oman taloutensa kanssa velkasuossa sotkien ja syyttävät siitä kaikkea muuta kuin omia elintapojaan.
Varsin pienin ponnistuksin tällainen tulevaisuus on mahdollista välttää!
Pari askelta parempaan tulevaisuuteen
Rahan käytön ja arvon käsityksen opettaminen lapsille saattaa kuulostaa aluksi mahdottomalta ja vaikealta, mutta menetelmät onnistuneeseen lopputulokseen ovat kuitenkin yllättäen erittäin simppeleitä. En väitä, että seuraavilla keinoilla itkupotkuraivarit loppuvat kokonaan, mitä leluihin ja niiden rajallisuuteen tulee, mutta kyllä ne oikein toteutettuna vähenevät.
Netti on pullollaan erilaisia ohjeita tähän aiheeseen liittyen ja ohjeita on laidasta laitaan. Olen kuitenkin sitäe mieltä, että parilla hyväksi havaitulla tekniikalla pääsee loistavaan alkuun, josta voi halutessaan oppia laajentaa. Asioita on turha monimutkaistaa.
- Yksi parhaista keinoista opettaa lapselle rahasta on antaa hänen itse hallinnoida pientä summaa. Viikkoraha käy tähän hyvin, mutta sen sijaan, että annat sen suoraan hänelle käyttöön on hyvä idea tehdä se pienen mutkan kautta ja luoda pelille säännöt.
- Hanki hänelle säästöpossu ja sinne pieni pesämuna vaikka seuraavaksi synttärilahjaksi, johon tämän tulevan talousneron on aina ensiksi laitettava saamansa rahasumma.
- Opeta hänelle alusta pitäen “maksa itsellesi ensin” -tekniikka, jolloin säästäminen on välittömästi palkitsevaa ja vahvistaa hyvien tapojen muodostumista. Tässä tapauksessa sopikaa yhdessä, että vähintään puolet jokaisesta viikkorahasta ja synttärilahjoista hän laittaa säästöpossuunsa ja puolet hän saa käyttää miten haluaa.
- Possussa on hyvä olla lukko ja sinulla siihen avain niin, että sen sisällön käyttö mietitään yhdessä, mutta johon lapsella on kuitenkin suuri sananvalta.
- Maksa säästöpossuun kerran kuussa korkoa. Tehkää tämä yhdessä. Näin hän oppii nopeasti myös sen, että säästämällä saa “ilmaista” rahaa.
- Ota jälkikasvusi mukaan perheen rahoista keskustellessa. Yhtä paljon ne asiat koskettavat heitä kuin sinuakin. Näin he alkavat nopeammin ja syvemmin ymmärtämään syy-seuraussuhteen rahatilanteen ja sen välillä mitä kaikkea kivaa äiskä ja iskä voivatkaan seuraavaksi hommata ja miksi juuri nyt ei voi.
- Seuraavan kerran kun lähdette kauppaan, kerro lapsellesi paljonko hän voi sillä kertaa käyttää ja anna hänen todella käyttää se summa. Mutta! Anna hänelle myös mahdollisuus säästää tuo summa toiseen kertaan kerryttämään pottia, ja pidä tuo lupaus. Siksi ajaksi voitte laitta “säästetyn” summan säästöpossuun. Seuraavalla kerralla hän voi sitten päättää käyttääkö vain sillä kertaa antamasi summan vai ottaako mukaan vielä edellisellä kerrallakin säästetyn summan. Kaupassa toistuvat itkupotkuraivarit yleensä loppuvat tällä menetelmällä kuin seinään.
Nämä neuvot eivät ole avain onneen, mutta toimivat hyvin. Esimerkiksi isosiskoni tyttö saa nykyään myös rahalahjoja juuri siksi, että hän oppisi luontevasti tuntemaan tämän välineen ja sen käyttötarkoitukset. Säästöpossukin löytyy. Hän on jo toisella luokalla, joten on luonnollista, että pieniä summia jo käsitelläänkin. Hämmästyttävän hyvin hän onkin ymmärtänyt leikin juonen ja kerää säästöjä hyvään tahtiin.
Se on syytä muistaa, että koululaitos ei kasvata järkevään rahan käyttöön, vaikka matematiikka onkin osa opintoja. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia, vaan rahan käyttö on enemmän psykologinen ilmiö, joka vaatii oikeaan asenteeseen kasvamista. Mitä aiemmin tuon tekee, sen helpompaa se on myöhemmällä iällä. Vanhempanakin näihin asioihin voi tietysti herätä, mutta tie on huomattavasti kivuliaampi ja tuhoja on luultavasti jo saatu aikaan. Tämä on asia, joka lähtee kotoa.
Miten teillä toteutetaan lasten rahakasvatusta?
Minua suorastaan kismittää, ettei kukaan opeta eikä missään opeteta taloustaitoja ajoissa. Tai juuri se, kuinka rahaa käsitellään perheissä pelkästään “vakavana asiana, joka ei kuulu lapsille.”
Sen sijaan, että jälkikasvua hemmoteltaisiin Kaikki mulle heti -jaaritusta palvoen, voisi olla viisaampaa juuri opettaa talousasioita leikin varjossa ikätason mukaan. Ylipäänsä koko perheelle olisi helpompaa, että lapsetkin ymmärtäisivät rahankäytön perusteita, jottei tarvitsisi sietää sitä “äiti, mä haluun ton” -marmatusta.
Uskon, että nykyiset taloustaitoni olen pitkälti itse oppinut, kun mielenkiintoni taloustiedon soveltamisesta tavoitteisiin on tänä vuonna ollut aivan toisenlainen kuin vuosi sitten. Nytkin avasin normaalia parempikorkoisen säästötilin itselleni, samalla kun 3 vuotta vanhemmalla veljelläni on laskuja rästissä. Taloudesta hän ei liiemmin ole piitannut, mutta toisaalta hänelle ei ole syntynyt sellaisia ahaa-elämyksiä, jotka kannustaisivat edes perusturvasta huolehtimiseen.
“Toisilla asiat valkenevat ikään kuin itsestään ja kehittyy eteenpäin, mutta toisia tarvitsee asiaan kannustaa ja opastaa vähän enemmän. Kaikille asiasta voi tehdä mielenkiintoista, jos sen sitoo terveellä tavalla lapsen elämään.”
Itselleni ei ollut minkääntasoista tietotaitoa rahan käytöstä ennen kuin 19-vuotiaana siirryin omaan kämppään. Se oli (on) shokkihoitoa pahimmillaan; opintotuki kuluu ennen 25. päivää ja sitten ollaan 9 päivää ilman rahaa.
Vaikka kuinka harjoittelen rahan “säästämistä”, se kuluu ties minne. En osaa vieläkään hallita kunnolla rahallista omaisuuttani vaan tulojen kasvaessa kasvaa myös kulutus (sain opintolainan).
Myös käteisen käyttöä on testattu; huonoin tuloksin.
“Säästöpossulla” saattaisi olla avain ongelmaani. Pitänee parina seuraavana kuukautena testata.
Punikit ajattelivat että ei opetusohjelmaan tarvita yksinkertaisia ohjeita rahankäyttöön koska kommunismi oli ovella.
Miksi antaa viikkoraha? Eikös olisi parempi, että olisi palkka. Itse en lapsuudessa saanut viikottain rahaa, mutta sain palkkaa kotitöistä. AStianpesukoneentyhjennyksestä, imuroinnista, oman huoneen siivoamisesta, ruohon leikkuusta jne. mitä enemmän ikää tuli sitä monimuotoisemmiksi tehtävät muuttuivat ja rahasummat kohosivat, kunnes sitten pääsin ulkopuoliselle kesätöihin 13 kesäisenä mansikkamaalle – harppaus todellisiin palkkoihin oli melkoinen – niillä rahoilla tulikin jo hankituksi polkupyörä!
Tuo koron käsite voi joissan tapauksissa auttaa, itselleni riitti se, että säästetty summa oli mahdollista käyttää myöhemmin suurempiin yksittäisiin hankintoihin.
Meillä kotona tilanne meni, niin että rahan eteen joutui tekemään työtä – mutta toisaalta rahaa sai myös luokkaretkille/harrastusreissuihin extrana, sekä koulumenestyksestä. Ja säästäminen oli aina optio.
Ilmeisesti tämä menetelmä on toiminut melko hyvin, sillä siskollani ja itselläni on ennemminkin säästöjä kuin velkaa. (Nuoremmat sisarukset asuvat yhä vanhempien luona)
Samasta aiheesta olenkin jo jauhanut muutamaan otteeseen blogoso kommenteissa. Koska tähän herätään? Peruskoulussa opetetaan kyllä satuja jumalasta ja jeesuksesta, mutta kukaan ei opeta miten raha toimii!
Itse pienenä olin siinä määrin onnellisessa asemassa, että isäni otti asian vakavasti ja avasin minulle säästötilin 1v synttäreillä. Tuolloin tietenkään en asiasta tajunnut mitään, mutta kun alkoi aivonystyrät raksuttamaan esikouluiässä oli jo tilillä pieni pesämuna. Isäni teki siitä yhteisen harrastuksen: Molemmilla oli samanlainen tili ja samanlainen säästöpossu ja laitoimme aina viikkorahastani osan säästöpossuun (myös isäni laittoi omaansa)ja lisäksi tarkastimme tilimme saldon. Aina oli minulla jokunen lantti enemmän kuin isällä ja voi sitä riemun ja voiton tunnetta!! Ja tietenkin motivaatio kasvoi kun etumatka piti säilyttää. Tottakai isälläni oli muualla “omat” säästöt ja oli luonut nämä tilit vain tähän yhteiseen harrastukseen.
Suuremmat hankinnat (fillari, tietokone, optimijolla ja myöhemmin mopo) hoidettiin niin, että kun minulla oli siihen säästetty summa kasassa osti vanhemmat tuotteen ja minä annoin rahani laitettavaksi omalle säästötilille. Tuolle tilille ei ikinä ole ollut korttia ja sieltä ei saanut rahaa nostaa. Motivaatio omiin hankintoihin oli erittäin korkea ja palkkio niihin pääsemiseksi kannaltani hyvä.
Ymmärrän kyllä tuon työstä rahaa pointin, mutta mielestäni sen rahan saa silti liian helposti verrattuna esim. kesätöihin. Oman huoneen siivous ja roskien vienti äidin pyynnöstä kuului kotitöihin ja kotityöt kuului koko perheelle. Ei siitä rahaa saanut. Ehkäpä parempi keino olisi kumminkin maksaa “palkkaa” lapselle sitten oikeista töistä.. Matonpesu, ruohonleikkuu, autonpesu ja muut tämän kaltaiset askareet antavat vähän osviittii miten rahan eteen joutuu rehkimään. Ei tietenkään voi ihan 5v lapselle tälläistä menetelmää käyttää, mutta mielestäni roskien viennistä 10v lapselle rahan antaminen ei kerro/opeta mitään.
Yhteenvetona voitaisiinkin todeta, että rahankäyttöä ja raha-asioita tulee opettaa lapselle heti kun se on mahdollista. Kaikki mitä asian eteen vanhemmat tekevät on myöhemmin kotiinpäin. Koska peruskoulu ei asiaa hoida (kertoo kyllä banaanikärpäsien sielunelämästä ja neitsyt mariasta joka voi synnyttää)on se vanhempien vastuulla. Pieniä asioita ja hyviä kannustimia se vain vaatii ja lapsi kiittää varmasti vanhempana saamistaan opeista!
Järkyttävän hyvää kommentoitia taas kaikilta. Big-Samin kertoma lapsuutensa menetelmä on siinä mielessä aivan loistava, että se yhdistää esimerkin kautta toimimisen (isä tekee samoin), onnistumisen tunteen (itsellä on enemmän kuin iskällä) ja tavoitteiden saavuttamisen sekä niiden selkeän yhteyden säästöihin. Tämä on ehkä yksi parhaista käytännön sovelluksista, jolla artikkelin ideologiaa voi omassa perheessä viedä eteenpäin.
Olen myös vähän samoilla linjoilla tämän “kotipalkan” kanssa juuri sen suhteen, että lapsen on myös opittava, että jotkin työt vain yksinkertaisesti kuuluvat elämän perusteisiin, eikä kaikesta voi odottaa rahaa. Toisaalta Juhon perheen kohdalla tämäkin näyttää toimineen erinomaisesti ja sivistynyt, omista asioistaan tietoinen mies sielläkin on kasvanut.
Keskitie varmasti tässä on silti se paras ja opettavin, kuten Big-Sam ehdottaa. Vanhempien auktoriteettia ei tulisi mielestäni kokonaan murentaa työnantaja – työntekijä suhteeksi, joka siitä voi helposti tulla jos palkka-ajatusmallia liian ahkerasti soveltaa pienimpiinkin kotihommiin, joiden tekeminen jo itsessään parantaa elämänlaatua ilman palkkaakin. “Kotipalkka” saattaa vanhemmille tuntua aluksi hyvinkin nerokkaalta ja helpolta idealta, mutta monissa tapauksissa pitkässä juoksussa voi aiheuttaa ongelmiakin.
Tästä syystä useinmiten suositaan yksinkertaista viikkorahajärjestelmää, jossa kotityöt kuuluvat jokaisen tehtäviin automaattisesti ja ne tehdään puhtaasti kasvatusmetodien pohjalta. Viikkoraha vs. “kotipalkka” asetelmaa on tietenkin sovellettava sen mukaan millainen asumistilanne yms. on. Kerrostalossa asuvilla esimerkiksi ei kovin paljoa niin sanotuiksi oikeiksi töiksi laskettavia asioita ole – ainakaan meiltä ei löydy – kun taas omakotitaloasujilla vain mielikuvitus on rajana raskaidenkin askareiden keksimisessä.
Hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja. Kiitos. 4 ja 1 vuotiaiden isänä näitä asioita pitää ruveta miettimään.
Meillä on rahaa käsitelty vanhemman pojan auto-kiinnostuksen kautta. Hän oli yhdessä vaiheessa kova Audi-fani (oli eka merkki jonka oppi tunnistamaan). Sitten jossain vaiheessa tietysti kysyi että miksi meillä ei ole Audia, vaan Nissan. Tähän vastaukseksi tarjosimme totuudenmukaisesti seuraavaa:
“Jos isi ja äiti ostaisi meille Audin, niin molempien pitäisi olla kaiket päivät töissä jotta sen saisi maksettua, ja lapset pitäisi laittaa päivähoitoon, ja lisäksi isillä ja äitillä ei olisi läheskään niin paljon aikaa leikkiä lasten kanssa”.
Nimenomaan tuo viimeinen pointti upposi aika hyvin, koska sillä oli suora yhteys hänen elämäänsä; isi ja äiti ei ehtisi leikkimään kun pitäisi olla enemmän töissä että saataisiin maksettua kallis Audi. Niinpä poika on oikein tyytyväinen Nissaniin ja paljon kotona oleviin vanhempiin. Samaa selitystä on tietysti käytetty silloin tällöin myös muihin kalliimpiin hankintoihin (miksi meillä ei ole moottorivenettä jne).
Lisäksi meillä on tietysti säästöpossut, ja osa poikien lahjarahoista on myös sijoitettu tuottamaan (toivottavasti). Tässä lähitulevaisuudessa täytyy muissa kirjoituksissa esiin tulleita vaihtoehtoja myös pohtia, siellä oli hyviä ideoita.
Todella mielenkiintoisia pikkumiehen huomioita elävästä elämästä.
Se olisi todella tärkeää, että myös lapset otetaan mukaan rahan-
käytössä ja opastetaan järkevällä tavalla heidät ymmärtämään että
raha on maksuväline ja oikein ja järkevästi käytettynä sillä tur-
vataan oma ja läheisten hyvinvointi.
On hieno asia että Saiturilla riittää aikaa ja innostusta näihin
meitä kaikkia koskettaviin asioihin.Kun näitä juttuja lueskelee
niin monesti saa ahaa elämyksen,että miksen minä tuotaki asiaa
ole jo aikaa sitten hoksannu. Parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Suomessa on todella paljon sellaisia nuoria ihmisiä joiden rahan-
käyttö on aivan järjenvastaista,mietitään sitten vasta kun kaikki
on jo myöhäistä.
Meidän perheessä ei rahankäyttöä pahemmin pienenä opetettu, mitä nyt perus viikkoraha jonka saattoi säästää tai käyttää, mutta noin 13-vuotiaana keksin pyytää vanhemmilta, että saisin lapsilisät omaan käyttöön kun kaveritkin sai. Oma taka-ajatus oli tietenkin, että voisi tehdä kaikkea kivaa ilman, että täytyy kysyä vanhemmilta. Vanhempani vaan päättivät vetää tämän hieman pidemmälle.
He ehdottivat, että saisin enempikin rahaa käyttööni kuin lapsilisät, mutta sitten minun täytyisi maksaa kaikki omat tekemiseni itse. Ei tietenkään ruokia, lääkkeitä, perheen yhteisiä lomamatkoja yms., mutta kaikki vaatteet, leffakäynnit, hygieniatuotteet jne. Sopiva summa selvitettiin siten, että arvioin kuukausittaiset menoni mistä saatua summaa höylättiin hieman alaspäin sillä perusteella, että nostetaan jos on tarvis. Samalla sain myös Visa Electron-kortin.
Tekniikka toimi, sillä kertaakaan ei opintojen aikana ole raha loppunut (takana viisi vuotta päätoimista opiskelua suoraan lukiosta). En väitä olevani mitenkään erityisen hyvä rahan kanssa, eikä minulla tällä hetkellä ole juurikaan rahaa, mutta toisaalta vietin viime talven vaihdossa mikä oli parin viimevuoden säästökohde.
Eli yhteenveto: ei tullut säästöneroa tai sijoitushaita, mutta arkisen rahankäytön hallitseva aikuinen.
Hyvin ovat vanhempasi tässäkin tapauksessa toimineet ja on ihailtavaa, että olit itsekin asiassa aikoinasi aktiivinen. Se on varmasti tehokas keino, että pidetään siitä myös kiinni, että kulutusrahaa ei tipu sen enempää kuin on sovittu. Arvon määrityksen oppii tätäkin kautta hyvin nopeasti. Toivottavasti sovellat näitä periaatteita myös tulevan perheesi kohdalle kun se ajankohtaiseksi tulee.
Niin kauan kuin olet opiskelija, niin liikaa rahaa on varmasti hankala kerätä, mutta kotona opituin keinoin se vähäkin riittää varmasti pitkälle.
“Eli yhteenveto: ei tullut säästöneroa tai sijoitushaita, mutta arkisen rahankäytön hallitseva aikuinen.”
Eiköhän juri tämä ole se tavoite joka turvaa jo pitkälle! Säästämään on mielestäni helpompi oppia kun ensin on arkinen rahankäyttö hallussa.
Näistä kommenteista jää helposti nyt sellainen kuva, että niillä joilla ei raha asiat ole mallillaan ja talous kusee joka kuukausi on syy vanhempien kasvatuksessa. Ei tosin suoraan lue missään, mutta yhteenvetona rivien välistä voisi päätellä.
Kasvatuksella on suuri merkitys ja avaimet käyvät huomattavasti useampaan lukkoon kun kotona on asioihin jo panostettu fiksusti, mutta kyllä omalla aktiivisuudella ja tahdolla oppii paljon uutta ja hyödyllistä. Alkaa Saiturinkin sivut olemaan jo niin kattavat, että hyvään alkuun ainakin pääsee ihan sivuston lukemalla ja asioita miettimällä.
“On hieno asia että Saiturilla riittää aikaa ja innostusta näihin
meitä kaikkia koskettaviin asioihin”.
Tämän artikkelin yhteydessä tällainen päätelmä on tietysti luonnollinen, koska nyt keskityttiin nimenomaan siihen mikä vaikutus vanhemmilla on rahan käytön ja arvon käsitteen oppimisessa ja ylipäätään siinä miten yleisymmärrys näiden asioiden kohdalla lähtee kasvamaan. Olen tässäkin kanssasi samaa mieltä silti siinä, että sitä ei voi missään nimessä käyttää tekosyynä leväperäiseen rahan käyttöön, että vanhemmat aikoinaan opettaneet siihen. Se on kaikki tekosyihin turvautumista ja syyn sysäämistä muiden vastuulle asiasta joka ei mitenkään ylivoimaisen vaikea perusteiltaan ole. Koskaan ei ole liian myöhäistä!
Kiitos muuten kaikille jälleen kannustuksesta =)
Se on kyllä totta, että kun artikkelia ja kommentteja lukee on selkeä ero käsiteltävällä asialla ja kommenteilla. On ymmärrettävää että usea nyt tähän maailmaan heräävä heppu alkaa syyttämään edes osittain vanhempiaan huonosta rahan käytöstään. Se varmasti pitää osittain paikkansa ja koti oloilla on iso merkitys niinkuin Big-Sam aiemmin mainitsi: Avain sopii useampiin lukkoihin ku kotona on asiaa opetettu.
Olisi erittäin hienoa saada tähän nyt jonkun vähän rahaongelmissa painineen kommentteja. Turvaudutaanko tosiaan liian helposti muiden syyttelyyn omista ongelmista? Vai eikö uskalleta katsoa tosissaan peiliin? Raha ongelmissa on vielä se hieno puoli, että peiliin katsottaessa ongelmaa ei tarvitse myöntää kuin itselleen ja “häpeältä” voi säästyä. Ainoastaan itse voit asiaan vaikuttaa ja muistaa ettei koskaan ole liian myöhäistä. Tosin muistuttaisin, että mitä aiemmin aloittaa sitä helpommin pääsee maaliin.
Yleisesti: Big-Samilla monia hyviä kommentteja ja aktiivista kannanottoa, hienoa! Ja lisäksi tietenkin itse blogin pitäjälle iso käsi näistä sivuista. Olen radio rockin haastattelusta astien seurannut sivusta ja vasta nyt astuin kommentteihin mukaan. Hienoa nähdä, että samalle sivustolle kertynyt fiksuja ihmisiä jakamaan mielipiteitään ja asioista saadaan monia perusteltuja näkökulmia! Jatkakaa ihmiset ihmeessä keskustelua aiheista.
Tervetuloa viimein kommentoimaan. On aina hieno saada mukaan osallistuvia keskustelijoita, varsinkin kun keskustelu on näinkin hyvää. Olet aivan oikeassa havainnoissasi.