Naisten keittiövouhotuksen sietämätön typeryys
Tämän päivän teema sijoittuu enimmäkseen keittiöön, sillä en vielä tunne naista, joka ei haluaisi joka kaappiaan täyteen Pentikin kippoja, kulhoja tai Villeroy & Bochin astiasarjoja tai muuten vaan kaupasta maagisesti käteen tarttuvia astioita ja härpäkkeitä.
Iittalan mariskooleja (yäk) on tietenkin oltava viisinkappalein. Logotarraa ei niistä saa herran tähden poistaa, että kaikki tietävät sen olevan Iittalan! Luonnollisesti.
Se on aivan sama mitä hankitaan, kunhan kaapit pursuavat astioita.
Itse asiassa melkein jokaisella tuntemallani pariskunnalla ja perheellä – myös meillä – on niin paljon astioita, että jo nyt kaapin perimmäisessä nurkassa makaavien, vuosia sitten unohtuneiden vanhimpien kippojen ja kuppien ajoittamiseen tarvitaan radiohiilimenetelmää.
Näiden mystisten keittiökaappien syövereissä tai vaatehuoneen ylähyllyllä on se kasa juhlalautasia, joita ei koskaan saa käyttää, mutta joita pitää säilyttää, sillä vielä jonain päivänä meille tulee 30 vierasta samalla hetkellä.
Tottahan sellaiseen katastrofiin on varauduttava! Kuitenkin, kun nuo vieraat saapuvat, ei astiastoa malta käyttää, koska se on niin arvokas.
En väitä, etteikö miehilläkin olisi samanlaisia totaalisen järjettömiä keräilyhaluja ja ”pyhiä” hankintoja mitä mielenkiintoisimpien juttujen suhteen, mutta naisten kohdalla tämän artikkelin aiheen epäkohdat tulevat parhaiten esille. Keittiövälineitä on helppo “perustellusti” kerätä.
Harvemmin jäädään tosissaan miettimään tarvitaanko tosiaan sitä uutta ekstravahvaa ja aidolla lasikipolla varustettua tehosekoitinta, vai ajaisiko jo keittiön seinällä kyhjöttävä sekoitin saman asian… jos sitä vain ryhtyisi ylipäätään käyttämään? Onko uuden halu todella tarvetta, vai nimenomaan vain uuden halua?
Mikä ajaa keittiövarustelukisaan?
Asiallinen kysymys tietysti on, että miten ja miksi tällaiseen tilanteeseen päädytään, jossa kaapit pursuavat käyttämättömiä astioita tai muuta näennäisjärjellä hankittua tavaraa, jonka hankkimiperusteena on joko huonolla verukkeella keksitty tarve tai halu varautua mitä epätodennäköisimpiin tilanteisiin.
Syyksi en itse keksi mitään muuta kuin rehellisyyden puutteen tarvetta mietittäessä ja täydellisen antautumisen hyödyttömien halujen vietäväksi. Itsekontrollin puute on yksi suurimmista ongelmista hankintoja ja kulutusta ylipäätään miettiessä tässä yltäkylläisyyden maailmassa.
Tästä huolimatta, sukeltakaamme hetkeksi utopiamaailmaan, jossa ihmiskunnan tavarahankinta on logiikkaan ja hyötyyn sidottua toimintaa.
Tällaisella ajatusleikillä pääsemme sellaisen hyödyllisen termin pohdintaan kuin rajahyöty. Ilmiöstä muistutti minua kommentaattorini Riitta Pessi. Kiitokset hänelle!
Rajahyödyn ymmärtämisellä ja hyödyntämisellä säästää järkyttäviä summia.
Mikä helvetin rajahyöty?
Hyödynnät tiedostamattasi rajahyötyä silloin, kun huomaat ostaneesi tiettyä tavaraa tarpeeksi, eikä saman tuotteen lisähankinnalla saavuta enää mitään lisäiloa tai hyötyä. Rajahyödyllä siis tarkoitetaan sen hyödyn kasvua, mitä jonkin tuotteen lisähankinta aiheuttaa tai ei aiheuta.
Rajahyöty määrittää myös pitkälti sen mitä henkilö on jostakin tuotteesta tai palvelusta maksamaan. Tottakai, koska mitä suurempi hyöty jollakin saavutetaan, sen houkuttelevampi se on. Rajahyöty on hyvin käyttäjä- ja tilannekohtainen, eli se ei ole mikään absoluuttinen vakio.
Suomessa ei esimerkiksi tee mieli maksaa juomavedestä paljoakaan, koska sitä on kaikkialla saatavissa, mutta vaellettuasi pari päivää vaikkapa kuumalla aavikolla olisit valmis vaihtamaan vaikka talosi pullolliseen vettä.
Otetaan kärjistetty esimerkki rajahyödystä lautasten määrää mietittäessä. Niitä ei kuulemma koskaan voi olla liikaa:
- Jos ostat kahden hengen talouteen vain yhden lautasen, on elämä tietysti kurjaa. Joudutte joko syömään samalta lautaselta, eri aikaan tai toinen syö kattilasta.
- Kaksi lautasta ostamalla rajahyöty on suuri, koska nyt voitte syödä samaan aikaan ja omilta lautasilta.
- Neljän lautasen hyöty on jo vähän pienempi, koska se ei täytä enää välttämättömyyden määritelmää, mutta toki vielä helpottaa elämää. Samaan aikaan kaikkia lautasia ei tietysti voi käyttää, mutta nyt voikin jo kutsua kaksi vierasta ruokapöytään tai vähentää tiskivuoroja.
- Kuuden lautasen omistaminen pienentää yksittäisen lautasen hyötyä entisestään, mutta kieltämättä vielä vähentää tiskin pesutiheyttä entisestään. Tarpeellisuus sinänsä on tässä vaiheessa kuitenkin lentänyt ikkunasta pihalle jo aikoja sitten, eikä hyöty käytännössä enää lisäänny paljoa tämän rajapyykin jälkeen. Kuuden lautasen omistaminen on esimerkissämme silti vielä hyvinkin järkevää, sillä vieraitakin saapuu todennäköisesti aika ajoin, ja tällöin hetkittäinen tarve kasvaa niin suureksi, että on helpompaa omistaa muutama ylimääräinenkin kappale.
- Parinkymmenen lautasen omistaja voi jo kysellä itseltään, että onko hommassa mitää järkeä. Tällä määrällä rajahyöty on yhden lautasen suhteen jo olematon. Itse asiassa nyt lautasia on jo varaa hajottaa, koska suurin osa niistä ei liiku enää hyllyköstä mihinkään normaalikäytössä.
Vaikka järjellä ajateltuna rajahyöty on selvä peli, ei järki silti jostakin syystä ulotu päivittäiseen elämäämme kovinkaan usein. Suurimmalla osalla meistä on juuri tämä parinkymmenen lautasen omistajan dilemma koko ajan nenän edessä. Minä tiedän, koska meidän astiastollamme voisi syöttää kokonaisen jalkapallojoukkueen yhdeltä istumalta.
Edellä mainituissa esimerkeissä yhden lautasen lisääminen kokoelmaan koko ajan pienentää välttämättömän hyödyn määrää tai ainakin pakottaa miettimään muita käyttökohteita, joissa hyöty vielä säilyy, kuten tässä tapauksessa vieraat. Tietyn pisteen ylityttyä tekosyyt hankinnoille kuitenkin loppuvat ja tuo alati pienenevä hyöty kääntyy jopa haitaksi.
Rajahyöty on kaikkialla
Astiat eivät tietenkään ole ainoa alue, jossa rajahyödyn pohdinta säästää pitkän pennin. Sitä voi hyödyntää kaikkialla elämässä.
Riitta toi esiin loistavana esimerkkinä myös vaatteet, joiden kohdalla rajahyödyn maksimi tulee nopeasti vastaan ja silti niitä helppo erehtyä ostamaan lisää, ellei tee huolellista inventaariota ennen ostosreissua.
Kolmanneksi esimerkiksi tuon erään ystäväni, jolla on niin paljon konsolipelejä – useita satoja – ja konsoleita kolme, että hänellä ei elinikä riitä omistamiensa pelien läpikäymiseen, saati niistä nauttimiseen. Itse asiassa, rajahyöty on hänen kohdallaan kääntynyt jo haitaksi, koska uusi peli tai uusi konsoli ei enää lisää hänen nautintoaan millään tavalla, vaan puhtaasti vain täyttää kämppää ja siinä se. Hän on tyypillinen hamstraaja.
Kaikkien näiden, lautasten, vaatteiden ja pelien yhteydessä kyseessä on laskeva rajahyöty, joka tarkoittaa, että jokaisesta uudesta kappaleesta saatava hyödyn lisäys on pienempi edelliseen nähden.
Hulluuden ilmentymiä
Mennään takaisin keittiöön.
Se missä omasta mielestäni mennään järjettömyyksiin on, kun niin sanotun arkiastiaston lisäksi on oltava vielä “vierasastiasto”, mieluusti kahdelletoista hengelle, vaikka koko asunnossa ei ole edes tilaa niin monelle ihmiselle ja vaikka ns. arkiastiastokin on kertynyt yhtä suureksi ja riittäisi ajamaan saman asian.
Asiallisena kysymyksenä on tällaisia statussymboleita haluavien mietittävä syvään ja hartaasti, että miksi sellaista haluaa ja miksi ”näyttäminen” on niin tärkeää. Tietysti yksi asian puoli on, että tällä tavoin halutaan kunnioittaa vieraitaan. Parempikin vaihtoehto kuitenkin on.
Järkevin ratkaisu, jota itse mielelläni noudattaisin ja joka tehokkaasti estää turhan tuhlaamisen ja tavarapaljouden on, että se arkiastiasto jo itsessään on niin kiva, että niiltä kehtaa muitakin syöttää, jos astioiden suhteen ylipäätään täytyy jonkinlaisia itsetunto-ongelmia harrastaa.
Kokemukseni mukaan tällaiset riippakivet vievät järjettömästi tilaa, niitä käytetään kerran vuodessa, eivätkä ne sitten lopulta kuitenkaan tuo siihen ruokailukokemukseen mitään uutta. Hyvä ruoka ja seura kai se tärkein on, ja samalla paras kunnianosoitus niitä vieraitakin kohtaan? Samalla tunnelma ei muodostu turhan jäykäksi.
“Vierasastiasto” on loistava esimerkki laskevasta rajahyödystä, jossa perustarpeen tyydyksen jälkeen saman tuotteen lisähankinnat eivät tuo mitään lisäarvoa. Päinvastoin, tämän kaltaisissa hankinnoissa kulu ei ole enää pelkästään tuotteen hinta siihen nähden mikä sen hyöty on, vaan ne todellisuudessa lisäävät asumisen kustannuksia, koska tällaiset turhat hankinnat vievät rutkasti varastotilaa kaiken muun roinan lisäksi.
Keittiökonekauppaa
Toinen hyvä esimerkki erittäin pienen hyödyn lisäyksestä ovat kaikenlaiset yhden toiminnon sähkökäyttöiset keittiökoneet. Tässä naiset saavat synninpäästön, sillä useinmiten näiden hankinta on kämpän miessukupuolen harteilla. Sama järjettömyys jatkuu.
Hankintahetkellä on helppo perustella itselleen esimerkiksi popcornikoneen tai lämpimien voileipien valmistushärpäkkeen hankinnan, koska mielikuva niiden teosta on niin ihana ja houkuttava.
Aivan jokainen meistä kuitenkin tietää, että suurin osa näistä laitteista on totaalisen turhia.
Suurin osa keittiökoneista ei ole turhia pelkästään siksi, että ensimmäisen käyttöviikon jälkeen ne jäävät kaapin pohjalle pölyttymään. Ne ovat turhia myös siksi, että tasan saman lopputuloksen saa aikaan ilman näitä koneita; monesti jopa helpommin.
- Jokainen kerrankaan lämppäreitä tehnyt tietää, että ne saa aivan yhtä hyvin valmistettua uunissakin.
- Popcornikone on varmasti maailman turhin laite. Sinulla täytyisi olla oma elokuvateatteri ja maksavia kävijöitä, että esimerkiksi popcornikoneen hankinnasta olisi mitään hyötyä. Sinäkin varmaan olet tietoinen, että popcornin saa aikaan joko mikropussin ostamalla tai maissinjyviä voissa tai öljyssä kattilassa kuumentamalla. Silti nämä vaikeasti siivottavat koneet myyvät kuin häkä.
Kun seuraavan kerran olette menossa astiakaupoille, niin pysähtykää ja kurkistakaa sinne kaappiin löytöjä tekemään. Saatatte yllättyä määrästä. Ylipäätään kun teet hankintoja, mieti todella tarkaan miten vakavasti tuotetta tarvitset ja omistatko kenties jo laitteen millä sama lopputulos on mahdollista saada aikaan.
Miten teillä hankinnat tehdään ja onko oma keittiösi täynnä tarpeettomia astioita tai keittiökoneita, joita on vain kerran käytetty ja sen jälkeen jätetty pölyttymään? Aiotko tehdä asialle jotain?
Yllättävän monessa amerikkalaisessa taloudenhallintaoppaassa todetaan, että rahan säästäminen pitäisi aloittaa tyhjentämällä asunto turhista tavaroista.
Meidän asunnosta lähti pari pahvilaatikollista astioita varastoon juurikin viime viikolla. Tällä hetkellä varastosta taitaa löytyä jo viisi pahvilaatikkoa, joissa ei ole mitään muuta kuin astioita ja vastaavia keittiötarvikkeita.
Astioihin pätee voimakkaasti vähenevän rajahyödyn lisäksi myös sellainen ikävä piirre, että niiden jälleenmyyntiarvo on hyvin lähellä nollaa. Muumimukit ja jotkut Arabian astiastot ovat ehkäpä ainoa poikkeus.
Monet suomalaiset tuntuvat myös kuvittelevan, että Arabian astiastot ja / tai muumimukit ovat hyväkin sijoitus. Ehkäpä, jos jätetään huomioimatta inflaatio ja sijoituksen riskisyys suhteessa vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin.
Esitimmekin avovaimoni kanssa kaksi vuotta sitten kaikille tuttaville ja sukulaisille toiveen, että meille ei enää ostettaisi astioita ja / tai keittiötarvikkeita lahjaksi ja tuliaisiksi ellemme nimenomaisesti sitä toivo.
Juuri näin. Kun on liikaa tavaraa, niin kierre menee helposti siihen pisteeseen, että uutta ostetaan jo pelkästään sen takia, että ei muisteta jo omistavansa samaa tavaraa sen tavarapaljouden keskellä.
Muutenkin turha tavara on kuin liian suuri varasto yrityksellä; se sitoo varoja muusta toiminnasta ilman että siitä on mitään hyötyä. Kuten sanoitkin niin yrityksen varastoon verrattuna yksityishenkilön varastolla on kovin vähän jälleenmyyntiarvoa hankintahintaan verrattuna. Usein tuo varojen sitoutuminen tavaraan on jopa yllättävän suurta. Henkilökohtaisesti allekirjoittaneellakin on jälleen noin 1000 euron edestä tavaraa myynnissä.
Meikäläisillä on tämä keittiön tyhjennysprojekti aluillaan. Ensiksi ulos lähtee ”parittomat” astiat ja sen jälkeen muut nurkissa pelkästään pölyä keräävätt keittiövälineet. Turha roina on alkanut kyllästyttää todenteolla muutenkin.
Meilläkin on muuten sama juttu kuin teillä, eli olemme rukoilleet ja pyytäneet, että yhtäkään astiasarjastoa tai sisustustuotetta ei enää tulisi lahjaksi.
Minulla on tyylikäs arkiastiasto, josta kehtaa myös vieraita syöttää. Itse en halua liikaa astioita senkään vuoksi, koska silloin jo tiskaamatta paljon useammin ja keittiö näyttää sotkuiselta.
Kun on vähemmän astioita, on pakko tiskata usein (kerran päivässä), jotta olisi puhtaita asitioita ja siisti keittiö. En pidä siitä, että ennen ruoan laittoa pitäisi siivota keittiä, jotta sinne voi mennä.
[...] Lähetetty 30.7.2010 kirjoittanut Ritva Rajander-Juusti Saituri latasi täyslaidallisen keittiön astioiden ja työvälineiden hankinnan irrationaalisuudesta: Harvemmin jäädään [...]
Käytössäni on tyylikäs vanha astiasto (vanhaa Arabiaa, saatu) ja ruokailuvälineinä vanhoja ilmaiseksi saatuja välineitä. Täysin riittävää tasoltaan ja kaikille kelpaa puhtaina ja ehjinä. Juomalaseina vanhoja sinappilaseja 60-luvulta. Sekä halpoja että tyylikkätä.
Saa nähdä mihin suuntaan astiasto muuttuu jos paremman sukupuolen omaavan tapauksen kanssa saisi talouden jakaa. Ainakaan halpaa siitä ei tule :)
Noh noh, kyllä meitä astiakiihkottomiakin naisia löytyy: olen kolmekymppinen, ja vielä kaksi vuotta sitten omistin muovilautaset. Nyt minulla on armeliaan ystävän lahjoittamia sekalaisia kippoja ja kuppeja, Netcycleristä hankitut eriparilasit sekä pari töistä saatua firman logolla varustettua kahvikuppia. :) Tykkään kokata ja kutsua ihmisiä kylään, eikä kukaan toistaiseksi ole ainakaan ääneen kehdannut kommentoida Pentik-hilujen puuttumista. Nuorempana kyllä usein tiedusteltiin ennen jouluja ja valmistujaisia, että mitä astiastoa kerään, joten kaipa tytöt opetetaan tuohon keräily- ja kapiokirstumuottiin vanhempien ihmisten taholta jo lapsina.
Mainio kirjoitus sinänsä, itsekään en tajua joidenkin naisten vimmaista brändien jahtausta sen paremmin astioissa kuin esimerkiksi käsiveskoissakaan. Oma filosofiani on se, että Hobby Hallin astiat kestävät siinä missä Iittalankin, ja jos ne hajoavat, saan koko astiaston uusittua samalla hinnalla kuin ostaisin yhden Iittalan design-mukin. Muutenkin puistattaa ajatella, että yleisesti oletetaan shoppailun olevan nykyisin nuorten naisten legitiimi harrastus.
Kuulun hameväkeen mutta minulta jostain syystä puuttuu se astiastogeeni, joten olen ihmetellen seurannut kaveripiirin tapahtumia. Aikanaan ylioppilaskeväänä lahjaksi pyydettävät astiat tuntui välillä voittavan puheenaiheena jopa pääsykokeet. Astiaston mallin, värin, kappalemäärien jne. valinta oli vakavuudeltaan fundamentalistisen uskonnon tasoa. Seuraavat pari vuotta astiaston täydennyksiä pyydettiin syntymäpäivä- ja joululahjoiksi taikka hankittiin kesätyörahoilla (joille varmasti olisi ollut muutakin käyttöä).
Nyt parin vuoden aikana varsin moni on alkanut tuskailla, kun hankitun astiaston tyyli on liian ”teinimäinen” ja kun pitäisi hommata ”aikuismaiset” astiat. Monen sadan, ellei tuhannenkin, euron lasku odottaa siis taas..
Itse sain siskoni miehen vanhat astiat, jotka parin muuttaessa yhteen jäivät ylimääräisiksi (käyttöön jäivät tietysti siskoni designastiat, ylläri..). Niillä on nyt menty yli viisi vuotta, ja olen voinut ajan kanssa katsella, mistä saisi monikäyttöisiä, kestäviä ja edullisia astioita sitä mukaa, kun nuo nykyiset hajoavat käytössä (niillä kun oli jo reilusti ikää ennen kuin ne sain).
Lisäksi kun on monta vuotta pyörittänyt omaa taloutta, tietää paremmin, mitä sinne keittiön kaappeihin oikeasti tarvitsee. Vähän hymähtelen kavereiden kastikemaljoille, kermanekoille ja sokerikipoille, jotka jostain mystisesti syystä eivät ole aktiivikäytössä parikymppisillä sinkuilla.
Nyt näyttää siltä, ettei minun tarvitsekaan hankkia uusia astioita, sillä äitini totesi erään astiaston maanneen vanhempieni keittiön kaapissa kymmenisen vuotta käyttämättömänä. ”Ehkä siitä voisi luopua, kun ei sitä näemmä ole tullut käytettyä.” No, en valita, säästänpähän rahaa.
Ei astiastohamstrausgeeniä täälläkään päin omata. Äiti osti 6-hengen astiaston kun kotoolta muutin vuosia sitten ja sillä astiastolla mennään ja hyvin on pärjätty. Lyötyäni hynttyyt yhteen mieheni kanssa meillä on 12-hengen astiasto, hobbyhall/tarjoustalo -tasoista laatua. Hyvin on kestänyt. Jos joku on liian hieno syömään sellaisilta lautasilta, tervemenoa lähimpään ravintolaan. :) Samoin äiti on lahjottanut vaikka minkälaisia muovikippoja, jotka hyödyttömänä ovat pyörineet nurkissa kunnes olen ne eteenpäin laittanut, eli tulos taitaa astioiden suhteen olla plussalla.
Tuli vielä mieleeni, että sama rajahyötyajattelu pätee myös pyyhkeisiin, lakanoihin ym. kodintekstiileihin. Ja yhtä lailla joillain ihmisillä on kauhea vimma haalia joka vuodenaikaan, juhlatapahtumaan, mielentilaan jne. sopivat pyyhkeet/lakanat/jne. vaikka ihminen pärjäisi parilla-kolmella tekstiilillä kutakin lajia. Ja edelleen, ainakin itse olen saanut turhankin monta käsipyyhettä lahjaksi.
Tietysti tekstiileillä voi uusia sisustusta kohtuullisen edullisesti (verrattuna esim. huonekaluihin), mutta silloin pitäisi muistaa pistää vanhoja tekstiilejä kiertoon, kun uusia tulee sisään.
Mahtavaa kuulla, että moni naispuolinenkin henkilö on jättäytynyt tästä hulluudesta jälkeen ja ajattelee hommaa rationaalisesti. Voitte olla itsestänne ylpeitä!
Kaikille kommentoijille tuntuu olevan yleistä se, että kotona riutuvat astiastot on pitkälti saatu lahjaksi. Näin se on omassakin tapauksessa. Siitä posliinivuoresta ei ole maksettu itse penniäkään, mutta sitä on montaa eri sarjaa pari lasia tuota ja viisi lautasta tätä ja sitä on tullut molemmilta kun yhdistimme taloutemme. Kuvio on siis hyvin perinteinen.
Juuri tämä sekasorto omalta osaltaan aiheuttaa mielenkiintoisesti sen, että ei oikein tiedä mistä päästä alkaisi luopumaan, vaikka selvästi tavaraa on liikaa, mutta mitää selvää linjaa niissä ei ole. Toisaalta aion vahvasti painostaa sitä ratkaisua, että juhla-astiasto siirtyy arkikäyttöön, koska se on kuitenkin aika massiivinen paremman puoliskon puolelta tullut sarja, joka on artikkelin linjoja mukaillen kaapin pohjalla odottamassa sitä kerran vuodessa tapahtuvaa erityishetkeä. Tällä tavalla myös arjesta tulee juhlavampaa =D
Astiastojen saaminen lahjaksi on ehkä yksi huonoimmista ideoista mitä keksin juuri siksi, että ne ovat yleensä normaalielämään aivan liian kalliita. Kalliiden astioiden ongelma on, että niiden alkaessa pikkuhiljaa hajoilla, on korvausastioiden hankkiminen iso kynnys ja maksaa tuhottomasti. Tietysti lahjan pyytäjä useinmiten laittaa itse pökkyä pesään toivomalla juuri jotain nimisarjaa, johon hänellä ei tule ikimaailmassa itsellä olemaan koskaan varaa ihan kuten nimimerkki kay tuo viiltävässä analyysissään esille. Komppaan kayta myös siinä, että omat astiatarpeensa tietää kunnolla vasta silloin kun asuu aidosti omillaan.
Toinen puoli uusien lahja-astioiden järjettömyydessä on se, että jokaisella perheellä on jo itsessään niin paljon astioita, että se kotoa muuttava perheen toivo tekisi vanhemmilleen palveluksen tyytymällä heidän vanhoihin tavaroihin ihan samalla tavalla kuin täälläkin ovat melkein kaikki tehneet. Menepä ehdottamaan tuota perheen teiniprinsessalle, joka on juuri valmistunut ylioppilaaksi… hmph!
Varsin tyylikäs kokonaisuus on mahdollista kerätä kasaan ilmaiseksi tai ainakin puoli-ilmaiseksi. Mutta vaikka astiat on saatu ilmaiseksi, ei se tietenkään oikeuta täyttämään joka kaappia niillä. Varastointi maksaa ja liika tavara luo sekasortoa ja juuri tämä on se peruskymys. Vuosia olen esimerkiksi taistellut synnyinkodissani siitä, että keittiölaatikoston sekamelska typistettäisiin vain muutamaan yleiskäyttöisempään esineeseen. Siellä tulee mahtavasti esille se, että tavarapaljous ei ole siunaus vaan kirous, joka nostaa hien ja lannistumisen tunteen pintaan joka kerta. Sieltä ei löydä koskaan sitä mitä on etsimässä tehtävään suoritteeseen.
Lisää näkemyksiä kiitos!
Astioihin ja ei-toivottuihin lahjoihin liittyvä järjettömyys ovat mielestäni myös kaikenlaiset kummilusikat ja muut hopeakipot, joita tietyntyyppiset sukulaiset ostelevat jo pikkulapsille. Itselläni esimerkiksi on sekalaisten halpisaterimieni jatkona kamalat, krumeluurihopeiset teelusikat, joita isovanhemmiltani tipahteli muka ’arvolahjaksi’ elämäni ensimmäiset 24 vuotta. Näitä ei voi edes antaa pois, koska niihin on huolella ja kalliilla kaiverrutettu nimeni ja syntymäpäiväni. Lapsena lusikkaa mieluisempi lahja olisi ollut vaikka pehmolelu, ja nyt aikuisena sitä toivoo, että isovanhemmat olisivat sijoittaneet lusikoihin menneet rahat vaikka osakkeisiin. Oikeasti, tekeekö kukaan niillä kultaseppäliikkeiden kauppaamilla kummilusikoilla ja hopeakyntteliköillä mitään?
Osuit jälleen hyvään epäkohtaan. Ne ovat eräs typerimpiä ”syyllisyysteollisuuden” (syyllisyysteollisuuteen lasken hautaustoimistot, kultasepänliikkeet, kauppojen joulusesongit yms.) ilmentymiä, joita tiedän. Minullakin on muutamia sellaisia, mutta ei onneksi todellakaan kuin pari. Tietämättömät ihmiset on helppo saada kuvittelemaan, että mikä tahansa arvometallista valmistettu on arvokas tai jopa sijoitukseen verrattavissa. Totuus näissä tietenkin on se, että kultasepänliikkeen tuotteista mikään ei ole sen arvoinen millä niittä myydään. Kuten sanoit, nimikaiverruksilla varustettuja esineitä on vaikea myydä, koska kaiverrus olisi ensin hiottava pois. Hionta taas ei kannata, koska se maksaa usein enemmän kuin mitä tuotteen arvo on.
Miksi asia sitten on näin? Se johtuu siitä, että se arvometallin osuus tuotteen hinnasta on ehkä parhaimmillaankin 10%. Hopeatuotteissa osuus hinnasta on vielä pienempi. Valmistuskustannus ja liikkeen voittomarginaali muodostavat leijonanosan kustannuksista. Näin ollen, mikään mitä kultasepänliikkeestä hankitaan ei ole sijoitus. Edes mahtavat timantti- tai kultakorut eivät ole sijoituksia juuri samasta syystä. Ikävä tosiasia on, että ”arvolahja” on vain juuri niin arvokas kuin millä sen voi eteenpäin myydä, eikä esimerkiksi se hieno 14K kultainen kaulaketju ole kulta-arvoltaan kuin 5 – 15 euron arvoinen riippuen ketjun painosta.
Edellämainitut seikat ovat kuitenkin täysin useimpien ihmisten tietojen ulottumattomissa. Tästä hyvästä kummilusikat, hopea-aterimet, kultakorut ja timantit yms. jatkavat itsepintaisesti ihmisten kuvitelmissa ”arvokkaan” lahjan asemassa.
Hauska kirjoitus. Itsekin välttelen turhaa tavaraa, mutta voileipgrillistä en luopuisi. Todellakaan yhtä hyviä leipiä ei saa uunissa aikaan vaikka päällään seisoisi.
Onneksi itse välttynyt suurelta osin tuosta astia tulvasta. Muutin suoraan vanhempien luota vaimokkeen kanssa samaan kämppään, joten ei kerennyt kertyä itselle mitään astioita. Muistan että hankittiin yhteiseen asuntoon ensimmäisinä päivinä 4 lautasta, 4 lasia ja pannu sekä kattila Robin Hoodista. Samat edelleen käytössä. Kaikki lahjaksi saadut merkki-tuotteet on mennyt suoraan käyttöön ja niitä ei ole säästelty. Pakkohan se on myöntää, että kun tiputtaa jonkun kalliin kipon pirstaleiksi maahan niin se vähän riipaisee, mutta enpä ole vielä yöunia menettänyt, saati hankkinut uutta vastaavaa tilalle!
Jos nyt jostain syystä tarvitsee ”juhla-astiaston” isommalle juhlaporukalle niin tulemme sen vuokraamaan. Esimerkiksi pitopalvelut tarjoavat ihan kohtuu hintaan astiaston lainaan jos sitä oikeasti tulee tilanne, ettei voi omista kipoista tarjoilla.
Ehkäpä ainoa asia joka omassa taloudessamme ei ole yhtään tasapainossa on naisten kengät! Kuinka yksi nainen voi tarvita 30-35 pari kenkiä? Kyllä siinä on yhteen vaatehuoneeseen tunkemista. Niistähän ei saa luopua ja kerran vein noin puolet laatikossa häkkikellariin niin jo 15min päästä ne jouduin hakemaan takaisin hameväen mökötyksen saattelemana. Kaikki ei mene omaan järkeeni, mutta enpä ole uskaltanut enää kyseenalaistaa sen enempää kenkien määrää.
Meillä myös viikko sitten heitettiin muutama kaapillinen vanhoja astioita pois (tai siis, en ehtinyt laitta aniitä netcycleriin joten anoppi vei ne johonkin vanhan navetan nurkkaan varmaan). Kyseessä oli pääosin niitä omilta vanhemmilta tulleita vanhoja kippoja, sekä aikaisessa elämässä saatuja kippoja/lautasia jotka eivät istu nykyiseen astiastoon :) Näitä poisheitettyjä astioita ei ole käytetty useisiin vuosiin kertaakaan, onneksi niistä ynt päästiin, tuli mukavasti tilaa keittiön kaappeihin.
Äsken kun kävin hakemassa kahvia niin katsoin samalla kaappiin:
- noin 10-12 muumimukia, jotka päivittäisessä käytössä
- noin 12 teema-mukia jotka samanlaisia kuin muumimukit, käytössä juhlissa kun vieraita yli 10 (järjestetään 2-4 kertaa vuodessa)
- noin 10 pientä kahvikuppia teemalta joita käytetään.. öh.. ei juuri käytetä…
Niin, meillä on kerätty siis kermanväristä Teemaa ja muumimukeja, mutta pääosin lahjoina. Jossain vaiheessa olikin ihan kätevä sanoa isomummolle kysyttäessä joululahjatoiveeksi
”teeman jälkiruokakippoja 2 kpl”. Se oli hänen helppo ostaa niin fyysisesti kuin henkisesti (tiesi kaupan jo valmiiksi ja ymmärsi että ”keräämme Teemaa”). Nykyään eivät onneksi enää sitten ostele meille joululahjoja kun on noi lapset tuossa…
Saimme reilu vuosi sitten myös leipäkoneen äitiltäni (hänkin oli saanut sen jostain ilmaiseksi). Kun se oli vuoden ollut käyttämättömänä ja vei kamalasti tilaa, niin se siirtyi myös anopille, joka on paljon innokkaampi leipomana kun me (kahden pienen lapsen kanssa ei aika tahdo riittää). Saa nähdä ryhtyykö käyttämään…
Eniwei, tällä hetkellä alkaa astiasto kestämään jo isommankin rytäkän ihmisiä, eikä pariin vuoteen ole tarvinnut hankkia mitään uutta, eikä ole saatu edes lahjaksi mitään. Vaikka jotain hajoaakin niin korvaava kippo yleensä löytyy.
Vielä kun jotenkin saisi systeemin noihin muovirasioihin, niissä nimittäin olisi selkeästi hyötyä ettäolisi vain yhtä sorttia, nimittäin kun on voirasiaa, perunasalaattirasiaa, kaupasta ostettuja pakasterasioita kolmesta eri ”sarjasta”, tupperwaren rasia, ikean rasiat, niin alkaa olla hermoja repivää yrittää etsiä oikeanlaista kantta kiireellä eväsrasiaan kun lapset ja vaimo istuu autossa jo odottamassa… (tälläinen tilanne suht usein).
Tässä kenties olisi oikeasti hyvä, jos tyytyisi keräämään jotain tiettyä ”sarjaa”, jonka kannet kävisivät ristiin mahdollisimman hyvin. Tai sitten niitä kippoja vaan on liikaa jolloin mitään ei löydä…
- isukki
Tuohon on pakko yhtyä, ne halvatun kipot joissa ei kannet täsmää sitten millään on ainainen ongelma. Sitä muutamana aamuna tullut ihmeteltyä, että jos kädessä on 4 erilaista kippoa ja 6 erilaista kantta niin miten niistä ei yksikään sovi keskenään yhteen!? Helpoimmalla pääsee kun päättää mitä kippoja pitää ja loput roskiin, ei mene sitten hermot heti aamusta sen kippo vs. kansi – sodassa!
Tämäpä oli loistava huomio, johon yhdyn minäkin. Viimeksi tänään taistelin kansien kanssa laittaessani lounaseväitä mukaan.
Nyt lähtevät kaikki muut, paitsi yksi rasiamalli mäkeen. Tällä hetkellä nimittäin kansia on enemmän kuin rasioita ja sama ongelma kuin Isukilla ja Roystonilla on vähän liian yleinen… mystistä!
Ja kipot lähtee myös täällä uuteen kotiin (sinne kuuluisalle mäelle). Uskomaton show aina välillä noitten kippojen suhteen. Loppu pelissä en tarvitse kuin 2-3 eväskippoa, joilla töihin saan eväät kuljetettua. Nyt niitä on kaappi väärällään ja sama kuin Saiturilla, kansia on enemmän kuin kippoja.
Erittäin hyvä huomio Isukilta! Jos ei muuta niin saampahan elämään hitusen lisää sujuvuutta.. ja näin helposti!
Mua ei vois vähempää kiinnostaa pentikit,iittalat tai marimekot(Huom oon nainen)..niissä ei ole mitään kaunista ainoa on varmaan se hinta mikä saa ihmisiä ostamaan. Kerran kuukaudessa saa yhden lautasen lisää kokoelmaansa..aika typerää. Jos nyt jaksaa ostaa typeriä muumimukeja joita on rajoitettu määrä aika ajoin ja odotella, että arvo nousee. Myy sitten kalliimmalla pois, mutta sen tehköön ken jaksaa säilyttää astioita paketeissa olohuoneen vitriinikaapissa :-P
Vinkkivinkkinä, että valkoiset astiat, joita kosketellaan metallisilla ruokailuvälineillä, menevät paljon nopeammin huonon näköisiksi kuin vastaavat värilliset astiat.
Mutta onhan se näppärää kun on 12 lempilasia, -mukia, ja -lautasta, niin ei tarvitse harmitella, kun se suosikkiastia on juuri nyt pesussa. Eli meillä on 12 hengen yksi ja sama arki/juhla-astiasto. Ei ihan halvinta, mutta taatusti mieleinen. Lasten astioita (=tuttipullot, nokkamukit jne.) on juuri ja juuri tarpeellinen määrä. Pikkulusikoita on hankittu nyt, kun tuppaavat lentelemään lattialle kesken syönninkin.
Taidampa minäkin katsoa vielä kaapeistamme turhia pullavateja ynnä muita lankomiehen tulevaan opiskelijaboksiin. MUTTA ostin juuri perunankuorimakoneen, koska olin sortumassa 10 kertaa enemmän maksaviin pakastejuureksiin ruuanlaitossa ja pian olisi tarvinnut ostaa isompi pakastin… Saas nähdä, tuleeko kuorimakonetta käytettyä.
Ei niitä muovirasioita kannata pois heittää, vaan täyttää ne metsästä ilmaiseksi noukittavilla marjoilla ja sienillä, ja pakastaa. :)
Osittain tunnistan itseni, osittain en. Haluan että lautasia on isommalle porukalle, säännöllisesti käy paljon vieraita, mutta ei ne mitään pentikkiä ole eikä erikseen vieraslautasia vaan ihan tavallista valkoista helposti täydennettävää teemaa joka kinkereille. Muumimukit ja -kulhot on semmonen turhake jota hankin mutta ne on kyllä kaikki kovassa lapsiperheen arkikäytössä. Aterimet savoniaa jota myöskin helposti löytyy tarvittaessa lisää.
Halvemmalla selviäis jos pakastamiseen käyttäis voirasioita, mutta ne vaan särkee silmää. Ostan vain ja ainoastaan orthexin pakasterasioita niin kannet käy aina yhteen. Ja koiranruuille on varattu arki raejuustorasiat ettei mikään hirvenmaha pyöri samoissa purkeissa ku omat mansikat ;) Sekalaiset rasiat päätyvät mökille tai roskiin.
Meillä on kans sukulaisille annettu ukaasi että keittiöön ei saa ostaa mitään ilman eri käskyä. Se ilman lupaa ostettu tupperin mikrokippo on lasten leikeissä, juustoveitsisettiä mies ei ottanu edes vastaan, ilman lupaa ostettu piirakkavuoka päätyi kyllä käyttöön koska sellaiselle on tarve, se vaan on vähän vääränmallinen.
**Lainaus**
Ei niitä muovirasioita kannata pois heittää, vaan täyttää ne metsästä ilmaiseksi noukittavilla marjoilla ja sienillä, ja pakastaa. :)
**Lainaus**
Kannatetaan, varsinkin jos löytyy kannet kippoihin. :D
Meillä on viime vuosina tosin ruvettu käyttämään marjojen ja sienien pakastamiseen pieniä pusseja (minigrip tai pieni pakastepussi rullassa). Tuollaiseen suht pieneen pussiin kun mahtuu sopiva kerta-annos marjoja tai kastikkeellinen sieniä. Varsinkin jos kyseessä on esim mansikka tai vadelma jotka yleensä ovat hieman mehustuneet ja jäätyvät toisiinsa kiinni isoksi jäämöhkäleeksi, niin ei tarvitse veitsien ja vasaroiden kanssa tapella sitä sopivan kokoista palaa irti sieltä rasiasta jotain pirtelöä varten :)
Ja muuten, rasioista vielä, olen Brasilian matkoillani törmännyt muovirasioihin+kansiin, jotka ajan myötä muuttavat hieman muotoaan jonka jälkeen edes oikea kansi ei enää käy!
Tänään aloin sitten elämään niinkuin opetan, eli pengoin kaapista kaikki purkit ja rasiat, ja laitoin anopin kyytiin (se kun tarvitsee noita säilömiseen ja jaksaa paremmin askarrella purkkien kansien kanssa)
Niitä oli ihan järkyttävä määrä! ainakin kolme muovikassillista siitäkin huolimatta että useat olivat limittäin toistensa sisällä… Ja joukosta löytyi paljon sellaisia alla mainittuja säästettäviä kippoja jotka olivat olleet siellä kasojen alla piilossa…
Jätin talouteen:
- suht laadukkaat samaa sarjaa ja kolmea eri kokoa olevat rasiat joiden kannet käyvät toisiinsa
- pinon peruna/punajuuri/sienisalaatti-rasioita, jotka ovat kaikki samaa mallia eli kannet sopivat, näitä voi käyttää sitten huolettomammin reissueväinä ja heittää menemään jos siltä tuntuu.
En tiedä miten noi rasiat lasketaan 100 tavaran poisheittohaasteeseen, mutta aika monta niitä lähti :)
Grrreat! Sama juttu täälläkin toteutettiin, mutta määräksi tuli yksi pussillinen.
Koska olen tiukkapipo, niin omaan haastelistaani kirjaan ne yhdeksi tavaraksi, koska ne selvästi ovat selvästi samaa sarjaa. Olisiko tässä hyvä ohjesääntö: 1 pussi = 1 tavara saman sarjan juttujen suhteen.
Pystytkö Saituri näkemään mitään yhteyttä jatkuvan talouskasvun ja kuluttamisen välillä? Olisiko niin, että jos haluat pörssisijoitustesi tuottavan, niin jonkun, mielellään mahdollisimman monen, on ostettava se uusi astiasto/sähkövatkain/televisio/kännykkä/… vuosittain vaikka vanhakin olisi vielä käyttökelpoinen?
On hienoa että kritisoit jatkuvan kasvun ihannetta ja sitä että pitää aina olla lisää tavaraa. Jos kuitenkin samalla haluat kerätä kasvun hedelmät, mutta et osallistua siihen, niin pitääkö jonkun toisen kuluttaa sinunkin edestäsi?
Olen samaa mieltä valtavan astiaston turhuudesta, ei sitä millään pysty kaikkia käyttämään. Kuitenkin, jos jonkun suuri intohimo sattuu olemaan astioiden kerääminen, mielestäni kenelläkään ei pitäisi olla asiaan mitään sanomista. Rahaahan pitää käytää juuri siihen josta itse eniten nauttii. Sitten pitää vain osata tinkiä muusta, jotta astioihin on varaa.
Tota noin, periaatteessa olen samaa mieltä, mutta ….
Minä itse henk.koht tykkään kauniista asioista ja myös kauniista astioista. Makuasia on sitten se, mikä kenenkin mielestä on kaunista. Mariskoolit eivät ole mulle yäk! vaan pidän niistä tosi paljon. Olen saanut omani lahjaksi. Käytän skooleja paljon ja ylimääräiset halvat eriparikulhot ovat jo aikaa sitten lähteneet kiertoon jonkun muun kaappeja täyttämään.
Muumimukeja meillä on myös. Se vähän ottaa päähän, että joidenkin hinnat ovat kohonneet jo ihan törkeiksi. Meillä on joitakin joulumukeja, joista maksetaan Huuto.netissä jo yli satasta kappaleelta. Hullua. En haluais omistaa noin kalliita mukeja, mutta minkäs sille voi, että jotkut niitä keräävät ja ovat halukkaita maksamaan. Olen miettinyt pitäisikö myydä, mutta kun ne nyt vaan on mulle rakkaita ne muumimukit. Varmasti ihan käsittämätöntä Saiturin ja monen muunkin mielestä, mutta mä nautin siitä, kun saan valita, mistä muumimukista kulloinkin kahvini juon. Jos kaipaan piristystä, valitsen hattivattimukin, jossa on oranssia energiaa ja ylöspäin pyrkivää sähköisyyttä. Syksyisin käsityötä tehdessä on kiva juoda tuutikkimukista. Vilijonkka taas antaa puhtia siivoukseen jne.
Keväällä meillä oli esikoisen ylioppilasjuhlat. Niitä varten en halunnut ostaa kalliita kahvikuppeja, koska juhlia on kuitenkin niin harvoin. Olen vuosien myötä kerännyt kirppiksiltä halpoja ruusukuppeja, eri parisia, mutta yhteen sopivia. Osan kupeista sain lainaksi. Samoilla kupeilla on juhlittu yhdet nelikymppiset ja kupit odottavat kaapin perällä kuopuksen ylioppilasjuhlia. Sitten voinkin laittaa ne taas kiertoon ja saan varmasti omani takaisin, ellen sitten anna jollekin tarvitsevalle.
Minäkään en ymmärrä ylettömien määrien hankkimista tai monien erilaisten astiastojen hankkimista, mutta itseä miellyttävien käyttöastioiden ostamista en pidä ollenkaan hulluna. Arabian ja Iittalan astioissa on se kiva puoli, että ne ns. säilyttävät arvonsa. Jos joskus tulee tarve päästä astioista eroon, saan niistä lähes omani takaisin ja monista astioista, kuten muumimukeista, enemmänkin.
Joo, eli pointtini oli se, että kuka mitäkin arvostaa.
Minä ostin martoilta 60hlön kahviastiaston (lasinenpullalautanen – iittalaa, kahvikuppi ja sen alulautanen – arabiaa, teräksinen pikkulusilla – hackman, 2paria arabian maitokannu ja sokerikko ja 3-pullavatia – arabiaa), kaupan päälle 2m-pitkiä pelavapöytäliinoja juhlapöytään ja muutamia yksittäisiä kappaleita, jos joku sattuu rikkoontumaan.
Maksoin tuosta määrästä 26€, ostin niille kannellisen muovilaatikon, johon mahtuvat varaston hyllyyn.
Kipot ovat astianpesukoneenkestävää.
Oon lainannut settiä sukulaisille juhliin ja yks työkaverivuokras astiaston lapsensa häitä varten. Astiaston lainaaminen on pokinut apua (työsuorituksia, mm. laiturin korjaaminen, mökin maalaus, peräkärryllinen koivuklapia, kiitoksena) ja tuliaisia (karkkia, kaljaa, siideriä, viiniä) kiitoksena lainaamisista.
Että astiasto on jo tienannut sijoitukseni moninkertaisesti takaisin. Tilaa se vie vähemmän kuin autoni talvirengas (1kpl renkaista).
Kotikaapista löytyy mummolta saamani Arabian perusvalkoinen 24-hengen ruokailuastiasto, kastikekulhoineen, on käytössä joka viikonloppu kun tykkään että lapset voi opetella hyviä pöytätapoja jo pikkusesta ja syödä ihan oikeelta posliinilta.
Muumimukit (äitini ostaa useimmiten uutuusmukin lahjaksi) ja perintökristallikastemalja (koiralla vesikuppina) ovat arjessame myös käytössä, koska tykkään katsella niitä esineinä.
Aterimina on Hackamanin haarukkaveitsisetti (ostin sen, kun kyllästyin halpiskahveleiden vääntymisiin, kun isäntä niitä kuitenkin käyttää kotona työkaluinakin, nuo kalliimmat laatukahvelit kestää tuota liian kovaakin käyttöä).
Ja jos menevät rikki, sirpaleet tuo onnea ja heitetään menemään.
Tykkään näin tehä arjestani juhlaa…
Ja jos saan lahjaksi jotain mistä en pidä, lahjoitan sen eteenpäin – enkä säilö tai mieti mitä lahjoittaja aattelee jälkeenpäin.
Olen pitkälti samaa mieltä Pian kanssa.
Minä kyllä ymmärrän, että esim. kulhoja, joita pidetään pöydällä, kerätään samaa sarjaa. luovat harmonisemman kokonaisuuden.
Minusta juhlava kattaus tarvitsee yhtenäisen astiaston, ja mitä harvemmin niitä pidetään, sen tärkeämpää mielestäni on, että kaikki osatekijät on kohdallaan. (astiasto, kukat, liinat, koristeet, ruoka, viini yms.) Minusta se on kohteliasta vieraitakin kohtaan. Sehän siitä juhlaa tekeekin, arkena sitten syödään vähemmän fiinisti. En silti ole mikään astiahamsteri enkä kerää mitään sarjaa. Kyllä se juhla-astiasto voi olla sitä Hobbarin halpistakin, kunhan on samaa sarjaa :)
tietysti, jos odotettavissa on yhdet ainoat ylppärijuhlat 20 vuoden aikana, vuokraaminen on ehkä paras ratkaisu.
Purkkien ja rasioiden kanssa olen pitänyt periaatteena, että purkittomat kannet ja kannettomat purkit mäkeen vaan, ja aina ne on riittäneet säilömis- ym. tarkoitukseen. Mistä niitä aina kertyykin ;)
Täällä on jo hyvin todettukin, että astioiden keräämisen ”tarpeellisuus” riippuu paljon mieltymyksistä. Itse pitäisin eniten siitä, että olisi riittävän juhlava mutta vain yksi astiasto monelle hengelle – tämä ei tosin ole meillä asianlaita, vaan kotona on 4-5 lautasta kolmesta eri sarjasta. Joskus sille ehkä tehdään vielä jotain, mutta vielä ei ole tullut suurta tarvetta.
Ongelma ei ole sinänsä sarjan kerääminen (jos vieraita on usein ja juhla-astiat käytössä joka sunnuntai, ei ole ongelmaa!) vaan kuten moni totesikin, ylipäänsä liika tavara. Lahjaksi saadut astiat ovat riesa – itse en välitä mariskooleista, ja ehdin jo jossain vaiheessa onnitella itseäni siitä että niiltä olin välttynyt. Kolmenkympin rajapyykin lähestyessä mariskooleja alkoi tipahdella, ekat kaksi annettiin äidille ja anopille mutta kolmannen kohdalla miestä alkoi jo hirvittää avaamattomien lahjojen huoleton poisheitto. Todennäköisesti kiikutan lähiaikoina sen kolmannenkin parempaan kotiin, enää mies tuskin muistaa sen olemassaoloa :)
Jo häälahjaksi pyysimme vain rahaa. On järjetöntä, että naimisiin menevät, liki kymmenen vuotta omillaan asuneet aikuiset saavat sekalaista tavaraa – lahjalistassakaan ei ollut järkeä kun tavaraa oli jo liikaa. Toivoimme, että jos ei halua antaa suoraan rahaa, antaisi rahan hyväntekeväisyyteen. Ehkä kolmasosa antoikin rahan sijaan lahjoituksen. Tästä tulikin aivan ilahduttava ohjelmanumero kun jossain vaiheessa juhlia kävimme lukemassa lahjoituksia – lääkäripari antoi moskiittoverkkoja afrikkaan, nuorisotyöntekijä lukutaitoa, maanviljelijöiden lapsiperhe istutti puita…lahjat olivat persoonallisia ja muistuttivat meitä antajastaan. Edelleen joidenkin mielestä on ”vulgaaria” pyytää rahaa, mutta omapa on ongelmansa. Viimeiset kymmenen hääjuhlaa mihin olemme osallistuneet ovat kaikki pyytäneet kartuttamaan häämatkakassaa ja se jos mikä on fiksua.
Marilla oli muuten erinomaisen luova ratkaisu astioiden kanssa!
Olin lomalla ja sain luettua todella arvokkaan artikkelisi puhelimen kautta mutta jätän kommenttini vasta nyt oikealla QWERTY näppiksellä.
Tolkuton astiamäärä on minulle tuttua. En muista kaikkien paikkoja (toisin kuin vaimo) enkä jaksa aina pinota niitä ”oiken”, että kaappiin mahtuisivat. Kyllä sieltä kuitenkin ne täysin tarpeettomat välillä häviävät, mutta meillä oli vielä vähän aikaa sitten kaikki kuusi lasta kotona, joten asioita tarvittiin.
Uskallatkos, Saituri, muuten tehdä vastaavaa artikkelia kosmetiikasta, hygieniatuotteista ja lasten leluista? Ne ovat NIIN pyhiä asioita, ettei kukaan ole niitä vielä ääneen sanonut. Kynsilakat myydään pienissä pulloissa kymmenien tuhansien litrahintaan ja ne jäävät pulloon kuivumaan kun löytyy uusi, ”jonka arvoinen olet”. Montako hiuskiinnepurkkia nainen tarvitsee? Ja jos maailmasta loppuisi shampoo, meillä ainakin riittää vielä moneksi vuodeksi vaikka naapurille jakaisi. Entä lasten lelut? Niitä on yleensä aivan liikaa, vääränlaisia tai sitten niistä on patterit loppu. Tarvitaanko LEGOja, DUBLOja , BRATSeja, BARBeja, HELLO KITTYjä tonni kutakin? Ja trendilelut ovat järkyttävän hintaisia. Monella on lastenhuoneessa yksiön hinnan verran leluja. Ainut ”riemu” niistä on siivouspäivänä, kun äiti menee pitkin seiniä kun kukaan ei siivoa niitä leluja eikä ne mahdu mihinkään. Onko nykylapset yhtään fiksumpia tavaroidensa keskellä kuin omat vanhempamme, jotka veistivät omat lelunsa puusta ja tekivät käpylehmiä? Parhaimmat leikit on omatkin lapsen tehneet isoilla pahvilaatikoilla.
Toki lapset leluja tarvitsevat. Mutta he pystyvät leikkimään vain yhdellä kerrallaan. Kulutusta ja tavaran keruuta opetetaan kuitenkin meille jo pienestä. Että tässäpä sinulle uusi pistävä aihe ;)
Mielestäni artikkelissa on paljon hyviä pointteja, mutta oli siinä myös aivan turhaa kritiikkiä, meni jopa enemmän toisten elämäntyylien kritisoimiseen.
Mieheni ja minä päätimme toivoa häälahjaksi erästä ”luksus”-astiasarjaa, jonka valitsimme yhdessä ja johon olisi voinut kerätä vaikka millä mitalla vielä muita osia, mutta meillä on nyt vain kaksi erikokoista tarjoilulautasta (ei löytynyt entuudestaan) sekä kaksitoista etu- ja pää- ruokalautasta ja saman verran jälkiruokakulhoja. Pari tarjoilukulhoa tulisi vielä hyvin käyttöön. Minulla oli entuudestaan kuusi arkisettiä (hyi kauhistus, kalliit Arabian hyvälaatuiset 24h-astiat) jotka ovat arkikulutuksessa.
Jos tästä syntyy aihetta herranjestassailemaan niin olkoon näin. Arjessa minulla ei ole varaa juuri mihinkään luksukseen, en harrasta kalliita lajeja, en matkusta melkein koskaan lomailumielessä, en osta turhia tavaroita. Jos mieheni ja minä olemme tehneet ”väärän” valinnan toivomalla jotain mikä sopii meidän elämäämme, en aio pyytää anteeksi. Juhlat ovat ihana asia ja tämä on näköisemme tapa toivottaa vieraat tervetulleiksi, ja he jopa pitävät valitsemaamme astiastoa juhlavana, ihan pisteenä i:n päälle.
Ja vielä siitä popcorn-koneesta. Popcorn on paljon terveellisempi naposteltava kuin monet muut suolaiset syötävät ja jos ne valmistaa omassa koneessaan ei edes tarvitse käyttää öljyä. Huushollissa, jossa usein nautitaan poppareilla höystetyistä leffoista, kyseinen laite tulee kyllä tarpeeksi usein käyttöön jotta sellaisen oston voi hyväksyä. Sen sijaan vaikkapa edellä mainittu voileipägrilli menisi meiltä heti kiertoon kotiin jossa sitä osattaisiin arvostaa.
Järjetön keräily on kaikin puolin tyhmää etenkin jos katsoo sitä ”vihreästä” näkökulmasta, mutta jos minä käytän tiettyä esinettä/elämystä kuukauden tai vuoden työn porkkanana, niin tämä on oma valintani. Minä puolestani en arvostele toisen valintaa, jonka takana piilee tietty logiikka.
Otitpas tämän jopa huvittavan henkilökohtaisesti :)
Luepas nyt uudestaan koko juttu ilman, että peilaat omia hankintojanne ja toiveitanne artikkelin esimerkkeihin, vaikka ne tässä tapauksessa näköjään osuvatkin vähän turhankin hyvin maaliinsa. Ymmärrän siis toki sinänsä jutun aiheuttaman vastareaktion, mutta muistutan kuitenkin, että aihe lähti huomioista omassa taloudessani. On sattumaa, että teillä on haksahdettu samaan.
Hyvä kuitenkin, että tällaisia tunteita kuohuttavia aiheita tulee. Olenpahan ainakin sinutkin laittanut funtsimaan omia arvojasi, vaikkakin vain hyvin ohimenevästi. Selvästi minulla ei niihin tällä kertaa ollut mitään vaikutusta, mutta pääasia, että ainakin hetken asiaa mietit; se riittää minulle.
Kun luet jutun vähän toisesta näkökulmasta, huomaat, että juuri teidän elämäntyyliänne ei kritisoitu (ja mitä sitten jos olisikin?), vaan kyseessä oli mietelmä asioista liittyen keittiövälinehankintojen lähes poikkeuksettomaan järjettömyyteen ja harvinaisen vähäiseen todelliseen tarveharkintaan erityisesti määrän näkökulmasta. Nämä ovat asioita, jotka olen huomannut toistuvan lähes joka taloudessa, myös omassani. Keittiö nyt vain yksinkertaisesti on se yksi suurin paikka talossa, jossa järki lentää ensiksi romukoppaan.
Miksi muuten ei niitä Arabian kippoja ja kuppeja voinut käyttää vierastarjoiluun kun ne niin hyvälaatuiset ja kalliit ovat? Tuntisivatko nuo vieraat itsensä vähemmän tervetulleiksi ja arvostetuiksi? Vai onko tässä kyse enemmän siitä, että näin te tunnette arvostavanne vieraitanne enemmän?
Kukaan ei muuten kiellä hankkimasta hyvälaatuisia, vähän hintavampiakin astioita, omapa on asianne. Tässäkin voi toisaalta kysyä itseltään, että olisiko kenties aivan samanlaiset astiat saanut ilman sitä logotarraa halvemman luokan putiikista. Aasiassa ne kaikki taidetaan nykyään muutenkin valmistaa, ainakin mitä tulee jo aiemmin keskustelussa nousseihin Muumi-mukeihin ja Iittalan astioihin. Mistä muusta niissäkään siis enää maksaa kuin mielikuvasta?
Vaikka täällä kirjoittelenkin joskus kuohuttavasti, niin ei minua jaksa vähempää kiinnostaa, vaikka jonkun lukijan seinät olisi vuorattu Arabian lautasilla. Se on hänen asiansa.
Ainoa mitä minä haluan täällä tuoda esiin on näkökulmia. Ja kyllä, herranjestas, ajoittain myös omia mielipiteitäni. Näin saan heräteltyä jengiä miettimään omia itsestäänselvyyksiään. Samaa toki toivon lukijoiltani myös minulle päin. Yhtä paljon minäkin olen kaavoihini kangistunut.
Jälleen kannustan vain miettimään sitä lähtökohtaa millä näihin valintoihinne olette päässeet. Jos elämään tulee riemua ja iloa tähän asti tehdyistä valinnoista, en edes minä ole sitä kritisoimassa.
Hei taas, kiitos vastauksesta. Itse asiassa kommenttini oli vastaus sekä sinulle että edellisille lukijoille, kuten netissä on normaalisti tapana.
Omasta mielestäni kirjoitat kolmesta asiasta.
1. Artikkelin otsikko on ”Naisten…”, ei ”Naiseni…”, eli kyllä minä otan sen henkilökohtaisesti. Olen nainen. Yhdistät sanat ”naisten”, ”keittiövouhotuksen”, ”sietämätön” ja ”typeryys”. Olen erittäin tietoinen rahan kulusta ja toivon mukaan myös hieman järkevämpi kuin typerä. Ymmärtääkseni miehetkin syyllistyvät kilpavarusteluun (”hehän tykkäävät kaikenlaisista koneista, miehiä kun ovat”). Onko sinulla kylmää faktaa siitä etteivät miehet toimi tällä tavalla juuri keittiössä? Vaikuttaa siltä että artikkelisi perusta on ennemminkin oma käsitys kuin tutkittu asia; onko kenties teillä keittiö edelleen vain naisen aluetta? Olkoon miten tahansa, aloitat mielestäni artikkelin erittäin purevasti eikä positiiviseen keskusteluun kannustaen.
2. Kirjoitat yli kaappirajojen pursuavasta keittiöstä, mikä on hyvä meidän kaikkien rajoittaa ja jota itse myös ehdottomasti puollan (mainitsin edellisessä kommentissani jo alkumetreillä artikkelissa olevan hyviä pointteja). En myöskään millään tavalla puhu sen puolesta että aina vain ostetaan uusinta uutta tai kilpavarustellaan; tämä on paheksuttavaa jos kodista löytyy jo vastine tai kyseiselle objektille ei ole lainkaan tarvetta.
3. Kirjoitat myös inhostasi tiettyjä merkkejä kohtaan. Kysyisit ennemminkin kuka suostuu poistamaan iittalan tarran pysyvästi, kuka ei. Minulla ei ole mitään tarvetta tuulettaa merkkiä, sillä se on merkityksetön; olen valinnut tuotteen iittalasta, Tarjoustalosta tai kirpparilta (joo, kyllä sellaisiakin löytyy) sen perusteella miltä se näyttää ja minkä funktion se täyttää. Pariin ikivanhaan lasiin 60-luvulta tuo tarra on valitettavasti juuttunut pysyvästi kiinni, mutta kaikki muut on poistettu eli ei ainakaan meillä ylläpidetä mitään mielikuvaa mistään ”hienosta”, vaan kotia pyöritetään ennemminkin rakkaudella sekä kiitollisuudella myös pientä ja vaatimattomampaa kohtaan (esimerkiksi kotitehty leipä kuten kirjoitan omassa blogissani). Ja arjessa nautitaan kauniista käyttöesineistä.
Voileipägrillistä. Sietää tutkia mikä on ekologisempi vaihtoehto, grilli vai uuni. Vai onko sinulla tietoa molempien koko elinkaaresta? Mikäli sillä valmistettaisiin päivittäin tai monta kertaa viikossa syötävää, arvelen että grilli on ekologisempi vaihtoehto.
Ja 24h-kipoistamme. Niitä on siis kuusi settiä yhteensä mutta vieraita yleensä enemmän eikä heitä tule vain kerran tai pari vuodessa, kun nyt kysyit niin kauniisti.
Eikö arjessa tai juhlissa saa käyttää omasta mielestään kauniita astioita, mikäli ne ylittävät tietyn maagisen hintahaarukan (mikä se sitten lie), mutta täyttävät muuten kyseisen perheen kaikki tarpeet räjäyttämättä kuitenkaan kaappeja? Juuri tässä omasta mielestäni artikkelissa ja kommenteissa tuli turhaa kritiikkiä ja asiat onnistuttiin sekoittamaan yhteen (omasta mielestäni). Kuten itse kirjoitat ”rajahyöty on kaikkialla” – mikset sitten kirjoittanut juuri siitä, vaan keskityit nimenomaan naisiin ja keittiöön, vaikka osasitkin tuoda aivan toisenlaisia esimerkkejä rinkiin?
Suosittelen Eckhart Tollen ”A New Earth”-kirjaa, etenkin sen toista lukua.
Mites se menee kun miehiä aina sanotaan yksinkertaisiksi ajattelijoiksi. Siis jos syö purkkaa niin ei voi kävellä samaan aikaan.
Itse ainakin olen tämän artikkelin lukenut hiukan erilailla. Pointtia vain korostaa tuo naiset ja keittiö (mikä muuten pitää useasti paikkansa, myös meillä). Tarkemman tarkastelun perusteella sama systeemi menee myös miehet-autotalli akselille. Ainakin meitin autotallissa (siis omassa valtakunnassani) on noin miljardi turhaa juttua hyllyillä ja mikään ei ole järkevästi saatavilla. Pieni inventaario sinne olisi enemmän kuin paikallaan. Työkalut on niin ”Wurthia”, mutta samoin ne toimii kuin 2€:n Robin Hood työkalut. Pelkästä merkistä siis olen useasti maksanut yli kolminkertaisen hinnan, vaikka ne valmistetaan luultavasti samassa maassa, melkein samassa tehtaassa. Miksi tarvitsen niin helvetin paljon työkaluja kun 95% käytän kerran tai kaksi? En todellakaan osaa sanoa. Lisäksi naapurini lainaa minulta ja minä häneltä nykyään kaikenlaista työkalua jos omista kokoelmista ei löydy sopivaa. Onko kyse sitten siitä kun lainaan naapurilta akkukäyttöistä ruuvinväännintä ja siinä komeilee kyljessä merkki 3M niin en kehtaa hänelle lainata ”merkitöntä” kulmahiomakonetta? Siksikö on tullut haalittua aina se merkki-tuote talliin? Nyt kun asiaa miettii tämän artikkelin jälkeen niin tuntee itsensä todella palikaksi! Rajahyöty terminä kun olisi ollut hallussa silloin kun toisen työkalun autotalliin hommasin niin eipä olisi tätä paljoutta vastassa aina kun avaa autotallin. Uskaltaako kukaan edes veikata monta ruuvimeisseli sarjaa tai pensasleikkuria yksi ihminen voi omistaa?
Lähinnä nyt Niinalle voisin sanoa, että lue artikkeli hiukan enemmän suurpiirteisesti ja mieti mitä SINÄ ja perheesi voisitte tästä artikkelista hyödyntää. Mikäli mieleen ei tosiaan tule mitään niin asiasi on ilmeisen hyvällä mallilla. Ota erilainen tarkastelu kulma kun luet juttua niin voi aueta uusia asioita, joita ei ole edes tullut mietittyä. Jos keittiön astiastot on aidosti ja totuudella nyt hyvällä mallilla niin nauti siitä ja sovella artikkelin sanomaa seuraavaan kohteeseen..
Perheissä, joissa tiskaamiseen käytetään tiskikonetta, astioita pitää olla sen verran runsaasti, että kone tulee täyteen pestäviä astioita. On epätaloudellista, jos on vain neljä lautasta ja neljä kuppia ja ne pelkästään pestäisiin tiskikoneessa. Jossain opiskelijaboksissa aikoinaan oli ihan ok, että oli vain vähän astioita ja pestiin tiskiharjalla altaassa.
Tiskikoneitahan saa eri kokoisia. Tosin ymmärrän pointin ja käsin pestäessä ei varmaan moni mieti asiaa, että se kuluttaa huomattavasti enemmän vettä kuin konepeseminen. Edellyttäen tietty konetta tältä vuosituhannelta.
Nykyään perheellinen: itselläni on tiskikone, mutta astioiden vähyydestä huolimatta pesen sillä vain täysiä koneellisia, eli tiskaan käsin silloin, kun tiskattavaa on vain ne neljä kuppia ja neljä lautasta. Ja tosiaan, tiskikoneita on sekä pieniä että isoja.
Taloudellisuuspointtihan on sitä paitsi epäkelpo: saman verran sitä vettä ja tiskiainetta käsittääkseni menee, oli koneessa pestävänä yksi kuppi tai kymmenen. Kustannukset sinulle siis ovat samat. Ympäristöargumentti toimisi paremmin, koska on epäekologista pestä tiskikoneella yhtä kuppia. Toisaalta, lienee epäekologista myös ostaa turhia astioita, joiden valmistukseen on käytetty luonnonvaroja ja jotka mahdollisesti on rahdattu ulkomailta vain siksi, että saa koneen täyteen…
Haluaisin vielä muistuttaa, että astiat pitävät arvonsa hyvin. Kalliit astiat voi aina myydä pois ja saada suurimman osan rahoistaan takaisin. Ne ovat myös perintötavaroita, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Miten on elektroniikan ja autojen kanssa? Moni mies joka kyseenalaistaa astioiden tärkeyden, on kuitenkin valmis käyttämään paljon enemmän rahaa asioihin, jotka menettävät arvostaan suuren osan jo astuttua liikkeestä ulos.
Leluista joku kirjoitti myös. Siinä olen samaa mieltä, että niitä on lapsilla nykyään ihan liikaa. Mutta nekin ovat helppoja kierrättää. Meilläkin on miehen vanhat Legot olleet omilla lapsilla käytössä ja tuolla ne kellarikomerossa odottavat seuraavan sukupolven leikkijöitä.
Veljen perheen vieraillessa ne on aina kaivettu esiin hänen pikkupoikiensa leikkeihin. Eikä meillä ole mennyt niihin senttiäkään rahaa. Eikö se ole säästöä? Kaikki ”muotilelut” kannattaa laittaa kiertoon mahdollisimman nopeasti, vaikka niilläkin saattaa olla uusi arvo taas kun lapsilla on omia lapsia.
Omasta tavastani kuluttaa vielä sen verran, että haluan kotini olevan itseni, mieheni ja lasteni näköinen. Jokaisen mieltymyksiä kunnioittaen olemme sisustaneet lähinnä kirpputorikamalla ja sukulaisten vanhoilla tavaroilla. Aika vähän on ostettu itse uutena.
Pidän silti tärkeänä, että koti on viihtyisä ja miellyttää silmää.
Kaunis astia on minulle tärkeä arkea ilostuttava asia. Koska olen säästäväinen, haluan astiani olevan myös kestävä. Kerran valitin äitini puolesta, kun häneltä oli pari Arabian pikkulautasta mennyt pesussa rikki. Tuotteissa oli ollut joku vika ja äitini sai tilalle valitsemansa kuusi isoa ruokalautasta. Oliskohan näin käynyt, jos lautaset olisivat olleet jotain nimetöntä markettisarjaa?
Veljelläni on Ikean astiat ja joka toinen kuppi on kolhuilla.
Naisena on pakko vielä kommentoida tätä artikkelia, ehkä juuri siksi että se osittain osui ja upposi. Eli myönnän että joskus hamstraaminen pääsee valloilleen, mutta loppujen lopuksi se on rahallisesti aika pieni menoerä. Haluisinkin siis nostaa esille sen mihin kaikkeen älyttömään MIEHET pistävät rahaa. Miehillä kun on tapana kerätä kaiken maailman erityis sahoja ja super tehokkaita porakoneita yms. jotka kerätään sitä varten että ”kyllä niitä nyt jonain päivänä tarttee” ja monesti kyseiset koneet eivät todellakaan tule tarpeeseen ja halvemmalla selviäisi jos lainaisi kaverilta tai vuokrauspalvelusta. Mutta ei, mieshän ei voi myöntää että hän olisi toisesta ihmisestä riippuvainen ja jäisi velkaa. Toinen asia on kalliit autot, jotka ostetaan osamaksulla/lainalla. Eli vain nostattaakseen statusta, hankitaan ylikallis auto jonka arvo tippuu salamana.
Tottakai naisetkin ostavat ties mitä hömppää ja toimivat irrationaalisesti, mutta halusin vain tämän astiapilkan jälkeen nostaa esiin, että monesti ne miesten ostokset ovat rahallisesti suurempia ja typerämpiä.
Olen nainen ja minussa on vissiin jotain pahasti vialla :D
Minulla on klassisesti opiskelijakämpässäni perusastiastona kotoa saatu vanha nimetön sarja johon kuuluu ruokalautaset, leipälautaset, keitto- ja jälkiruokalautaset ja kahviastiasto. Rakastan nuita astioita enkä mistään hinnasta ottaisi raskaita ja epäkäytännöllisiä Iittaloita käyttööni. Mukeina ja ruokailuvälineinä käytän satunnaisia löytöjä joista mikään ei varmasti ole maksanut paria euroa enempää ja rakastan nuissa astioissa niiden yksilöllisyyttä. Astioita minulla kyllä on sen verran paljon, että tiskikone tulee täyteen. Viimeisimpiä asioita mitä olisi tullut mieleen pyytää ylioppilaslahjaksi olisi ollut joku ”laatuastiasto”. Suurimpia aarteitani kun on isomummon vanhat kahvilautaset ja äidin kotoa asti kulkeutuneet eriparihaarukat, ne tuovat minulle sitä kotoisuutta arkiruuan syömiseen. Jos tarvitsen jostain syystä hienompia astioita tiedän mistä niitä saa vuokrattua.
Juuri näin!Meillä myös häälahjana saatua hopeaa tietysti kaiverruksin. Kahvilusikoita,salaattiottimet(puiset muutaman euron nätimmät ja käytössä jatkuvasti)Yksi haarukka jne.Nämä pitäisi nyt sitten yhdistellä Ikean astioihin!Kaiken kukkuraksi me nimenomaan toivoimme rahaa häälahjana,lähinnä isoja hankintoja varten mutta suvun vanhimmat päättivät lahjoittaa meille kuitenkin hopeaa ja vielä niin ettei niistä saa yhtäkään ateriasettiä kasaan…
Pakko vähän ihmetellä, että jos puhutaan taloudellisesta pesemisestä niin kuka pesee yhden kupin käsin? Sehän nyt on selvää, ettei yhtä kuppia kannata pesukoneeseen yksinään laittaa! Täysiä koneellisia kun pesee niin 100% varmasti vettä kuluu vähemmän kuin ”perinteisellä” käsitiskauksella.
Esihuuhdellut astiat vain koneeseen odottamaan sitä hetkeä kun se on tarpeeksi täynnä ja kone pyörimään. Näin pääsee taloudellisimpaan tulokseen ja koska olet astiat esihuuhdellut ei ne ala haisemaan koneessa vaikka olisivat pitemmänkin aikaa odottamassa.
Meillä ei mieheni kanssa ollut kuin juuri ja juuri välttämättömät astiat sun muut, kun muutimme yksiin.
Nyt ollaan voitu kerätä esim kirppareilta tms mieluisia.
Sama astiasto on arjessa ja juhlassa, klassista valkoista, käy kaikkeen.
Kattiloita tms ostellaan lisää vanhojen hajotessa. Nyt on kaksi kattilaa, iso sekä pieni, ja yksi paistinpannu. :)
Aterimet on myös huutonetistä. Vanhat kestävät sorsakosket. :)
Lapselle on täytynyt ostaa muovisia astioita (tietty), mutta ne meneekin sit monta vuotta.
Aika ankealta varmaan näyttäis meitin astiakaapit naapurin snobin silmissä. ;)