Spotify ilman käyttörajoitusta ilmaiseksi!
Vuosi sitten kehuskelin sillä miten Spotifyhin saa kutsuja palveluun. Noh, nyt ei kutsuja enää tarvita, vaan palvelun perusversio on kaikille avoin, mutta mikään ilmainen ei tule ilman ongelmia. Uudet Spotify käyttäjät voivat nimittäin kuunnella palvelua ilmaiseksi vain 6 kuukautta. Sen jälkeen kuunteluaika tippuu 10 tuntiin kuukaudessa.
Spotifyn ehdoton vahvuus internet-radioiden rinnalla on, että palvelun avulla on myös nerokkaan helppo löytää itselle aivan uutta musiikkia. Henkilökohtaisesti olen tehnyt sellaisia radion soittolistojen ulkopuolisia hittilöytöjä, että en halua enää luopua Spotifyn käytöstä.
Spotify Free onkin hieno keino päästä sisään tutustumaan tähän loistavaan palveluun. Varsinaista peruskäyttöä ei ole rajoitettu muuten kuin ajoittain, kappaleiden välissä kuuluvilla mainoksilla. Itselleni tämä versio on varsin riittävä.
Sivusto Streamingfinn nimittäin jakaa myös soittolistoja Spotifyhin, joilla on entistä helpompi löytää uutta musaa.
Ja edelleen Saiturin lukijana sinun ei tarvitse tyytyä kuuntelemaan musaa netistä, sillä kirjoittamani ohjeen avulla voit nauhoittaa musiikkia netistä ja myös Spotifysta. Jos vähän vaivautuu, niin se on helppoa kuin heinänteko.
Ohje on nimeltään “Lataa DRM-vapaata musiikkia ilmaiseksi“.
Hauskoja kuunteluhetkiä!
Iconcrash – Everlasting.



Kiitos kirjoituksesta.
Tässä blogissa äidinkieleen voisi kiinnittää huomiota. Esimerkiksi:
“Tässä viimeisin löytöni. Muille jo vanha, itse en ollut vielä koskaan kuullut.”
Anteeksi? En ymmärtänyt.
Kyllä, äidinkielen taidoissani on varmasti viilaamista, mutta en voi sille yksinkertaisesti mitään, että en vain repeä ihan kaikkeen. En siis vähättele äidinkielen osaamisen merkitystä tehokkaan viestin välityksessä, mutta koska minulla on sivuston ylläpitoon kaiken muun lisäksi vain keskimäärin 2 tuntia päivässä aikaa, on tiettyjä arvovalintoja tehtävä.
Tuo pätkä jota et ymmärtänyt (muutin koko artikkelia paremmin virtaavaksi ja korjasin pahimmat kirjoitusvirheet) viittaa suoraan tekstin alla majailevaan musiikkivideoon, joka on kiertänyt maailmaa jo vuoden ajan ja näin ollen suurin osa tutuistanikin oli tuon jo kuullut. Itse en sitä ollut koskaan nähnytkään, joten se oli näin ollen uusi löytö.
Pahoitteluni aiheuttamastani hämmennyksestä
Itse asiassa tuo lainamaani pätkä oli suhteellisen selvää suomea. Luin sen itse väärin. Luin että “muille” on “mulle” liian pienen fontin takia. Pahoitteluni.
Silti vaikka tuo pätkä olikin oikein niin olen aiemmin huomannut joitain epäselvyyksiä. Asiasi on oikein hyvää. ja ehkäpä paremmalla oikoluvulla viestisi välittyisi vielä paremmin perille.
Itse en ole törmännyt vielä vaikeuksiin saada selkoa teksteistäsi. Kirjoitusvirheitä löytyy aina, mutta ne ovat usein niin vähäpätöisiä ettei niihin edes kiinnitä huomiota. Ja mikä naurettavinta, esimerkiksi kauppalehdessä ja iltalehdessä on välillä erittäin suuria kirjoitusvirheitä JA HE TEKEVÄT SITÄ AMMATIKSEEN!
Olen jo useampaan kertaan miettinyt miksi kukaan ei lue artikkelia läpi ennen kun se julkaistaan? Kauppalehdellä menee miljoonat ja miljardit sekaisin lähes päivittäin ja niitä ei edes korjata! Uskomatonta ammatilaiselta!
Saatko Saituri todella tuotettua näin pätevää materiaalia ja näin usein vain 2h päivittäisellä panostuksella? En millään jaksa uskoa, että kerkeät tekemään taustatutkimukset ja faktojen etsimiset sekä panostamaan kirjoitukseen niin pienellä panostuksella..
Näitähän sattuu. Myönnän itse ensimmäisten joukossa, että teksti on joskus sekavaa ja lauserakenteet vaikealukuisia sekä jutut turhankin jaarittelevia. Se miten tekstini ylipäätään tuotan, johtaa siihen, että ne on tarkastettava useaan otteeseen. Jokainen artikkeli (paitsi nämä erittäin lyhyet) käy läpi useamman oikoluvun ja teksti muokkaantuu joka kerralla. Tämä on sekä hyvä että huono juttu, koska näin jutusta huomaa usein lisää näkökantoja, mutta samalla tekstille tulee nopeasti sokeaksi, eikä sieltä näe enää niitä yksinkertaisimpiakaan ongelmakohtia muuta kuin vasta jälkikäteen. Ajan mittaan tämä on toki parantunut merkittävästikin, mutta kuten huomaamme ei siitä oikein koskaan kokonaan eroon pääse.
Pyrin hiomaan ja haluan hioa tuotantotekniikkaani, mutta edelleen nostan tämän loistavan tekosyyn, ajankäytön, ykkösongelmakseni. En muista nimeä, mutta kuuluisa kirjailijakin on todennut: “Minulla ei ollut tarpeeksi aikaa tehdäkseni tekstistäni lyhyttä“. Tämä on täysin totta, sillä usein materiaalia tulee paljon enemmän mitä varsinaiseen juttuun päätyy. Tekstin tiivistäminen ja ytimen esiinkaivaminen on se haastavin osuus aina.
Itse olen huomannut tekstissäsi lähinnä vain yhden häiritsevän kielioppivirheen: että-sanan käyttö kysyvässä sivulauseessa. Esim. virke “Panee kyllä pikkuhiljaa miettimään, että mikä ihmeen avohoitola virkamieskoneistostamme on tullut?” sisältää turhan (virheellisen) että-sanan. Muut mahdolliset virheet eivät ainakaan minun lukemistani häiritse, koska jutut ovat täyttä asiaa.
käytän spotifya kuuntelemalla “melkein” kaikki levyt kirjasta
“1001 albumia jotka jokaisen on kuultava kerran elämässään”
anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, isoja alkukirjaimia en vain viitsinyt käyttää