Viimeksi (2010 kesällä) kerroin, että en käytä lounasseteleitä ollenkaan. Kerroin niin siksi, että lähes poikkeuksetta kaupat eivät hyväksy lounasseteleitä muiden elintarvikkeiden kuin lounastiskien ja muutamien muiden valmistuotteiden maksamiseen. Ehdot toki vaihtelevat lievästi kaupoittain, mutta päälinja on tämä. Ja tietenkin, kun lounasseteleiden käyttöä näin rajoitetaan, ei se kovinkaan usein ole kannattava etu ja ainakin omaan makuuni aivan liian kallista kun vertailukohtana toimii kotona tehty eväs.

Mutta, jos onkin niin, että jokin kauppa hyväksyy lounassetelin maksuvälineeksi mille tahansa elintarvikkeelle, jota voidaan lounasruoan valmistukseen käyttää, tarkoittaa se automaattisesti 25% kestoalennusta ruokabudjettiin.

Kadonneen alennuksen metsästys

Noh, tästä innostuneena päätin tuona samana kesänä vähän testata systeemiä ja kauppojen käytäntöjä vähän syvemmin. Niinpä otin työpaikan assareilta 20 kappaletta lounareita käyttööni ja lähdin testailemaan.

Tulokset olivat mielenkiintoisia. 

Koitin kepillä jäätä ja laajensin testihorisonttiani muuallekin kuin vain työpaikkani lähikauppoihin, sillä näissä kaupoissa nussitaan luottokunnan pilkkua huolella. Luottokunta kieltämättä kyllä ohjeistaa, ettei lipulla saa ostaa elintarvikkeita tai vaihtaa sitä rahaksi, puhumattakaan muista hyödykkeistä, tupakasta tai alkoholista, mutta eivät nämä mitään kiveenkirjoitettuja lakeja ole. Tästä syystä harvinaisissa tapauksissa käytännöstä tiettävästi poiketaan.

Vähän syrjäisemmissä kaupoissa, jossa ei lounasruokailijoita niin paljon käy, on lounareilla helpompi saada perusruokaakin irti.

Kaupan sijainnin lisäksi kävi kuitenkin lisäksi ilmi, että käytäntö ei niinkään ole kauppakohtainen (vaikka joka kaupalla nämä säännöt ovatkin), vaan myyjäkohtainen. On täysin mahdotonta etukäteen sanoa, hyväksyykö kauppa…

Lue alkuperäinen artikkeli