Artikkelit aiheesta Säästämisen perusteet
Miten perheen lomasesongin saa sujumaan ilman mittavaa lovea lompakkoon ja pahimmillaan kulutusluottoja. Mitä lapset oikeasti haluavat ja onko täytyykö huvipuistoihin upottaa omaisuus? Tästä puhuu tänään vieraskynäilijäni Marinka Wieru.
Kuulen ihmisten sanovan keskustellessaan kanssani, että ”pitäisi tosiaan itsekin alkaa säästämään”. Saattavat jopa innostuakin asiasta, kun aiheeseen menee hieman syvemmälle. Ongelmia tulee kuitenkin varsinaisen toteutuksen suhteen. Sitä pidetään jotenkin hankalana asiana, jota pitää erikseen vatvoa ja suunnitella. Kaikki tietävät syvällä sisimmässään, että tämä ei pidä oikeasti paikkaansa.
Kun olet nuori, sanotaan vaikka noin 20-vuotias, ei sinulle varmasti tulisi mieleenkään alkaa säästelemään eläkeikää varten. Luultavasti ajattelet, että voit alkaa huolehtimaan asiasta myöhemminkin, noin 30-vuotiaana… tai vielä myöhemmin. Tällainen ajatuksenjuoksu saattaa kostautua kalliisti.
Olit minkä …
Inflaatio on yksinkertaisesti hyödykkeiden ja palveluiden keskimääräisen hinnanmuutoksen indikaattori tietyltä aikajaksolta. Kun kuulet uutisissa sanottavan, että “inflaatio oli viime vuonna 3%”, tarkoittaa se sitä, että keskivertohenkilön elinkustannukset nousivat tuona aikana 3%. Toisin sanoen, inflaatio siis …
On olemassa muutamia asioita jotka muistamalla ja joita harjoittamalla parannat mahdollisuuksiasi selviytyä voittajana maaliin oman taloutesi hallinnassa. Jos luet paljon kirjallisuutta henkilökohtaisten raha-asioiden hoidosta ja parantamisesta, olet varmasti törmännyt näihin aiemminkin. Kertaus on kuitenkin opintojen …
Kaikki säästämiseen ja henkilökohtaiseen taloudenpitoon keskittyvät oppaat ovat siitä samaa mieltä, että tärkein asia, millä voit aloittaa taloutesi hallinnan on oma hätärahasto.
Mikä hätärahasto on?
Syvässä yksinkertaisuudessaan hätärahasto on kasa helposti saatavilla olevaa, rahaa, tuohta tai hynää, …



