Artikkelit aiheesta Säästäminen
Jälleen on aika päivitellä miten nopeasti aika kuluu ja asiat tapahtuvat olit mukana tai et.
Elokuu on ollut kohtuullisen hiljaista aikaa omalla rintamallani. Suurin osa ajasta on mennyt sivustoa ja uutiskirjettä kehittäessa. Sivusto onkin kokenut varsin …
Olen palannut takaisin loman syövereistä idearikkaampana ja suuruudenhullumpana kuin koskaan. Siksipä nyt on hyvä siirtyä saman tien tiukkaan asiaan, eli 10 000 euron säästöhaasteen edistymiseen. Olo on levännyt, pää on täynnä ideoita ja säästöt jylläävät paremmin kuin koskaan. Asiat eivät juuri tänään voisi olla paremmin.
Miten perheen lomasesongin saa sujumaan ilman mittavaa lovea lompakkoon ja pahimmillaan kulutusluottoja. Mitä lapset oikeasti haluavat ja onko täytyykö huvipuistoihin upottaa omaisuus? Tästä puhuu tänään vieraskynäilijäni Marinka Wieru.
Olemme jo 10 000 euron säästöhaasteen puolivälissä ja nyt on alkanut tapahtua ihmeellisiä asioita. Haasteen alussa näytti nimittäin laskelmien pohjalta siltä, että tavoitteen saavuttaminen on tuloillani melkein mahdoton tehtävä; ainakin iloa olisi elämästä runsaasti karsittava.
Olen kuitenkin …
Toukokuussa heitin vähän laiskemman vaihteen silmään sivuston suhteen. Vaikka tein komean ja ihanan suunnitelman juttujen kirjoittamiseen ja niiden aikatauluttamiseen noin kolmen päivän välein, iski kyllästyminen ja “burn-out” touhuun vähän kuin nurkan takaa.
Olen nyt viimeisen viikon …
Järkyttävää miten aika kuluu siivillä. Kohta ollaan jo haasteen puolivälissä.
Huhtikuu on ollut äärimmäisen kiireinen kuukausi. Blogikirjoittelukin on ollut varsin harvaa, sillä olen nyt ottanut tavoitteekseni tulojen kasvattamisen. Lähestyn tavoitetta kahdelta rintamalta, mutta ilman liian suurta …
Kuu on loppumaisillaan ja haaste etenee yllättävänkin nopeasti. Maaliskuu oli kulujen osalta yllättävänkin raskas, vaikka vietin sairaana yhden viikon ja toisen sitä parannellen, joten mitään kummallista ei tullut tehtyä. Säästöhaaste etenee kuitenkin tappavan tasaista tahtiaan ja ainakin vielä näyttää siltä, että onnistuminen on hyvinkin todennäköistä.
Sivuston nimen perusteella voisi luulla, että räknään jokaisen euron mitä pussista lähtee ja kaikki mitä ostan menee vasta valtavan ja hermoja kuluttavan harkintaprosessin kautta liukuhihnalle, jos ylipäätään menee. Onko asia tosiaan näin, ja jos on, niin eikö elämä ole hankalaa ja rajoittunutta?
Helmikuun palkka tuli, ja on aika katsoa, että missä mennään ensimmäisen kerran sen jälkeen kun haasteen ilmoille päästin. Olenko jo matkalla 10 000 euron säästötavoitteeseen, vai pitäisikö lyödä hanskat tiskiin saman tien?
Useimmat säästämistä ja sijoittamista aloittavat joutuvat ensi kertaa elämässään tekemisiin pääomatuloveron kanssa. Mikä se on ja miksi sen pitäisi kiinnostaa? Onko se jotain syötävää?



