Näillä munanjatkeilla tietysti pärrästellään ympäri kylänraittia niin, että tytöt varmasti näkevät, tai edes kuulevat, koska muutama sankari täällä on poistanut äänenvaimentimen omasta koslastaan. Aiemmin vitsailtiin corollamiehistä ja karvanopista stereoineen. Näiden vehkeiden rinnalla menee jo sanattomaksi. Omalla kylälläni hurmailu tapahtui traktorin koon mukaan. Itse yritin hurjastella mopolla.

Luulin, että invamopojen muodostuminen nuorison statussymboleiksi oli jotenkin kummallista ja mitalin arvoinen markkinointitempaus, mutta todellisuus on jälleen tarua ihmeellisempää.

Itkunaurua joutuu pidättelemään. Nauru tulisi, ellei asia olisi niin traaginen.

Munanjatkopuuhia helpottamaan on nimittäin markkinoille ilmestynyt aivan uusi tulokas niille, joilla ei ole rahaa invamopoon, tavalliseen mopoon, traktoriin tai edes skeittilautaan. Koska materiassa on näköjään vaikea enää tiettyjä rajoja ylittää, kasvatetaan itsetuntoa nykyään velalla.

Tästä on ihan oikea tutkimus. Velka parantaa itseluottamusta. Luit oikein. Ei ihme, että pikavipit ovat niin suosittuja erityisesti myöhäisteinien keskuudessa. Alle 28-vuotiaaksi asti henkilö on kuulemma hyvin ylpeä siitä miten suuren määrän velkaa onkaan saanut kasvatettua. Entisaikojen häpeästä on tullut miehen mitta. Ajat muuttuvat.

Tutkimuksesta käy ilmi, että 18–27-vuotiailla velkaraha antaa vallantunteen ja parantaa heidän itsetuntoaan. Lisäksi mitä enemmän lainaa, sitä suurempi on vaikutus. -Taloussanomat. 21.06.2011

Tiesin kyllä – kokemuksestakin – että nuorena on harkitsematon, mutta se että ei ole millään tavalla kykeneväinen tekojensa mahdollisten seurausten käsittelyyn menee hieman yli ymmärryksen. Kuinka moni oikeasti ajattelee, että “ostetaan tämä nyt velaksi, sen voi kuitenkin maksaa myöhemmin pois”? Tuon vielä ymmärtää, jos se tapahtuu kerran, mutta trendi on selkeästi amerikkalaistyyliseen pelkästään velan kautta elämiseen. Voi sitä tulevan köyhyyden määrää.

Kun katsoo ympärilleen niin onhan tuo toki helppo uskoa. Selitykseksi tarjotaan sitä, että hiljalleen suureneva lainamäärä on suoraan verrannollinen kasvavaan elintasoon. Ja näinhän asia tietenkin hetkellisesti onkin. Juhlinta on komeaa ja kulissit suuret kunnes sitten laina-aikojen loppuvaiheilla viimein pysähdytään miettimään, että mihinkäs sontaan sitä on tullutkaan kätensä upotettua. Herää vain kysymys, että miten vähän ihmiset oikeasti miettivät minkälaisiin sitoumuksiin ryhtyvät myydessään elämänsä pankille tai muille tarpeeksi riskihalukkaille rahoittajille?

Eihän se mikään uutinen tietysti ole, että hulluus rehottaa lähes kaikkien länsimaisten valtioidenkin toilaillessa aivan samalla tavalla. Se on vain hiipinyt kimppuun niin salakavalasti, että herätys ympärillä vallitsevaan todellisuuteen on shokinomainen, kuten aina maksunajan koittaessa.

10 000 euron invamopot toin esimerkiksi hulluudesta ja statussymboleista siksi, että pelkästään sitä ne ovat. Ylihinnoitellulla “Ghettoblasterilla” päristely sinne tänne vanhempien piikkiin ei osoita kovin suurta arvostelukykyä sen ajajalta saati rahoittajaltakaan. Tässä tapauksessa vastuu lienee kuitenkin enemmän jälkimmäisen harteilla. Laina on kuitenkin ollut niin halpaa, korot pieniä ja maksuajat pitkiä, että eihän se kuukausieränä tietysti yhtään sen suuremmalta maksajasta yhtäkkiä ajatellen tunnu kuin mitä siihen skootteriinkaan olisi uponnut. Näin ollen vanhemmat makselevat näitäkin kulutusluottojaan hymy huulillaan ja kyseiset teinit tietysti vanhempien esimerkin valoa seuratakseen hukkuvat itsekin lainoihin ennemmin tai myöhemmin.  Se on ajan henki.

Huhu liikkuu, että ongelmaluottoteinien vanhempia lappaa pankkien ovesta solkenaan järjestelyluottoja hakemassa. Väitän, että vertaispaineen vuoksi myös järkevästi talouttaan hoitaneiden perheiden lapset yhä enenevässä määrin lankeavat tähän lainaloukkuun siksi, että se on cool, erityisesti jos perhe ei varsinaisesti rikas ole. Demografiasta ja taloustilanteesta välittämättä useimmat näistä nuorista velkaantuvat salaa, kunnes homma räjähtää silmille.

Nuoret, töissäkäyvät aikuiset eivät tietysti enää velkaannu salaa, mutta velkaantuvat silti. On kiire päästä siihen TV-sarjoista, sisustus-, muoti-, ja autolehdissä viljeltyyn unelmaelämään miettimättä mitä se oikeasti vaatii. Heti on saatava ja oikeutuksen tunne on valtava. Lainan antamaan vallantuntoon on tietysti helppo hukkua parinkympin kieppeillä, kun kaikki yli vuotta kauempana tulevaisuudessa tapahtuva on synonyymi ikuisuudelle. Näin ollen maksun aika koittaa sitten joskus ja elämä on elettävä nyt. Ei mietitä, että ehkä sitä haluaa elää sitten vähän myöhemminkin?

Kaaviolle laitettuna elintasoviiva onkin varmasti monien kohdalla kääntynyt päinvastaiseksi siitä mitä tuloilla eläessä olisi. Aloitetaan yltäkylläisyydellä ja köyhdytään ajan mittaan sen sijaan, että aloitettaisiin maltillisesti ja vaurastuttaisiin ajan mittaan.

Yhteiskunnallinen esimerkki ja lainan saannin järkyttävä helppous, suoranainen tuputus ovat hirvittävä yhdistelmä kehittyvän nuoren taloudenhallintakyvyn oppimiselle. Nuoren, joka muutenkin on valtavan paineen alla ystäviensä ja muun maailman taholta. Joukkohulluuteen on tällaisessa tilassa helppo yhtyä, koska kaikkien niin tehdessä järjetönkin asia tuntuu normaalilta. Nuorisojoukossa henkinen paine on kova, muistan sen elävästi.

Lehtihaastattelussa pintaraapaisulla mainitsin impulssikontrollin puuttumisen laajemmassakin mittakaavassa syyksi monien ongelmiin. Ja niin asia todella tuntuu olevan, että suurten ikäluokkien jälkeläiset, ja eritoten vielä näiden jälkeläiset ovat saaneet elää sellaisessa “yhteiskunnallisessa kasvihuoneessa”, kaikelta pahalta ja rajoituksilta turvassa samalla vapaan kasvatuksen ihanteen vallitessa, että minkäänlaista impulssikontrollia ei ole päässyt edes muodostumaan.

Tämä on hiljalleen kasvanut niin olennaiseksi osaksi yhteiskuntaa, että sitä ei edes kunnolla enää huomata, vaan asian tilasta on tullut uusi normaali.

Koska velka on niin komeasti saatu vedettyä osaksi suomalaisten arkea, on siitä tullut kummallisesti yksi uusi itsetunnon parannuksen lähteistä. On syntynyt pippelivippi.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Tässä artikkelissa emme keskity ihmettelemään, että miksi kullan hinta ylipäätään on niin korkealla kuin se nykyään on ja että jatkaako se nousuaan, vaan populistisesti teemme katsauksen käytettyjen korujen myyntiin euron kuvat silmissä. Teemme näin siksi, että vanhojen kultakorujen myyminen on suurimmalle osalle suomalaisista käytännössä se ainoa tapa hyötyä kullan hinnan noususta sijoituskullan ollessa maassamme vielä hyvin marginaalinen tekijä.

Suomalaisilla on kaapit pullollaan jos jonkinlaista kissanristiäisistä lahjaksi saatua korua. Monet näistä esineistä ovat tunnearvoltaan niin arvokkaita, että niitä ei rahalla korvata, mutta suurin osuus kaapinpohjiemme täytteistä on sellaista höttöä, että niitä ei tule koskaan päällä pidettyä. Lisäksi kultakoruja vaivaa sama ilmiö kuin kaikkea muutakin esineomaisuuttamme. Sitä kertyy kuin tyhjästä vuosien mittaan. Tämän lajin kerääntymisestä tuskin kukaan kovin harmissaan on. Mutta mikä neuvoksi, kun viimein haluaisi muutamasta esineestä eroon päästä? No korun kaupittelu jälkimarkkinoilla tai raaka-aineena.

Tietysti, jos olet sillä näkemyksellä varustettu tämän päivän taloustilanteen suhteen, että nykyinen rahajärjestelmä on kaatumisen partaalla ja keskuspankkien painokonebaletti luo pitkässä juoksussa loppumattoman inflaatiokierteen, saattaa artikkeli olla sinulle vähemmän kiinnostava.

Positiivisemmalla talousnäkemyksella varustetut jatkakoot lukemista.

Kullan postiostajat

Mitä korkeammalle kullan hinta on noussut, sitä enemmän alan toimijoita on Suomeenkin rantautunut. Lähinnä kyseessä ovat kultaa etäkauppana ostavat ja netissä toimintaansa ylläpitävät yritykset, toiset hyvinkin hyvämaineisia ja luotettavia, toiset sitten taas vähän epämääräisen oloisia pikkupuljuja hienolla kulissilla.

Muutamista alan toimijoista netissä liikkuukin vähemmän mairittelevia juttuja, mutta tähän juttuun olen listannut vain alan suurempia ja hyvämaineisempia toimijoita.

Myy kultaa* näin:

- Huuto.net - kaupittelijan paratiisi. Aikoinaan ripille jouduttuani minut tietysti sukulaisten toimesta lahjottiin varsin avokätisesti. Lahjonta oli jopa niin avokätistä, että rippiristejäkin tuli kaksi. Koska tietenkään en alkanut moisia vekottimia pitämään kaulassani useampaa kerrallaan, laitoin ylimääräisen myyntiin Huuto.netiin.

Teko oli kannattava, sillä eräs rippilahjaa itse etsivä henkilö sai ristin sopuhintaan, mutta yllätyksekseni edelleen lähes kultakaupan vähittäishinnalla.

Näin ollen, mikäli sinulla on uutta vastaavassa kunnossa olevia, naarmuttomia ja kaiverruksettomia koruja laatikon pohjalla, on Huuto.net hyvin varteenotettava ensimmäinen kauppapaikka näille esineille, sillä siellä ostajat vertaavat korun arvoa kultakaupan hintaan, sen sijaan että tutkailisivat karaatteja ja grammamääriä. Ja mikä ettei, sillä siihen käyttöönhän ne heilläkin menevät.

Kokemukseni mukaan parhaat hinnat siis saa henkilöiden välisessä kaupassa. Mikäli kuitenkaan ei jaksa aikaa uhrata kaupankäyntitekniikoidensa hiomiseen, on toiseksi paras vaihtoehto kaupitella kultakorunsa niitä ostaville yrityksille. Ostohinta on toki pienempi, sillä heitä ei kiinnosta tunnearvo tai tuotteen taiteelliset ansiot. Vain puhtaan kullan grammamäärä esineessä kiinnostaa.

- K. A. Rasmussen – Norjalainen, pitkän linjan kultakauppias. Rasmussenin ydinbisnes on myydä kultaa teollisuuden, koruvalmistajien ja hammaslääketeollisuuden käyttöön. Samalla Rasmussen kuitenkin myös ostaa romukultaa sulatukseen ja näin ollen raaka-aineeksi suoraan kuluttajiltakin. Useissa karaattiluokissa Rasmussen sijoittuu erittäin hyvin ostohintatarjouksineen.

- Kultapiste.fi* (Kulta365 oy) on osa pohjoismaalaista – myös Ruotsissa ja Norjassa toimivaa – Guldbrev AB,  kulta-alan yritysketjua, joka keskittyy ostamaan kultaa kuluttajilta postitse, sulattamaan sen ja myymään eteenpäin teollisuuden tarpeisiin. Suomessa Kultapiste tekee vielä tuloaan, mutta Ruotsissa ja Norjassa yritys on jo varsin vakiintunut ja hyvämaineinen toimija. Varsinaista fyysistä asioimistoimistoa Kultapisteellä ei tietääkseni ole.

Kultapiste.fi:n tämänhetkinen ostokampanja 24 karaatin kullalle päihittää muut markkinan toimijat 40 euron grammahinnallaan. Tätä kirjoittaessani kampanja on edelleen voimissaan.

- Tavex.fi on alunperin Eestiläinen toimija. Tavex on Suomalaisten kultaharrastajien keskuudessa hyvin tunnettu ja hyvämaineinen toimija, josta itsellänikin on kokemuksia. Tavex keskittyy lähinnä käteisvaluuttojen vaihtoon sekä arvometallien myymiseen & ostamiseen. Yritys on myös viimeaikaisen trendin mukaisesti alkanut ostamaan romukultaa kuluttajilta. Tavex myy muun muassa sijoituskultaa kansainvälisestikin varsin reiluun hintaan, eivätkä kullan ostohinnatkaan kalpene muiden rinnalla. Tavexilla on myös kaksi fyysistä toimipistetta Helsingissä.

Kultakorujaan voi toki myös kaupitella suoraan kultakauppoihin, mutta niissä saatava hinta ei useinkaan ole kovin hyvässä kurssissa luotettavaan, kuluiltaan kevyempään postiostajaan verrattuna.

Paras hinta?

Eri toimijoiden välillä on vaikea lähteä erottelemaan kuka parhaan hinnan lopulta tarjoaa, sillä pistesijoitukset vaihtelevat ostajien kesken railakkaasti ostettavan kullan pitoisuudesta riippuen.

Toinen taho tarjoaa hyvän hinnan 14 karaatin tavarasta, mutta samalla huonoimman hinnan esimerkiksi 22 karaatin kullasta. Samalla toinen voi tarjota parhaan hinnan 24 karaatin tavarasta, kun samaan aikaan 18 karaatin ostohinta on markkinoiden alin.

Ostohintojen vertailu on siis kultaa myydessäsi erityisen kannatettavaa, vaikka houkutus onkin suuri laittaa kaikki korut samaan kirjekuoreen pitoisuudesta välittämättä. Samalla painotan kuitenkin, että pelkkää ostohintaa ei pidä tuijottaa, vaan myös ostavan tahon luotettavuutta ja tunnettuutta markkinoilla, jolloin riski menetyksistä vähenee huomattavasti.

Miten postitus käytännössä tapahtuu?

Jokainen yllämainittu yritys toimii romukullan, eli kuluttajien käytettyjen korujen ostossaan samalla tavalla.

Asiakas tilaa joko yrityksen nettilomakkeen kautta ( tai pyytää puhelimella / sähköpostilla ) vakuutetun kirjekuoren yritykseltä, jolla korut voi toimittaa ostajalle. Kirjekuori on vakuutettu 500 euroon asti, joten sen suuremman arvon omaavia lähetyksiä ei kannata tehdä.

Kirjekuoren mukana toimitetaan omat maksutiedot, jota varten kuoressa yleensä on lomake, ja mikäli ei mitään kummallista tapahdu, ovat rahat tilillä viikon sisällä.

Onko sinulla kokemuksia omien korujesi tai muun kullan myynnistä?

*Tämä artkkeli on osittain advertoriaali.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Jouduimme elämään erittäin vaatimattomasti tuosta ajasta johtuen, koska kuuluimme niihin vainottuihin 90-luvun yrittäjäperheisiin. Kaikki meni, ja hetken aikaa jäljellä oli häpeä, tuttavien menetys ja syvät vaikeudet. Ei minulla niinkään, koska olin tapahtuman alkuaikoina varhaisteini-iän kynnyksellä. Yläasteella sosiaalisen statuksemme murentuminen toki alkoi tuntua varsin kovallakin otteella, mutta vanhemmillani vasta raskasta olikin.

Tarpeettoman konkurssimme iskiessä olin vielä ala-asteella, joten en vielä oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Vasta myöhemmällä iällä olen ymmärtänyt mitä tapahtui, miten ja miksi.

Teinivuosina oli hieman vaikeaa kuulua perheeseen, jonka koko kunta tunsi ja tiesi siksi yrittäjäperheeksi jolla meni muka “kovaa”, ja joka myöhemmin kaatui naamalleen laman mukana.

Tunsin jopa jonkinlaista häpeää siitä hyvästä, että ihmiset katsoivat meitä joka paikassa nenän vartta pitkin ja kohtelivat vanhempiani kuin he eivät olisi ihmisiäkään. Heidän entiset ystävänsä eivät enää kyläilleet ja vanhempani periaatteessa eristettiin vain toistensa seuraan. Heistä tuli – hieman liioitellen – sosiaalisia hylkiöitä, joiden kanssa ei ollut hyvä olla enää todellisissa väleissä. He eivät tehneet enää vaikutusta ulkoisilla puitteillaan, eikä heistä ollut hyötyä.

Kateus ja sitä seurannut vahingoilo oli valtavaa, sillä kieltämättä putosimme varsin korkealta. Tältä pohjalta ihmiset olivat julmia ja he osasivat mässäillä asialla kunnolla vanhemmilleni – osaavat välillä vieläkin – onneksi. Vaikka kamalaa olikin, niin asialla on positiivinenkin puolensa.

Kaikesta huolimatta itse henkilökohtaisesti olen jollakin tavalla myös kiitollinen ylläkuvatuille ihmisille, sillä heidän kauttaan olen erittäin tehokkaasti oppinut miten pikkusieluisia ja pinnallisia hyvin suuri osa ihmisistä tosipaikan tullen ovat.

Ilmiö, joka perhettämme kohtasi on mielenkiintoinen siksi, että eiväthän vanhempani ihmisinä muuttuneet miksikään. Samat naamat ja samat jutut kuin ennenkin. Ainakaan kotona ei meno juuri muuttunut. Iskä vain oli tavallista enemmän kotona, kinkku leivän päällä laitettiin puoliksi ja ulkomaanmatkat jäivät seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi toisten ajanvietteeksi.

Oma, pinnallinen analyysini on, että nämä entiset tuttavat eivät olleet kiinnostuneet vanhemmistani todellisina ystävinä, vaan henkilöinä joiden kanssa sai vertailla omia munanjatkeitaan ja jotka pönkittivät omaa sosiaalista asemaa. Tietysti suuri osuus oli varmasti myös sillä, että tapahtuneen onnettomuuden myötä, oli sen kohtaaminen ulkopuolisille epämukavaa.

Niin kauan kuin pihassa oli hieno auto ja lääniä millä kävellä, oli ihminen. Etelä-Pohjanmaan maaseudulla tämä mentaliteetti on aina ollut vahva ja on vieläkin.

Niin mitä sitten?

Kun pääsee näin konkreettisesti kurkistamaan ihmisten sisimpään, saa kertaheitolla hyvän kuvan siitä, miten oma arvomaailma kannattaa rakentaa. Tällaisten kokemusten kautta se rakentuu muutenkin automaattisesti toiseen suuntaan. Vaikka ulkoisilla puitteilla on toki oma merkityksensä, ei ihmistä itsessään tule arvotettua lähtökohtaisesti niiden kautta.

Olen oppinut pienestä pitäen tyytymään aika vähään ja näkemään yhteiskunnan mädännäisyyden ja valheellisen arvomaailman läpi. Tämä on tietysti pelkästään positiivista. Jääpähän kaikenlainen höpönhöpö omaan arvoonsa.

Koetut asiat opettivat käytännön tasolla sen, miksi naapurikateus on yksi suurimmista idiotismin muodoista ja sen miksi on totaalisen turhaa pyrkiä tekemään vaikutusta muihin materian kautta. Kummastakaan kun ei lopussa ole minkäänlaista hyötyä muille kuin kauppiaille ja pankin sedälle. Lopputuloksena tuosta loppumattomasta suosta on vain stressiä ja pahaa mieltä molemmille osapuolille.

Ainoat ihmiset, joiden mielipiteistä tulisi koskaan välittää, ovat ihmiset, joita jostakin syystä arvostat aidosti ja jotka myös selkeästi arvostavat sinua ihmisenä. Useimmilla tämä tarkoittaa vain lähipiiriä, kuten parhaimpia ystäviä ja omaa perhettä.

Ympäristösi ohjaa herkästi ostoksiasi

Kun et nakkaa paskaakaan sellaisten ihmisten mielipiteistä, joilla ei elämässäsi todellista vaikutusta ole, helpottuu koko elinkaari kummasti. Millaisia olisivat hankintasi, jos ainoat ihmiset, jotka niitä pääsevät ihastelemaan ovat sinä itse ja lähipiiri? Olisiko enää tuolloin väliä, millaisen kuvan muut saavat elämäsi tavaroista?

Kovin moni ei heti lähde myöntämään, että omaan ostopäätökseen vaikuttaa usein myös se miltä homma näyttää ulospäin ihmisille, jotka eivät niin olennaisen läheisiä ole. Tosiasia kuitenkin on, että suuri osa meistä tekee näin melkein joka ostoksen myötä. 500 euron älypuhelinta ei osteta pelkästään järkisyillä, kun käyttö on lopuksi kuitenkin tekstiviestittelyä ja soittelua. Urheiluautoja ei osteta pelkästään siksi, että niillä pääsee lujaa, vaikka koko maassa suurin sallittu nopeus on 120km/h. Katumaasturit toisaalta ovat ehkä vielä parempi itsepetoksen esimerkki.

Ajatusleikkinä tämä on mielenkiintoinen, sillä käyttämällä hieman rehellisyyttä itseään kohtaan alkavat monet omatkin aiemmat hankintani näyttämään muulta kuin puhtailta järkiostoksilta.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen – aina

Yksikään ihminen ei tietysti ole saari, eikä tätä ilmiötä saa kokonaan kitkettyä ihmisyydestämme millään, eikä ole tarvekaan, sillä tiettyyn pisteeseen asti ulkoinen olemuksesi toki aina tulee vaikuttamaan siihen miten sinut otetaan ympäristössäsi vastaan.

Jokainen arvostelee muita joko tietoisesti tai tiedostamatta sen mukaan miten henkilö pukeutuu, miten hän puhuu, missä hän asuu ja millä hän ajaa. Kysymys on vain siitä, että miten paljon kukin antaa näiden asioiden vaikuttaa mielipiteeseensä ja valintoihinsa. Se on sosiaalipsykologiaa, jota vastaan ei pidä taistella, mutta sitä on syytä ymmärtää. Oikein toimimalla tietyn ryhmän jäsenenä tietenkin korotat asemaasi ja jopa elintasoasi, mutta ylilyöntejä ei tarvitse harrastaa.

On vissi ero sillä, että toimii rationaalisesti oman tilanteen parantamiseksi kuin että vain järjettömästi yrittää saada hankinnoillaan pelkkää hyväksyntää olemassaololleen. Asiaan voi vaikuttaa karsimalla omasta kulutuskäyttäytymisestään epärelevantit asiat pois.

Vaikka omalla kohdallani olen suurimmissa asioissa luopunut pyrkimyksestä tehdä vaikutusta ympäristöni ihmisiin, ilmiön rippeet ovat silti edelleen hyvissä voimissa. Suuri osa tästä käyttäytymisestä on alitajuista, mutta osittain se on tietenkin myös täysin tietoista. Esimerkiksi ylläni olevat vaatteet ovat yhtä paljon sen mukaan hankittuja miltä ne muiden silmiin näyttävät kuin tietenkin myös omiini; oletan, että näin on useimpien kohdalla. Toisaalta taas en pyri tekemään keneenkään vaikutusta kalliilla autolla tai hienolla asunnolla. Mikäli näistä tekijöistä olisi jotakin konkreettista hyötyä reaaliselle elintasolleni, saattaisin toki harkita asiaa uudestaan, mutta niin kauan kuin tiedossa on lähinnä velkaa… ei kiitos.

Jutun juju on siis siinä, minkä jokainen itseään kunnioittava ihminen jo muutenkin tajuaa. Muiden hyväksynnän hakeminen ulkoisilla puitteilla on aina tie joka johtaa kurjuuteen. Varustelukilpailulla saattaa saada kivoja leluja ja hienot puitteet ympärilleen, mutta mihinkään todelliseen perustuvaa elämänsisältöä tai ystävyyksiä sillä on turhaa odottaa. Ne tulevat kokonaan muista lähteistä.

Rehellisesti sanoen, millaiset hankinnat sinulla ovat olleet osittain tai kokonaan sen pohjalta valittuja, millaisen kuvan ne sinusta ulkopuolisille antavat? Ovatko jotkut hankintasi jopa tarkoituksella tällaisia esimerkiksi ammatin vuoksi? Miksi näin. Kerro oma näkemyksesi! Jokainen näin tekee pakostakin, ollen sosiaalinen eläin, mutta missä asioissa.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Spotifyn ehdoton vahvuus internet-radioiden rinnalla on, että palvelun avulla on myös nerokkaan helppo löytää itselle aivan uutta musiikkia. Henkilökohtaisesti olen tehnyt sellaisia radion soittolistojen ulkopuolisia hittilöytöjä, että en halua enää luopua Spotifyn käytöstä.

Spotify Free onkin hieno keino päästä sisään tutustumaan tähän loistavaan palveluun. Varsinaista peruskäyttöä ei ole rajoitettu muuten kuin ajoittain, kappaleiden välissä kuuluvilla mainoksilla. Itselleni tämä versio on varsin riittävä.

Sivusto Streamingfinn nimittäin jakaa myös soittolistoja Spotifyhin, joilla on entistä helpompi löytää uutta musaa.

Ja edelleen Saiturin lukijana sinun ei tarvitse tyytyä kuuntelemaan musaa netistä, sillä kirjoittamani ohjeen avulla voit nauhoittaa musiikkia netistä ja myös Spotifysta. Jos vähän vaivautuu, niin se on helppoa kuin heinänteko.

Ohje on nimeltään “Lataa DRM-vapaata musiikkia ilmaiseksi“.

Hauskoja kuunteluhetkiä!

Iconcrash – Everlasting.

Yhteishaasteen nykytila

On aika suorittaa Miljoonan Euron Säästöhaasteen kokonaispurku sillä varauksella, että luvut tulevat päivittymään vielä pariin kertaan, koska varsin monet osallistujat eivät vielä ole kokonaistilannettaan foorumilla päivittäneet.

Säästöhaaste on jokaisella kuitenkin jo aivan loppusuoralla ja tämä on foorumilla selkeästi nähtykin. Sydäntälämmittävän positiivisia onnistumisia on saatu lukea kasapäin.

Esimerkiksi:

• Velkasuosta on noustu pari tonnia plussalle, ja
• Henkilökohtaisia säästöennätyksiä on muutoinkin tehty riemulla.

Miljoonasta Eurosta jäimme tietysti aika kauas, mutta ei sitä nyt voinut kovin totiseksi tavoitteeksi sanoakaan, vaikka mahdollisuuksien rajoissa se olikin. Aktiivisia osallistujia olisi vain tarvittu enemmän.

Päätavoitteen tavoittamattomuudella pyyhimme lopulta persettämme, sillä joka tapauksessa tämä säästöhaaste oli pohjimmiltaan yksilökisa itseä vastaan. Yhteisön luomisen taustalla oli idea siitä, että toisiamme tukemalla saavutamme enemmän kuin yksin puurtamalla. Monilla tämä pitikin paikkaansa.

Olen hyvin ylpeä jokaisesta osallistujasta siksi, että te saavutitte omassa elämässänne jotain suurta ja paljon mahdollistavaa. Yksikään teistä ei seiso enää sormi suussa taloudellisten vaikeuksien edessä, vaan te olette jo konkreettisesti oppineet, että ongelmiin auttaa aktiivisuus, eikä yksinäinen passiivinen vatvominen. Asioilleen voi tehdä jotain.

Lopullinen tilanne

Ennen kuin puran luvut alas, on sanottava, että tein pientä siivousta säästöhaasteen osallistujien suhteen. Foorumiin en koskenut millään tavalla, mutta loppulaskelmiin en ottanut mukaan henkilöitä, jotka eivät ensimmäistäkään kertaa haasteeseen osallistumisensa jälkeen päivittäneet henkilökohtaista osuuttaan.

Tilanne 27.12.2011

• Säästäjiä oli täten yhteensä 63 henkeä

• Asetettu tavoite : 432 350 EUR

• Säästöt yhteensä palttiarallaa 290 298 EUR (28,9% 1.000.000 tavoitteesta, 67% asetetusta tavoitteesta)

Hyväntekeväisyyshaasteen lopputulos oli heikohko, sillä julkistettuja lahjoituksia oli vain muutama, vaikka toki yhteissummaltaan noin 30 prosenttiin (864 euroa) hyväntekeväisyyshaasteen tavoitteessa pääsimmekin. Näinkin hyvä lukema johtui osittain siitä, että Joulupataan tuli säästöhaasteen ulkopuolinenkin, isohko lahjoitus. Hyväntekeväisyystuloksia oli muutenkin erinomaisen vaikea seurata, sillä uskallan väittää, että kaikki lahjoituksen tehneet eivät sitä foorumilla julki tuoneet.

• Pelastusarmeijan Joulupataan, Saiturin yhteisöpottiin kerääntyi yhteensä 686 euroa 9:ltä lahjoittajalta (mikäli joulupataan meni lahjoituksia Saiturin yhteisöpotin ohi, näistä en osaa sanoa mitään).
• Unicefille tiettävästi meni 80 euroa.
• SPR sai rahastoihinsa 70 euroa.
• Hyvä joulumieli keräsi 28 euroa
• Kiva.org -Saiturin tiimiin liittyi peräti yksi henkilö, mutta lainoja ei minun lisäkseni toteutettu, ainakaan julkisesti.

Saiturin loka – joulukuu

Viimeiset kolme kuukautta ovat olleet itselleni ihmeellisen taloudellisesti haastavia, vaikka loppukesästä ilkamoinkin suurilla satunnaistuloilla.

Suurimman loven haasteen onnistumisen kannalta teki lokakuu, jossa todellisuudessa sain säästöön vain 250 euroa, joka on vähemmän kuin koskaan viime vuosina. Tämä johtui siitä, että syyskuun Kreikan matkani tullessa maksuun myös asuntomuutosta aiheutuneet kulut iskivät täydellä voimalla.

Marraskuussa palattiin jo vähän normaalimpaan rytmiin 1150 euron säästöllä, mutta seuraavat asiat veivät kuluni turhan suuriksi koko loppuvuoden osalta. Selityksiä riittää.

• Muutosta johtunut 80 euron vuokrankorotus (uusi korotus tulossa Maaliskuussa, joka aiheuttaa uuden asuntoratkaisun kiivasta etsimistä)
• Keväällä saamani veromätkyt tulivat puolittain maksuun, joten noin 120 euroa katosi sen siliän tien.
• Tuhlasin lounasruokailuun yhä liikaa. Kävi siis perinteiset, että purin yksityiselämän myllerryksistä johtuvaa pahaa oloa kevyen tuhlailun ja nautintojen kautta. Työpaikan kireä henki ei auta asiaa.
• Varsin avokätisesti tarjosin erinäisille henkilöille pikkulahjoituksia ja tarjoamisia (joululahjat, syntymäpäivälahjat ja joulupatalahjoitus mukaan luettuna. Vieläkään ei tämä artikkeli käynyt meillä toteen). Näin tosin oli pitkin vuotta muutenkin, ja vuodessa erinäisiin kuluihin tässä kategoriassa meni noin 1000 euroa, joka on uusi ja silmiä avaava – ei niin positiivinen – ennätys.
• Lainasin rahaa toiselle henkilölle

Joulukuussa pinnistelin säästöön vielä tulojeni rippeet, eli toiset 1100 euroa. Tämän parempaan en enää pystynyt, vaikka miten yritin, sillä muutama satanen oli jätettävä vielä tammikuuta odottamaan, jolloin vakuutukseni ja veromätkyjeni toinen osa tulee maksuun.

Syyskuun spurtin jälkeen siis oma tahtini hyytyi kunnon matamiseksi muutamien virhearviointien vuoksi.

Saiturin säästövuosi

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa tietysti sitä, että epäonnistuin omassa, tulotasooni nähden epärealistisen kovassa 20 000 euron säästösumman saavuttamisessa.

Saiturin säästöhaasteen vuoden 2011 lopputulos on 17 686 euroa. Varsinaisesti tavoitteesta siis jäätiin jälkeen 2 314 euroa.

Hälyttävä asia on se, että säästöasteeni kasvoi viime vuodesta vain noin prosenttiyksiköllä 56 prosenttiin, kun se aiemmin oli aika tasan 55 prosenttia. Näin siis viime vuotisen palkankorotuksen jälkeenkin.

Mikäli kuluni olisivat pysyneet viime vuoden tasolla, olisi säästöasteeni ollut jopa 61 prosenttia. Ja kun otamme huomioon, että säästösumma itsessään kasvoi viime vuodesta 3 186 euroa, kärsi säästöasteeni selvästi kulutason noususta. Osa oli yleisen hintatason noususta johtuvaa, mutta ainakin yli puolet nousseista kuluista johtui omasta leväperäisyydestäni. Näin ollen toimin itse loistavana esimerkkinä siitä miten elämäntapainflaatio toimii hyvin salakavalasti.

Ei nyt pidä kuitenkaan liikaa itkeä ja vollottaa, sillä säästösummani ovat kuitenkin olleet varsin mittavia, eikä edes tämän nykyisen summan olisi pitänyt olla mahdollinen säännöllisiin tuloihini katsoen. En siis voi kuin olla tyytyväinen tähän ja katsoa mitä ensi vuosi tuo tullessaan.

Tämän hetken kivuton säästörajani on noin 1000 – 1200 euroa kuussa. Kaikki muu haasteeseen upotettu pätäkkä on tullut tänä vuonna joko omaisuuden myynnistä, yllätysbonuksista, satunnaisista sivukeikoista jne.

Miten olisin tavoitteen voinut saavuttaa?

Jälkiviisaus on paras viisaus, mutta jonkinlainen tutkielma on syytä tehdä siihen, minkä alueen säästöt olisivat tuoneet tavoitteen lähemmäksi.

Vaikka pari tonnia tavoitteesta ollaankin jäljessä, ei sen saavuttaminen olisi ollut mahdottomuus. Homma tyssäsi siihen, että lisäsäästöt suurimmilla kulualueilla olisivat tarkoittaneet jo merkittäviä heikennyksiä elämänlaatuun sinänsä. Tätä en enää kokenut mielekkääksi toteuttaa, edes esimerkkimielessä.

Sen sijaan, mikäli olisin raivokkaammin tarttunut kiinni minihaasteisiin, olisi 20 000 euroa tällä hetkellä takataskussa aika suurella varmuudella.

Minihaasteet

Säästöhaasteen potentiaalisesti kiinnostavin osuus, eli alkuvaiheessa uhoamani minihaasteet kusahtivat täysin joko niiden epärealistisuuden, liian suuren määrän ja oman jaksamiseni rakoilun vuoksi. Minihaasteiden saavuttaminen olisi myös ollut se tie, jolla tuo maaginen 20 000 euroa olisi voitu saavuttaa.

Ruokamenot remonttiin – Tämä minihaaste jäi melkeinpä kokonaan toteutumatta päättäessäni aika pian haasteen alun jälkeen siirtyä vähähiilihydraattisen laihdutuksen linjalle. Laihdutus tehosi kuin pitikin, ja kuusi kiloa lähti, mutta samalla laihtui lompakkokin noin 130 euron keskikulutuksella ruokamenoihin (summa ei sisällä erikseen seuraamiani lounas- ja ruokaravintolakustannuksia).

Matkakustannukset maihin – Epic fail myös. Koska muutenkin jo kuljen pelkällä julkisella liikenteellä, ei tähän minihaasteeseen olisi tehonnut kuin melkein koko vuoden munamankelointi, koska kuukausikustannus TKL:n bussiliikenteellä on 44 euroa. Vaikka koko kesän pyöräilinkin, jouduin silti pitämään bussikorttia myös, koska joka paikkaan kun ei yksinkertaisesti viitsi sotkea pyörälläkään, varsinkaan kaatosateessa.

Asumismenot alas – Kuten arvata saattaa, tämän tavoitteen osalta kävi tasan päinvastoin kuin piti muuttaessani entisestä asunnostani pois, joka oli edullisin sen tason kämppä jota löytää voi.

Hanki lisätuloja – Yllättäen tämä osuus onnistui kohtuullisen hyvin, vaikkakin lisätulojen käsitettä jouduttaneen hieman venyttämään tässä. Kävi nimittäin niin, että työpaikalta saadut yllätysbonukset alkuvuonna ja loppuvuodesta toteutettu huonekalujen realisointi nostivat säästöni siihen tilaan missä ne nyt ovat. Yhteensä lisätuloja tuli 4600 euroa.

Pikainen ostolakko – Vaikka asiaa miten katsoisin, niin en lopuksi pystynyt pitämään aitoa “älä osta mitään” -kuukautta, vaan jo sosiaalinen elämäni vaati sen, että silloin tällöin oli kukkaronnyörejä aukoiltava milloin missäkin. Ehkäpä on pelkästään positiivista, että tämä haasteen osuus epäonnistui?

Haasteessa kävi itse kullakin niin kuin kävi, mutta se mikä on varmaa on se, että oma säästömääräni tulee valitettavasti ensi vuodeksi laskemaan aika paljon, sillä lähes koko irtain omaisuuteni on realisoitu, työpaikalta ei ole bonuksia tulossa ja syksylle luvatut palkankorotukset olivat vain lämpimiä puheita. Näin ollen todennäköisin lopputulema on jossakin vuoden 2010 linjoilla ensi vuonna. Kävi miten kävi, niin sen suhteen ei julkista seurantaa ole enää tulossa.

Kerro miten sinun haasteesi kävi. Opitko jotain uutta matkan varrella elämästä ja rahasta? Jaa kokemuksesi kanssamme täällä kommenteissa tai jaa se oman haasteesi yhteydessä foorumilla. Mitä mietteitä tämä tempaus muuten herätti?

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Vaan miten pitkälle tämä suomalainen kansanhupi on käytännössä totta?

Sanomattakin on selvää, että hyvinkin pitkälle, mutta silti ajoittain on järkevää ottaa etäisyyttä jo sementoituneisiin valituksen aiheisiin ja katsoa mitä niille itse voi tehdä. Vastaus voi nimittäin yllättää, jos on valmis tekemään muutoksia elinympäristöönsä ja oman elämänsä itsestäänselvyyksiin.

Otetaan siis selvää.

Suomalaisen ostovoima verrattaessa suoraan tuloihin ja muihin maihin on kieltämättä heikohko ja jopa heikkenemässä entisestään. Tämä ei tietysti ole hurraamisen aihe millään tasolla.

Katsoi asiaa miten tahansa, niin palkasta lohkaistaan vähintään se 2/3 veroihin ynnä muihin kuluihin, parempituloisilla ja enemmän kuluttavilla vielä enemmän. Työnantajalta viedään jo noin 50 prosenttia palkkaasi kuluvista kustannuksista ennen kuin palkkaa edes lähdetään maksamaan, kaupassa saa pulittaa ruokaostoksista helposti sen viisikymppisen kassaneidille joka kerta, jos taloudessa on enemmän kuin yksi henkilö, eikä uutta autoa saa ilman isoa lainaa. Rahaa on siis ylettömän helppo polttaa vahingossa ja jopa ilman omaa vaikutustaan. Kuoroon on helppo yhtyä.

Mutta itse katson asiaa enemmän siltä kannalta, että tarpeettoman heikko ostovoima johtuu useimmilla kaiken muun lisäksi puhtaasti laiskuudesta – enkä puhu nyt liian vähästä työnteosta - vaan siitä, että ihmiset ottavat elintasonsa ja kulutuksensa jonkinlaisena muuttumattomana monoliittina, johon ei voi koskea.

Totuus tässä leikissä piilee kuitenkin siinä, että palkan pienuuden ja verojen suuruuden valittamisen sijaan voisi koittaa kolikon kääntöpuolta, eli omien menojen uudelleenpainotusta. Omaa suhteellista ostovoimaansa kun voi parantaa merkittävästi verrattuna lähtötilanteeseen, vaikka absoluuttinen ostovoima naurettavana pysyisikin. Tämän sanottuani ei silti pidä olettaa, että hyväksyisin himoverotuksen ja julkisten menojen pöhöttymisen. En hyväksy, mutta se ei ole nyt tämän artikkelin punainen lanka.

Menot leikkuriin – se sama vanha laulu

Oli kyse sitten julkistaloudesta tai yksityisen henkilön kulutuksesta, nähdään menojen leikkaaminen ja laihduttaminen yksipuolisesti negatiivisena, lähinnä kurjuutta aiheuttavana myönnytyksenä sille, että tulot eivät ole riittävän suuret.

Pidän kummallisena sitä, että menojen hallitsematon kasvu nähdään kansantaloudellisesti positiivisena asiana, vaikka se köyhdyttää ja passivoi kollektiivisesti koko kansaa alati korotettavien verojen ja maksujen myötä. Pidän myös kummallisena sitä, että yksityistalouksissa menojen kasvua pidetään samalla tavoin välttämättömänä asiana, joka vain pitää hyväksyä.

Ei pidä.

Vaikka hintainflaatio iskeekin yleensä kautta linjan eri tuotteisiin, se iskee silti eri hyödykkeisiin varsin epätasaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että hintojen yleisestä noususta huolimatta tämän hetken kulutusvalinnoillasi on suurempi merkitys omiin menoihisi kuin lyhyen aikavälin hintakehityksellä.

En yritäkään väittää, etteikö hintojen yleinen nousu nostaisi menojasi venkoilusta huolimatta pitkällä aikavälillä samassa suhteessa. Väitän vain, että lyhyellä aikajänteellä voit valinnoillasi vaikuttaa merkittävästi käytettävissäsi olevien varojen määrään.

Kannattaa myös muistaa, että kulutusvalintojen muokkaus ei tarkoita automaattisesti heikompilaatuisten tuotteiden käyttöä tai elintason laskua. Se tarkoittaa eri merkkisten tuotteiden testaamista, kauppojen välisten hintaerojen kevyttä tutkimista (voittaja yleensä LIDL) ja yleisesti ottaen hintatietoisuutta sen suhteen mihin rahansa törsää. Tätä toki rahoistaan tarkka tekee muutenkin.

Vasta kun todellinen kulutusremontti on tehty ja menot ovat niin tehokkaita kuin voivat olla, voit lähteä oikeutetusti valittamaan elämän todellisesta kalleudesta ja siitä että rahat eivät riitä.

Vaikka siis et varsinaisesti pysty ohjailemaan sitä miten hinnat kehittyvät, pystyt kuitenkin kohtuullisen helposti säätelemään niiden vaikutuksia omaan talouteesi. Onkin syytä miettiä, että voisiko jostakin tietystä kulusta itsessään päästä myös kokonaan eroon?

Esimerkkeinä helpoista kohteista, joiden poistumista tai kilpailuttamista menovalikoimastasi et huomaa juuri mitenkään mainittakoon:

• Lehtitilaukset – oletettavasti suurin osa saa saman tiedon ja vielä syvemmin netistä nykyään,
• Kirkollisvero. Tästä on puhuttu aiemminkin. Jakaa tietysti mielipiteitä, mutta on lopuksi jokaisen oma asia.
• Sähkö – vaikka sähkönsiirtoa ei pysty kilpailuttamaan, säästää omakotiasuja useinmiten pitkän pennin sillä, että vaivautuu tekemään pikakilpailutuksen*.
• Kännykkä – Jälleen helppo säästökeino. Tarvitsetko todella kahden vuoden kytkynä supertietokonetta, jos todella vain käytät kelloa, tekstiviestejä ja puhelinta
• Maksu-TV – henkilökohtainen kokemus on, että näillä kanavilla pyörivät samat ohjelmat kuukaudesta toiseen. Lue vaikka kirjoja tai vuokraa elokuvia. Kuukausimaksullisissa palveluissa useinmiten maksat pitkään turhasta.
• Tv-lupa – tästäkin on puhuttu aiemmin vähän. Olkoon jokaisen oma valinta haluaako tuota pöhöttynyttä propagandatuuttia tukea nykymuodossaan… erityisesti kun kohta sitä saa maksaa veron muodossa muutenkin
• Auto ja sen koko. Vaihtamalla auton vastaamaan todellisia tarpeitasi kuviteltujen sijaan, saat pienempikulutuksisen ja halvemman menopelin niin hinnaltaan kuin vakuutuksiltaankin. Tämä yksistään nollaa jo monen vuoden hintainflaatiokehityksen muiden hyödykkeiden osalta 

Jo pelkästään yllämainitut toimenpiteet tehden keskituloinen henkilö säästää helposti muutaman tonnin vuodessa, eikä säästö näy käytännön elämässä mitenkään muuten kuin lisääntyneinä varantoina. 

Käyttämiesi kulutushyödykkeiden tosiarvo omassa elämässä on siis syytä miettiä puhki tasaisin väliajoin. Muuten elämäntapainflaatio toimii helposti todellista hintainflaatiota enemmän sinua vastaan ja kärjistää kurjistumisen kokemusta. Sokea kulutus kun ei tiettävästi lisää onnellisuutta.

Mitä sitten tehdään, kun hintainflaatio lähtee kunnolla jylläämään palkkojen laahatessa yhä pahemmin perässä, siihen tarvitaan jo hienostuneempia menetelmiä.

Ensimmäinen perustelu johon asiassa törmää on se, että Suomen verotus on niin järkyttävän kovaa, että vaikka bruttotulosi olisivatkin kohtuullisen suuret, menee suurin osa niistä veroihin. Ei tarvitse tienata bruttomuodossa kovinkaan paljoa, että veronluonteiset kulut huomioonottaen palkasta silpaistaan pois jo kolmasosa. Todellisuus on kuitenkin vielä synkempi, sillä tein tästä aiheesta aiemmin laskelmia artikkelissa “Paljonko oikeasti maksat veroja?“. Tuossa artikkelissa tuli esille, että kaikenlaisten maksujen ja verojen jälkeen jää sinulle parhaimmillaankin noin 45 % tuloistasi omaan käteesi. Valtio vie loput.

Ei ole mikään salaisuus, että Suomi on aina ollut länsi-Euroopan köyhälistövaltio, jossa kansalla on pienimmät kämpät, vanhimmat autot ja huonoin ostovoima. Näin se on nytkin ja suunta ei ainakaan ole parempaan päin. Tällainen ympäristö on tietysti vähän huono lähtökohta rikastumiselle palkkatyön kautta.

Mitä tuo epätoivoinen ja kohtalon hyväksyvä lausahdus pitää kuitenkin todellisuudessa sisällään ja mistä se kumpuaa?

Tottahan se on

Ei siitä pääse mihinkään, että edes hyvätuloiset eivät pelkän palkan turvin kovin vauraiksi tässä onnelassamme pääse. Otetaan esimerkiksi kuitenkin mediaanipalkkalainen, eli noin 2200 euroa tienaava henkilö. Oletetaan hänen iäkseen 25 vuotta.

Tuosta palkasta jää suorien verojen jälkeen käteen noin 1650 euroa. Tavallisimmillaan tuolla henkilöllä menee noin 1200 euroa tuosta summasta vähänkään tarpeellisempiin menoihin ja loput vähemmän tarpeellisiin.

Jos jatkamme leikkiä sillä oletuksella, että tuo henkilö saisi tililleen säästöön kokonaisuutena noin 450 euroa kuukaudessa, tarkoittaisi se 5400 euron vuosisäästöä. Jos hän pystyy jatkamaan tuota säästötahtia koko työuransa, on hänellä 65-ikävuoteen mennessä koossa 216 000 tuhatta euroa (inflaatio jätetty laskelmista pois).

Katsoi asiaa miten tahansa, niin ei tuolla summalla pelkästään kovin suuria pirskeitä pidetä, jos tarkoitus on, että pelkästään noiden säästöjen turvin tulisi toimeen tulla. On siis totta, että pelkkä palkka ei kenestäkään erityisen vaurasta tee. Tämän vuoksi pystyn siis jollakin tasolla ymmärtämään, miksi ihmiset tuntevat olonsa niin voimattomiksi raha-asioiden edessä.

Tuo voimattomuus toisaalta johtuu melkein pelkästään siitä, että rahaa ja sen todellista voimaa ei ole edes pyritty ymmärtämään. Kuluttajamassat näkevät sen nimenomaan vain kulutuksen välikappaleena. Se voi kuitenkin olla paljon muutakin.

Kova työ edes paljon tehtynä ei kannata

Säästöön jäävä summa on peruspalkansaajalla itse asiassa niin pieni, että periaatteessa työstä stressaaminen ja siihen uppoutuminen ei todellisuudessa rahallisesti kannata missään muussa mielessä kuin nimenomaan elannon turvaajana.

Vaikka kovia työntekijöitä pidetään moraalisesti korkeatasoisina henkilöinä, ei heidän toimintansa loogisesti katsottuna ole kovin järkevää, koska ahkeruus ei ole enää pitkään aikaan ollut sidoksissa tulotasoon. Mikä kova työntekijä sitten on, siihen palatkaamme joskus toiste.

Valoa tunnelissa

Vaikka on vesiselvää, että palkkatyöllä ei suoraan pääse rikastumaan ja byrokraattikoneistomme nielee yhä suuremman osan tuloistasi veroina ja maksuina, on silti edelleen pieni mahdollisuus voittaa tämä oravanpyörä muutenkin kuin oman firman perustamisella.

Jos esimerkkihenkilömme sijoittaisi nuo ylijäävät 450 euroaan joka kuukausi vaikkapa osakkeisiin, joissa keskituotto on noin 8% (poislukien viimeiset 10 vuotta), olisi hänellä 40 vuoden säästämisen jälkeen 216 000 euron sijasta 1 570 000 euroa. Kovien verojenkin jälkeen muutaman satasen kuukausisäästöillä hän siis pääsisi miljonääriluokkaan, mutta vain jos hän laittaa rahan töihin sen lisäksi, että hän itse työskentelee rahasta.

Tietenkin on itsestäänselvää jo maailmantaloudellista tilannetta seuraamalla, että kaikkia säästöjä ei yhteen sijoitusmuotoon kannata laittaa, mutta asian ytimen kuitenkin varmaan ymmärrätte.

Loputulemana voimme siis sitten kuitenkin todeta, että kyllä palkkatyölläkin voi rikastua, jos sen palkkansa käyttää kulutuksen ja tilisäästön sijasta edes osittain tuloa tuottavan ja arvoa kasvattavan omaisuuden hankintaan ja vaalimiseen.

Kerro omat mietteesi ja mielipiteesi asiasta! Voiko palkkatyöllä sittenkin rikastua ilman sijoittamista?

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

• Esimerkiksi 10 000 euroa säästäneillä tämä tarkoittaisi 100 euroa, ja 1000 euroa säästäneillä 10 euroa.

Lahjoituskohteen voi kuka tahansa toki itse päättää, mutta olen myös avannut yhteisöpotin Pelastusarmeijan joulupataan nimelle “Saituri.org”.

Vaikka Pelastusarmeija on vahvasti uskonnollinen järjestö, saa heidän “Joulupata” -hankkeensa minun siunaukseni, sillä he nimenomaan painottavat sitä, että avunsaaja ei ole sidottu kuulemaan saarnoja, vaan heidän kautta toimitettu avustus menee perille sellaisena kuin pitääkin.

Joulupadan varojen jakaminen

Joulupadan varat jaetaan heti joulun läheisyydessä ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille ja muille syrjäytyneille ihmisille, jotka tulevat sitä itse pyytämään tai joiden läheiset ovat toivoneet heille apua. Suuri osa avusta jaetaan Pelastusarmeijan Joulujuhlissa ympäri Suomea suoraan ruokana ja muina tuotteina.

Pelastusarmeijan sosiaalipalvelun avustustyöntekijät ovat joutuneet todistamaan erityisesti lapsiperheiden taloudellisten vaikeuksien edelleen lisääntyneen. Lisäksi pitkäaikaistyöttömyys on nykyisellään tuhansien ihmisten toimeentulon kaventajana ja se merkitsee monen kohdalla ennen pitkää myös terveys- ja mielenterveysongelmia.

Lahjoitusta tekemässä

Kun lahjoitusta teet – oli se sitten itse valitsemasi kohde tai Saiturin Joulupata, niin toivon myös, että kerrot lahjoituksestasi foorumilla oman haasteesi yhteydessä, että voimme vähän seurata paljonko tämä tempaus on mihinkin kohteeseen tuonut.

Itse olen jo lahjoitukseni tehnyt sillä 1%:n osuudella, jonka suurinpiirtein saan omassa haasteessani kasaan. Tavoitteesta jäätiin, mutta paljon tuli silti patjan täytteeksi.

• Saiturin lahjoitussumma Joulupataan oli 175 euroa, joka on palttiarallaa 1% tänä vuonna säästetystä määrästä. Tätä kirjoittaessa Saiturin yhteisöpotti on sijalla 8.

Mutta, kuten sanoin jo vuosi sitten, sanon sen myös nyt

Painotan, että säästöhaasteeseen osallistuminen ei tietenkään velvoita sinua millään tavalla osallistumaan tähän bonushaasteeseen.

Ymmärrän oikein hyvin, mikäli moni karsastaa ajatusta vaivalla säästettyjen pennosten takaisin lahjoituksesta, erityisesti jos tuo säästäminen on tapahtunut jo muutenkin  hampaita irvistellen ja huonosta taloustilanteesta ponnistaen.

Muut kohteet

Hyväntekeväisyysjärjestöjä on tietenkin maailmassa kuin rannalla hiekkaa, joten jokaiselle löytyy jokin mieluisa kohde, mikäli Joulupata kohteena ei omaa sydäntäsi lämmitä. Seuraavassa muutamia, jotka omaan silmääni näyttävät varsin hyviltä kohteilta. Jos eivät nämäkään ole hyviä, niin kommentteihin saa lisätä omia ideoitaan.

• Mannerheimin Lastensuojeluliitto. “Nappaa ne nuorena” -käy yhtä hyvin Saiturin linjaan kuin lastensuojeluyhdistyksen toimintaperiaatteisiinkin. MLL pyrkii pitämään omalta osaltaan huolen siitä, että lapsen kasvaminen nykysuomessa olisi turvallinen ja onnellinen kokemus. Erityisesti itseäni koskettaa yhdistyksen pyrkimys koulukiusaamisen kitkemiseksi; asia, josta itsekin sain melkoisen osan yläasteella, paikassa jossa kaikenlainen omaperäisyys on kuin kuolemantuomio. Nyttemmin katson säälien entisiä piinaajiani, koska yllättävän suurelle osalle heistä kävi kuten tuolloin salaa toivoin. Se ei kuitenkaan kiusattua paljon lohduta, että yleensä kiusaajalla on todellisuudessa ne suuremmat ongelmat, ja kotoperäinen paha olo on purettava heikompiin. Moni todellista koulukiusausta kokematon ei voi ymmärtää, millaisessa henkisessä helvetissä suuri osa nuorista elää tälläkin hetkellä. Itsemurhakaan ei ole kovin kaukainen ajatus tätä todellisuutta eläville. Tuskaa lisää se, että muut poikkeuksetta vähättelevät ongelmaa, tai kiusattu itse ei halua tunnustaa olevansa “heikko” ja kertoa muille asiasta. Jos jokin saa tätä kokemusta lievitettyä edes muutaman kohdalla, on minun pakko antaa sille tukeni.
• Punainen risti. Vaikka punainen risti onkin kulkenut skandaalista toiseen, viimeisimpänä veripalvelun kähminnät, on se kuitenkin organisaationa niin suuri, tunnettu ja vaikutusvaltainen, että tehdyt lahjoitukset myös varmasti saavat tuntuvaa vaikutusta aikaan.
• Joulupuu -keräys. Tähän ei välttämättä rahaa tarvita. Joulupuu -keräys on Suomen Nuorkauppakamareiden vuosittain järjestämä hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman Joulupukin tuomisia. Keräys tapahtuu ympäri Suomen ja niistä on ilmoituksia ympäri kaupunkeja, mikäli sellainen omalla paikkakunnallasi on. Tapahtumalla on periaatteessa oma projektisivustonsa, mutta joku on näköjään ryssinyt asian, ja sivusto näyttää ei-oota, joten lisätietoa saa helpoiten kuuklettamalla oman paikkakunnan joulupuukeräys. Näin ollen tämän jutun linkki menee Tampereen joulupuun sivuille.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Mutta, jos onkin niin, että jokin kauppa hyväksyy lounassetelin maksuvälineeksi mille tahansa elintarvikkeelle, jota voidaan lounasruoan valmistukseen käyttää, tarkoittaa se automaattisesti 25% kestoalennusta ruokabudjettiin.

Kadonneen alennuksen metsästys

Noh, tästä innostuneena päätin tuona samana kesänä vähän testata systeemiä ja kauppojen käytäntöjä vähän syvemmin. Niinpä otin työpaikan assareilta 20 kappaletta lounareita käyttööni ja lähdin testailemaan.

Tulokset olivat mielenkiintoisia. 

Koitin kepillä jäätä ja laajensin testihorisonttiani muuallekin kuin vain työpaikkani lähikauppoihin, sillä näissä kaupoissa nussitaan luottokunnan pilkkua huolella. Luottokunta kieltämättä kyllä ohjeistaa, ettei lipulla saa ostaa elintarvikkeita tai vaihtaa sitä rahaksi, puhumattakaan muista hyödykkeistä, tupakasta tai alkoholista, mutta eivät nämä mitään kiveenkirjoitettuja lakeja ole. Tästä syystä harvinaisissa tapauksissa käytännöstä tiettävästi poiketaan.

Vähän syrjäisemmissä kaupoissa, jossa ei lounasruokailijoita niin paljon käy, on lounareilla helpompi saada perusruokaakin irti.

Kaupan sijainnin lisäksi kävi kuitenkin lisäksi ilmi, että käytäntö ei niinkään ole kauppakohtainen (vaikka joka kaupalla nämä säännöt ovatkin), vaan myyjäkohtainen. On täysin mahdotonta etukäteen sanoa, hyväksyykö kauppa oikeasti lounassetelit kussakin kaupassa maksuvälineeksi mille tahansa elintarvikkeelle, vai vain ultrakalliille ”lounastuotteille”, koska loppupeleissä homma riippuu lähinnä:

•  pärstäkertoimesta
• myyjän asenteesta
• tietotasosta
• kiinnostuksesta
• sekä tietysti siitä kuka myyjä kohdallesi osuu.

Kokemus kuitenkin tässäkin opettaa ja mukavimmat myyjät oppii viimein tunnistamaan. Kysyvähän ei tieltä eksy, mutta toisin kuin itse teen, niin mikäli itse löydät kaupan, joka hyväksyy lounassetelit laajemminkin maksuvälineeksi, ei asiasta hirveästi kannata ympäriinsä huudella. 

Koska nautintoaineet ja ruoka ovat heikko kohtani, vie pelkästään kotiruoaksi laskettavat ainekset kuukausibudjetistani noin 130 euroa (mukaan ei ole laskettu siis lounasravintolakäyntejä, illalllisravintoloita ja roskaruokaa, jotka ovat budjetissani omassa kategoriassaan paremman seurannan takaamiseksi). Ilmaa siis näissä kuluissa on jonkin verran, mutta eipähän voi liiasta pihiydestä syyttää.

Tämä tarkoittaa lounasseteleiden osalta sitä, että koska kuukaudessa lunastettavien seteleiden käyttöarvo on yhteensä 174 euroa, saan paremmin kuin hyvin täyden hyödyn lounasseteleistä suoraan ruokalaskuuni. Koska työnantajani kustantaa lounassetelin arvosta 25 %, siirtyy se tietysti suoraan ruokaostoksiini 25 % kestoalennuksena. Ei huono.

Ja koska lounasseteleitä on noinkin paljon käytettävissä, jää siitä vielä ns. hummastelubudjettiini käytettäväksi seteleitä 44 euron edestä kuukaudessa, josta itse maksan 75 %.

Vähän tietysti pännii, että jaksoin lähteä tutkimaan omalla kohdallani lounasseteleillä säästämistä vasta tuolloin. Tällainen jääräpäisyys nimittäin takautuvasti tarkoittaa kolmessa vuodessa – aikana jolloin olen lounasseteleitä voinut käyttää – hukkaan heitettynä yhteensä noin 1300 euroa. Eli palttiarallaa kahden hengen etelänmatka on oman leväperäisyyden vuoksi nyt tuhkana tuulessa.

Kyllä, hakkaan päätäni seinään tälläkin hetkellä kun en kyseistä porsaanreikää aiemmin lähtenyt testaamaan. Oliko tämä tyhmää kertoa julkisesti? Oli, sillä tähän koskee sama ilmiö kuin sijoittamisessakin. Mitä useampi tietää tuottomahdollisuudesta markkinoilla, sen nopeammin “häiriö” katoaa, eikä siitä enää voi hyötyä.

Jäi tästä silti positiivinen vire ilmaan, sillä nyt minulla jää taas muutama ylimääräinen satanen vuodessa käyttöön ilman lisätyötä… ainakin vielä hetken.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Yhteishaasteen nykytila

Saiturin Miljoonan Euron Säästöhaaste on taittanut taivalta jo 3/4 haasteesta, eikä tilanne näytä ollenkaan enää toivottomalta yhteisesti asetetun säästötavoitteen osalta. Miljoonasta eurosta olemme kyllä kaukana, mutta yksittäisiin elämiin on tullut sellaisia muutoksia, että haaste on ollut sen arvoinen. Jopa osallistujia on tullut pari lisää näinkin myöhäisessä vaiheessa.

Edellisellä kerralla toivoin, että osallistujamäärä nousisi yli 70 hengen. Noh, tuosta ei kaukana olla, sillä nyt ollaan jo luvussa 69.

Tilanne 03.10.2011

Säästäjiä 69 (sis. Saituri)

Asetettu tavoite: 487 950 EUR (sis. Saituri)

Säästöt yhteensä palttiarallaa 224 700 EUR (22,4% 1.000.000 tavoitteesta, 45% asetetusta tavoitteesta)

Saiturin Heinä-, Elo-, ja Syyskuu

Kesäkuun lomarahaspurtin jälkeen meno rauhoittui varsin masentavaksi säästöjen suhteen. Heinäkuussa säästöön meni vähän yli perussuorituksen, eli 1418 euroa. Elokuu oli kunnon rimanalitus tavoitteisiin nähden, jolloin säästöön meni enää tasan tonni. Elokuussa olin tavoitteesta jäljessä jälleen musertavat 1230 euroa, enkä oikein enää keksinyt millä tuosta suosta noustaisiin.

Syyskuussa valo alkoi loistaa kuitenkin hieman tunnelinpäässä, sillä design -huonekaluni saivat uuden kodin, jonka vuoksi kassavirtani voimistui ylimääräiset 2500 euroa. Lisäksi sain 100 euron epävirallisen korvauksen eräälle ystävälleni tekemästä palveluksesta. Näin ollen, kun mukaan lasketaan palkkasäästöni, humpsahti syyskuussa säästöön majesteetilliset 3400 euroa.

Tämä hattutemppu tarkoittaa käyännössä sitä, että olen nyt väliaikaisesti hieman jopa säästötavoitettani edellä. Syyskuun kokonaistavoite oli 14 555 euroa, koossa on nyt 15 169 euroa. Kaulaa tavoitteeseen on saatu siis 614 euroa. Samalla onnistuin myös rikkomaan viime vuoden säästöhaasteeni Joulukuun kokonaislukeman, joka oli 14 500 euroa.

Syyskuun lukuja hieman jarrutti se, että kävin viikon lomalla, äkkilähdöllä, Kreikan Pargassa, joka osoittautui mielikuvistani poiketen aivan helvetin kalliiksi mestaksi. kokonaisuudessaan tuohon matkaan kului palttiarallaa 650 euroa. Ei vain huvittanut tehdä reissusta kovin kireää köyhäilylomaa. Säät suosivat ja rantamaisemat olivat henkesalpaavat. Mikäli siis romanttista idylliä kaipaa, niin Parga ei ole huon kohde, joskin hyvin pieni kylä.

Matka tämän vuoden lopulliseen 20 000 euron haastelukemaan on kuitenkin edelleen yhtä kaukana kuin miltä se kesäkuussa tuntui, sillä positiivisimmatkin laskelmani tällä hetkellä jäävät tavoitteesta jälkeen noin 2000 euroa.

Minihaaste: Asumismenot alas – toisin kävi

Vuoden alussa uhosin, että tänä vuonna saan laskettua asumiskustannuksiani 5%, eli kaikkiaan 19 eurolla.

Koska kuitenkin tietyt asiat elämässä eivät mene ollenkaan niin kuin suunnittelee, on omalla kohdallani käynyt asiassa täysin päinvastoin. Asumismenojen pienentämisen suhteen olen epäonnistunut varsin fantastisesti, ne nimittäin nousivat 20%, eli 79 euroa 459 euroon välttämättömän muuton seurauksena. Pidän takaiskua kuitenkin väliaikaisena ja ensi vuosi tuokoon tullessaan muutoksen tuulia tähän kululuokkaan.

Oletko sinä onnistunut vähentämään asumismenojasi?

Minihaaste: Hanki lisätuloja – tavoite saavutettu

Vuoden asetin myös minihaasteen koskien lisätulojen hankintaa. Oma tavoitteeni oli 5000 euron nettolisätulot. Koska tykkään mennä siitä mistä aita on matalin, laskin tähän myös jälleen kiinteän omaisuuden myynnistäni saamani myyntitulot tälle vuodelle, sekä muutamat yritykseni nimiin tekemäni “nettikonsultointipalvelut” ja muut vastaavat tulot. Yhteenlaskettu nettotulo näistä kohteista on nimenomaan tuo 5000 euroa, joskin suurin osa siitä tuli tuoreehkon irtaimistoni myynnistä. Teknisesti siis lähinnä sain oman pääoman palautusta ronskilla tappiolla. Hyväksyn tuon kuitenkin lisätuloksi, koska kyseessä on aiemmin saadun tulon vapauttaminen takaisin käyttööni myöhempänä ajankohtana.

Oletko sinä onnistunut hankkimaan lisätuloja palkkasi päälle joko omaisuuden myynnillä tai lisätyöllä?