Tänään ei odotuksista huolimatta kuitenkaan ole aiheena varsinainen rahan tuhlaus, vaan kulutusyhteiskunnan sokeus nykypäivän sairaisiin ilmiöihin. Loogisesti puhumme siis pääsiäismunista.

Joulun jälkeen Pääsiäinen on nimittäin näennäisestä harmittomuudestaan ja söpöydestään huolimatta oiva esimerkki kulutus- ja kertakäyttösyhteiskunnan välinpitämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta siihen mikä vaikutus kyseisellä toiminnalla on yhteiseen ympäristöömme.

Tämä valkeni minulle taas tänä vuonna, kun työpaikallani jaeltiin suklaamunia ympäriinsä. Sama tietysti toistui kotona trullien kyläillessä. Ele sinänsä on tietysti toki sydäntälämmittävä ja tottakai vedin minäkin suklaata naamaani. Samaten tietysti lasten virpomisen jännittävyyden ymmärrän.

Tänäkin vuonna munansyöntikisan jälkeen alkoi silti järjettömyystutkani vilkkumaan punaista. Tämän iloisen hetken jälkeen parillakymmenellä hengellä oli nimittäin kädessään kasa erilaisia pieniä muovinpaloja, joista innokkaimmat tietenkin kokosivat ohjeita noudattaen ties mitä. Maata kiertävillä trulleilla tuo krääsän määrä kasvoi päivässä tietysti eksponentiaalisella käyrällä.

Se iljettävä kysymys tämän kaiken tarkoituksenmukaisuudesta on kuitenkin herätettävä esiin!

Ei siinä mitään, juhla sinänsä on leppoisa ja suklaamunat ovat kivoja, mutta tuo tarpeeton, suoraan roskakoriin lentävä muovikrääsä on jotenkin surullinen näky nyt kun on alkanut ymmärtämään sen kuormituksen ympäristölle. Erityisen kamalaksi asian tekee sen täydellinen tarkoituksen puute. Kahden minuutin ilon ilme lapsen kasvoilla ei tuo tarkoitus voi olla.

Tietämättömyys maan perii

Perheissä eri puolilla Suomea joukko lapsia kinuu ja vonkaa pääsiäismunia niin paljon kuin äiti jaksaa niitä kärryyn lappaa. Lähes jokainen lapsi saa useammankin muovilelun kitusiinsa vetämistään munista ja leikkii niillä sen yhden pienen päivän, jonka jälkeen lelu on puhdasa roskiskamaa.

Tässä piileekin vuodatukseni ydin.

Kaikki nämä pienet muovilelut ja palaset kuluttavat ja rasittavat ekosysteemiämme aika rankalla kädellä. Länsimainen kulutusyhteiskunta ei kuitenkaan jaksa välittää järjettömän kulutuksen seurauksista, sillä se on lakaistu pois “sivistyksen” silmistä maailman köyhimmille alueille, jossa vaikutukset näkyvät sitäkin enemmän. Toki meidänkin nenän allamme vaikutuksia näkyy, mutta yhteiskunta pitää siitä huolen, että asia lakaistaan pois, kaatopaikoille ja polttolaitoksiin.

Tarina on kuitenkin paljon monitahoisempi. Alapuolen dokumentti, “Koukussa muoviin” tuo asian esiin siltä näkökannalta, joka tässäkin artikkelissa tuli esiin. Dokumentti on erinomaisen silmiä avaava.

Dokumentti muun muassa paljastaa, että maailman valtamerissä on viisi, kelluvaa mantereen kokoista muovikerääntymää, joihin virtauksien mukana kerääntyy jokia myöden kaatopaikoilta ja tehtaista järjetön määrä roskaa ja myrkkyä. Dokumentti myös vie katsojan keskelle tällaista esiintymää. Näistä ei tietenkään kukaan tiedä, koska aihe ei erityisen seksikäs ole. Ongelman laajuus on silti tärkeää ymmärtää.

Ja kyllä, lelumunia ostava, hyvää tarkoittava perheenpää on osasyyllinen tähän, sillä vaikka ongelman alkulähde on kaukana, löytyy kysyntä länsimaista. Tätäkään turhaa paskaa ei valmistettaisi ilman järjetöntä kysyntää. Pääsiäismunat yksistään eivät tietenkään tuhoa mitään missään muodossa, mutta ovat ehkä paras esimerkki siitä millaisten olemattomien tarkoitusperien vuoksi tuhoamme omaa ympäristöämme.

Koukussa muoviin

Jos ei minua usko, voi katsoa erittäin mielenkiintoisen dokumentin “Koukussa Muoviin“, joka kertoo miten riippuvuutemme muoviin (ja sitä kautta öljyyn) vahingoittaa ja saastuttaa omalta osaltaan ympäristöämme ja myös myrkyttää elimistömme.

Opetuksena tästä. Juhlikaa pääsiäistä ja ostakaa suklaamunia, mutta jättäkää ne lelumunat kauppaan. Useinmiten niiden suklaa on muutenkin ala-arvoista. Hankkikaa vaihtoehtoja kun niitä kerran myös on kaupat pullollaan. Se muovipaska näiden munien sisällä ei lisää yhdenkään lapsen elämänlaatua tai elämäniloa suuntaan tai toiseen.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Ikuisena kysymyksenä pitkin nettiä ja työpaikkoja näyttää kuitenkin olevan se, että miten tuo lomarahan määrä lasketaan, mikä on loma-ajan palkka, entäs lomaltapaluuraha ja miten näitä yleensä kertyy? Vastauksia löytyy moninaisia, mutta kokonaisvaltaista ja selkokielistä katsausta on vaikeampi metsästää. Ilmeisesti jälleen asian osaavien tahojen keskellä pidetään itsestäänselvyytenä asiaa, joka kovin harvalle sitä oikeasti on.

Koska hässäkkään liittyy niin paljon sekaannusta termien suhteen ja siihen liittyen mikä on lakisääteistä ja mikä ei, niin ajattelin, että koko pelleily on hyvä käydä tässä läpi samalla itseäni sivistäen.

Fifty fifty

Aloitetaan nyrkkisäännöllä, joka pitää paikkansa ainakin kaikille kuukausipalkkaisille lomarahan nauttijoille. Lomaraha on puolet loma-ajan palkasta. Se paljonko tästä saat oikeasti tilillesi on täysin riippuvainen vuoden alussa palauttamastasi verokortista.

• Jos ruksasit verokorttiisi kuukausitulorajan, lomarahaa verotetaan verokortissasi mainitun lisäprosentin mukaan siltä osin kuin se ylitää kuukausitulorajan.
• Vuosirajalla taas saat rahan tilillesi samalla veroprosentilla kuin normaalin palkkasikin. Tällöin tosin on syytä pitää mielessä, että verokortin tuloarvioon on otettava lomaraha huomioon.

Tämän nyrkkisäännön muistamisella pääsee hyvin pitkälle, eikä useimpien tarvitse asiaa sen enempää miettiä tai edes artikkelia pidemmälle lukea… jos siis tiedät mitä loma-ajan palkka tarkoittaa.

Mikä lomaraha ylipäätään on?

Toisin kuin työläiset kautta linjan suloisesti uskovat, ei lomaraha ole mikään lainkirjaama oikeus jokaiselle työntekijälle, vaan täysin riippuvainen työehtosopimuksen sisällöstä tai työpaikan vakiintuneista käytännöistä.

• Nippelitietoa: Sellaista käsitettä kuin lomaltapaluuraha ei kaikilla aloilla ole, vaan se on riippuvainen työehtosopimuksen sisällöstä. Useinmiten koko homma toimii termin “lomaraha” alla. Käytännössä kyseessä on silti yksi ja sama asia.

Lomaraha otetaan työntekijäpiireissä nykyään itsestäänselvyytenä, mutta se ei suinkaan ole sellainen, eikä sitä joka työpaikassa saa. Lomaraha on täysin puhdasta extraa normaalin palkkasi päälle ja riippuu työehtosopimuksesta ja siitä kuuluuko työnantajasi sen alaisuuteen.

Tämän sanottuani on kuitenkin hyvä painottaa, että jos työnantaja toimii jonkin työehtosopimuksen alaisuudessa, on tuon sopimuksen mukaisia säännöksiä noudatettava lomarahan suhteen. Täysin heittämällä lomarahaa ei siis voida evätä, vaikka varsinkin pienemmissä työpaikoissa näin joissakin tapauksissa varmasti yritetäänkin tehdä.

Lomaraha maksetaan eri yrityksissä eri tavoin. Omassa työpaikassani saamme sen nykyään kahdessa erässä kesä- ja heinäkuussa riippumatta siitä koska lomamme oikeasti pidämme. Yhtä hyvin omassa työpaikassasi koko summa voidaan maksaa könttänä. Omaan, kesällä maksettavaan lomarahaani on myös leivottu mukaan jo seuraavan vuoden hiihtolomapäivistä kertyvän lomarahan osuus.

Lomarahaa ei siis myöskään automaattisesti makseta juuri ennen lomaasi. Oman työpaikkasi menettely on syytä tarkastaa työnantajaltasi ja työpaikalla noudatettavasta työehtosopimuksesta.

Vuosiloman määrä

Lomarahan suuruus on tietenkin suorassa suhteessa ansaitsemiesi lomapäivien määrään. Lomarahan määrän laskemiseksi on siis tiedettävä paljonko saat lomaa ylipäätään pitää.

Pitempään ja jatkuvasti työssäolleelle lomapäivien määrä on suorasukainen käsite, sillä tällaiset henkilöt saavat vuodessa täydet 30 päivää vuosilomaa; eli kuukautta kohden heille kertyy 2,5 päivää vuosilomaa.

Vasta lyhyemmän aikaa työsuhteessa olleille tilanne on toinen ja tästä syystä sekaannuksia tulee helposti. Tämä johtuu muun muassa siitä, että vuosilomaan oikeuttava työssäoloaika lasketaan vuosittain aikaväliltä 1.4 – 31.3. Tätä kutsutaan lomanmääräytymisvuodeksi. Mikäli siis olet ollut samassa työpaikassa yli lomanmääräytymisvuoden, saat sinäkin 30 päivää vuosilomaa.

Jos olet ollut töissä vain osan lomanmääräytymisvuodeksi määritellystä ajasta kertyy sinulle seuraavaan lomakauteen mennessä kaksi päivää lomaa per kuukausi.

Esimerkki vuosiloman määrästä

Leikitään vaikka, että olet aloittanut työt 1.6.2011 ja olet ehdottanut vuosiloman pitoajankohdaksi 1.7.2012 eteenpäin. Kauanko voisit olla yhtämittaa lomalla näihin tietoihin perustuen?

Vastaus on, että sinulle on tässä tapauksessa kertynyt 20 lomapäivää, koska et ole ollut työssä täyttä lomanmääräytymisvuotta. Näin ollen lomaa on kertynyt kaksi päivää lomanmääräytymiskuukautta kohden. Nikottelu alkaa yleensä tässä vaiheessa, koska olethan jo selvästi ollut töissä lomasi alkaessa yli vuoden.

Esimerkkitapauksessa on kuitenkin huomattava se, että vuoden 2012 vuosilomapäivät kertyvät vain työsuhteen alkamisesta lähtien aikavälillä 1.6.2011 – 31.3.2012. Sen jälkeen, eli 1.4.2012 alkaa jo kertymään vuoden 2013 lomat.

Kun vihdoin pääset hyvin ansaittua lomaasi viettämään, et voi kuluttaa sitä samalla tavalla kuin käyt töissä. Työviikko on viisi päivää, mutta yksityisellä puolella vuosilomaviikko on kuusi päivää, eli lomapäivien määrää kuluttavat myös lauantait. Tästäkin on toki poikkeuksia, ja joillakin julkisilla aloilla onkin siksi kuusi viikkoa vuosilomaa, koska vuosilomaviikko on työviikon mukaisesti heillä viisi päivää.

Kesäloma olisi pidettävä 2.5 -  30.9 välisellä ajalla.

• Nippelitietoa: Kuuden päivän lomaviikko on jäänne ajalta, jolloin työviikkokin oli kuusipäiväinen. Töissä ja koulussa käytiin vielä 60-luvulla kuusi päivää viikosta.

Mikä loma-ajan palkka sitten on?

Vielä ennen kuin pääsemme laskemaan lomarahasi määrää on selvitettävä pari termiä lisää.

Kuviota sotkee nimittäin myös hämmennystä herättävä loma-ajan palkka, joka on yksinkertaisesti se ihan sama palkka, jonka muutenkin saat, mutta joka maksetaan ajalta jolloin olet lomalla.

Termillä “loma-ajan palkka” viitataan siihen, että työnantaja on lain mukaan velvoitettu maksamaan tuon summan sinulle, vaikka et tuona aikana ole työpaikan lähelläkään.

Lomapalkka ei siis ole mikään ihmeellinen lisäbonus normaalin palkan lisäksi – eikä se ole sama kuin lomaraha joka on lisätuloa – vaan lain suoma oikeus tasaisen tulon varmistamiseen työsuhteessa ollessa.

Nyrkkisääntö lomapalkan suhteen on, että se on saman suuruinen kuin varsinaisena työaikana saatu palkka. Lomapalkan suuruus itse asiassa on se määrittävä tekijä lomarahan suuruudessa, koska lomaraha – mikäli sitä maksetaan – on 50 % loma-ajan palkasta.

Tuntityöläisillä ja muihin palkkamalleihin kuuluvilla lomapalkka lasketaan kuitenkin vähän eri lailla. Lakikirja antaa tähän vinkin ja kerrointaulukon:

• “Muun kuin viikko- tai kuukausipalkalla työskentelevän sellaisen työntekijän vuosilomapalkka, joka sopimuksen mukaan työskentelee vähintään 14 päivänä kalenterikuukaudessa, lasketaan kertomalla hänen keskipäiväpalkkansa lomapäivien määrän perusteella määräytyvällä kertoimella.“

Ennen kuin siis voit tarkasti tietää lomarahasi suuruuden, on sinun tiedettävä lomapalkkasi suuruus.

Kuukausipalkkaisen henkilön lomapalkka on kaikkein helpoin laskea, koska se on varsin tasainen läpi vuoden. Siinä ei mitään kummallista ole, vaan saat lomanpitokuultasi saman määrän palkkaa kuin muunakin aikana. Palkkanauhassa saattaa näky olla ajoittain kummallinen, koska jos esimerkiksi olet lomakuustasi yhden viikon töissä ja kolme lomalla, näkyy tämä palkkanauhassa samassa suhteessa tavallisen palkan ja lomapalkan erinä. Lopputulos on kuitenkin sama.

Lain mukaan vuosilomapalkka on maksettava ennen loman alkua.

Harvemmin on myös tiedossa, että myös sellaiset luontoisedut, joista ei loma-aikana ole mahdollista hyötyä, on maksettava rahana.

Lomakorvaus? Termejähän riittää loputtomiin…

Myös termi lomakorvaus vilahtelee työpaikalla ahkeraan. Kun tämän kuulet, niin todennäköisesti joku on saamassa kenkää tai omatoimisesti irtisanoutumassa tai on määräaikaisessa työsuhteessa.

Lomakorvaus on kirjaimellisesti korvaus siitä, kun työn vähäisyydestä johtuen varsinaista lomaa ei ole ansaittu tai kun työsuhde päättyy niin, että lomaa ei ole voitu pitää.

Erityisesti kesätyöntekijöiden on syytä tarkistaa, että viimeisestä tilistä tämä korvaus löytyy. Tämäntyylisissä työsuhteissa kun on tunnettua, että sopimukset ovat vähän vasemmalla kädellä veistettyjä, eikä palkollinen usein tiedä omia oikeuksiaan.

Laskimet esiin

Seuraavana tulevaa kaavaa saattaa joku ihmetellä, mutta sen käyttämiseen on selkeä syy. Lomarahan määrää kun ei voi laskea suoraan kuukausipalkkaansa puolittamalla, sillä kuten muistamme, lomaraha määräytyy loma-ajan palkan mukaan. Tällä on merkitystä, sillä loma-ajan palkka on nimenomaan lomapäivien osalta maksettu palkka ja lomapäivien määrä riippuu työssäoloajasta.

Lomarahan suuruus siis vaihtelee paljonkin siitä riippuen miten kauan töissä olet ollut ja millainen palkkamalli sinulla on.

Kaikesta huolimatta vikkeliltä näppäilysormilta laskutoimitus sujuu nopeasti kun tietää mitä on tehtävä.

Kuukausipalkkaisen loma-ajan palkan laskeminen

Lähtökohta on se, että kuukausipalkkaisen työntekijän loma-ajan palkka on yksi yhteen varsinaisen työajan palkan kanssa. Näin ollen on loma-ajan palkan laskemiseksi laskettava loma-ajan päiväkohtainen palkka.

Oletetaan, että 2000 euroa kuukaudessa tienaava henkilö on ansainnut 12 lomapäivää ja aikoo pitää lomansa 6.8 – 18.8.2012.

• Elokuussa on 31 päivää, joista 23 on työpäiviä (kesäkuussa esimerkiksi on 21 työpäivää).
• Näin ollen henkilön päiväkohtainen palkka on 2000 / 23 = 86,95 EUR
• Loman alle jää elokuussa kokonaisuudessaan 10 työpäivää, jolloin loma-ajan palkka on kokonaisuudessaan 869,50 EUR

• Muista, että vaikka lomapäiviä kuluukin kuusi jokaista lomaviikkoa kohden, lasketaan palkkaan mukaan vain viiden työpäivän viikon mukainen palkka.
• Varsinaisia työpäiviä henkilöllä on elokuussa 13 päivää. Tämä kertautuu palkkasummaksi 1.130,35 EUR

Lomarahan määrän laskeminen

Tästä onkin helppo jatkaa itse lomarahan määrän laskemiseen. Tulokseksi saatu loma-ajan palkka jaetaan kahtia, jolloin saat tietää lomarahasi suuruuden. Esimerkkihenkilömme saa  Esimerkkitapauksessamme lomaraha olisi 869,50 * 0,5 = 434,75 EUR.

Kaiken kaikkiaan Elokuulta esimerkkihenkilö tienaa bruttona 2.434,75 EUR.

Lomarahaa voi joissain työpaikoissa vaihtaa myös vapaaksi (lomarahavapaa).

Tuntipalkkaisen, yli 14 päivää kuussa työskentelevän loma-ajan palkka

Tuntipalkkaisen, mutta säännöllisesti töissä käyvän on jo nähtävä vähän enemmän vaivaa selvittääkseen onko loma-ajan palkka tilitetty oikein. Esimerkissämme oiomme kuitenkin hieman mutkia, sillä tuntityöläisellä ansiot usein heittelevät. Edellä mainittu Suomen Vuosilomalaki kertoo miten tuntipalkkaisen vähintään 14 päivää kuussa töitä tekevän loma-ajan palkka lasketaan.

Oletetaan, että henkilö on työskennellyt vuodesta 200 päivää, josta tuloksena on ollut 18 000 EUR. Ylitöitä ei ole tehty.

Henkilö aikoo pitää lomansa 6.8 – 12.8.2012.

• Elokuussa on edelleenkin 31 päivää, joista 23 on työpäiviä.
• Keskipäiväpalkan saamme jakamalla kokonaispalkka 18 000 EUR työssäolopäivillä 200 = 90 EUR
• Vuosilomalaki määrittelee tuntipalkkaisille erilaisia kertoimia lomarahan loma-ajan palkan laskemiseen loman pituudesta riippuen. Koska lomaa on esimerkin henkilöllä 6 päivää, on kerroin 5,4. Näin ollen esimerkin loma-ajan palkka on 5,4 * 90 = 486 EUR
• Tästä lomaraha on puolet, eli 243 EUR.

Tuntipalkkaisen, alle 14 päivää kuussa työskentelevän loma-ajan palkka

Kun työntekijän kuukausittainen työaika laskee alle 14 työpäivän, lasketaan hänen loma-ajan palkkansa kiinteän prosentin mukaisesti. Jos työsuhde on kestänyt lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä alle vuoden, on loma-ajan palkka 9% edellisen lomanmääräytymisvuoden aikana saaduista ansioista. Jos työsuhde  on kestänyt lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä yli vuoden, on loma-ajan palkka 11,5% edellisen lomanmääräytymisvuoden aikana saaduista ansioista. Ylitöistä näihin prosentteihin lasketaan vain perusosa mukaan.

Oletetaan, että henkilö on työskennellyt edellisenä lomanmääräytymisvuonna (1.4.2011 – 31.3.2012) 150 päivää, josta tuloksena on ollut 13 500 EUR. Työsuhde on alkanut 2010. Ylitöitä ei ole tehty.

Henkilö aikoo pitää lomansa 6.8 – 12.8.2012.

• Elokuussa on edelleenkin 31 päivää, joista 23 on työpäiviä.
• Koska työsuhde on kestänyt yli vuoden, on henkilön lomapalkan prosentti 11,5%.

• Tästä tulee koko vuoden lomapalkan suuruudeksi 1.552,5 EUR. Henkilölle on yhteensä kertynyt yli vuoden työskentelystä 30 päivää lomaa.
• Seuraavaksi on laskettava valitun lomaviikon loma-ajan palkka. Lomapäiväpalkaksi muodostuu 51,75 EUR. Tämä kerrotaan käytettävillä lomapäivillä 5, jolloin kokonaisuutena tuon viikon loma-ajan palkka on 259 EUR.
  
• Tästä lomaraha on puolet, eli 129 EUR.

Entäs verot?

Kuten artikkelin alussa tuli todettua, lomarahasta menevä vero on suorassa suhteessa siihen miten olet verokorttisi täyttänyt.

Jos verotuksesi toimitetaan kuukausirajojen mukaan ja lomarahan tullessa tulosi ylittävät korttiin valitun rajan, napsaistaan rajan ylimenevästä osuudesta lisäprosentti, joka yleensä on noin 38%.

Mikäli valitsit verokorttiin vuositulorajan, ei lomarahan iskiessä sinulta veloiteta veroa sen enempää kuin muulloinkaan, mutta jos se tuottaa muiden tulojen mukana koko vuoden osalta sinulle vuositulorajan ylittävää tuloa, karhutaan sinulta jälleen vuoden lopussa enemmän tai mätkyinä jälkikäteen. Kannattaa siis hoitaa homma kuntoon.

Itse suosin vuositulorajaa, koska koen sen joustavampana tulopiikkien osalta. Kokonaisverotuksen kannalta on suloisen yhdentekevää milloin tuon veron suostut maksamaan, koska joka tapauksessa se tasataan automaattisesti seuraavana vuonna, olit sitten maksanut liikaa tai liian vähän.

Että saisit lomarahaa, on oltava töitä!

Ja että voisit lomarahaa ylipäätään saada, on sinulla oltava töitä. Kesätöitä vaillaolevalle on myyntityö aina yksi varteenotettava elämänkokemuksen kasvattaja. Työtä on tarjolla täällä!

Onko sinulla lisättävää, korjattavaa tai kommentoitavaa? Kerro mielipiteesi ja näkemyksesi!

Oli vaikutin mikä tahansa, niin raha on tietenkin suuressa arvossaan myös tässä nerokkaasti syyllistävässä kaupallisessa juhlassa.

Koska ihmiset kuitenkin ystävänpäivää haluavat viettää “perinteisin” menoin keinotekoisista arvoista huolimatta, on minun ojennettava auttava käteni turhien kulujen karsimiseen ja sen varmistamiseen, että viime hetken suunnittelijat eivät seiso ihan sormi suussa.

Saituri parisuhdeneuvojana

Sensuellina ja romanttisena miehenä ovat minulla tietenkin myös pehmeämmät arvot voimissaan.

Nyt Saituri vanhana naistenmiehenä näyttää miten saat aikaan elämään pieniä romantiikan sykähdyksiä melkeinpä puoli-ilmaiseksi.

Jos rehellisiä ollaan, niin itse kukin olisi jo vararikossa jos romantiikkaan pitäisi aina rahallisesti hirveästi panostaa. Toisaalta, varsinkin monet miehet kuvittelevat, että vain rahallinen panostus on merkitsevää. Ei sinne päinkään, vaan tärkeintä on tunnelma ja se, että edes näyttää siltä kuin olisi nähnyt vaivaa toisen eteen ja suunnitellut jotakin kivaa. Hinnalla ei ole mitään tekemistä ikimuistoisen illan luomisessa. Kallis koru on yhtä tyhjän kanssa loppupeleissä.

Että sekoittaisin pakkaa kunnolla, sisältyy säästämiseen parisuhdeasioissa kuitenkin myös paradoksi siitä, että jos parisuhdeasioihin myös välillä hieman tuhlaa, säästää siinä pitkällä juoksulla niin hermoja kuin rahaakin. Välillä on tuhlattava, että voi säästää. Tuhlaa kuitenkin niihin asioihin, joilla on lopulta jotain merkitystä.

No mutta, katsotaan mitä saamme aikaan.

Ystävänpäivänä taidot koetellaan

Sohvalla vietetyn yön välttämiseksi on syytä ryhtyä valmisteluihin hyvissä ajoin. Aluksi tietenkin on päätettävä mihin suuntaan hommassa mennään, mutta sivuston linjan huomioon ottaen väitän, että paras lopputulos tulee tietenkin sillä, että yhdessä sovitte tekevänne toisillenne jotain muuta kuin että kannustatte nykykulttuuria ja haette muiston kaupasta.

Paras vaihtoehto on tietysti yhdessäolo ja nautiskelu ruoan ja viinin kera. Ilmainen ystävänpäivä ei siis ole tulossa, mutta kylläpähän sitä sitten taas jaksaa kitsastella, kun on jotain kivaakin tehnyt.

Näillä ei voi mennä vikaan!

1 a. Valmista illallinen

Kuulostaa vaaralliselta ellei ole hirveän paljon kokkaillut. Ei se ruoanlaitto kuitenkaan kovin vaikeaa ole. Tarvitaan vain vähän maalaisjärkeä, ohjeidennoudatuskykyä ja uskallusta.

Mitä harvemmin yleensä kokkailet, sen enemmän ihailua ropisee, kun laitat itsesi peliin. Voit pitää omana salaisuutenasi sen, että ohje, josta loihtimasi Gourmet -ateria syntyi, oli sikahelppo. Älä siis yritäkään elvistellä hienoudella ja vaikeudella, vaan sillä että ylipäätään teit sen ja näit toisen eteen extravaivaa.

Pulassasi sinua auttaa Reseptitaivas.com, jonka ylläpitäjä selvästi tietää mitä tekee. Ohjeet ovat järjettömän hyviä, mutta silti riittävän yksinkertaisia. Valitse joko omalle taitotasollesi sopiva sivustolta tai noudata alapuolen valintoja.

Aloittelevalle kotikokkarille suosittelen seuraavia, kieltämättä aika pastapitoisia, mutta maultaa hyviä ruokia:

• Alkuruokana Korsikan salaatti (aika tuhti, joten tee reippaasti jääkappiin, mutta laita alkuruoaksi salaattilautaselle vain hieman. Tarkoitus ei ole ahtaa.)
• Pääruokana Sienipasta (erittäin hyvä ja helppo kermainen nautinto)

Jos et tosiaan ole kokkailumiehiä, niin jätä tämä vaihe välistä ja siirry vaiheeseen 1b., ettei ala liikaa nyppimään kesken kivan illan.

Itse kokkaillen lopputulos on todennäköisesti molempien kannalta parempi kuin se loppuun asti kaluttu ravintolaillallinen jossakin ketjupaikassa. Ruoka ei ole ehkä yhtä ammattitaidolla väännettyä, mutta tärkeintä tässä tapauksessa on intiimiys ja nähty vaiva.

Tähän menee noin 10 euroa, mutta muista että ruoasta riittää vielä seuraavaksikin päiväksi, joten se on kohtuullisen halpa nautinto.

1 b. Juustokekkerit

Jos kokkailu ei miellytä, kipaise kaupan juustohyllylle tai paikalliseen kauppahalliin ja ota muutama sellainen tekele mukaan, jota ei aiemmin ole tullut kokeiltua. Muista kuitenkin maistaa ennen ostamista. Brie on hyvin anteeksiantavainen lajike, joka ei kenellekään aiheuta inhoreaktioita. Uskalla kokeilla. Lisukkeeksi mukaan iso kasa viinirypäleitä ja TUC -kokoviljakeksejä. Pisteenä I:n päälle suosittelen esimerkiksi aprikoosihilloa.

Juustotarjottimella saa muuten helposti mahan täyteen, ainakin edellä mainittujen lisukkeiden kanssa, joten siitä ruoasta ei kannata tosiaan stressata. Keskity tunnelman luomiseen. Kynttilät, kevyt musa yms. tekevät helposti ihmeitä.

Yhteensä tähän saa uppoamaan noin 10 – 20 euroa. Näistäkin usein riittää useammaksi päiväksi.

2. Se perinteinen

Kun ruokailut on saatu päätökseen, on aika siirtyä romanttiseen pikkunaposteluun.

• Vaihtoehto 1. Tämän voi hoitaa ostamalla vaikka vähän parempaa suklaata muutaman palan. Esimerkiksi Tampereen, Turun ja Helsingin alueella Kultasuklaa tarjoaa sellaisia herkkuja, että kieli sulaa suuhun. Tämä vain esimerkkinä, kyllä niitä muitakin on.
• Vaihtoehto 2. Jos pelkkä suklaa tuntuu tylsältä, jätä se ja hanki kaupasta hyviä tuoreita mansikoita ja siihen kaveriksi vaikka suklaakastike tai kermavaahto dipiksi. Yksinkertainen toteuttaa ja suosio on taattu.

Kilokaupalla ei luksusherkkuja tarvita, vaan pieni rasia valikoituja makeisia riittää.

Kaveriksi mansikoille tai suklaalle lähtee viinakaupan tarjonnasta skumppapullo. Koska kokemukseni mukaan hinta alkoholituotteissa lähinnä lisää närästyksen ja pettymyksen määrää, ei kannata yritääkään kukkoilla kalliilla merkkipullolla, vaan Coralba Spumante puolikuivana kuohuviininä on hyväksi havaittu ja turvallinen valinta.

Yhteensä tähän menee noin 10 – 15 euroa, riippuen tietenkin siitä mitä hankkii.

3. Illan päättää

Lopun saatte itse keksiä… mutta kun kuohuviini ja suklaat on vedetty naamariin, yksi mikä saa todellista läheisyyttä aikaan, on pitkään ja huolella toteutettu hieronta esimerkiksi kynttilänvalossa ja eteerisen öljyn tuoksussa.

Ota homma rauhallisesti, äläkä jäljittele turkkilaista saunahierontaa, vaan kevyttä kosketusta käyttäen. Hierontaöljy – noin 3-5 euroa – auttaa tehokkaasti tässä touhussa.

Teitte mitä teitte, mutta kalliiksi ei tullut vai mitä?

Loppusanat

Muista tietenkin luoda koko illan ajaksi tunnelma oikeaksi, koska sillä on jopa suurempi vaikutus illanviettoon, kuin millään mitä on tarjolla. Oli kyseessä mies tai nainen, niin tällaisiin hetkiin ei lahjan ja tekemisen hinta ole paskankaan arvoista, vaan tärkeää on se toisen yksilöllinen huomiointi.

Käytä mielikuvitusta, ja jos se ei riitä, niin netti on täynnä vinkkejä halpaan ja muistettavaan yhdessäoloon.

Näillä munanjatkeilla tietysti pärrästellään ympäri kylänraittia niin, että tytöt varmasti näkevät, tai edes kuulevat, koska muutama sankari täällä on poistanut äänenvaimentimen omasta koslastaan. Aiemmin vitsailtiin corollamiehistä ja karvanopista stereoineen. Näiden vehkeiden rinnalla menee jo sanattomaksi. Omalla kylälläni hurmailu tapahtui traktorin koon mukaan. Itse yritin hurjastella mopolla.

Luulin, että invamopojen muodostuminen nuorison statussymboleiksi oli jotenkin kummallista ja mitalin arvoinen markkinointitempaus, mutta todellisuus on jälleen tarua ihmeellisempää.

Itkunaurua joutuu pidättelemään. Nauru tulisi, ellei asia olisi niin traaginen.

Munanjatkopuuhia helpottamaan on nimittäin markkinoille ilmestynyt aivan uusi tulokas niille, joilla ei ole rahaa invamopoon, tavalliseen mopoon, traktoriin tai edes skeittilautaan. Koska materiassa on näköjään vaikea enää tiettyjä rajoja ylittää, kasvatetaan itsetuntoa nykyään velalla.

Tästä on ihan oikea tutkimus. Velka parantaa itseluottamusta. Luit oikein. Ei ihme, että pikavipit ovat niin suosittuja erityisesti myöhäisteinien keskuudessa. Alle 28-vuotiaaksi asti henkilö on kuulemma hyvin ylpeä siitä miten suuren määrän velkaa onkaan saanut kasvatettua. Entisaikojen häpeästä on tullut miehen mitta. Ajat muuttuvat.

Tutkimuksesta käy ilmi, että 18–27-vuotiailla velkaraha antaa vallantunteen ja parantaa heidän itsetuntoaan. Lisäksi mitä enemmän lainaa, sitä suurempi on vaikutus. -Taloussanomat. 21.06.2011

Tiesin kyllä – kokemuksestakin – että nuorena on harkitsematon, mutta se että ei ole millään tavalla kykeneväinen tekojensa mahdollisten seurausten käsittelyyn menee hieman yli ymmärryksen. Kuinka moni oikeasti ajattelee, että “ostetaan tämä nyt velaksi, sen voi kuitenkin maksaa myöhemmin pois”? Tuon vielä ymmärtää, jos se tapahtuu kerran, mutta trendi on selkeästi amerikkalaistyyliseen pelkästään velan kautta elämiseen. Voi sitä tulevan köyhyyden määrää.

Kun katsoo ympärilleen niin onhan tuo toki helppo uskoa. Selitykseksi tarjotaan sitä, että hiljalleen suureneva lainamäärä on suoraan verrannollinen kasvavaan elintasoon. Ja näinhän asia tietenkin hetkellisesti onkin. Juhlinta on komeaa ja kulissit suuret kunnes sitten laina-aikojen loppuvaiheilla viimein pysähdytään miettimään, että mihinkäs sontaan sitä on tullutkaan kätensä upotettua. Herää vain kysymys, että miten vähän ihmiset oikeasti miettivät minkälaisiin sitoumuksiin ryhtyvät myydessään elämänsä pankille tai muille tarpeeksi riskihalukkaille rahoittajille?

Eihän se mikään uutinen tietysti ole, että hulluus rehottaa lähes kaikkien länsimaisten valtioidenkin toilaillessa aivan samalla tavalla. Se on vain hiipinyt kimppuun niin salakavalasti, että herätys ympärillä vallitsevaan todellisuuteen on shokinomainen, kuten aina maksunajan koittaessa.

10 000 euron invamopot toin esimerkiksi hulluudesta ja statussymboleista siksi, että pelkästään sitä ne ovat. Ylihinnoitellulla “Ghettoblasterilla” päristely sinne tänne vanhempien piikkiin ei osoita kovin suurta arvostelukykyä sen ajajalta saati rahoittajaltakaan. Tässä tapauksessa vastuu lienee kuitenkin enemmän jälkimmäisen harteilla. Laina on kuitenkin ollut niin halpaa, korot pieniä ja maksuajat pitkiä, että eihän se kuukausieränä tietysti yhtään sen suuremmalta maksajasta yhtäkkiä ajatellen tunnu kuin mitä siihen skootteriinkaan olisi uponnut. Näin ollen vanhemmat makselevat näitäkin kulutusluottojaan hymy huulillaan ja kyseiset teinit tietysti vanhempien esimerkin valoa seuratakseen hukkuvat itsekin lainoihin ennemmin tai myöhemmin.  Se on ajan henki.

Huhu liikkuu, että ongelmaluottoteinien vanhempia lappaa pankkien ovesta solkenaan järjestelyluottoja hakemassa. Väitän, että vertaispaineen vuoksi myös järkevästi talouttaan hoitaneiden perheiden lapset yhä enenevässä määrin lankeavat tähän lainaloukkuun siksi, että se on cool, erityisesti jos perhe ei varsinaisesti rikas ole. Demografiasta ja taloustilanteesta välittämättä useimmat näistä nuorista velkaantuvat salaa, kunnes homma räjähtää silmille.

Nuoret, töissäkäyvät aikuiset eivät tietysti enää velkaannu salaa, mutta velkaantuvat silti. On kiire päästä siihen TV-sarjoista, sisustus-, muoti-, ja autolehdissä viljeltyyn unelmaelämään miettimättä mitä se oikeasti vaatii. Heti on saatava ja oikeutuksen tunne on valtava. Lainan antamaan vallantuntoon on tietysti helppo hukkua parinkympin kieppeillä, kun kaikki yli vuotta kauempana tulevaisuudessa tapahtuva on synonyymi ikuisuudelle. Näin ollen maksun aika koittaa sitten joskus ja elämä on elettävä nyt. Ei mietitä, että ehkä sitä haluaa elää sitten vähän myöhemminkin?

Kaaviolle laitettuna elintasoviiva onkin varmasti monien kohdalla kääntynyt päinvastaiseksi siitä mitä tuloilla eläessä olisi. Aloitetaan yltäkylläisyydellä ja köyhdytään ajan mittaan sen sijaan, että aloitettaisiin maltillisesti ja vaurastuttaisiin ajan mittaan.

Yhteiskunnallinen esimerkki ja lainan saannin järkyttävä helppous, suoranainen tuputus ovat hirvittävä yhdistelmä kehittyvän nuoren taloudenhallintakyvyn oppimiselle. Nuoren, joka muutenkin on valtavan paineen alla ystäviensä ja muun maailman taholta. Joukkohulluuteen on tällaisessa tilassa helppo yhtyä, koska kaikkien niin tehdessä järjetönkin asia tuntuu normaalilta. Nuorisojoukossa henkinen paine on kova, muistan sen elävästi.

Lehtihaastattelussa pintaraapaisulla mainitsin impulssikontrollin puuttumisen laajemmassakin mittakaavassa syyksi monien ongelmiin. Ja niin asia todella tuntuu olevan, että suurten ikäluokkien jälkeläiset, ja eritoten vielä näiden jälkeläiset ovat saaneet elää sellaisessa “yhteiskunnallisessa kasvihuoneessa”, kaikelta pahalta ja rajoituksilta turvassa samalla vapaan kasvatuksen ihanteen vallitessa, että minkäänlaista impulssikontrollia ei ole päässyt edes muodostumaan.

Tämä on hiljalleen kasvanut niin olennaiseksi osaksi yhteiskuntaa, että sitä ei edes kunnolla enää huomata, vaan asian tilasta on tullut uusi normaali.

Koska velka on niin komeasti saatu vedettyä osaksi suomalaisten arkea, on siitä tullut kummallisesti yksi uusi itsetunnon parannuksen lähteistä. On syntynyt pippelivippi.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Tässä artikkelissa emme keskity ihmettelemään, että miksi kullan hinta ylipäätään on niin korkealla kuin se nykyään on ja että jatkaako se nousuaan, vaan populistisesti teemme katsauksen käytettyjen korujen myyntiin euron kuvat silmissä. Teemme näin siksi, että vanhojen kultakorujen myyminen on suurimmalle osalle suomalaisista käytännössä se ainoa tapa hyötyä kullan hinnan noususta sijoituskullan ollessa maassamme vielä hyvin marginaalinen tekijä.

Suomalaisilla on kaapit pullollaan jos jonkinlaista kissanristiäisistä lahjaksi saatua korua. Monet näistä esineistä ovat tunnearvoltaan niin arvokkaita, että niitä ei rahalla korvata, mutta suurin osuus kaapinpohjiemme täytteistä on sellaista höttöä, että niitä ei tule koskaan päällä pidettyä. Lisäksi kultakoruja vaivaa sama ilmiö kuin kaikkea muutakin esineomaisuuttamme. Sitä kertyy kuin tyhjästä vuosien mittaan. Tämän lajin kerääntymisestä tuskin kukaan kovin harmissaan on. Mutta mikä neuvoksi, kun viimein haluaisi muutamasta esineestä eroon päästä? No korun kaupittelu jälkimarkkinoilla tai raaka-aineena.

Tietysti, jos olet sillä näkemyksellä varustettu tämän päivän taloustilanteen suhteen, että nykyinen rahajärjestelmä on kaatumisen partaalla ja keskuspankkien painokonebaletti luo pitkässä juoksussa loppumattoman inflaatiokierteen, saattaa artikkeli olla sinulle vähemmän kiinnostava.

Positiivisemmalla talousnäkemyksella varustetut jatkakoot lukemista.

Kullan postiostajat

Mitä korkeammalle kullan hinta on noussut, sitä enemmän alan toimijoita on Suomeenkin rantautunut. Lähinnä kyseessä ovat kultaa etäkauppana ostavat ja netissä toimintaansa ylläpitävät yritykset, toiset hyvinkin hyvämaineisia ja luotettavia, toiset sitten taas vähän epämääräisen oloisia pikkupuljuja hienolla kulissilla.

Muutamista alan toimijoista netissä liikkuukin vähemmän mairittelevia juttuja, mutta tähän juttuun olen listannut vain alan suurempia ja hyvämaineisempia toimijoita.

Myy kultaa* näin:

- Huuto.net - kaupittelijan paratiisi. Aikoinaan ripille jouduttuani minut tietysti sukulaisten toimesta lahjottiin varsin avokätisesti. Lahjonta oli jopa niin avokätistä, että rippiristejäkin tuli kaksi. Koska tietenkään en alkanut moisia vekottimia pitämään kaulassani useampaa kerrallaan, laitoin ylimääräisen myyntiin Huuto.netiin.

Teko oli kannattava, sillä eräs rippilahjaa itse etsivä henkilö sai ristin sopuhintaan, mutta yllätyksekseni edelleen lähes kultakaupan vähittäishinnalla.

Näin ollen, mikäli sinulla on uutta vastaavassa kunnossa olevia, naarmuttomia ja kaiverruksettomia koruja laatikon pohjalla, on Huuto.net hyvin varteenotettava ensimmäinen kauppapaikka näille esineille, sillä siellä ostajat vertaavat korun arvoa kultakaupan hintaan, sen sijaan että tutkailisivat karaatteja ja grammamääriä. Ja mikä ettei, sillä siihen käyttöönhän ne heilläkin menevät.

Kokemukseni mukaan parhaat hinnat siis saa henkilöiden välisessä kaupassa. Mikäli kuitenkaan ei jaksa aikaa uhrata kaupankäyntitekniikoidensa hiomiseen, on toiseksi paras vaihtoehto kaupitella kultakorunsa niitä ostaville yrityksille. Ostohinta on toki pienempi, sillä heitä ei kiinnosta tunnearvo tai tuotteen taiteelliset ansiot. Vain puhtaan kullan grammamäärä esineessä kiinnostaa.

- K. A. Rasmussen – Norjalainen, pitkän linjan kultakauppias. Rasmussenin ydinbisnes on myydä kultaa teollisuuden, koruvalmistajien ja hammaslääketeollisuuden käyttöön. Samalla Rasmussen kuitenkin myös ostaa romukultaa sulatukseen ja näin ollen raaka-aineeksi suoraan kuluttajiltakin. Useissa karaattiluokissa Rasmussen sijoittuu erittäin hyvin ostohintatarjouksineen.

- Kultapiste.fi* (Kulta365 oy) on osa pohjoismaalaista – myös Ruotsissa ja Norjassa toimivaa – Guldbrev AB,  kulta-alan yritysketjua, joka keskittyy ostamaan kultaa kuluttajilta postitse, sulattamaan sen ja myymään eteenpäin teollisuuden tarpeisiin. Suomessa Kultapiste tekee vielä tuloaan, mutta Ruotsissa ja Norjassa yritys on jo varsin vakiintunut ja hyvämaineinen toimija. Varsinaista fyysistä asioimistoimistoa Kultapisteellä ei tietääkseni ole.

Kultapiste.fi:n tämänhetkinen ostokampanja 24 karaatin kullalle päihittää muut markkinan toimijat 40 euron grammahinnallaan. Tätä kirjoittaessani kampanja on edelleen voimissaan.

- Tavex.fi on alunperin Eestiläinen toimija. Tavex on Suomalaisten kultaharrastajien keskuudessa hyvin tunnettu ja hyvämaineinen toimija, josta itsellänikin on kokemuksia. Tavex keskittyy lähinnä käteisvaluuttojen vaihtoon sekä arvometallien myymiseen & ostamiseen. Yritys on myös viimeaikaisen trendin mukaisesti alkanut ostamaan romukultaa kuluttajilta. Tavex myy muun muassa sijoituskultaa kansainvälisestikin varsin reiluun hintaan, eivätkä kullan ostohinnatkaan kalpene muiden rinnalla. Tavexilla on myös kaksi fyysistä toimipistetta Helsingissä.

Kultakorujaan voi toki myös kaupitella suoraan kultakauppoihin, mutta niissä saatava hinta ei useinkaan ole kovin hyvässä kurssissa luotettavaan, kuluiltaan kevyempään postiostajaan verrattuna.

Paras hinta?

Eri toimijoiden välillä on vaikea lähteä erottelemaan kuka parhaan hinnan lopulta tarjoaa, sillä pistesijoitukset vaihtelevat ostajien kesken railakkaasti ostettavan kullan pitoisuudesta riippuen.

Toinen taho tarjoaa hyvän hinnan 14 karaatin tavarasta, mutta samalla huonoimman hinnan esimerkiksi 22 karaatin kullasta. Samalla toinen voi tarjota parhaan hinnan 24 karaatin tavarasta, kun samaan aikaan 18 karaatin ostohinta on markkinoiden alin.

Ostohintojen vertailu on siis kultaa myydessäsi erityisen kannatettavaa, vaikka houkutus onkin suuri laittaa kaikki korut samaan kirjekuoreen pitoisuudesta välittämättä. Samalla painotan kuitenkin, että pelkkää ostohintaa ei pidä tuijottaa, vaan myös ostavan tahon luotettavuutta ja tunnettuutta markkinoilla, jolloin riski menetyksistä vähenee huomattavasti.

Miten postitus käytännössä tapahtuu?

Jokainen yllämainittu yritys toimii romukullan, eli kuluttajien käytettyjen korujen ostossaan samalla tavalla.

Asiakas tilaa joko yrityksen nettilomakkeen kautta ( tai pyytää puhelimella / sähköpostilla ) vakuutetun kirjekuoren yritykseltä, jolla korut voi toimittaa ostajalle. Kirjekuori on vakuutettu 500 euroon asti, joten sen suuremman arvon omaavia lähetyksiä ei kannata tehdä.

Kirjekuoren mukana toimitetaan omat maksutiedot, jota varten kuoressa yleensä on lomake, ja mikäli ei mitään kummallista tapahdu, ovat rahat tilillä viikon sisällä.

Onko sinulla kokemuksia omien korujesi tai muun kullan myynnistä?

*Tämä artkkeli on osittain advertoriaali.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Jouduimme elämään erittäin vaatimattomasti tuosta ajasta johtuen, koska kuuluimme niihin vainottuihin 90-luvun yrittäjäperheisiin. Kaikki meni, ja hetken aikaa jäljellä oli häpeä, tuttavien menetys ja syvät vaikeudet. Ei minulla niinkään, koska olin tapahtuman alkuaikoina varhaisteini-iän kynnyksellä. Yläasteella sosiaalisen statuksemme murentuminen toki alkoi tuntua varsin kovallakin otteella, mutta vanhemmillani vasta raskasta olikin.

Tarpeettoman konkurssimme iskiessä olin vielä ala-asteella, joten en vielä oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Vasta myöhemmällä iällä olen ymmärtänyt mitä tapahtui, miten ja miksi.

Teinivuosina oli hieman vaikeaa kuulua perheeseen, jonka koko kunta tunsi ja tiesi siksi yrittäjäperheeksi jolla meni muka “kovaa”, ja joka myöhemmin kaatui naamalleen laman mukana.

Tunsin jopa jonkinlaista häpeää siitä hyvästä, että ihmiset katsoivat meitä joka paikassa nenän vartta pitkin ja kohtelivat vanhempiani kuin he eivät olisi ihmisiäkään. Heidän entiset ystävänsä eivät enää kyläilleet ja vanhempani periaatteessa eristettiin vain toistensa seuraan. Heistä tuli – hieman liioitellen – sosiaalisia hylkiöitä, joiden kanssa ei ollut hyvä olla enää todellisissa väleissä. He eivät tehneet enää vaikutusta ulkoisilla puitteillaan, eikä heistä ollut hyötyä.

Kateus ja sitä seurannut vahingoilo oli valtavaa, sillä kieltämättä putosimme varsin korkealta. Tältä pohjalta ihmiset olivat julmia ja he osasivat mässäillä asialla kunnolla vanhemmilleni – osaavat välillä vieläkin – onneksi. Vaikka kamalaa olikin, niin asialla on positiivinenkin puolensa.

Kaikesta huolimatta itse henkilökohtaisesti olen jollakin tavalla myös kiitollinen ylläkuvatuille ihmisille, sillä heidän kauttaan olen erittäin tehokkaasti oppinut miten pikkusieluisia ja pinnallisia hyvin suuri osa ihmisistä tosipaikan tullen ovat.

Ilmiö, joka perhettämme kohtasi on mielenkiintoinen siksi, että eiväthän vanhempani ihmisinä muuttuneet miksikään. Samat naamat ja samat jutut kuin ennenkin. Ainakaan kotona ei meno juuri muuttunut. Iskä vain oli tavallista enemmän kotona, kinkku leivän päällä laitettiin puoliksi ja ulkomaanmatkat jäivät seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi toisten ajanvietteeksi.

Oma, pinnallinen analyysini on, että nämä entiset tuttavat eivät olleet kiinnostuneet vanhemmistani todellisina ystävinä, vaan henkilöinä joiden kanssa sai vertailla omia munanjatkeitaan ja jotka pönkittivät omaa sosiaalista asemaa. Tietysti suuri osuus oli varmasti myös sillä, että tapahtuneen onnettomuuden myötä, oli sen kohtaaminen ulkopuolisille epämukavaa.

Niin kauan kuin pihassa oli hieno auto ja lääniä millä kävellä, oli ihminen. Etelä-Pohjanmaan maaseudulla tämä mentaliteetti on aina ollut vahva ja on vieläkin.

Niin mitä sitten?

Kun pääsee näin konkreettisesti kurkistamaan ihmisten sisimpään, saa kertaheitolla hyvän kuvan siitä, miten oma arvomaailma kannattaa rakentaa. Tällaisten kokemusten kautta se rakentuu muutenkin automaattisesti toiseen suuntaan. Vaikka ulkoisilla puitteilla on toki oma merkityksensä, ei ihmistä itsessään tule arvotettua lähtökohtaisesti niiden kautta.

Olen oppinut pienestä pitäen tyytymään aika vähään ja näkemään yhteiskunnan mädännäisyyden ja valheellisen arvomaailman läpi. Tämä on tietysti pelkästään positiivista. Jääpähän kaikenlainen höpönhöpö omaan arvoonsa.

Koetut asiat opettivat käytännön tasolla sen, miksi naapurikateus on yksi suurimmista idiotismin muodoista ja sen miksi on totaalisen turhaa pyrkiä tekemään vaikutusta muihin materian kautta. Kummastakaan kun ei lopussa ole minkäänlaista hyötyä muille kuin kauppiaille ja pankin sedälle. Lopputuloksena tuosta loppumattomasta suosta on vain stressiä ja pahaa mieltä molemmille osapuolille.

Ainoat ihmiset, joiden mielipiteistä tulisi koskaan välittää, ovat ihmiset, joita jostakin syystä arvostat aidosti ja jotka myös selkeästi arvostavat sinua ihmisenä. Useimmilla tämä tarkoittaa vain lähipiiriä, kuten parhaimpia ystäviä ja omaa perhettä.

Ympäristösi ohjaa herkästi ostoksiasi

Kun et nakkaa paskaakaan sellaisten ihmisten mielipiteistä, joilla ei elämässäsi todellista vaikutusta ole, helpottuu koko elinkaari kummasti. Millaisia olisivat hankintasi, jos ainoat ihmiset, jotka niitä pääsevät ihastelemaan ovat sinä itse ja lähipiiri? Olisiko enää tuolloin väliä, millaisen kuvan muut saavat elämäsi tavaroista?

Kovin moni ei heti lähde myöntämään, että omaan ostopäätökseen vaikuttaa usein myös se miltä homma näyttää ulospäin ihmisille, jotka eivät niin olennaisen läheisiä ole. Tosiasia kuitenkin on, että suuri osa meistä tekee näin melkein joka ostoksen myötä. 500 euron älypuhelinta ei osteta pelkästään järkisyillä, kun käyttö on lopuksi kuitenkin tekstiviestittelyä ja soittelua. Urheiluautoja ei osteta pelkästään siksi, että niillä pääsee lujaa, vaikka koko maassa suurin sallittu nopeus on 120km/h. Katumaasturit toisaalta ovat ehkä vielä parempi itsepetoksen esimerkki.

Ajatusleikkinä tämä on mielenkiintoinen, sillä käyttämällä hieman rehellisyyttä itseään kohtaan alkavat monet omatkin aiemmat hankintani näyttämään muulta kuin puhtailta järkiostoksilta.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen – aina

Yksikään ihminen ei tietysti ole saari, eikä tätä ilmiötä saa kokonaan kitkettyä ihmisyydestämme millään, eikä ole tarvekaan, sillä tiettyyn pisteeseen asti ulkoinen olemuksesi toki aina tulee vaikuttamaan siihen miten sinut otetaan ympäristössäsi vastaan.

Jokainen arvostelee muita joko tietoisesti tai tiedostamatta sen mukaan miten henkilö pukeutuu, miten hän puhuu, missä hän asuu ja millä hän ajaa. Kysymys on vain siitä, että miten paljon kukin antaa näiden asioiden vaikuttaa mielipiteeseensä ja valintoihinsa. Se on sosiaalipsykologiaa, jota vastaan ei pidä taistella, mutta sitä on syytä ymmärtää. Oikein toimimalla tietyn ryhmän jäsenenä tietenkin korotat asemaasi ja jopa elintasoasi, mutta ylilyöntejä ei tarvitse harrastaa.

On vissi ero sillä, että toimii rationaalisesti oman tilanteen parantamiseksi kuin että vain järjettömästi yrittää saada hankinnoillaan pelkkää hyväksyntää olemassaololleen. Asiaan voi vaikuttaa karsimalla omasta kulutuskäyttäytymisestään epärelevantit asiat pois.

Vaikka omalla kohdallani olen suurimmissa asioissa luopunut pyrkimyksestä tehdä vaikutusta ympäristöni ihmisiin, ilmiön rippeet ovat silti edelleen hyvissä voimissa. Suuri osa tästä käyttäytymisestä on alitajuista, mutta osittain se on tietenkin myös täysin tietoista. Esimerkiksi ylläni olevat vaatteet ovat yhtä paljon sen mukaan hankittuja miltä ne muiden silmiin näyttävät kuin tietenkin myös omiini; oletan, että näin on useimpien kohdalla. Toisaalta taas en pyri tekemään keneenkään vaikutusta kalliilla autolla tai hienolla asunnolla. Mikäli näistä tekijöistä olisi jotakin konkreettista hyötyä reaaliselle elintasolleni, saattaisin toki harkita asiaa uudestaan, mutta niin kauan kuin tiedossa on lähinnä velkaa… ei kiitos.

Jutun juju on siis siinä, minkä jokainen itseään kunnioittava ihminen jo muutenkin tajuaa. Muiden hyväksynnän hakeminen ulkoisilla puitteilla on aina tie joka johtaa kurjuuteen. Varustelukilpailulla saattaa saada kivoja leluja ja hienot puitteet ympärilleen, mutta mihinkään todelliseen perustuvaa elämänsisältöä tai ystävyyksiä sillä on turhaa odottaa. Ne tulevat kokonaan muista lähteistä.

Rehellisesti sanoen, millaiset hankinnat sinulla ovat olleet osittain tai kokonaan sen pohjalta valittuja, millaisen kuvan ne sinusta ulkopuolisille antavat? Ovatko jotkut hankintasi jopa tarkoituksella tällaisia esimerkiksi ammatin vuoksi? Miksi näin. Kerro oma näkemyksesi! Jokainen näin tekee pakostakin, ollen sosiaalinen eläin, mutta missä asioissa.

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Spotifyn ehdoton vahvuus internet-radioiden rinnalla on, että palvelun avulla on myös nerokkaan helppo löytää itselle aivan uutta musiikkia. Henkilökohtaisesti olen tehnyt sellaisia radion soittolistojen ulkopuolisia hittilöytöjä, että en halua enää luopua Spotifyn käytöstä.

Spotify Free onkin hieno keino päästä sisään tutustumaan tähän loistavaan palveluun. Varsinaista peruskäyttöä ei ole rajoitettu muuten kuin ajoittain, kappaleiden välissä kuuluvilla mainoksilla. Itselleni tämä versio on varsin riittävä.

Sivusto Streamingfinn nimittäin jakaa myös soittolistoja Spotifyhin, joilla on entistä helpompi löytää uutta musaa.

Ja edelleen Saiturin lukijana sinun ei tarvitse tyytyä kuuntelemaan musaa netistä, sillä kirjoittamani ohjeen avulla voit nauhoittaa musiikkia netistä ja myös Spotifysta. Jos vähän vaivautuu, niin se on helppoa kuin heinänteko.

Ohje on nimeltään “Lataa DRM-vapaata musiikkia ilmaiseksi“.

Hauskoja kuunteluhetkiä!

Iconcrash – Everlasting.

Yhteishaasteen nykytila

On aika suorittaa Miljoonan Euron Säästöhaasteen kokonaispurku sillä varauksella, että luvut tulevat päivittymään vielä pariin kertaan, koska varsin monet osallistujat eivät vielä ole kokonaistilannettaan foorumilla päivittäneet.

Säästöhaaste on jokaisella kuitenkin jo aivan loppusuoralla ja tämä on foorumilla selkeästi nähtykin. Sydäntälämmittävän positiivisia onnistumisia on saatu lukea kasapäin.

Esimerkiksi:

• Velkasuosta on noustu pari tonnia plussalle, ja
• Henkilökohtaisia säästöennätyksiä on muutoinkin tehty riemulla.

Miljoonasta Eurosta jäimme tietysti aika kauas, mutta ei sitä nyt voinut kovin totiseksi tavoitteeksi sanoakaan, vaikka mahdollisuuksien rajoissa se olikin. Aktiivisia osallistujia olisi vain tarvittu enemmän.

Päätavoitteen tavoittamattomuudella pyyhimme lopulta persettämme, sillä joka tapauksessa tämä säästöhaaste oli pohjimmiltaan yksilökisa itseä vastaan. Yhteisön luomisen taustalla oli idea siitä, että toisiamme tukemalla saavutamme enemmän kuin yksin puurtamalla. Monilla tämä pitikin paikkaansa.

Olen hyvin ylpeä jokaisesta osallistujasta siksi, että te saavutitte omassa elämässänne jotain suurta ja paljon mahdollistavaa. Yksikään teistä ei seiso enää sormi suussa taloudellisten vaikeuksien edessä, vaan te olette jo konkreettisesti oppineet, että ongelmiin auttaa aktiivisuus, eikä yksinäinen passiivinen vatvominen. Asioilleen voi tehdä jotain.

Lopullinen tilanne

Ennen kuin puran luvut alas, on sanottava, että tein pientä siivousta säästöhaasteen osallistujien suhteen. Foorumiin en koskenut millään tavalla, mutta loppulaskelmiin en ottanut mukaan henkilöitä, jotka eivät ensimmäistäkään kertaa haasteeseen osallistumisensa jälkeen päivittäneet henkilökohtaista osuuttaan.

Tilanne 27.12.2011

• Säästäjiä oli täten yhteensä 63 henkeä

• Asetettu tavoite : 432 350 EUR

• Säästöt yhteensä palttiarallaa 290 298 EUR (28,9% 1.000.000 tavoitteesta, 67% asetetusta tavoitteesta)

Hyväntekeväisyyshaasteen lopputulos oli heikohko, sillä julkistettuja lahjoituksia oli vain muutama, vaikka toki yhteissummaltaan noin 30 prosenttiin (864 euroa) hyväntekeväisyyshaasteen tavoitteessa pääsimmekin. Näinkin hyvä lukema johtui osittain siitä, että Joulupataan tuli säästöhaasteen ulkopuolinenkin, isohko lahjoitus. Hyväntekeväisyystuloksia oli muutenkin erinomaisen vaikea seurata, sillä uskallan väittää, että kaikki lahjoituksen tehneet eivät sitä foorumilla julki tuoneet.

• Pelastusarmeijan Joulupataan, Saiturin yhteisöpottiin kerääntyi yhteensä 686 euroa 9:ltä lahjoittajalta (mikäli joulupataan meni lahjoituksia Saiturin yhteisöpotin ohi, näistä en osaa sanoa mitään).
• Unicefille tiettävästi meni 80 euroa.
• SPR sai rahastoihinsa 70 euroa.
• Hyvä joulumieli keräsi 28 euroa
• Kiva.org -Saiturin tiimiin liittyi peräti yksi henkilö, mutta lainoja ei minun lisäkseni toteutettu, ainakaan julkisesti.

Saiturin loka – joulukuu

Viimeiset kolme kuukautta ovat olleet itselleni ihmeellisen taloudellisesti haastavia, vaikka loppukesästä ilkamoinkin suurilla satunnaistuloilla.

Suurimman loven haasteen onnistumisen kannalta teki lokakuu, jossa todellisuudessa sain säästöön vain 250 euroa, joka on vähemmän kuin koskaan viime vuosina. Tämä johtui siitä, että syyskuun Kreikan matkani tullessa maksuun myös asuntomuutosta aiheutuneet kulut iskivät täydellä voimalla.

Marraskuussa palattiin jo vähän normaalimpaan rytmiin 1150 euron säästöllä, mutta seuraavat asiat veivät kuluni turhan suuriksi koko loppuvuoden osalta. Selityksiä riittää.

• Muutosta johtunut 80 euron vuokrankorotus (uusi korotus tulossa Maaliskuussa, joka aiheuttaa uuden asuntoratkaisun kiivasta etsimistä)
• Keväällä saamani veromätkyt tulivat puolittain maksuun, joten noin 120 euroa katosi sen siliän tien.
• Tuhlasin lounasruokailuun yhä liikaa. Kävi siis perinteiset, että purin yksityiselämän myllerryksistä johtuvaa pahaa oloa kevyen tuhlailun ja nautintojen kautta. Työpaikan kireä henki ei auta asiaa.
• Varsin avokätisesti tarjosin erinäisille henkilöille pikkulahjoituksia ja tarjoamisia (joululahjat, syntymäpäivälahjat ja joulupatalahjoitus mukaan luettuna. Vieläkään ei tämä artikkeli käynyt meillä toteen). Näin tosin oli pitkin vuotta muutenkin, ja vuodessa erinäisiin kuluihin tässä kategoriassa meni noin 1000 euroa, joka on uusi ja silmiä avaava – ei niin positiivinen – ennätys.
• Lainasin rahaa toiselle henkilölle

Joulukuussa pinnistelin säästöön vielä tulojeni rippeet, eli toiset 1100 euroa. Tämän parempaan en enää pystynyt, vaikka miten yritin, sillä muutama satanen oli jätettävä vielä tammikuuta odottamaan, jolloin vakuutukseni ja veromätkyjeni toinen osa tulee maksuun.

Syyskuun spurtin jälkeen siis oma tahtini hyytyi kunnon matamiseksi muutamien virhearviointien vuoksi.

Saiturin säästövuosi

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa tietysti sitä, että epäonnistuin omassa, tulotasooni nähden epärealistisen kovassa 20 000 euron säästösumman saavuttamisessa.

Saiturin säästöhaasteen vuoden 2011 lopputulos on 17 686 euroa. Varsinaisesti tavoitteesta siis jäätiin jälkeen 2 314 euroa.

Hälyttävä asia on se, että säästöasteeni kasvoi viime vuodesta vain noin prosenttiyksiköllä 56 prosenttiin, kun se aiemmin oli aika tasan 55 prosenttia. Näin siis viime vuotisen palkankorotuksen jälkeenkin.

Mikäli kuluni olisivat pysyneet viime vuoden tasolla, olisi säästöasteeni ollut jopa 61 prosenttia. Ja kun otamme huomioon, että säästösumma itsessään kasvoi viime vuodesta 3 186 euroa, kärsi säästöasteeni selvästi kulutason noususta. Osa oli yleisen hintatason noususta johtuvaa, mutta ainakin yli puolet nousseista kuluista johtui omasta leväperäisyydestäni. Näin ollen toimin itse loistavana esimerkkinä siitä miten elämäntapainflaatio toimii hyvin salakavalasti.

Ei nyt pidä kuitenkaan liikaa itkeä ja vollottaa, sillä säästösummani ovat kuitenkin olleet varsin mittavia, eikä edes tämän nykyisen summan olisi pitänyt olla mahdollinen säännöllisiin tuloihini katsoen. En siis voi kuin olla tyytyväinen tähän ja katsoa mitä ensi vuosi tuo tullessaan.

Tämän hetken kivuton säästörajani on noin 1000 – 1200 euroa kuussa. Kaikki muu haasteeseen upotettu pätäkkä on tullut tänä vuonna joko omaisuuden myynnistä, yllätysbonuksista, satunnaisista sivukeikoista jne.

Miten olisin tavoitteen voinut saavuttaa?

Jälkiviisaus on paras viisaus, mutta jonkinlainen tutkielma on syytä tehdä siihen, minkä alueen säästöt olisivat tuoneet tavoitteen lähemmäksi.

Vaikka pari tonnia tavoitteesta ollaankin jäljessä, ei sen saavuttaminen olisi ollut mahdottomuus. Homma tyssäsi siihen, että lisäsäästöt suurimmilla kulualueilla olisivat tarkoittaneet jo merkittäviä heikennyksiä elämänlaatuun sinänsä. Tätä en enää kokenut mielekkääksi toteuttaa, edes esimerkkimielessä.

Sen sijaan, mikäli olisin raivokkaammin tarttunut kiinni minihaasteisiin, olisi 20 000 euroa tällä hetkellä takataskussa aika suurella varmuudella.

Minihaasteet

Säästöhaasteen potentiaalisesti kiinnostavin osuus, eli alkuvaiheessa uhoamani minihaasteet kusahtivat täysin joko niiden epärealistisuuden, liian suuren määrän ja oman jaksamiseni rakoilun vuoksi. Minihaasteiden saavuttaminen olisi myös ollut se tie, jolla tuo maaginen 20 000 euroa olisi voitu saavuttaa.

Ruokamenot remonttiin – Tämä minihaaste jäi melkeinpä kokonaan toteutumatta päättäessäni aika pian haasteen alun jälkeen siirtyä vähähiilihydraattisen laihdutuksen linjalle. Laihdutus tehosi kuin pitikin, ja kuusi kiloa lähti, mutta samalla laihtui lompakkokin noin 130 euron keskikulutuksella ruokamenoihin (summa ei sisällä erikseen seuraamiani lounas- ja ruokaravintolakustannuksia).

Matkakustannukset maihin – Epic fail myös. Koska muutenkin jo kuljen pelkällä julkisella liikenteellä, ei tähän minihaasteeseen olisi tehonnut kuin melkein koko vuoden munamankelointi, koska kuukausikustannus TKL:n bussiliikenteellä on 44 euroa. Vaikka koko kesän pyöräilinkin, jouduin silti pitämään bussikorttia myös, koska joka paikkaan kun ei yksinkertaisesti viitsi sotkea pyörälläkään, varsinkaan kaatosateessa.

Asumismenot alas – Kuten arvata saattaa, tämän tavoitteen osalta kävi tasan päinvastoin kuin piti muuttaessani entisestä asunnostani pois, joka oli edullisin sen tason kämppä jota löytää voi.

Hanki lisätuloja – Yllättäen tämä osuus onnistui kohtuullisen hyvin, vaikkakin lisätulojen käsitettä jouduttaneen hieman venyttämään tässä. Kävi nimittäin niin, että työpaikalta saadut yllätysbonukset alkuvuonna ja loppuvuodesta toteutettu huonekalujen realisointi nostivat säästöni siihen tilaan missä ne nyt ovat. Yhteensä lisätuloja tuli 4600 euroa.

Pikainen ostolakko – Vaikka asiaa miten katsoisin, niin en lopuksi pystynyt pitämään aitoa “älä osta mitään” -kuukautta, vaan jo sosiaalinen elämäni vaati sen, että silloin tällöin oli kukkaronnyörejä aukoiltava milloin missäkin. Ehkäpä on pelkästään positiivista, että tämä haasteen osuus epäonnistui?

Haasteessa kävi itse kullakin niin kuin kävi, mutta se mikä on varmaa on se, että oma säästömääräni tulee valitettavasti ensi vuodeksi laskemaan aika paljon, sillä lähes koko irtain omaisuuteni on realisoitu, työpaikalta ei ole bonuksia tulossa ja syksylle luvatut palkankorotukset olivat vain lämpimiä puheita. Näin ollen todennäköisin lopputulema on jossakin vuoden 2010 linjoilla ensi vuonna. Kävi miten kävi, niin sen suhteen ei julkista seurantaa ole enää tulossa.

Kerro miten sinun haasteesi kävi. Opitko jotain uutta matkan varrella elämästä ja rahasta? Jaa kokemuksesi kanssamme täällä kommenteissa tai jaa se oman haasteesi yhteydessä foorumilla. Mitä mietteitä tämä tempaus muuten herätti?

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun

Vaan miten pitkälle tämä suomalainen kansanhupi on käytännössä totta?

Sanomattakin on selvää, että hyvinkin pitkälle, mutta silti ajoittain on järkevää ottaa etäisyyttä jo sementoituneisiin valituksen aiheisiin ja katsoa mitä niille itse voi tehdä. Vastaus voi nimittäin yllättää, jos on valmis tekemään muutoksia elinympäristöönsä ja oman elämänsä itsestäänselvyyksiin.

Otetaan siis selvää.

Suomalaisen ostovoima verrattaessa suoraan tuloihin ja muihin maihin on kieltämättä heikohko ja jopa heikkenemässä entisestään. Tämä ei tietysti ole hurraamisen aihe millään tasolla.

Katsoi asiaa miten tahansa, niin palkasta lohkaistaan vähintään se 2/3 veroihin ynnä muihin kuluihin, parempituloisilla ja enemmän kuluttavilla vielä enemmän. Työnantajalta viedään jo noin 50 prosenttia palkkaasi kuluvista kustannuksista ennen kuin palkkaa edes lähdetään maksamaan, kaupassa saa pulittaa ruokaostoksista helposti sen viisikymppisen kassaneidille joka kerta, jos taloudessa on enemmän kuin yksi henkilö, eikä uutta autoa saa ilman isoa lainaa. Rahaa on siis ylettömän helppo polttaa vahingossa ja jopa ilman omaa vaikutustaan. Kuoroon on helppo yhtyä.

Mutta itse katson asiaa enemmän siltä kannalta, että tarpeettoman heikko ostovoima johtuu useimmilla kaiken muun lisäksi puhtaasti laiskuudesta – enkä puhu nyt liian vähästä työnteosta - vaan siitä, että ihmiset ottavat elintasonsa ja kulutuksensa jonkinlaisena muuttumattomana monoliittina, johon ei voi koskea.

Totuus tässä leikissä piilee kuitenkin siinä, että palkan pienuuden ja verojen suuruuden valittamisen sijaan voisi koittaa kolikon kääntöpuolta, eli omien menojen uudelleenpainotusta. Omaa suhteellista ostovoimaansa kun voi parantaa merkittävästi verrattuna lähtötilanteeseen, vaikka absoluuttinen ostovoima naurettavana pysyisikin. Tämän sanottuani ei silti pidä olettaa, että hyväksyisin himoverotuksen ja julkisten menojen pöhöttymisen. En hyväksy, mutta se ei ole nyt tämän artikkelin punainen lanka.

Menot leikkuriin – se sama vanha laulu

Oli kyse sitten julkistaloudesta tai yksityisen henkilön kulutuksesta, nähdään menojen leikkaaminen ja laihduttaminen yksipuolisesti negatiivisena, lähinnä kurjuutta aiheuttavana myönnytyksenä sille, että tulot eivät ole riittävän suuret.

Pidän kummallisena sitä, että menojen hallitsematon kasvu nähdään kansantaloudellisesti positiivisena asiana, vaikka se köyhdyttää ja passivoi kollektiivisesti koko kansaa alati korotettavien verojen ja maksujen myötä. Pidän myös kummallisena sitä, että yksityistalouksissa menojen kasvua pidetään samalla tavoin välttämättömänä asiana, joka vain pitää hyväksyä.

Ei pidä.

Vaikka hintainflaatio iskeekin yleensä kautta linjan eri tuotteisiin, se iskee silti eri hyödykkeisiin varsin epätasaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että hintojen yleisestä noususta huolimatta tämän hetken kulutusvalinnoillasi on suurempi merkitys omiin menoihisi kuin lyhyen aikavälin hintakehityksellä.

En yritäkään väittää, etteikö hintojen yleinen nousu nostaisi menojasi venkoilusta huolimatta pitkällä aikavälillä samassa suhteessa. Väitän vain, että lyhyellä aikajänteellä voit valinnoillasi vaikuttaa merkittävästi käytettävissäsi olevien varojen määrään.

Kannattaa myös muistaa, että kulutusvalintojen muokkaus ei tarkoita automaattisesti heikompilaatuisten tuotteiden käyttöä tai elintason laskua. Se tarkoittaa eri merkkisten tuotteiden testaamista, kauppojen välisten hintaerojen kevyttä tutkimista (voittaja yleensä LIDL) ja yleisesti ottaen hintatietoisuutta sen suhteen mihin rahansa törsää. Tätä toki rahoistaan tarkka tekee muutenkin.

Vasta kun todellinen kulutusremontti on tehty ja menot ovat niin tehokkaita kuin voivat olla, voit lähteä oikeutetusti valittamaan elämän todellisesta kalleudesta ja siitä että rahat eivät riitä.

Vaikka siis et varsinaisesti pysty ohjailemaan sitä miten hinnat kehittyvät, pystyt kuitenkin kohtuullisen helposti säätelemään niiden vaikutuksia omaan talouteesi. Onkin syytä miettiä, että voisiko jostakin tietystä kulusta itsessään päästä myös kokonaan eroon?

Esimerkkeinä helpoista kohteista, joiden poistumista tai kilpailuttamista menovalikoimastasi et huomaa juuri mitenkään mainittakoon:

• Lehtitilaukset – oletettavasti suurin osa saa saman tiedon ja vielä syvemmin netistä nykyään,
• Kirkollisvero. Tästä on puhuttu aiemminkin. Jakaa tietysti mielipiteitä, mutta on lopuksi jokaisen oma asia.
• Sähkö – vaikka sähkönsiirtoa ei pysty kilpailuttamaan, säästää omakotiasuja useinmiten pitkän pennin sillä, että vaivautuu tekemään pikakilpailutuksen*.
• Kännykkä – Jälleen helppo säästökeino. Tarvitsetko todella kahden vuoden kytkynä supertietokonetta, jos todella vain käytät kelloa, tekstiviestejä ja puhelinta
• Maksu-TV – henkilökohtainen kokemus on, että näillä kanavilla pyörivät samat ohjelmat kuukaudesta toiseen. Lue vaikka kirjoja tai vuokraa elokuvia. Kuukausimaksullisissa palveluissa useinmiten maksat pitkään turhasta.
• Tv-lupa – tästäkin on puhuttu aiemmin vähän. Olkoon jokaisen oma valinta haluaako tuota pöhöttynyttä propagandatuuttia tukea nykymuodossaan… erityisesti kun kohta sitä saa maksaa veron muodossa muutenkin
• Auto ja sen koko. Vaihtamalla auton vastaamaan todellisia tarpeitasi kuviteltujen sijaan, saat pienempikulutuksisen ja halvemman menopelin niin hinnaltaan kuin vakuutuksiltaankin. Tämä yksistään nollaa jo monen vuoden hintainflaatiokehityksen muiden hyödykkeiden osalta

Jo pelkästään yllämainitut toimenpiteet tehden keskituloinen henkilö säästää helposti muutaman tonnin vuodessa, eikä säästö näy käytännön elämässä mitenkään muuten kuin lisääntyneinä varantoina.

Käyttämiesi kulutushyödykkeiden tosiarvo omassa elämässä on siis syytä miettiä puhki tasaisin väliajoin. Muuten elämäntapainflaatio toimii helposti todellista hintainflaatiota enemmän sinua vastaan ja kärjistää kurjistumisen kokemusta. Sokea kulutus kun ei tiettävästi lisää onnellisuutta.

Mitä sitten tehdään, kun hintainflaatio lähtee kunnolla jylläämään palkkojen laahatessa yhä pahemmin perässä, siihen tarvitaan jo hienostuneempia menetelmiä.

Ensimmäinen perustelu johon asiassa törmää on se, että Suomen verotus on niin järkyttävän kovaa, että vaikka bruttotulosi olisivatkin kohtuullisen suuret, menee suurin osa niistä veroihin. Ei tarvitse tienata bruttomuodossa kovinkaan paljoa, että veronluonteiset kulut huomioonottaen palkasta silpaistaan pois jo kolmasosa. Todellisuus on kuitenkin vielä synkempi, sillä tein tästä aiheesta aiemmin laskelmia artikkelissa “Paljonko oikeasti maksat veroja?“. Tuossa artikkelissa tuli esille, että kaikenlaisten maksujen ja verojen jälkeen jää sinulle parhaimmillaankin noin 45 % tuloistasi omaan käteesi. Valtio vie loput.

Ei ole mikään salaisuus, että Suomi on aina ollut länsi-Euroopan köyhälistövaltio, jossa kansalla on pienimmät kämpät, vanhimmat autot ja huonoin ostovoima. Näin se on nytkin ja suunta ei ainakaan ole parempaan päin. Tällainen ympäristö on tietysti vähän huono lähtökohta rikastumiselle palkkatyön kautta.

Mitä tuo epätoivoinen ja kohtalon hyväksyvä lausahdus pitää kuitenkin todellisuudessa sisällään ja mistä se kumpuaa?

Tottahan se on

Ei siitä pääse mihinkään, että edes hyvätuloiset eivät pelkän palkan turvin kovin vauraiksi tässä onnelassamme pääse. Otetaan esimerkiksi kuitenkin mediaanipalkkalainen, eli noin 2200 euroa tienaava henkilö. Oletetaan hänen iäkseen 25 vuotta.

Tuosta palkasta jää suorien verojen jälkeen käteen noin 1650 euroa. Tavallisimmillaan tuolla henkilöllä menee noin 1200 euroa tuosta summasta vähänkään tarpeellisempiin menoihin ja loput vähemmän tarpeellisiin.

Jos jatkamme leikkiä sillä oletuksella, että tuo henkilö saisi tililleen säästöön kokonaisuutena noin 450 euroa kuukaudessa, tarkoittaisi se 5400 euron vuosisäästöä. Jos hän pystyy jatkamaan tuota säästötahtia koko työuransa, on hänellä 65-ikävuoteen mennessä koossa 216 000 tuhatta euroa (inflaatio jätetty laskelmista pois).

Katsoi asiaa miten tahansa, niin ei tuolla summalla pelkästään kovin suuria pirskeitä pidetä, jos tarkoitus on, että pelkästään noiden säästöjen turvin tulisi toimeen tulla. On siis totta, että pelkkä palkka ei kenestäkään erityisen vaurasta tee. Tämän vuoksi pystyn siis jollakin tasolla ymmärtämään, miksi ihmiset tuntevat olonsa niin voimattomiksi raha-asioiden edessä.

Tuo voimattomuus toisaalta johtuu melkein pelkästään siitä, että rahaa ja sen todellista voimaa ei ole edes pyritty ymmärtämään. Kuluttajamassat näkevät sen nimenomaan vain kulutuksen välikappaleena. Se voi kuitenkin olla paljon muutakin.

Kova työ edes paljon tehtynä ei kannata

Säästöön jäävä summa on peruspalkansaajalla itse asiassa niin pieni, että periaatteessa työstä stressaaminen ja siihen uppoutuminen ei todellisuudessa rahallisesti kannata missään muussa mielessä kuin nimenomaan elannon turvaajana.

Vaikka kovia työntekijöitä pidetään moraalisesti korkeatasoisina henkilöinä, ei heidän toimintansa loogisesti katsottuna ole kovin järkevää, koska ahkeruus ei ole enää pitkään aikaan ollut sidoksissa tulotasoon. Mikä kova työntekijä sitten on, siihen palatkaamme joskus toiste.

Valoa tunnelissa

Vaikka on vesiselvää, että palkkatyöllä ei suoraan pääse rikastumaan ja byrokraattikoneistomme nielee yhä suuremman osan tuloistasi veroina ja maksuina, on silti edelleen pieni mahdollisuus voittaa tämä oravanpyörä muutenkin kuin oman firman perustamisella.

Jos esimerkkihenkilömme sijoittaisi nuo ylijäävät 450 euroaan joka kuukausi vaikkapa osakkeisiin, joissa keskituotto on noin 8% (poislukien viimeiset 10 vuotta), olisi hänellä 40 vuoden säästämisen jälkeen 216 000 euron sijasta 1 570 000 euroa. Kovien verojenkin jälkeen muutaman satasen kuukausisäästöillä hän siis pääsisi miljonääriluokkaan, mutta vain jos hän laittaa rahan töihin sen lisäksi, että hän itse työskentelee rahasta.

Tietenkin on itsestäänselvää jo maailmantaloudellista tilannetta seuraamalla, että kaikkia säästöjä ei yhteen sijoitusmuotoon kannata laittaa, mutta asian ytimen kuitenkin varmaan ymmärrätte.

Loputulemana voimme siis sitten kuitenkin todeta, että kyllä palkkatyölläkin voi rikastua, jos sen palkkansa käyttää kulutuksen ja tilisäästön sijasta edes osittain tuloa tuottavan ja arvoa kasvattavan omaisuuden hankintaan ja vaalimiseen.

Kerro omat mietteesi ja mielipiteesi asiasta! Voiko palkkatyöllä sittenkin rikastua ilman sijoittamista?

Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun