Keneen sinä yrität tehdä vaikutusta?
Edellinen lama ja vanhempieni koettelemukset sen myllerryksessä opettivat minulle paljon.
Jouduimme elämään erittäin vaatimattomasti tuosta ajasta johtuen, koska kuuluimme niihin vainottuihin 90-luvun yrittäjäperheisiin. Kaikki meni, ja hetken aikaa jäljellä oli häpeä, tuttavien menetys ja syvät vaikeudet. Ei minulla niinkään, koska olin tapahtuman alkuaikoina varhaisteini-iän kynnyksellä. Yläasteella sosiaalisen statuksemme murentuminen toki alkoi tuntua varsin kovallakin otteella, mutta vanhemmillani vasta raskasta olikin.
Tarpeettoman konkurssimme iskiessä olin vielä ala-asteella, joten en vielä oikein ymmärtänyt mistä oli kyse. Vasta myöhemmällä iällä olen ymmärtänyt mitä tapahtui, miten ja miksi.
Teinivuosina oli hieman vaikeaa kuulua perheeseen, jonka koko kunta tunsi ja tiesi siksi yrittäjäperheeksi jolla meni muka ”kovaa”, ja joka myöhemmin kaatui naamalleen laman mukana.
Tunsin jopa jonkinlaista häpeää siitä hyvästä, että ihmiset katsoivat meitä joka paikassa nenän vartta pitkin ja kohtelivat vanhempiani kuin he eivät olisi ihmisiäkään. Heidän entiset ystävänsä eivät enää kyläilleet ja vanhempani periaatteessa eristettiin vain toistensa seuraan. Heistä tuli – hieman liioitellen – sosiaalisia hylkiöitä, joiden kanssa ei ollut hyvä olla enää todellisissa väleissä. He eivät tehneet enää vaikutusta ulkoisilla puitteillaan, eikä heistä ollut hyötyä.
Kateus ja sitä seurannut vahingoilo oli valtavaa, sillä kieltämättä putosimme varsin korkealta. Tältä pohjalta ihmiset olivat julmia ja he osasivat mässäillä asialla kunnolla vanhemmilleni – osaavat välillä vieläkin – onneksi. Vaikka kamalaa olikin, niin asialla on positiivinenkin puolensa.
Kaikesta huolimatta itse henkilökohtaisesti olen jollakin tavalla myös kiitollinen ylläkuvatuille ihmisille, sillä heidän kauttaan olen erittäin tehokkaasti oppinut miten pikkusieluisia ja pinnallisia hyvin suuri osa ihmisistä tosipaikan tullen ovat.
Ilmiö, joka perhettämme kohtasi on mielenkiintoinen siksi, että eiväthän vanhempani ihmisinä muuttuneet miksikään. Samat naamat ja samat jutut kuin ennenkin. Ainakaan kotona ei meno juuri muuttunut. Iskä vain oli tavallista enemmän kotona, kinkku leivän päällä laitettiin puoliksi ja ulkomaanmatkat jäivät seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi toisten ajanvietteeksi.
Oma, pinnallinen analyysini on, että nämä entiset tuttavat eivät olleet kiinnostuneet vanhemmistani todellisina ystävinä, vaan henkilöinä joiden kanssa sai vertailla omia munanjatkeitaan ja jotka pönkittivät omaa sosiaalista asemaa. Tietysti suuri osuus oli varmasti myös sillä, että tapahtuneen onnettomuuden myötä, oli sen kohtaaminen ulkopuolisille epämukavaa.
Niin kauan kuin pihassa oli hieno auto ja lääniä millä kävellä, oli ihminen. Etelä-Pohjanmaan maaseudulla tämä mentaliteetti on aina ollut vahva ja on vieläkin.
Niin mitä sitten?
Kun pääsee näin konkreettisesti kurkistamaan ihmisten sisimpään, saa kertaheitolla hyvän kuvan siitä, miten oma arvomaailma kannattaa rakentaa. Tällaisten kokemusten kautta se rakentuu muutenkin automaattisesti toiseen suuntaan. Vaikka ulkoisilla puitteilla on toki oma merkityksensä, ei ihmistä itsessään tule arvotettua lähtökohtaisesti niiden kautta.
Olen oppinut pienestä pitäen tyytymään aika vähään ja näkemään yhteiskunnan mädännäisyyden ja valheellisen arvomaailman läpi. Tämä on tietysti pelkästään positiivista. Jääpähän kaikenlainen höpönhöpö omaan arvoonsa.
Koetut asiat opettivat käytännön tasolla sen, miksi naapurikateus on yksi suurimmista idiotismin muodoista ja sen miksi on totaalisen turhaa pyrkiä tekemään vaikutusta muihin materian kautta. Kummastakaan kun ei lopussa ole minkäänlaista hyötyä muille kuin kauppiaille ja pankin sedälle. Lopputuloksena tuosta loppumattomasta suosta on vain stressiä ja pahaa mieltä molemmille osapuolille.
Ainoat ihmiset, joiden mielipiteistä tulisi koskaan välittää, ovat ihmiset, joita jostakin syystä arvostat aidosti ja jotka myös selkeästi arvostavat sinua ihmisenä. Useimmilla tämä tarkoittaa vain lähipiiriä, kuten parhaimpia ystäviä ja omaa perhettä.
Ympäristösi ohjaa herkästi ostoksiasi
Kun et nakkaa paskaakaan sellaisten ihmisten mielipiteistä, joilla ei elämässäsi todellista vaikutusta ole, helpottuu koko elinkaari kummasti. Millaisia olisivat hankintasi, jos ainoat ihmiset, jotka niitä pääsevät ihastelemaan ovat sinä itse ja lähipiiri? Olisiko enää tuolloin väliä, millaisen kuvan muut saavat elämäsi tavaroista?
Kovin moni ei heti lähde myöntämään, että omaan ostopäätökseen vaikuttaa usein myös se miltä homma näyttää ulospäin ihmisille, jotka eivät niin olennaisen läheisiä ole. Tosiasia kuitenkin on, että suuri osa meistä tekee näin melkein joka ostoksen myötä. 500 euron älypuhelinta ei osteta pelkästään järkisyillä, kun käyttö on lopuksi kuitenkin tekstiviestittelyä ja soittelua. Urheiluautoja ei osteta pelkästään siksi, että niillä pääsee lujaa, vaikka koko maassa suurin sallittu nopeus on 120km/h. Katumaasturit toisaalta ovat ehkä vielä parempi itsepetoksen esimerkki.
Ajatusleikkinä tämä on mielenkiintoinen, sillä käyttämällä hieman rehellisyyttä itseään kohtaan alkavat monet omatkin aiemmat hankintani näyttämään muulta kuin puhtailta järkiostoksilta.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen – aina
Yksikään ihminen ei tietysti ole saari, eikä tätä ilmiötä saa kokonaan kitkettyä ihmisyydestämme millään, eikä ole tarvekaan, sillä tiettyyn pisteeseen asti ulkoinen olemuksesi toki aina tulee vaikuttamaan siihen miten sinut otetaan ympäristössäsi vastaan.
Jokainen arvostelee muita joko tietoisesti tai tiedostamatta sen mukaan miten henkilö pukeutuu, miten hän puhuu, missä hän asuu ja millä hän ajaa. Kysymys on vain siitä, että miten paljon kukin antaa näiden asioiden vaikuttaa mielipiteeseensä ja valintoihinsa. Se on sosiaalipsykologiaa, jota vastaan ei pidä taistella, mutta sitä on syytä ymmärtää. Oikein toimimalla tietyn ryhmän jäsenenä tietenkin korotat asemaasi ja jopa elintasoasi, mutta ylilyöntejä ei tarvitse harrastaa.
On vissi ero sillä, että toimii rationaalisesti oman tilanteen parantamiseksi kuin että vain järjettömästi yrittää saada hankinnoillaan pelkkää hyväksyntää olemassaololleen. Asiaan voi vaikuttaa karsimalla omasta kulutuskäyttäytymisestään epärelevantit asiat pois.
Vaikka omalla kohdallani olen suurimmissa asioissa luopunut pyrkimyksestä tehdä vaikutusta ympäristöni ihmisiin, ilmiön rippeet ovat silti edelleen hyvissä voimissa. Suuri osa tästä käyttäytymisestä on alitajuista, mutta osittain se on tietenkin myös täysin tietoista. Esimerkiksi ylläni olevat vaatteet ovat yhtä paljon sen mukaan hankittuja miltä ne muiden silmiin näyttävät kuin tietenkin myös omiini; oletan, että näin on useimpien kohdalla. Toisaalta taas en pyri tekemään keneenkään vaikutusta kalliilla autolla tai hienolla asunnolla. Mikäli näistä tekijöistä olisi jotakin konkreettista hyötyä reaaliselle elintasolleni, saattaisin toki harkita asiaa uudestaan, mutta niin kauan kuin tiedossa on lähinnä velkaa… ei kiitos.
Jutun juju on siis siinä, minkä jokainen itseään kunnioittava ihminen jo muutenkin tajuaa. Muiden hyväksynnän hakeminen ulkoisilla puitteilla on aina tie joka johtaa kurjuuteen. Varustelukilpailulla saattaa saada kivoja leluja ja hienot puitteet ympärilleen, mutta mihinkään todelliseen perustuvaa elämänsisältöä tai ystävyyksiä sillä on turhaa odottaa. Ne tulevat kokonaan muista lähteistä.
Rehellisesti sanoen, millaiset hankinnat sinulla ovat olleet osittain tai kokonaan sen pohjalta valittuja, millaisen kuvan ne sinusta ulkopuolisille antavat? Ovatko jotkut hankintasi jopa tarkoituksella tällaisia esimerkiksi ammatin vuoksi? Miksi näin. Kerro oma näkemyksesi! Jokainen näin tekee pakostakin, ollen sosiaalinen eläin, mutta missä asioissa.
Liity mukaan aiheen foorumikeskusteluun
Olipa hieno kirjoitus taas kerran, järkvää pohdintaa.
Köyhyys on politiikalla aikaansaatu tietoinen rikos, jossa
aseena on viranomaisten taloudellinen väkivalta kansalaisia
kohtaan.
Rakasta naapuriasi, vaikka se ajaisikin mersulla ja sinä ajaisit 20 vuotta vanhalla Toyotalla. Se mersu nimittäin saattaa olla ostettu velalla. Itselläni ei ole mitään statussymboleita, mutta joskus kannattaa kyllä ostaa esimerkiksi kalliimmat kengät jo pelkän käyttömukavuuden ja kestävyyden takia. Itse olen huomannut mm. Gore Tex lenkkareiden olevan huomattavasti kivemmat jalassa täällä etelä-Suomen syys- ja kevätloskissa kuin tavalliset tossut.
Kirjoitus oli kyllä täyttä asiaa. Itselleni riittää vähempikin, sillä olen yksinhuoltajan lapsi. En silti koe kärsineeni nälkää ja kattokin on ollut koko ajan pääni päällä, joten pienistä asioista ei kannata huolta kantaa.
Hyvää pohdintaa. Paljon ongelmia vältettäisiin ja jokaisen kokema onnellisuus kasvaisi, jos ihmisiä onnistuttaisiin vaikka koulussa opettamaan näihin oppeihin. Valitettavasti ne ovat myös hyvin syvällä meissä.
Hyvä kirjoitus taas. Tuli noista älypuhelimista mieleen, että itsekin olen sellaisesta haaveillut, mutta onneksi olen tajunnut etten sellaista monen sadan euron möhkälettä tarvitse. Ugh, olen puhunut.
Tunnen lähipiiristäni kaksi täydellistä vastakohtaa. Toisessa kodissa kaikki tuntuu olevan pelkkää pätemistä ja riehumista vailla päämäärää, kun taas toisessa päivärytmi suunnitellaan, asioista keskustellaan ja annetaan aikaa pelkästään olemiseenkin. Jälkimmäinen puolisko vetääkin paremmin puoleensa.
En edes käsitä, miksi sellaista kiirehtimistä edes pidetään minkään arvoisena, varsinkin kun seuraukset painavat selkäpiitä 24/7? Mitä tavoittelemisen arvoista siinä on, että aina riidellään jostakin eikä kukaan tiedä päivän tapahtumista tuntia pidemmälle? Ja huom, tällaisessa kodissa olen joutunut elämään 4-5 vuotta.
Ehkä paras tapa testata ystävyyden kestävyyttä, siinä vaiheessa kun tunnetaan tarpeeksi hyvin, olisi esittää kysymys ”Mitä tekisit jos joutuisin pulaan?” Jos puheenaihe uhkaa vaihtua kesken kaiken, kaverilla ei ehkä riitä kanttia tähän kysymykseen, jolloin hän sisimmässään PELKÄÄ tehdä yhtään mitään tositilanteessa. Taitavin petturi osaa hyödyntää psykologista manipulaatiota, heittäytyy ”vakavaksi” ja kertoo uskottavaan sävyyn auttavansa hädässä. Eli suhteen ”mittaaminen” vaatii aikaa, varsinkin patologisten valehtelijoiden kohdalla.
On kuitenkin muistettava, että suuri osa vain pelkää kohdata ja näyttää tunteitaan olematta silti ”narsisti.” Tositilanteessa ollaan aina tekemisissä myös emootioiden kanssa, ja jos tyypiltä puuttuu taidot käsitellä niitä, hän on usein itsekin pihalla itsestään. Ja näitä tyyppejä on PALJON. Fiilinkien kohtaaminen on vielä kulttuurisesti lastenkengissä, eikä ns. sielunmaailman hoitoa voi odottaa moneltakaan pitkään aikaan.
Ainoa mitä voi tehdä, on yrittää olla itse taantumatta uhmaikään ja pitää matalaa profiilia. Homman juju on siinä, että yrittää olla sanomatta mitään, kyseenalaistaa, pohtia, päätellä ja näyttää todelliset voimansa tilaisuuden tullen: käyttää aivojaan! Vain tällä tavalla voi yrittää jäljittää kunkin puhujan/kirjoittajan sisimpiä motiiveja, sitä tekstin ja sanojen takana olevaa ihmistä. Se on paljon tärkeämpää kuin kohdehenkilön ammatti, tutkinto, asema, vaatetus, välineet tai fyysinen voima.
Temperamentti, kasvualusta ja persoona ratkaisevat ja luovat kaiken, ei ammattinimike. Aivot tuntevat, aivot haistavat, aivot näkevät, aivot kuulevat. Kaikki signaalit havannoidaan, tulkitaan ja niihin vastataan pääkopan avulla. Vastaus kaikkeen on siinä, miten tulkitsemme ja viestimme ja kuinka pystyisimme saavuttamaan kaikille keskimäärin edullisimman kommunikointitavan.
Kun nyt kysyit tuota ammatin vuoksi valitsemista, niin nimen omaan autoa olen joutunut miettimään siitä näkökulmasta, että kun konsulttina menen asiakkaan pihaan, se on ensimmäinen asia mikä näkyy. Se toisaalta karsii kovin kalliit tai näyttävät erikoisuudet pois, ja toisaalta ei sitten saa näyttää liian myöskään liian halvaltakaan. Vaihtoehtoja toki jää, ja käytetty toimii yhtä hyvin kuin uusikin joten uudesta ei tarvitse maksaa.
Sama tietenkin myös vaatteiden, tuoksujen ym. suhteen pienemmässä mittakaavassa.
Katumaasturilla oli viime talvena kyllä ihan funktionaalinenkin peruste, ja ainakin naiskuskit pitävät paremmasta näkyvyydestä ajaessa. Urheiluautolle sen sijaan ei taida olla oikein mitään järjellistä syytä, vaikka harrastaisi autourheilua.
Monet sekoittavat ystävyyden ja hyväntahtoisen hyväksikäytön.
On ihan ok pyytää ystävää avuksi silloin tällöin jossain asiassa, mutta jos kanssakäyminen perustuu vain avun pyytämiseen, onko kyse vain maksuttoman kotitalousavun vonkaamisesta?
Minullakin on ”ystävä”, joka tuttavallisesti soittaa minulle vuoden tai kahden välein kysyäkseen mitä kuuluu. Tosin hän ei jää kuuntelemaan vastaustani vaan pyytää apua ammattiini liittyvässä asiassaan.
Yllättävän moni ystävyys loppuu jos tarjoilu loppuu. Niin se on kavereissa kuin avioliitossakin. Mutta miten selvittää, ketkä ovat tosi ystäviä?
Imoita ystävillesi, että olet muuttamassa puolen vuoden päästä ja pyydä heiltä muuttoapua. Puoli vuotta on niin pitkä aika, että harvat ovat lyöneet lukkoon edes kesälomaansa tai etelänmatkaa. Vain äkillinen onnettomuus tai kuolemantapaus estää tosi ystävää saapumasta muuttoon.
Muuttopäivänä et sitten muutakaan vaan pidät ystävyyden bileet paikalle saapujalle.
Aiemmassa elämässä juuri tuo taloudellisen ”menestyksen” näyttäminen ulospäin oli itselläni ainakin erittäin herkässä. Velkahelvetistä selvittyäni tajusin ettei muiden mielipiteellä ole minulle juuri mitään merkitystä, jos ihminen arvostaa toista vain ulkoisten asioiden vuoksi, ei hän ole ystävyyden tai edes tutustumisen arvoinen.
Olen aina panostanut laatuun, mutta enään en koskaan maksa merkistä järjettömiä hintoja. Esimerkkinä kiertelen outletissa etsimässä ”löytöjä” kun tarvitsen jotain. Ostin ensimmäiset uudet kengät sitten vuoden 2007 itselleni joululahjaksi, sain edullisesti lenkkarit 39,90e hintaan, vaikka merkki onkin ”laadukas skeittimerkki”, pidin hintaa siedettävänä.
Minulla on joitain asioita joita voidaan pitää ”pätemisen ja näyttämisen” merkkinä, mutta totuus on että olen hankkinut ne vain ja ainoastaan itseäni varten välittämättä siitä minkälaisen kuvan ne antavat minusta ulospäin. Useimmiten vieläpä käytettynä.
Hukkasin edellisen iPhone 3G puhelimeni, joka diginatiivina harmitti suunnattomasti ja haaveilin uuden hankkimisesta pitkään. En ikimaailmassa maksaisi uudesta puhelimesta lähemmäs 700 euroa, ostin edellisenkin käytettynä eBaysta! Sainkin lopulta hankittua uuden 4 mallin puhelimen (käytettynä tietenkin, mutta näyttää aivan iskemättömältä) 200 eurolla, mikä on mielestäni kohtuullinen hinta puhelimesta jossa on ominaisuuksia joita tykkään käyttää. Tiedän että Applen tuotteita pidetään hifistely homojen merkkinä, mutta minua se ei kiinnosta.
Perustelut itselleni tuolle hankinnalle on se että voin kuunnella bussissa musiikkia, lukea kirjoja, selata nettiä miellyttävästi, pelata pelejä, käyttää facebuukkia, käyttää sähköpostia, seurata osakemarkkinoita ja tehdä tarvittaessa toimeksiantoja, käyttää nettipankkia, katsoa elokuvia ja sarjoja… kyllä se varmasti näyttää ulospäin ”pätemiseltä”, mutta itse nautin kun voin tehdä muutakin kuin tuijotella ikkunasta maisemia (jossa ei ole mitään vikaa, työmatkan maisemat nyt vaan on tullut jo muutamaan kertaan nähtyä). Niin ja diginatiivina olen jailbreikannut luurin enkä todellakaan maksa Applelle tai kenellekkään rahaa mistään. Se on laitonta joo, mutta ”fiksu pääsee halvemmalla”, vai mitenkäs se menikään…
Mielestäni ulkoinen päteminen rahalla, vaatteilla, autolla, elektroniikalla jne. on heikon itsetunnon ensimmäisiä ilmeisiä tuntomerkkejä. Mutta jos hankinnat on perusteltuja ja huolellisesti harkittuja, ei ketään pidä silloin leimata niiden takia tietenkään. Fakta vaan on että ensivaikutelma tehdään vain kerran ja jos et avaa sanaista arkkuasi, kaikki mitä sinusta jää mieleen on vain ulkoinen olemuksesi
Omat ja vanhempiesi kokemukset ovat olleet kovia enkä epäile niitä lainkaan. Omassa lähipiirissä samankaltaisen kokemuksen jälkimainingit eivät onneksi olleet kuitenkaan yhtä kovat.
Veljeni firma, jossa olin äänettömänä yhtiömiehenä, kaatui 90-luvun lamassa valuuttalainaan ja verottajan hellään hyväilyyn. Tosin veljeni ei ollut päässyt isojen rahojen makuun, mutta elätti yrityksellä itsensä ja työllisti muutaman muun. Itse menetin vain sijoittamani rahat (ei iso summa, mutta opiskelijan parin kesän kesäduunirahat), mutta veljeltä meni kaikki ja edessä oli reilun 10 vuoden velkasaneeraus (vai mikä se oikea termi on).
Veljeni mukaan kaverit eivät kaikonneet mihinkään mutta isoin ongelma oli, että velkasaneerauksen aikana ei saanut omistaa yhtään mitään – muuten vouti vei sen heti. Eli ongelmat olivat hänellä enemmän käytännön juttuja ja oman itsensä kanssa painiskelua kuin muiden ihmisten muutunutta suhtautumista. Eli hänen ympärillä oli siis oikeita kavereita eikä vain ”kavereita”.
Sitten vielä siitä omasta näyttämisestä. Nuorempana näyttämisen halu oli kova ja oleellista oli mitä käyntikortissa luki ja kuinka monta alaista oli. Ilman viisasta vaimoani olisin varmaankin tullut täydeksi työholistiksi. Iän myötä päteminen on vähentynyt mutta varmasti sitä vieläkin on jäljellä.
Saituri, hyvä kirjoitus, hyvää ja avointa pohdintaa.
Kun kelailin itseäni, niin olen jonkinsortin ”vimpain-fetisisti”, eli tykkään uudesta tekniikasta. Mutta lähinnä minua hävettää hankkia jotain laitteita, iPhoneja sun muita, vaikka olen ostoksen hyödyllisyyden (jos en aina välttämätöntä tarpeellisuutta) perustellut itselleni ja perheelleni varsin kattavasti.
Hävettää jos on hommannut uuden laitteen, vaikka kenties vanhakin olisi vielä toiminut. Esim. iPhone vähän hävettää varsinkin kun edellinen puhelin toimi vielä varsin hyvin (on nyt vaimolla), mutta onneksi saan sen selitettyä tuttavien kysyessä sillä, että sain sen todella edullisesti (199e), ja siinä oli erästä duunia varten välttämättömiä ohjelmia (maksoin puhelimesta hieman sitten myös ”työllä”). Ja otan kyllä älypuhelimesta aika paljon hyötyä irti eli teen muutakin kuin puhun ja tekstaan, ja olen kieltämättä tykännyt uudesta(kin) luurista.
Uutta 40 tuuman telkkariakin on kiusallista esitellä, vaikka se oli halvimpia mitä löytyi kohtuu-ominaisuuksilla (399e) ja edellinen 28 tuumainen putki-tv meni rikki. Toisaalta, huomasin välillä jo ihanan värikkäitä mainoksia silmäillessäni toivovani että hajoisi jo se vanha tv, että voisi perustella uuden kivan, isomman tv:n hankinnan.
Mutta joo, kyllä tärkeintä on keskittyä ihmisten kanssa niihin ihmisiin, ei siihen roinaan ja tavaraan joita kukin on haalinut ympärilleen.
Terve!
Ensimmäistä kertaa eksyin tänne sivustolle, ja pakko myöntää, mielenkiintoisia tekstejä.
Ensinnä haluan sanoa, minkälainen olen säästäjänä. Minulla on 10-15 vuoden tavoite käynnissä toista vuotta, jolloin laitan joka kuukausi n.40e säästöön paikkaan, mistä en rahoja pysty nostamaan tai käyttämään.
Sitten;
Tässä aiheessa olen Kerberoksen kanssa hyvin samoilla linjoilla. Varsinkin tämä: ”Minulla on joitain asioita joita voidaan pitää ”pätemisen ja näyttämisen” merkkinä, mutta totuus on että olen hankkinut ne vain ja ainoastaan itseäni varten välittämättä siitä minkälaisen kuvan ne antavat minusta ulospäin. Useimmiten vieläpä käytettynä.”
Ensimmäisenä iPhone 4:ni. Ostin myös käytettynä. Ensimmäinen Appleni pari vuotta sitten oli cool juttu, jota teki mieli käyttää näkyvästi julkisilla paikoilla tai kavereiden keskuudessa. Nykyään pidän vaikka rumia suojakuoria puhelimen päällä siten, ettei sitä appleksi edes tunnista. Olen koukussa itse luurin ominaisuuksiin ja elämää helpottaviin asioihin. Samoin kuin Kerberos.
Itse olen oikein tuhlari ja kuluttaja. Roinaroopeksi voisi jopa kutsua. Olen mies, minulla on noin 20 paria kenkiä, noin 25 housut, yli 50 t-paitaa, 20 hupparia/neuletta, 30 lippistä & pipoa yms yms. Olen monesti kuullut, että ”et varmaan edes käytä kaikkia”.
Ja muuten varmana käytän! En käytä niitä toisten ihmisten vuoksi, vaan itseni. Vuodessa on 365 päivää, joten t-paitojakin joudun käyttämään jokaista n.7 kertaa vuodessa. Kuulostaapa kamalalta.. Pidän vaihtelusta, pidän vaatteista, pidän ostamisesta…mutta pidän myös rahasta ja siitä, ettei ole velkaa. Viimeisimmät 2 kengät jotka ostin, viimeisen 3 päivän sisällä, olivat käytettyjä, joiden kaupasta ostettu ovh. hinta olisi noin >200e, sain kengät yhteensä 35 eurolla. Ostan siis, kun halvalla saa. Pärjäisin siis myös vähemmällä. Haluaisin päästä myös eroon tavastani.
Olen myös urheiluhullu. Huonoin asia siinä on se, että kaikki lajit mitä haluan harrastella, tuovat lisää tavaraa varastoon. Tennis- ja sulkapallomailat, koripallo, luistimet, jääkiekkomaila, jalkapallo, nyrkkeily, frisbeegolf, keilaus, golf, skateboarding, lumilautailu, hiihto, lacrosse, jenkkifutis ja beachvolley etc.. Myönnän, että hukun näihin urheilutavaroihin, mutta silloin kun haluan käydä pelaamassa jääkiekkoa, ei se ilman luistimia ja mailaa onnistu, saatin sitten nyrkkeily. Esimerkki siitä, mikä saa minut ostamaan näitä tuotteita: Keilakengät 20e. Olen käyttänyt niitä 5 vuotta ja käynyt sen aikana keilaamassa ~35 kertaa. Joka kerta kenkävuokra olisi ollut 2e. Lyhyellä matikalla ”it equals savings”.
Jännä juttu tässä on se, että huomaan muutamien kavereideni ostavan jälkeeni samanlaisia/kaltaisia asioita. Siitähän se kierre lähtee. Itse väitän, ettei muiden kulutuskulttuuri tai ostokset vaikuta omiini, välillä jopa päin vastoin, pyrin olemaan käyttämättä rahaa pinnalla oleviin asioihin.
Kaikenlainen laitepelleily on aika turhaa. Itselläni ei ollut varaa kerralla ostaa puhelinta joten otin kytkykaupan vähän vanhemmasta Samsung älypuhelimesta. Suomessa nuo iPhonet ovat aivan järjettömän hintaisia kun vertaa ulkomaille.
Olen teknillistaiteellisella alalla töissä ja töissä on ainakin yksi laitefriikki mutta ymmärrän, koska tyyppi on tekninen spesialisti ja hänen pitää olla hyvin perillä viimeisimmästä tekniikasta. Vaikutuksen tekeminen materialla on vähän huvittavaa mutta jos on rahaa niin jotkut haluavat elvistellä joko uudella läppärillä tai kännyllä.
iPhone 5 – 16Gb malli applestoressa
iPhone 5 Suomessa 699 euroa
iPhone 5 USA Hinta 199 dollaria
Hohhoh.. kylläpä on ilo huomata pitkän tauon jälkeen sivustolle palatessani, että materiaali on edelleen laadukasta ja tarpeeksi provoisoivaa aiheuttamaan keskustelua.
Tunnistan itseni kaikesta muusta paitsi siitä, että perheemme yritys ei kaatunut 90-luvun lamassa vaan sai haalittua ”halvalla” lisää markkinaa. En siis ole ikinä elänyt niin, että rahaa ei kertakaikkiaan ole mihinkään ylimääräiseen. No tämäpä ei ole oma saavutukseni millään tasolla..
Tunnustan sen verran, että auton valitsin lähinnä näiden ”järki syiden” mukaan.. eli alla liian kallis ja osittain epäkäytännöllinen auto. Tosin asiakastapaamisiin kun ei oikein voi vanhalla sinapinvärisellä Talbotillakaan mennä! Lisäksi sain työsuhdepuhelimeksi iphonen ja myönnän, etten usko voivani elää ilman sitä. Eli jos nyt työsuhteeni purettaisiin niin samanlaisen vehkeen tulisin tilalle ostamaan, maksoi mitä maksoi!
Vaatteet (varsinki työelämässä) yms. imagokama ei välttämättä ole huonoin sijoitus.. Mutta selkeäähän se on, ettei sellaisat kannata hankkia mihin ei varaa ole. Lisäksi fiksuilla päätöksillä ja avoimella mielellä saa hyviä ja edustavia vaatteita, kelloja, hajusteita yms. suhteellisen edulisesti.
Olen todella yllätynyt että sattumalat eksyin kyseiselle blokille mutta juttujasi luoettuani täytyy sanoa se että todella moni asia ja näkemys on paikkasan pitäviä ja puoleensa vetäviä laitaa tosiaan ajatelemaan mitä ja missä meidän kaikkien paikka olisi paras.