USA:n ansiotuloverotus laitonta?
Olen intohimoinen dokumenttien suurkuluttaja ja kaikenlaista on tullut nähtyä. Suomessa dokumenttielokuvakulttuuri on aika marginaalinen, eikä niitä juuri näe kuin TV:n ilta- ja myöhäisiltalähetyksissä. Suomessa tunnetuimpia ovat Michael Mooren dokumentit, joista ainakin Fahrenheit 9/11 esitettiin myös elokuvateattereissa.
Tämä on vähän surullista, koska maailma on hyviä ja mielenkiintoisia dokumentteja pullollaan.
Aaron Russon dokumentti “From Freedom to Fascism” yrittää löytää vastausta kysymykseen muun muassa USA:n ansiotuloverotuksen laillisuudesta. Olen tähän kysymykseen törmännyt nettiseikkailuissani aiemminkin, mutta tämä dokumentti tiivisti kysymyksen ydinkohdat erittäin hienosti tiiviiksi, viihdyttäväksi ja informatiiviseksi paketiksi.
Dokumentti käsittelee suureksi osaksi USA:n verovirastoa (IRS) ja ansiotuloverotusta. Russo päätyy dokumentissaan mielenkiintoiseen lopputulokseen, jonka mukaan USA:n ansiotuloverotus on pitkälti laiton systeemi ja tietenkin samalla siihen, että verovirastolla ei ole todellisia valtuuksia toimia niin kuin se tällä hetkellä toimii. Niin verottaja kuin lakimiehetkään eivät löydä USA:n lakikirjoista mistään lakia, joka valtuuttaa valtion keräämään ihmisiltä ansiotuloveroa.
Dokumentin toinen puoliskossa siirrytään veroasioista käsittelemään aiheita kuten RFID -sirujen käyttöä ihmisten kontrollointiin, sähköisten äänestyslaitteiden manipulointimahdollisuuksista, globalisaatiota ja Big Brother -tyyppistä valvontayhteiskuntaa, joka esimerkiksi Isossa-Britanniassa on jo todellisuutta. Mielestäni tämä osuus ei oikein sovi joukkoon ja nakertaa paljon ensimmäisen puoliskon uskottavuutta.
Mitä tästä kaikesta jää käteen? Enemmän kuin vähän salaliittoteoriaa pursuava tekele, jonka argumenteista on USA:n järjestelmää tuntemattomana paha mennä sanomaan juu:ta eikä jaa:ta. Mielenkiintoinen se on, ei sitä voi kiistää. On kuitenkin totta, että alkuperäinen USA:n perustuslaki kielsi kansalaisten ansiotuloverotuksen.
Suosittelen katsomaan siis katsomaan, mutta omaa järkeä käyttäen. Toimikoon dokumentti ajatustenherättäjänä. Tässä vielä Wikipedian artikkeli koskien From Freedom to Fascism -dokumenttia, jossa myös tuodaan syvemmin esiin dokumentin ongelmia ja väärinkäsityksiä..
Alla muita kiinnostavia kirjoituksia:

Onneksi on ilmaisia dokumentteja verkon kautta katsottavissa . (Joukossa ihan katsomisenkin arvoisia.)
Näin on. Pitääkin tehdä ihan oma artikkeli parhaista sivustoista, joilta saa suoraan katsoa näitä mielenkiintoisia dokumentteja ja vähän sivistää itseään.
Onneksi väite dokumenttielokuvien puutteesta on tällä hetkellä ainakin Helsingissä harvinaisen paikkansapitämätön.
http://www.docpoint.info/
Festariliput ovat 6,50e/näytös, joten Saiturikin voinee niitä suositella. Sarjalipulla pääsee vieläkin halvemmalla.
Kiinnostavia kotimaisia dokumentaristeja löytyy heitäkin jo aika joukko.
Itse asiassa tuon dokkarin ensimmäinen puolisko — siis se veroasiajuttu — lienee ihan yhtä luotettavaa tavaraa kuin se loppupuoliskokin. Tämä ‘tax denier’ -liike on ihan täyttä huuhaata sekin.
http://evans-legal.com/dan/tpfaq.html
Todennäköisesti. Tuossa linkittämässäni Wikipedian artikkelissakin jo tuodaan muutamia kohtia esille, jotka nakertavat dokumentilta hieman pohjaa. Sinun linkkisi syventää asiaa jo entisestään ja todella penkoo asian perin pohjin. Kiitos siitä.
Mitä näitä dokumentin arvosteluita muutenkin on lisää tullut luettua, niin siltähän se tosiaan näyttää, että koko homma on hölynpölyä ja perustuu järjestelmän väärinymmärrykseen.
Ilmiönä tämä verovastustajien liikehdintä on sinänsä kyllä mielenkiintoinen.
No on huijattu pahan kerran.. ja kilttinä annetaan huijaa edelleen..
80-luvulla perheellämme oli sähköurakointiyritys; menestyvä sellainen. Yrityksellä oli omaisuutta merkittävästi enemmän kuin velkoja. Lento loppui kuitenkin lyhyeen, kun valtion tukemana pankki laittoi yrityksemme lihoiksi ja isäni mieron tielle. Onneksi isälläni riitti älliä sen verran, että perheemme pystyi kuitenkin pitämään henkilökohtaisen omaisuuden itsellään, eli toisin sanoen kaikki omaisuus mitä perheellä oli, siirrettiin vaimon ja lasten nimiin. Tästä tietenkin seurasi se, että isäni ei omistanut enää edes polkupyörää, eikä edes saanut omistaa seuraavaan 17 vuoteen...vinkki..: on mahollista saada takaisin kaikki tuo menetettyjos tietää mistä lähtee...lue UCC:stä enemmän googlen avulla..kaikki on
english...kun se sensuri toimii tääl pohjoismaissa niin toden hyvin, turha
edes suomalais sivuja seloa..heheh..
..Kuuleha Saituri..jos todella haluat tietää kuin meitä kaikkia on
vedetty nenästä jo syntymästä asti, Pankit, verohallitus, ja muut
valtiolliset Huijarit "lain" nojalla nii otaha ja käy läpi tuo Russon
tausta ja siitä eteenpäin, löydät tosi mielenkiintoista asiaa.
Toinen hyvä tieto on Rothschild-dynastian historia, nää kaikki
on hyvin tiivistettynä http://engforum.pravda.ru/ sivuilla..
..
ja tää kaveri:
Urkki said: Tämä ‘tax denier’ -liike on ihan täyttä huuhaata sekin.puhuu täyttä paskaa, taitaa olla "half`a brainer"..heh..ei sen enenpää kirjaimien tuhlausta siihen..
UCC? Olen kyllä kuullut, että jotkut yrittäjät ovat oikeusteitse lähteneet purkamaan vuosikymmenien helvettiään, mutta se on jäänyt epäselväksi, että millä perusteilla Suomen verottaja ja oikeuslaitos millään muotoa lähtisivät korvauksia jakelemaan. En henkilökohtaisesti ole kuullut yhdestäkään onnistuneesta tapauksesta. Jos sinulla on tähän aitoa lisätietoa, niin se tulisi tarpeeseen. UCC -termi ei oikein minulle auennut; en löydä sillä kuin amerikkalaisen Uniform Commercial Coden ja yhden kirkon?
Aaron Russon tausta USAlaisena poliitikkona ja Rotschild -suvun jäsenen hetkellisenä ystävänä on minulla tiedossa. Myös Rotschild -suvun historia on jokseenkin tuttu. He ovat Saksasta lähtöisin oleva juutalainen pankkiirisuku, joka rikastui rahoittamalla eri sotien molempia puolia, manipuloimalla markkinoita ja johdattelemalla / pakottamalla valtioiden päämiehiä oman tahtonsa mukaan. Kaikki se on historiassa todennettua faktaa. Suku kuuluu vielä nykyäänkin maailman rikkaimpiin, mutta toimii enimmäkseen poissa julkisuudesta matalalla profiililla taustavaikuttajina.
Tax denier liike on Amerikassa olemassa ja se on hyvinkin todellinen suuntaus, mutta kuten jo jutussakin tuli todettua, USA:n verolainsäädäntöä ollenkaan itse tuntematta, on mahdotonta mennä sanomaan mikä on se lopullinen totuus asiassa. Selvästi ansiotuloverotus on USA:ssa erittäin koukeroinen, kun tällainen kansanliike on ylipäätään syntynyt. Kansanliikkeellä ei kuitenkaan ole käytännössä mitään merkitystä, vaikka oikeassa olisivatkin ja ansiotuloverotus siellä olisi todella aidosti laitonta, sillä kaikki voima on IRS:n ja valtion puolella. Se jolla on aseet, määrää.
Se, että maailman rahatalous on itsessään suurin koskaan aikaansaatu Ponzi -huijaus on aika yleistä tietoa jo nykyään. Maailman maat ovat itsessään toisilleen enemmän velkaa kuin koko maailmassa on rahaa. Tämä perustuu siihen yksinkertaiseen todellisuuteen, että nykyinen markkintalous toimii velalla. Korttitalon perustukset ovat jo osoittaneet huteruutensa.
Pravda.ru tietolähteenä on hyvin arveluttava, koska se keskittyy puhtaasti shokeeraamiseen, lööppeihin ja suoranaiseen kritiikittömään vääristelyyn liian monilla saroilla, (vrt. lukuisat ufo- ja marsissa kasvaa puita -jutut). Hyvää viihdettä se on aina välillä, mutta ei oikein tietolähteenä voi toimia millään muulla tasolla kuin ajatuksien herättäjänä ja “mitä jos” -skenaarioiden aikaansaajana. Tutkivaa journalismia siellä ei ole.
Juuri tämä myös on vaihtoehtoisnäkemysten esiintuomisessa suurin ongelma. Ainoa taho, joka niitä suostuu käsittelemään ovat kaikenlaiset salaliittofoorumit ja roskalehdet, joita ei kukaan voi ottaa tosissaan, vaikka väitteet ja asiat aika ajoin palstoilla sisältäisivätkin totuuden siemenen. Valtavirtamedia ei halua ottaa vähänkään vaikeampia tai epävarmalla pohjalla seisovia tulenarkoja aiheita käsittelyyn, koska riskit “kasvojen menetyksestä” ovat liian suuret.
Kieltämättä tällaiset “roskasivustot” toimivat hyvänä alkusysäyksenä varsin mielenkiintoisten näkemysten tutkimiselle, ja itselleen rehellinen henkilö pystyykin avartamaan maailmaansa paljonkin niiden avulla, kunhan todella pitää huolen siitä, että ei koskaan usko sitä mitä sivusto itsessään tarjoaa, vaan pyrkii löytämään asioiden todellisen laidan monista eri tietolähteistä unohtamatta myös sitä täysin vastakkaisen puolen näkökulmaa, joka usein jää unholaan.
..quote: “Pravda.ru tietolähteenä on hyvin arveluttava, & Tutkivaa journalismia siellä ei ole./quote
..heheh.. saituri..etkö sä saanut eilen sen osotteen pravdaan..?
pravda-forum osote..!!!
..ja sun jutuist tulee kyl kuva että sä olet tietoinen..mut just niin paljon
kun mitä voisi TV,Radio..ja muitten Erkko-pojan omistavien “medioitten”
tulos-ulostuksesta odottaa…
ja sitten otsaa puhua “Tutkivasta journalismista”..
täs on TV:n sijasta vähä purtavaa..
..ja tottakai totisena suomalaisena ..ota oikein negatiivinen lähtökanta niin
ei tartte sen enempää aivoja käyttää..heheh
Here is a 12 part series of Robert Menard from Canada giving a seminar on Freeman status:
http://www.youtube.com/watch?v=JzxMa…6B904&index=19
http://www.youtube.com/watch?v=vFn6l…6B904&index=20
http://www.youtube.com/watch?v=Ba5G3…6B904&index=21
http://www.youtube.com/watch?v=oGHwN…6B904&index=22
http://www.youtube.com/watch?v=-ror6…6B904&index=23
http://www.youtube.com/watch?v=Odqjp…6B904&index=24
http://www.youtube.com/watch?v=Y97Tv…6B904&index=25
http://www.youtube.com/watch?v=tBzgj…6B904&index=26
http://www.youtube.com/watch?v=tBzgj…6B904&index=27
http://www.youtube.com/watch?v=3mVJY…6B904&index=28
http://www.youtube.com/watch?v=vzkte…6B904&index=29
http://www.youtube.com/watch?v=rS83i…6B904&index=30
..UCC=Uniform Commercial Code
..pieni excerpt by one of our present topics on Pravda Forum:
The only strange thing here babau is how the authorities in recent years have decided to use statutes and laws that they implement without the people’s consent that can only work if the recipient of the OFFER REMAINS SILENT, silence is TACIT CONSENT. What tacit consent basically MEANS is that if you remain silent about what a policy officer is trying to deceive you with, then your silence is taken as DEFAULT to your acceptance and therefore compliance of the statute of law that is of LOWER jurisdiction to your constitutional inalienable rights.
But what’s even STRANGER is how the people simply don’t challenge it.
They simply take it as being unchallengeable, as if it is a constitutional law. They don’t know the difference, this is the problem babau, this is what’s the strangest thing about it. I’m talking people who look like their lights are burning bright… but nobody’s home.
Furthermore, it always has been, and still IS TODAY, internationally, that the PEOPLE are ABOVE the GOVERNMENT, and not the other way around. the people are in fact, sovereign by default… by the constitution of their own land’s testimony. The constitution of every country in the world states that clearly. But because the TV and media prefer to talk about who’s won the football or soccer last week, and who’s screwing who in Hollywood, the people have forgotten their God given and Constitutional rights. Their INALIENABLE RIGHTS. Check the definition of the word INALIENABLE.
Furthermore to THAT, given statutes and laws that are outside the Constitution, as in commercial and policing laws and codes AND EXECUTIVE orders, these are considered by LAW to be an OFFER, a privilege. As are all agreements and CONTRACTS and “TRUSTS of expression”. And the overriding LAW of any and all such OFFERS or LAWS or Statutes or ORDERS is that:
..
ja jos oot kinnostunut lukee muuta ku hesarii aamulehtee..etc..
For anyone interested… FREE BOOK Mastering the UCC:
http://www.armyreggae.com/pdfs/mastering-the-ucc.pdf
….ja täytyy sanoo aika väljät on nyky suomen tiedot..
..hm.. itse-riittoista porukkaa..
just like sheople successfully educated by
concurrent agenda.. Ciao..
..just painon submit ..ja se posti hävis Jupiteriiiin..
..no en viitti niin pitkää enää kirj.. paan vaan pari
linkkii jos on kiinnostusta
..saiturin viimenen antaa taas ja edelleen sen “itse-riittoisen”
pikku pohjolan porukan menttaalisesta kyvyistä irtautua
..TV,Radio ja muitten Erkko-pojan medioitten “brainwash”..
For anyone interested… FREE BOOK Mastering the UCC:
http://www.armyreggae.com/pdfs/mastering-the-ucc.pdf
..ja Tv:n sijasta…;
This is a must see for all financial freedom seekers that live in the UK, though it also holds true in every other country.
John Harris – It’s an illusion (all 5 parts):
http://www.youtube.com/watch?v=V0IM7…B6B904&index=5
http://www.youtube.com/watch?v=K4b0n…B6B904&index=6
http://www.youtube.com/watch?v=k7jtx…B6B904&index=7
http://www.youtube.com/watch?v=G8mEx…B6B904&index=8
http://www.youtube.com/watch?v=HIUMO…B6B904&index=9
…….
Kyllä se kommenttisi kokonaisuudessaan tänne tuli.
- Sain myös osoitteesi Pravda.ru:n foorumiin juuri niin kuin se aiemmassa kommentissasi oli. Pysyn silti edelleen mielipiteessäni.
- Jutuistani saa juuri sen kuvan mitä tällä sivustolla haluan antaa, joten ei pidä siitäkään vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Edelleen seison sanojeni takana siinä, että Pravda.ru:n foorumi on väärä paikka etsiä LUOTETTAVAA tietoa. Se on kuitenkin hyvä paikka (monen muun samantyylisen sivuston kanssa) etsiä uusia näkökantoja ja ideoita asioihin, joista sitten voi alkaa etsiä muista lähteistä vahvistavaa tai vastakkaista informaatiota. Et kai sinäkään usko kaikkea “vaihtoehtoistotuutta” vain siksi, että se eriää siitä virallisesta näkökannasta, joka julkisuudessa tuodaan esiin. Se on ehkä jännää, mutta ei sillä mitään edistetä.
Kriittinen ajattelu on sitä, että laittaa tarkasteluun molemmat näkökannat.
Eikä nyt pidä haukkua lampaaksi tai Erkkomedian uhriksi vain siitä syystä, että otan molemman puolen argumentit “suolan” kera. Vaikka tarkoituksesi on hyvä, niin ulostamasi ylimielisyys, jota kaikilla “totuuden löytäjillä” tuntuu yllin kyllin löytyvän, on vähintään ärsyttävää.
Myös Robert Menard on tuttu ja olen tutustunut tähän “Freeman-on-the-land” statukseen jonkin verran. Siihen liittyy kuitenkin paljon ongelmia, kuten se, että tähän statukseen päätyneet henkilöt ovat jossakin määrin yhteiskunnan ulkopuolella; sehän se idea siinä on. Aiheena tämä on erittäin mielenkiintoinen johtuen siitä, että muutamat ihmiset ovat päässeet “itsenäiseen” statukseen. Edelleen kuitenkin heillä on nämä vapaudet vain niin kauan kuin heillä annetaan olla ne, eikä heistä koidu liian suurta harmia muulle yhteiskunnalle.
Miten tämä “freeman” status on Suomessa mahdollista saavuttaa, on ainakin minulle täysi mysteeri, mutta toisaalta en lakiasiantuntija olekaan. Laki ja miten se toimii on todella tunnettava ennen kuin tälle tielle kannattaa edes yrittää lähteä. Se tuntuu olevan kuitenkin selvää, että “common law“, eli tapalaki -systeemissä tällainen on mahdollista (muun muassa Kanada, USA ja Britannia). Suomessa ei tapalaki ole käytössä. Vaikuttaako tämä jotenkin Freeman ideologian toteutukseen täällä…. en suoraan sanoen tiedä. Tässä on aiheeseen liittyvän Thinkfree -liikkeen sivustolinkki.
Et ilmeisesti kirjoita näitä kommentteja Suomesta, koska nuo linkkisi eivät näy täällä. Tässä on toimivat linkit tuohon mielenkiintoiseen “Magnificent Deception” esitykseen Google Videosta
- Osa 1 ja Osa 2
Kommentteja on muuten helpompi lukea ja ajatuksesi tulisivat helpommin esiin jos kirjoittaisit kokonaisin lausein tai tuottaisit yhdenkin ajatuksen kokonaisena. Mikäli Suomi taas ei ole äidinkieli, niin voit vapaasti kirjoittaa englanniksikin.
..ensiksi.. tää posti ..siis :Name & eMail pitäisi häviä
submit’in myötä..näin ei kuitenkaan käy..olepa hyvä ja korjaa
se ettei tartte itte lukee spam’ia..
no niin.. asiaan:
[quote]ulostamasi ylimielisyys, jota kaikilla “totuuden löytäjillä” tuntuu yllin kyllin löytyvä[/quote]
..ei oo mitää ylimiellellistä jos ei tulkitsia itse sitä sellaiseksi katso..heh..
Tää mun postit sun kertomuksees “About me” alla viittaavaan story’n on
aivan relevantti kuvaus siitä miten on meitä kaikkia huijattu syntymästä
asti..sulla on vielä hyvä esimerkkikin siinä..issästäs..ja kuitenkin näissä jälki
posteissa yrität puolustaa the Present Society..joka just tuon ajatustavan nojalla
jatkaa tätä Hoax’ia.. sun jutut menee ristii..
tämä Common Law perustuu ja on universal ..siis pätee Suomessa ja ..koska
kaikki lait perustuu into Law of Commerce..joka on yhdessä
Admirality Law’n kanssa satojen vuosien takaa tähän päivään asti
koottu niin kutsutuiksi Code’iksi ja ….parempi on kun itse luet mitä se on
niin ei toivottavasti tuu antipatioita…toisten esittämisenä..heheh..
Ja tuo niin tavanomainen Suomalainen itsepäinen yhteenveto:
[quote]Edelleen seison sanojeni takana siinä, että Pravda.ru:n foorumi on väärä paikka etsiä LUOTETTAVAA tietoa[/quote] ..heheh..
..sanohan yksikin “Luotettava” lähde..!!!! ..aika paljastavaa sanoisin..
kun ajatellaan että kaikki omaistu tieto on just niin “Luotettavaa” kuin
sen hyväksyy…siis quote is Bullshit..
kaikki kirjoitukset seuraavat tarkoin valittua “agendaa”..otaha selvää esim
..miksi paperi alettii valmistaa puusta eikä Hemp’stä..vaikka hemppiä
oli käytetty lähes 2k vuotta kaikkeen mahdolliseen..
..google Jack Herrer..http://www.jackherer.com/chapters.html ..niin saat vähä taustatietoa..
..niin että jos mä nyt sun mielestä “ylimielisenä” tuon asioita esille mikä
kaiken logiikan mukaan pitäisi jo alakoulussa saada tietää..niin
nimitys “sheople” on kovin passeli paikallaan..Suomes, Amerikas, englannissa…etc..
..ja kun vielä oot tutkinut Tavistockin aikaisemmat vaiheet ja mihin ja mitä
varten se luotiin (oss) ..niin saat vastauksen tämän päivän “sheople”-menttaliteettiin ..kaikki finansioitu saman Banksters avulla kun
nää molemmin puoliset sodan osaan-ottajat.. etc..etc..
..sä oot Welcome Pravda-Forum’iin jaaka sun näkökantaas, hyvin
internationel suurin osa Kanadasta, Austraaliasta, ja eu’n eri maista Arab
Israel,Africa..etc
..siellä on jopa kaksi suomalaista ..joista todella huomaa tän suomalaisen
Tv-koulutuksen..niitten kommenteista..heheh..
..pari swenskiä löytyy kanssa mut niillä ei koskaan oo omia ajatuksi…heheh..
..so olkoon tää täs ..lue ja “become Sovereign You Too”…lol
Osallistu keskusteluun!
Verotus »
Miten pääomatulovero toimii?
Useimmat säästämistä ja sijoittamista aloittavat joutuvat ensi kertaa elämässään tekemisiin pääomatuloveron kanssa. Mikä se on ja miksi sen pitäisi kiinnostaa? Onko se jotain syötävää?
Tilaa RSS -syöte
Aihealueet
Kuukausiarkisto
Tag Cloud
äkkirikastuminen aamulehti aleksandria ansiotulovero asiamies asuntokupla bon life budjetti dokumentti eläke eläkevakuutus finanssikriisi hätärahasto halpa halpa hotelli halpalento hinta huijaus huumori ilmainen ilmaistuotteet indeksirahasto indeksisijoittaminen julkisuus köyhä kauppa kilpailutus kirjasuositukset Korko kuluttaminen laina lama pääomatulovero pankki raha rikastuminen Säästäminen säästö saituri Sijoittaminen sijoittamisen aloittaminen työttömyys vaurastuminen velkatalous VerotusRecent Posts
Most Commented
Recent Comments