Saiturin kirjakauppa on avattu
Viimeinkin sain aikaan jokseenkin toimivan ratkaisun kirjasuositukset osiooni tuonne yläpalkkiin. Nopeimmat ovatkin alueen huomanneet jo aiemmin, mutta täytyyhän se esitellä nyt virallisestikin.
Kirjasuosituksista löytyy nyt Saiturin ikioma kirjakauppa, jonne olen lisännyt ja tulen lisäämään mielestäni mielenkiintoisimpia teoksia mitä maa päällään kantaa oman talouden hallintaan, säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen.
Joitakin kirjoista tulen esittelemään erillisinä artikkeleina, mutta osan lisään kauppaan vain kaikessa hiljaisuudessa. Kannattaa siis käydä tutkailemassa aina välillä, sillä päivityksiä on luvassa sitä mukaa kun tulee luettua sellainen kirja, jonka tunnen olevan suosituksen arvoinen.
Tällä hetkellä tarjolla on vain Amazon UK:n* valikoimaa. Lisään vielä pian erikseen Amazon USA:n* valikoimatkin, että pääsette suoraan vertailemaan kummastako saa kirjat tilattua edullisimmin.
- Kaupan vasen ja keskialue ovat varattuja kirjojen kuville sekä nimi- ja hintatiedoille. Kun klikkaat kirjan nimestä, saat kirjasta enemmän tietoa sekä lukija-arvosteluita.
- Kaupan oikea laita on varattu ylhäältä alaspäin:
- Kirjakategoriat
- Säästämisen superoppaat – täältä löydät mielestäni parhaimpia säästämiseen ja rahankäyttöön liittyviä kirjoja
- Elämäntyyli remonttiin – antaa opastusta niin pienissä kuin suuremmissakin elämäntyylin muutoksen ja elämänlaadun parantamisessa
- Ymmärrä maailmaa – tarjoaa mielenkiintoista tietoa, opastusta ja ajattelun aihetta ymmärtääksesi paremmin mitä yhteiskunnassa tapahtuu, miksi asiat eivät aina ole niin kuin alkuun luulisi ja miksi elokuvateattereiden popcorn on niin kallista.
- Listmania – näyttää lisäehdotuksia tietyltä aihealueelta, kuten esimerkiksi “personal finance”.
- Similar items – tuo myös lisäehdotuksia kirjoista, jotka saattavat kiinnostaa tutkaillun teoksen lisäksi. Aika usein näiden kautta löytää hyviä kirjoja
- Kirjakategoriat
Eihän täällä ole suomalaisia kirjoja ollenkaan?
Pyrin myös tietenkin tuomaan Bookplus.fi:n* valikoimat pian mukaan erillisellä sivulla, niin pääsette käsiksi myös suomenkielisten kirjojen suosituksiini, koska moni lukijoista ei ymmärrä englantia tarpeeksi hyvin.
Joka tapauksessa, tervetuloa selailemaan valikoimaa ja tekemään mieltä avartavia ja elämää muuttavia löydöksiä!
Alla muita kiinnostavia kirjoituksia:

USA:n kirjatilauksiin ei tule tullia, kirjatuotteet ovat tullivapaita. Olen monesti tilannut useamman sadan euron arvoisia satseja.
Kiitos korjauksesta. Tullin sivuilta katsoen en itse tätä tietoa löytänyt, joten olen pitkään elänyt kuvitelmassa, että tulli koskee kaikkia tuotteita. Tämä oli hyvä uutinen.
Asian voi halutessaan varmistaa katsomalla TARIC:sta kirjojen tulli. Kirjojen TARIC koodi on 4901.
49 Kirjat, sanomalehdet, kuvat ja muut painotuotteet; käsikirjoitukset, konekirjoitukset ja työpiirustukset
4901 Kirjat, esitteet ja niiden kaltaiset painotuotteet, myös irrallisina lehtinä
Linkki TARIC:iin: http://ec.europa.eu/taxation_customs/dds/cgi-bin/tarchap?Lang=FI
Loistavaa. Maailmani avartui jälleen hieman lisää.
Muistakaa myös Play.com. Kirjat (ja muutkin tuotteet kuten pelit jne.) tulevat kotiin ilman postimaksuja. Jos on tarve saada nopeasti esim. yksi ainut kirja, niin ei ole järkevää tilata Amazonilta (koska ainakin ennen Amazonilla oli melko hintavat postimaksut).
PS. Sorry, mutta pakkohan tämä on mainita sivustolla, jonka tarkoituksena on kertoa ihmisille tapoja säästää rahaa.
Ei tarvitse anteeksipyydellä. Tämä oli hyvä vinkki ja täytyykin katsoa voinko jotenkin integroida Play.comin valikoimaani. Se pitää paikkansa, että Amazonilta kannattaakin tilata kerralla vähän enemmän. Poikkeuksetta ainakin itse saan sieltä noin 3-5 kirjaa samalla hintaa millä Suomessa saan yhden.
Kotimaisista kirjakaupoista http://www.booky.fi toimittaa samat tuotteet ilman postimaksua kun taas Bookplussa heittää toimituskuluja 2,95 euroa per tilaus.Toki hinnat kannattaa vertailla silti.
Suosin aiemmin Play.com, mutta nyt tuli sen verran ikävä tilanne heidän kanssa, että tilaan kirjani jatkossa Amazonilta. Play.com lähetti viimeisimmän kirjatilaukseni kuplakirjekuoreen pakattuna, jonka seurauksena yksi kirjoista oli totaalisen muussina perille tullessaan.
Palautin kirjan Play.com:iin, mutta he eivät korvanneet postikuluja kokonaisuudessaan. Otin takkiin 11,99 € kirjasta 3 €.
Viimeisimmän kirjani tilasin Bookdepository.co.uk:sta. Kirja oli pakattu huomattavasti paremmin kuin Play.com ja tuli perillekin nopeammin. Bookdepositoryn kirjoja voi tilata joko suoraan heidän sivuiltaan tai Amazonin kautta klikkaamalla kirjan hinnan alta löytyvää “Other or used” linkkiä.
Kiitos tiedosta. Asiakas on nykypäivän tarjonnassa helppo menettää ja tässä se nähdään toiminnassa käytännössä.
Osallistu keskusteluun!
Verotus »
Miten pääomatulovero toimii?
Useimmat säästämistä ja sijoittamista aloittavat joutuvat ensi kertaa elämässään tekemisiin pääomatuloveron kanssa. Mikä se on ja miksi sen pitäisi kiinnostaa? Onko se jotain syötävää?
Tilaa RSS -syöte
Aihealueet
Kuukausiarkisto
Tag Cloud
äkkirikastuminen aamulehti aleksandria ansiotulovero asiamies asuntokupla bon life budjetti dokumentti eläke eläkevakuutus finanssikriisi hätärahasto halpa halpa hotelli halpalento hinta huijaus huumori ilmainen ilmaistuotteet indeksirahasto indeksisijoittaminen julkisuus köyhä kauppa kilpailutus kirjasuositukset Korko kuluttaminen laina lama pääomatulovero pankki raha rikastuminen Säästäminen säästö saituri Sijoittaminen sijoittamisen aloittaminen työttömyys vaurastuminen velkatalous VerotusRecent Posts
Most Commented
Recent Comments