Timantit ovat ikuisia… tai sitten eivät!
Ymmärrän oikein hyvin miksi koruista niin pidetään ja miksi se on iso bisnes. Hyvin suunniteltu koru on kiistämättä kaunis ja tuo kantajaansakin tietynlaista arvokkuutta lisää. Korut ovat kautta aikojen olleet statussymboleita siinä missä koristavia esineitäkin. Niillä on siis pitkään ollut yhteiskunnallinen kaksoistarkoitus. Jos olit rikas, pystyit näyttämään sen erilaisilla turhakkeilla ja krumeluureilla. Samoin tehdään kyllä nykyäänkin. Eikä siinä mitään, kyllähän munanjatkeita saa olla. Mutta hankkikaa hyvät ihmiset niitä oikein perustein.
Esimerkiksi kulta- ja timanttikoruja arvostetaan täysin toisella volyymilla kuin mistä tahansa muista aineksista valmistettuja killuttimia. Yleisin perustelu on, että koska kulta- ja timantit ovat kalliita ja harvinaisia raaka-aineita ja koska niistä saa täydellisen kauniita esineitä aikaan, ovat ne siksi koruraaka-aineiden ykkösvaihtoehto kuluttajalle. Tottahan sitä mieluummin kultaa ja timantteja kaulansa ympärille kietoo kuin messinkiä ja zirkoneja. Joo joo, mutta miksi? Onko kukaan lähtenyt koskaan kyseenalaistamaan itselleen tätä harhaa? Kun astutaan koruteollisuuden maailmaan, niin hinnoittelu ja tosimaailman tarpeet erkanevat kokonaan toisistaan.
Timantit
Timanteilla ja muilla kalliilla korukivillä ei ole kuluttajakaupassa mitään muuta funktiota kuin näyttää kivalta ja saada mies tuntemaan valtavaa syyllisyyttä kun hänellä ei ole varaa armaalleen sellaista hankkia. Teollisessa käytössä keinotekoiset timantit ovat korvanneet maasta kaivetut kaimansa lähes kokonaan, joten senkään puolesta ei timanttiteollisuuden ylläpitoa voi perustella. Afrikan timanttiteollisuus onkin nykyään totaalisen turha liiketoiminnan ala, jota pidetään pakolla yllä koska siinä liikkuu niin valtavia summia rahaa.
Että voisit hieman ymmärtää miksi pidän timantti-intoilua hölmöläisten hommana, on kerrottava hieman kyseisen raaka-aineen historiaa.
Legenda timantista
Timantin imago on yksi kaikkien aikojen parhaimmista markkinointitempuista mitä ihmiskunta on koskaan todistanut.
1800-luvun loppuun asti timantit olivat erittäin harvinaisia, kuninkaallisten pröystäilykiviä, joiden tuotanto rajoittui vuositasolla muutamaan kiloon. Asia muuttui kuitenkin nopeasti sen jälkeen, kun Etelä-Afrikassa tehtiin valtavia timanttilöytöjä joiden ansiosta tuotanto nousi yhtäkkiä tonneihin vuosittain.
Kaivostehtailijat huomasivat kohtuullisen nopeasti löydöstensä ongelmat. Timantteja tulvi markkinoille ennennäkemättömiä määriä ja koska niistä oli tulossa niin yleinen raaka-aine, oli niiden hintataso vaarassa laskea dramaattisesti.
Timanttien ongelma oli alusta pitäen se, että niille oli kovin vähän käyttöä missään muualla kuin koruteollisuudessa. Asiaa ei auttanut se, että tuoreiden löydösten myötä niitä oli vaarassa tulla markkinoille aivan liikaa. Koska timanteilla ei näihin Afrikan löydöksiin asti ollut mitään muuta kuin harvinaisuusarvoa, olivat liikemiehet pienessä pinteessä. Tämä vähäinenkin arvo oli hyvää vauhtia romuttumassa. Sijoitusten suojaamiseksi ylitarjonnalle oli tultava loppu. Alettiin keinotekoisesti luomaan “harvinaista” tuotetta.
Ongelman ratkaisuksi suurimmat timanttikaivokset yhdistyivät jättiyhtiöksi nimeltä De Beers, joka tänäkin päivänä kontrolloi maailman timanttitarjonnan ja kaupan kaikkia aspekteja, säädellen näin tuotteen hintaa yksipuolisesti, kokonaan irrallaan tämän mineraalin todelliseen määrään ja käyttöarvoon nähden.
Tämä on kuitenkin vain tarinan toinen puoli, sillä saadakseen timantit halutuksi varallisuuden ja romantiikan symboleiksi, oli De Beersin kontrolloitava myös näiden hiilenpalojen kysyntää. Ilman kysyntäähän ei tarjonnasta ole mitään hyötyä oli myyjän määrittelemä hinta mikä tahansa. Psykologia oli saatava peliin mukaan. Tämä onnistui tietenkin niin, että ihmisten mieliin alettiin iskostaa valtavin mainoskampanjoin, että timantit ovat erottamaton parin muodostuksen ja avioliiton osa. Timanteille luotiin “ikuisuuden” imago. Niiden haluttiin symboloivan avioliiton ikuisuutta, mutta yhtiön kannalta mikä tärkeintä, niiden haluttiin pysyvän poissa jälkimarkkinoilta esineinä joita ei koskaan myytäisi tai edes haluttaisi myydä eteenpäin. Ilman jälkimarkkinoita on yhtiön helppo pitää hinnat tasaisina ja itselleen sopivina.
Euroopassa hanke ei aluksi ottanut tulta alleen lukuisista eri kulttuurisista syistä. Niinpä projekti piti aloittaa USA:sta, jossa siitä tulikin jättimenestys, kuten kaikki tiedämme. Myöhemmin, sotien jälkeen toivotunkaltainen imago alkoi valloittaa myös Eurooppaa. Koko härdelli oli mainostoimisto N. W. Ayerin käsialaa. On kyllä nostettava kavereille hattua miljardien eurojen arvoisen bisneksen aikaansaamisesta lähes kokonaan tyhjästä.
Edellämainituista syistä timantteja ei voi myöskään pitää sijoituksena, koska markkinat ovat kokonaan kontrolloituja, eikä kukaan osta yksityishenkilöltä timantteja. Vaikka siis saisit itsellesi niitä hankittua, et saisi niitä myytyä eteenpäin.
Artikkelin lopusta löydät mahtavan dokumentin (joskin hieman huono kuvanlaatu) Timantti-imperiumi, joka kertoo tarinan yksityiskohtaisemmin ja ehkä mielenkiintoisemminkin. Kannattaa katsoa, mutta lue toki teksti loppuun.
Kulta
Kulta on varmaankin parhaiten tunnettu, tai ainakin eniten hehkutettu arvometalli, jota maa päällään kantaa. Kaikki sen tuntevat ja useimmat sitä halajavat.
Kultaa on läpi historian käytetty rahana, eli vaihdon välineenä siksi, että sitä on työlästä kaivaa, sitä ei pysty väärentämään, mutta sitä on kuitenkin sen verran saatavilla, että sitä voidaan käyttää rahana. Kullalla on myös merkittävää teollista tarvetta ja siitä saa kauniita koruja. Sillä on siis niin ”oikeaa” tarvetta kuin vähemmän tärkeää käyttöäkin.
Edellä mainitut ominaisuudet tekevät siitä siis ymmärrettävästi arvostetun raaka-aineen. Moni ei kuitenkaan sitä ymmärrä, että riippuen hankintapaikasta ja tavasta kulta on joko arvokasta tai sitten ei.
Sijoituskulta
Vaikka kultaa pidetään himoittavana aineena sen yleisesti hyväksytyn arvokkuuden vuoksi, on sillä merkitystä missä muodossa kullan itselleen hankkii. Sehän on selvää, että jos saat kultaa ilmaiseksi tai löydät kulta-aarteen, olet välittömästi jokseenkin varakas. Koska kuitenkin keskityn tässä artikkelissa tuumailemaan rahalla hankitun kullan käyttäytymistä varallisuutesi muodostumisessa, emme ota näitä epätodennäköisempiä skenaarioita huomioon.
Kultaan voi sijoittaa nykypäivänä monella tapaa. Voit esimerkiksi ostaa kultaa laattoina, kolikoina (Krugerrandit ovat esimerkiksi Etelä-Afrikassa laillista valuuttaa) tai arvopapereina sijoittaen suoraan kullan hintaan tai kultakaivosyhtiöihin. Tapoja on siis monia.
Euroopassa ja erityisesti Amerikassa kultaa on ollut tapana aiemmin kerätä ”pahan päivän varalle”. Keski-Euroopassa fyysisen kullan omistaminen ei ole mikään harvinaisuus. Tämä johtuu siitä, että muun järjestelmän romahtaessa on kulta silti käypä valuutan muoto riippuen tietenkin vähän kriisistä. Kannattaa aina muistaa, että nykyinen valuuttajärjestelmämme ei perustu yhtään mihinkään. Keskuspankit voivat syytää rahaa ilmoille niin paljon kuin huvittaa. Pahimmillaan mihinkään sitomaton valuuttajärjestelmä johtaa Zimbabwen kaltaiseen tilanteeseen, jossa raha menettää käytännössä arvonsa. Tällaisissa tilanteissa kulta on arvossaan. Fyysisinä kolikoina ja laattana kulta siis toimii vähän kuin viimeisenä oljenkortena. Jos olet kiinnostunut hankkimaan kultalaattoja tai kolikoita, on helpoin tapa tosin vähän hintava tähän Tavex.
Suoraan kullan hintaan sijoittava arvopaperi on jo enemmän sijoitukseen verrattava, mutta ei varsinaisesti kuitenkaan tuota mitään, sillä se seuraa orjallisesti kullan maailmanmarkkinahinnan muutoksia. Kullan hinta riippuu aina siitä mihin valuuttaan sitä verrataan. Esimerkiksi dollreissa kullan hinta on ollut nousussa jo pitkään, koska dollarin arvo on heikentynyt. Euroissa kullan hinta on ollut maltillisemmassa kehityksessä, koska valuutta on pysynyt varsin vahvana muihin verraten. Toisin sanoen, kulta suojaa inflaatiolta (mutta kullan arvo myös laskee siihen valuuttaan nähden, jonka arvo nousee muihin valuuttoihin verrattuna).
Kultakaivosyhtiöihin sijoittaminen on jo sitten puhdasta osakesijoittamista, johon en tässä mene, sillä osakesijoittaminen on niin laaja alue. Jätän tähän pari linkkiä sijoittamista sivuaviin suomalaisiin blogeihin. Mainitsen kuitenkin sen verran, että en suosittele alan osakkeisiin sijoittamista, ellet ole valmis opiskelemaan aihetta paljon.
- Kohti taloudellista riippumattomuutta (onnittelut uudesta osoitteesta ja ulkoasusta!)
- Matkalla miljonääriksi
- Miljonääriksi alle kolmekymppisenä
Kultakorut
Kultakorut ovatkin sitten kokonaan toinen asia kuin sijoituskulta eri muodoissaan. Rahalla ostettua kultakorua on turha kenenkään kuvitella sijoitukseksi, ellei sitten puhuta harvinaisista, kuuluisan sepän tekemistä uniikkikappaleista; mutta näihin on tuskin tavallisella tallaajalla varaa muutenkaan.
Kultakoru, varsinkaan peruskoru tai edes Kalevala-koru ei ole sijoitus siksi, että kun menet käyttämääsi korua myymään vaikkapa kultakauppaan tai mihin tahansa muualle, ei sinulle hyvitetä arvoa siihen verrattuna mitä koru on joskus maksanut, vaan noin puolet korun metallin arvosta. Tässä on jo syytä sinänsä, mutta on vielä otettava huomioon se, että koru itsessään maksaa vähintään noin kolme kertaa sen mitä siihen käytetty metalli on arvoltaan.
Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että metallikorun valmistaminen vaatii runsaasti työtä. Myös se koru jota haaveilet myyväsi hyvään hintaan joutuu käsittelyyn, jonka päätteeksi koru luonnollisesti sulatetaan ja työstetään uudelleen.
Jos siis kultaa haluat hankkia sijoituksen varjolla, niin hanki sijoituskultaa, älä koruja. Joka tapauksessa maksat aina korusta enemmän kuin mitä siitä myydessäsi jo pelkästään siitä syystä, että kultakoruista maksat arvonlisäveroa 22%, kultakolikoista et. Näin myös silloin kun romukultakin muuttuu näennäisesti arvokkaaksi; arvonnousu johtuu nimittäin inflaatiosta.
Helmet
Helmikorut liikkuvat arvostuksessa hinta/paino jossain kullan ja timanttien välimaastossa. Yksi simpukasta suolistettu helmi liikkuu hinnassa asteikolla 35$ – 100$ puhtaudesta ja muodosta riippuen.
Nämä luonnontuotteet saavat alkunsa helmisimpukan sisällä ”roskasta” joka ärsyttää simpukkaa sen verran, että tämä koteloi ”roskan” helmiäisen sisään. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, saa simpukan sisältä kaivaa ihka oikean helmen.
Miten tämän pallukan hinta sitten määräytyy? Ei ainakaan minkään teollisen tarpeen mukaan, toisin kuin esimerkiksi osittain timanteilla ja kullalla. Ei suinkaan. Helmien markkinahinta määräytyy kokonaan sen mukaan ovatko ne trendikkäitä vai eivät ja millainen vuosi simpukoilla oli. Hinta ei siis perustu aitoon tarpeeseen ja on täten erittäin ailahtelevainen ja subjektiivinen asia.
Miksi mielestäni helmen viljely on turhaa? Koska sillä ei ole minkäänlaista teollista arvoa ja toisaalta ihmissilmälle täysin samanlaisia keinotekoisia helmiä voidaan valmistaa huomattavasti halvemmalla. Järkisyytä tämän liiketoiminnan haaran ylläpitoon ei siis ole, ihan kuin timantinkaivuullakaan… mutta toisaalta harvemmassa ihmisen aikaansaamassa toiminnassa sitä suuremmin on.
Lopetan vauhkoamiseni toteamukseen, että kyllä sitä kaikesta sitä voi maksaa itsensä kipeäksi. Itse mieluummin tuhlaan rahani johonkin tuottavaan tai käytännölliseen. Toisaalta… kyllä, minäkin omistan kultakoruja, mutta ainakin myönnän täysin rinnoin sen, että ne eivät ole minulle juuri muulla tavalla arvokkaita kuin tunnearvoltaan. Tunnearvo on toki tärkeä, mutta se on joka tapauksessa täysin subjektiivinen asia.
Miettikää asiaa! Ja nyt illan dokumenttiin, olkaa hyvä (dokumentti on englanniksi).
Timantti-imperiumi
Alla muita kiinnostavia kirjoituksia:
Osallistu keskusteluun!