Sähkön kilpailuttaminen kannattaa
Kyllä. Nyt päätin viimein ottaa selvää miten kerrostalokolmiomme sähkölasku muuttuu, jos sitä hieman kilpailuttaa. Kaukolämmitteisessä asunnossamme on sähkölasku aika marginaalinen jo lähtökohtaisesti (kulutus noin 2100 kWh), mutta mitäpä haittaa siitä on, jos tästä vähästäkin ottaa ilmat pihalle.
Viimeinen sykäys tähän lähti Taloussanomien viimeisimmästä aihetta koskevasta artikkelista. Niinpä suunnistin erinomaiselle Markus Ossin ylläpitämälle Tarkan Markan sivustolle, jossa on aika ajoin päivittyvä sähköyhtiöiden kilpailuttamiseen keskittyvä artikkeli. Päätin testata miten Markuksen kokoama linkkikavalkaadi toimii omalla kohdallani.
Sähkön hintavertailu on aina oma episodinsa, mutta nykyisillä nettipohjaisilla välineillä ja tiedonsaannin helppouden vuoksi ei vertailu ole homma eikä mikään, varsinkin kun sillä tienaa muutamassa minuutissa tapauksesta riippuen jopa satoja euroja puhdasta rahaa.
Lähtötilanne
Nykyiseen asuntoon muuttaessa annettiin kouraan tarjouslappu, joka oikeuttaa ostamaan Fortumin sähköä alennettuun hintaan UPM-Kymmenen puitesopimuksen kautta. Kyseinen hinta on ainakin Fortumin alhaisin. Sopimus on Fortum Kesto UPM, jota käsittääkseni ei vapailla markkinoilla ole tarjolla. Ilmeisesti sopimus on jotenkin sidoksissa taloyhtiöön, sillä kyseinen talo, jossa nykyään asustelemme on entinen UPM-Kymmenen työntekijöiden asuntokompleksi (aivan tavallisia 70-luvun DDR-perinteen mukaisesti tehtyjä kerrostaloasuntoja). Sopimus on aina vähintään 5 prosenttia halvempi kuin normaali Fortum sopimus… mutta riittääkö se?
Vertailua tekemässä
Paljastui, että nykyinen sopimukseni on harvinaisen kilpailukykyinen ja on vaikea löytää tarjoajaa, joka pystyisi kunnolla nokittamaan Fortumin sopimuksemme.
Kuitenkin, kyllähän se halvin vaihtoehto sitten lopuksi löytyi Energiamarkkinaviraston sähkönhinta -vertailusta.
Nykyinen hintamme menee näin:
- Perusmaksu – 2€/kk
- Energia (viimeisimmässä laskussa, jonka eräpäivä 15.06) – 5,45 snt/kWh
Kilpailutuksen kautta saatu uuden, KSS-Energian Prime -sopimuksen tarjous menee seuraavasti:
- Perusmaksu – 0€/kk
- Energia - 5,10 snt/kWh
On siis siinä ja siinä maksaako tämä pelleily kohdallamme vaivaa, mutta toisaalta pienistä menoista ne isot säästöt tulevat. Sähkön hinnassa itsessäänhän ei näillä kulutusluvuilla suurta muutosta tule. Myöskään sähkönsiirtoa ei pysty kilpailuttamaan, joten hinnan kilpailutuksen vaikutus vähenee myös tästä syystä.
Joka tapauksessa, kilpailutuksen ansiosta säästämme nykyhintaan verraten vähintään 24 € vuodessa (WAU), ja lisäksi ainakin 0,35 snt/kWh, josta ei juuri hintaa käytännössä synny kuin 7,35 euroa vuodessa. On kuitenkin muistettava, että sopimustyypissä jonka otin, sähkön hinta muuttuu joka kuu, joten sopimus saattaa osoittautua lopulta myös kalliimaksi kuin toivottiin.
Suurin säästö, mikäli sitä tulee ollenkaan, tulee siinä, että perusmaksu poistuu kokonaan. Nykyisen sopimuksen perusmaksu on 2 € kuussa.
Loppukaneetti
Vaihdoin sähkönmyyjää lopuksi ihan piruuttani nähdäkseni onko sillä käytännön merkitystä. Sähkönmyyjän vaihto on nykyään erittäin helppoa, sillä pääsääntöisesti uusi palveluntarjoajasi irtisanoo vanhan sopimuksen puolestasi. Ihan kuin kännykkäliittymää vaihtaisit. Yritys, jolta 30.6.2009 eteenpäin ostan sähkömme on KSS energia. Kuten jo edellä luitkin, oli kyseinen firma meille edullisin, ainakin vertailujen perusteella.
Kerrostaloissa ei huimiin säästöihin kilpailutuksella päästä, mutta asunnoissa jotka lämpiävät puhtaasti sähköllä ja omikotitalot kokonaisuudessaan hyötyvät toimenpiteestä suuresti.
Alla muita kiinnostavia kirjoituksia:


Osallistu keskusteluun!