Kauanko rahasi riittävät jos jäät työttömäksi?
Aloin miettimään, että miten kauan varallisuuteni riittäisi, jos jäisin nyt työttömäksi. Toinen aiheeseen tiiviisti liittyvä kysymys on, että miten työttömyysajan voi minimoida. Kipinä tähän kirjoitukseen lähti kun luin Octaviuksen blogista kirjoituksen “Synkistelyä“, joka antaa varsin realistisen kuvan Suomen taloudellisesta tilanteesta
Erittäin oleellinen kysymys tänä päivänä on se miten käy oman talouden jos nyt jään työttömäksi. Se on pelottava ajatus, mutta tapahtumaan voi ja pitää varautua kaiken varalta yllätyksien välttämiseksi oli taloustilanne mikä tahansa.
Nykypäivänä yksikään työpaikka ei ole varma, vaan sinut voidaan potkia pois varsin heppoisin perustein vain “kaiken varalta”. Vaikka kuvittelet työsi olevan “vakituinen”, sellaista työsuhdetta ei kuitenkaan yksityinen sektori tunne, vaan työnantaja voi potkia sinut kohtuullisen helposti pellolle. Olet siis ainoastaan “toistaiseksi” töissä määräaikaisen sijaan.
Mitkä siis ovat ne konkreettiset toimenpiteet, joilla voit varmistaa ettet ole kovin helvetillisessä kusessa, kun kengänkuva ilmestyy omaan persaukseesi? Ei kuitenkaan kannata ryhtyä luulosairaaksi oman tilanteen suhteen tai ryhtyä liikaa huolehtimaan. Ainoa mitä kannattaa tehdä on varautua riskin toteutumiseen riittävissä määrin ja elää jalat maassa. Usko pois, näin suuri osa huolista helpottaa, kun tiedät että selviydyt vaikka kävisi kuinka.
Konkreettiset toimenpiteet
1. Päivitä Ansioluettelosi. Tämä kannattaa tehdä muutenkin, vaikka et potku-uhan alla olisikaan. Ansioluettelo on hyvä pitää päivitettynä, sillä saattaahan olla että odottamaton työtilaisuus tulee eteesi, jolloin on jo vähän myöhäistä lähteä väsäilemään juosten kustuja hakemuksia ja ansioluetteloita. Jos viimeksi päivitit ansioluettelosi kun hait nykyistä työtäsi, tarvitsee se poikkeuksetta rutkasti muutoksia. Olet saanut paljon lisää kokemusta ja ollut mukana monessa. Lisää nämä mukaan. Myös juuri työuransa aloittaneen on syytä pitää huoli siitä, että tiedot ovat ajan tasalla.
Millä myyt itsesi uudelle työnantajalle? Yksi tärkeä syy pitää ansioluettelo ajan tasalla on se, että näin pystyt välittömästi aloittamaan tehokkaasti uuden työn etsinnän sen sijaan, että alkaisit päivitysprosessin vasta kun sinut on potkittu pellolle. Säästät näin potentiaalisesti kuukausien palkan ja aikaa. Pystyt keskittymään olennaiseen.
Tässä muutama vinkki onnistuneen CV:n rakentamiseen:
- 15 virhettä, joita ei ansioluetteloon saa päästää (sivu englanniksi)
- Miten markkinoit itseäsi työnantajille laman aikana (sivu englanniksi)
Muista erottua joukosta! Ansioluettelon ei tarvitse olla nimensä mukainen lista suoritteista ja titteleistä, vaan siitä voi tehdä myös kiinnostavan. Amazon.com sivustolta löydät runsaasti halpoja, mutta syväluotaavia kirjoja ansioluettelon rakentamisesta ja työnhausta yleensä.
2. Rakenna hätärahasto itsellesi. Tämä on yksi tärkeimmistä askelista mitä voit tehdä. Säästit tällä hetkellä tai et, on tämä elintärkeää selviytymisesi kannalta. Yleinen suositus on, että keräät varantoja itsellesi noin puolen vuoden kuluja vastaavan summan. Tämä tulee olla rahaa johon et koske muuten kuin nimenomaan tällaisessa tapauksessa (tai muussa vastaavassa yllättävässä hätätapauksessa).
Kun mietit asiaa työttömyyden näkökulmasta on erityisesti syytä ottaa huomioon, että ansiosidonnainen tai muut korvaukset eivät todellakaan ala soljumaan tilillesi samalta istumalta kun potkut olet saanut. Hakemustesi käsittelyyn voi mennä viikkoja, epäonnisimmilla kuukausia. Ilman vararahastoa olet todellisessa ahdingossa. Hätärahastoa kartuttaessasi on syytä muistaa, että summa jonka säästät on täysin subjektiivinen, johon vaikuttavat asiat kuten perheen suuruus, asuntolaina, auto, kulutustottumukset yms. Muista, että työttömyyskorvauksen veroprosentti on 20 %, kun laskelmiasi teet.
Älä koskaan unohda, että olet loppupeleissä aina itse vastuussa itsestäsi ja toimeentulostasi.
Itselläni esimerkiksi on koossa sen verran säästöjä, että ansiosidonnainen mukaan lukien tulisin todennäköisesti toimeen jopa 2 vuotta ilman varsinaisia palkkatuloja ilman että minun tarvitsisi alentaa elintasoani millään lailla. En kuitenkaan ota laskuihini mukaan valtion korvauksia, koska en yksinkertaisesti luota rakkaan kotimaamme kykyyn toimia nykymaailmassa turvaverkkona. Mikäli jonkinasteisia korvauksia tulee, ne ovat plussaa, eivät itsestäänselvyys (vaikka verotuksemme kovuuden vuoksi näin pitäisi kuitenkin olla). Ilman työttömyyskorvausta mukaanlaskettuna, riittää hätävarallisuuteni noin 1 vuoden elämiseen. Tämän pitäisi antaa tarpeeksi aikaa etsiä jonkinlainen säännöllinen toimeentulo.
3. Minimoi kulusi. On sanomattakin selvää, että tällaisena aikana huvikseen kuluttaminen on aika riskaapelia touhua (on se sitä kyllä muulloinkin). Kulujen vähennys kannattaa koska:
- Alat säästää rahaa hätärahastoasi varten
- Olet jo valmiiksi karsinut liian läskin kulupuolestasi. Kun olet jo etukäteen totutellut elämään vähemmällä luksuksella ja tyydyt siihen mitä sinulla jo on, ei pudotus ole niin kova kuin täysin paljaaltaan työttömäksi joutuessa.
Irtisanoudu naurettavan kalliista kuntosalijäsenyydestä. Kuntosalijäsenyydet ovat tunnetusti kalliita ja vaikeita irtautua. Et todellakaan halua maksella kuntosalimaksuja, jos jäät työttömäksi. Heiltä ei armoa tipu. Tällä säästät ainakin 50 € kuukaudessa. Itse irtisanouduin kuntosalin jäsenyydestä noin vuosi sitten.
Kilpailuta aivan kaikki sopimuksesi, kuten sähkö-, vakuutus-, puhelin-, internet-liittymät ja muut sellaiset. Kilpailutus onnistuu muun muassa “Kilpailuttaja” -sivustolla.
Tarvitsetko autoa aivan välttämättä (Koskee lähinnä kaupunkiasujia)? Auto vie järkyttävän loven pussistasi läpi vuoden ja aiheuttaa varattomalle työttömälle runsaasti harmaita hiuksia. Onko auto siis totaalisen välttämätön selviytymisesi kannalta? Itse en edelleenkään autoa omista. Itse asiassa hankin muutama viikko sitten pyörän, jolla on hyvä harrastaa hyötyliikuntaa, kun ajelen täältä Hervannasta Tampereen keskustaan töihin. Tästä syystä en hanki autoa kuin vasta jos toimeentuloni sitä erityisesti vaatii.
Pienistä puroista kasvaa iso virta. Ehkä tärkeimmässä osassa on työttömyysajan taistelussasi ne pikkukulut, joita ei tule huomattua. Kannattaa pitää edes yksinkertaista kirjaa siitä millaiseen schaibaan rahaa päivittäin törsää. Yllätyt miten paljon säästät.
Irtisanomispaketti
Mikäli työpaikassasi on meneillään YT-neuvottelut ja työnantajasi tarjoaa sinulle irtisanomispakettia, eli tiettyä työssäoloaikaa vastaavan rahasumman siinä toivossa että lähdet yrityksestä vapaaehtoisesti, on hyvä tietää pari asiaa. Koska irtisanomispaketin ottaja sanoutuu itse irti työsuhteesta, eli häntä ei irtisanota, tulee paketin ottajille ensin kolmen kuukauden karenssi ja karenssia pidentää saadun paketin arvo sekä mahdollinen lomakorvaus joka jaetaan kuukausipalkan kokoisiksi. Näin olet saattanut itsesi tilaan, jossa olet erittäin pitkän aikaa kokonaan ilman tukia ja korvauksia. Tässä tapauksessa sossu olisi ainoa avunlähde, mutta sossussakin toimeentulotukea haettaessa eropaketista saadut rahat lasketaan tuloksi. Koska silloin lasketaan tulot toimeentulotukinormien mukaisesti, ei myöskään sossusta saa rahaa pitkään aikaan.
Alla muita kiinnostavia kirjoituksia:


Osallistu keskusteluun!