DRM-vapaata musiikkia ilmaiseksi netistä
Youtube -ohjeeni lisäksi ajattelin julkaista samaan aiheeseen liittyvän ohjeen saadaksesi musiikkia netistä omaan käyttöön ilman minkäänlaisia käyttörajoituksia.
Musiikkia nettiradiosta (tai mistä vaan) omalle koneelle?
Nettiradiot on siitä kivoja, että niistä kuulee uutta musiikkia jatkuvalla syötöllä. Näin tulee tehtyä kasapäin hyviä löytöjä. Ongelmaksi sitten muodostuu sen loistobiisin uudelleenlöytäminen ja saaminen omalle koneelle. No eipä hätää, sillä keino tähänkin on. Tässä yksi tapa, joka tuo mieleen nostalgisia muistoja 90-luvun alusta kun nauhoittelin siskoni kasettinauhuri/radioyhdistelmällä musiikkia radiosta. Nyt on sama juttu, 2000-luvun versiona. Voit nauhoittaa haluamasi kappaleen tietokoneellesi nettiradiosta (itse asiassa alla mainitulla keinolla voit nauhoittaa musiikkia mistä tahansa sivulta, koska ohjelma nauhoittaa kaiken mitä äänikorttisi päästää ulos, näin ollen Youtubekin yms. on mukana laskuissa).
Kuvailemani tapa ei ehkä ole kansainvälisen lain mukainen, mutta en näe siinä moraalisesti mitään väärää. Lisäksi kiinnijäämisen riski on pyöreä nolla P2P-verkkoihin verrattuna. Kyseessähän on kuitenkin sama asia kuin esimerkiksi TV-elokuvan nauhoittaminen videolle.
Tavoitteemme siis on nauhoittaa musiikkia mistä tahansa nettiradiosta ja saada se MP3-muotoon niin, että voit polttaa musiikin levylle ja kuunnella vaikka autossa tai iPodillasi tai millä nyt haluatkaan… Asiaan!
1. Tapa: Radio Sure!
Nettiradiosta musiikin lataaminen on tehty erinomaisen helpoksi Radiosure -nettiradio-ohjelmalla. Ohjelma toimii virtuaalisesti kuin entisaikojen kasettinauhuri; valitset radiokanavan ja joko ihan vaan kuuntelet kanavaa tai kuuntelet ja painat “REC” nappia. Kappaleet jopa latautuvat erillisinä tiedostoina, eikä yhtenä pötkönä.
Ohjelma sisältää myös kattavan valikoiman Suomalaisia nettiradioita.
Ohjelman kotisivut tarjoavat vastauksia mahdollisiin kysymyksiin. Ohjelma on kuitenkin sen verran yksinkertainen käyttää, että en usko ongelmia hirveästi syntyvän.
Radio Sure! kuitenkin rajoittuu nettiradioihin. Radio Sure!:lla et myöskään voi nauhoitella musiikkia MUUSTA KUIN nettiradiosta. Esimerkiksi erilaisten Jukebox -palveluiden musiikkitarjonnan nauhoittamiseen tarvitset nauhoitustavan 2.
2. Tapa: Audacity
Vaihe 1. Lataa ohjelma Audacity täältä.
Tarvitset MP3-tiedoston luomiseksi Audacityllä myös Lame-enkooderin, jonka saat täältä. Sivusto, jolta enkooderin lataat sanoo, että filettä ei saa ladata painamalla hiiren oikeaa nappia ja valitsemalla “Tallenna kohde levylle…”. Tämä on kuitenkin ainoa tapa, jolla enkooderin sain itse ladattua. Et pysty tekemään MP3-tiedostoja ilman tätä Audacityllä.
Vaihe 2. Käynnistä Audacity.
- Mikserialueen alasvetovalikossa, valitse “Wave in” tai “Stereo Mix” sisääntulolähteeksi.
![]()
- Avaa Audacityn muokkaa -valikosta -> asetukset. Asetusten Audio I/O tabissa, valitse 2 kanava, koska haluat äänen stereona. Valitse äänikorttisi äänitysvälineeksi (minun tapauksessani C-Media CM6501 Like Sound Device). Pidä myös huoli, että poistat täpän kohdasta “Ohjelmatason läpitoisto”, muuten kuulostaa homma kummalta.

Vaihe 3. Avaa haluamasi nettiradio (tai muu äänisisältöä tarjoava sivusto) selaimeesi. Ala kuuntelemaan lähetystä (itse laitoin Radio Rockin) ja siirry Audacityyn.
- Joudut luultavasti hieman etsimään itsellesi sopivaa kanavaa, koska ainakin itseäni ärsyttää jonkin verran kappaleiden alkuun ja loppuun tulevat spiikit ja mainokset. Toisilla sivustoilla on enemmän, toisilla vähemmän
Vaihe 4. Kun haluamasi kappale on alkamassa, paina joko Audacityn punaista äänitysnappia tai R -pikanäppäintä aloittaaksesi lähetyksen äänittämisen. Kun biisi loppuu, paina välilyönti -näppäintä lopettaaksesi nauhoituksen.
Jälleen kun seuraava biisi, jonka haluat nauhoittaa soi, painat vain uudelleen R -näppäintä. Nyt Audacity nauhoittaa uuden kappaleen toiselle raidalle (älä siis pelästy kun biisi näyttää menevän edellisen päälle, näin ei tapahdu. Jos yrität soittaa kappaletta tässä tilassa, kuuluvat kaikki nauhoitukset yhtä aikaa). Tämä auttaa tiedoston käsittelyä, kuten kohta opit. Toista R – Välilyönti operaatio, kunnes olet saanut sessiossasi tarpeeksi kappaleita nauhalle.
HUOM! Jos et halua istua koneesi ääressä naputtelemassa biisejä erilleen ylläkuvatulla taktiikalla, voit aina jättää ohjelman nauhoittamaan lähetystä ja pilkkoa tiedoston kappaleiden mittaisiin osiin jälkikäteen.

Vaihe 5. Viimeine vaihe – Valitse Tiedosto -> Vie moneen tiedostoon – tämä tallentaa jokaisen yksittäisen Audacity raidan erilliseksi MP3 tai WAV tiedostoksi. Valitse tiedosto jonne kipaleet haluat ja valitse tiedostojen jakamisperusteeksi “Raidat”. Paina -> Vie.

Siinäpä se. Aluksi vähän hankalaa, mutta hetken kokeilun jälkeen erittäin käyttökelpoinen keino musiikkikirjaston kartuttamiseen. Nyt olet valmis polttamaan musiikin CD:lle tai käyttämään sitä muulla toistolaitteella.
VIELÄ HUOM! Koska Audacity nauhoittaa kaiken mitä äänikorttisi ulos päästää, et voi esimerkiksi samaan aikaan katsoa elokuvaa tai vierailla ääniefektejä sisältävillä nettisivuilla kesken nauhoituksen, koska myös nämä äänet tallentuvat nauhoitukseen.
Jos haluat lisäefektejä tai muuten vain muokata nauhoituksiasi, suosittelen että tutustut Audacityn kotisivuihin.
Musiikin ilmaiseen haalimiseen on toki muitakin tapoja ja tulen käsittelemään asiaa varmasti tulevaisuudessakin.
Tässä muutama linkki paikkoihin, joista voit musiikkia nauhoitella:
1. Youtube
2. Just hear it
3. Songza
4. Spotify
3. Nettiradiot ( kokoelma suomalaisia nettiradioita )
Alla muita kiinnostavia kirjoituksia:

Itse olen ilmaisen musiikin osalta suosinut Spotify:ä, kts. http://spotify.com
Spotifyllä voi kuunnella sitä musiikkia mitä haluaa ja musiikkikirjaston koko on miljoonien kappaleiden luokkaa. Ilmaista tunnusta varten tarvitset kutsun, joita löytyy internetistä. Tällöin joidenkin kappaleiden välissä kuuluu audiomainosta, ehkä noin joka kuudennen-kymmenen kappaleen välissä.
Siinäpä se. Joka tapauksessa huomattavasti helpompi tapa kuin nauhoitella nettiradioista, joista joutuu kyttäämään kappaleita. Spotify kun soittaa juuri sen kappaleen tai artistin musiikkia jota haluat.
Kiitos kommentista. (Seuraava vastaus on muuten sitten kaikille lukijoille…)
Ja kiitos muistutuksesta. Spotify on todellakin infernaalisen loistava musiikkipalvelu sinänsä; jos tyytyy kuuntelemaan musiikkia netistä. Musiikin saaminen omalle koneelle ja sitä kautta esimerkiksi MP3-soittimelle on kuitenkin itselle se päämäärä johon pyrin, ja Spotify:ssa se on lopulta lähes yhtä hankalaa kuin nettiradiosta nauhoittaminen. Nauhoitus Spotify:sta on helpompaa tosin siinä mielessä, että saat itse määritellä biisin ja sen aloituksen sekä lopetuksen. Joka tapauksessa tähän mennessä toimivin keino musiikin lataamiseen myös Spotify -palvelusta on Audacity.
Niille jotka eivät tiedä, niin Spotify:hin voi saada muuten kutsun vaikkapa Rejected.se sivustolta. Siellä tosin on rajallinen määrä kutsuja päivää kohden. Pietari tarjoaa lisää opastusta Spotify kutsun saamiseen.
Muita loistavia Jukebox / musiikinhakupalveluita, jotka eivät vaadi kutsuja tai kirjautumista löytyy pilvin pimein. Käytä Google-hakua. Esimerkkinä vaikkapa Songza.
Myös nettiradiosta musiikin lataaminen on tehty erinomaisen helpoksi Radiosure -nettiradio-ohjelmalla, joka oikeastaan toimii tähän tarkoitukseen paremmin kuin Audacity. Ohjelma toimii virtuaalisesti kuin entisaikojen kasettinauhuri; valitset radiokanavan ja painat “REC” nappia. Kappaleet jopa latautuvat erillisinä tiedostoina, eikä yhtenä pötkönä. (Pitääpä muuten lisätä tämä itse artikkeliinkin… kiitos huomautuksesta!)
Jos taas haluat ladata kipaleen ilman liiallista tietokonesähläystä, voit tehdä sen ListenToYoutube -palvelussa. Tässä artikkelissani on lyhyt ohje sivun käyttöön.
Spotify kun kuitenkin on vain hieman toisella logiikalla toimiva “nettiradio”. Tavoitteena on saada musiikki aidosti omalle koneelle, omaan käyttöön. Sitä en minäkään lähde kiistämään etteikö Spotify muilta ominaisuuksiltaan olisi yksi parhaimmista musiikin kuuntelupalveluista.
Miksi en pysty vaihtamaan omasta ohjelmasta sisääntuloksi tuota wavein tai mixin? En pysty sille palkille itseasiassa tekemään yhtään mitään…
Todennäköisimmin ongelma johtuu kohdallasi äänikortin ajureista, jotka ovat joko vanhat tai valmistaja muuten vaan on disabloinut äänikortin äänityspuolen jostakin syystä, ohjelmassa ei siis todennäköisesti ole ongelmaa. Tarkasta vielä lisäksi, että olet varmasti käynyt läpi kaikki ohjeen vaiheet. Tämäntyylinen ongelma on yleistä varsinkin läppäreillä.
Jos enklanti taittuu, niin täällä on keskusteltu juuri tuosta sinun ongelmastasi.
Onko kukaan onnistunut lisäämään Radio Sureen radioasemia?
Minulta se ei onnistunut, vista kaataa koko ohjelman.
Radio Sureen on helppo lisätä asemia ja korjata vanhentuneita tietoja. http://www.radiosure.com/stations/
“Click here to add new station.” Käykääpä päivittämässä tietokantaa!
Osallistu keskusteluun!
Verotus »
Miten pääomatulovero toimii?
Useimmat säästämistä ja sijoittamista aloittavat joutuvat ensi kertaa elämässään tekemisiin pääomatuloveron kanssa. Mikä se on ja miksi sen pitäisi kiinnostaa? Onko se jotain syötävää?
Tilaa RSS -syöte
Aihealueet
Kuukausiarkisto
Tag Cloud
äkkirikastuminen aamulehti aleksandria ansiotulovero asiamies asuntokupla bon life budjetti dokumentti eläke eläkevakuutus finanssikriisi hätärahasto halpa halpa hotelli halpalento hinta huijaus huumori ilmainen ilmaistuotteet indeksirahasto indeksisijoittaminen julkisuus köyhä kauppa kilpailutus kirjasuositukset Korko kuluttaminen laina lama pääomatulovero pankki raha rikastuminen Säästäminen säästö saituri Sijoittaminen sijoittamisen aloittaminen työttömyys vaurastuminen velkatalous VerotusRecent Posts
Most Commented
Recent Comments